Lähettäjä: Veikkonen 
Päivämäärä:   20.6.25 01:07:09

Oman lapseni lapsuudessa sairastelin jonkin verran ja sitten tuli avioero. Silloin tuntui etten jaksa toista lasta kasvattaa.
Nykyään välillä koen surua siitä että minulla on vain yksi lapsi. Onko täällä muita yhden lapsen äitejä? Miten koet sen että on vain yksi lapsi?
Koen välillä olevani ainoa vain yhden lapsen äiti ja koen jopa huonommuutta verrattuna niihin naisiin joilla useampi lapsi.

Lähettäjä: Joku 
Päivämäärä:   20.6.25 01:32:58

Toisilla ei tahdostaan riippumatta ole yhtään, joten "vain" yksi lapsi ei pitäisi olla surkuttelun aihe. Itselläni myös yksi lapsi. Erottiin isän kanssa lapsen ollessa kaksi vuotias. Vuosi eron jälkeen aloin miettimään adoptiolasta, koska uutta kumppania en halunnut, jonka kanssa olisi tämän toiveen voinut täyttää. Tuolloin elettiin aikoja,, jolloin yh:lla ei ollut mahdollisuutta saada adoptoida lasta, joten toinen lapsi jäi saamatta. Kun sitten tapasin nykyisen mieheni neljän vuoden päästä meillä ei ole ollut tunnetta tehdä lasta, vaan mennään tällä yhdellä kultakimpaleella. Kyllähän se oma tahto useampaan lapseen määrittää lasten pääluvun, eikä huono omatunto, kun ei ole niinkuin muut. Tärkeintä on se, että lapsi saa sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa paljon, eikä se, onko kotona sisaruksia vai ei. Olen myös ainoa yhden lapsen äiti tuttavapiirissäni ja suvussani, mutta en koe itseäni lainkaan huonommaksi äidiksi sen vuoksi. Älä myös sinäkään

Lähettäjä: villa 
Päivämäärä:   20.6.25 02:54:00

Tuntuu, että on kohta jo yleisempää, että saadaan/halutaan vain yksi lapsi. Minunkin lähipiirissäni on monia, jotka eivät halua enempää kuin yhden lapsen. Toki on niitäkin, joilla lapsia on kolme, mutta enemmän on yksi- kuin useampilapsisia perheitä. Ja toki lapsettomiakin, joko omasta tahdostaan tai sitten ei. Ja tunnen pari pariskuntaa, joilla tuli kerralla kaksoset ja yhden joilla tuli kerralla kolmoset, vaikka tarkoitus oli saada vain yksi lapsi. No, kivaa on ollut. Ja yksi pariskunta, joilla on kaksi lasta, haluaisivat ehkä kolmannen lapsen, mutta nainen on sanonut, että hänen veljellään on kaksoset ja hän pelkää, että heillekin sellaiset tulee eikä hän halua enää tässä vaiheessa kyllä kaksosia, joten ei uskalla enää tulla raskaaksi.

Eli et ole ainoa, jolla on vain yksi lapsi ja jonka lapsella ei ole sisaruksia ja lapsenlapsella serkkuja.

Jossain vaiheessa mietin sitä, että kun nykyään yksilapsisuus on niin yleistä, niin kohta lapsilla ei ole enää serkkuja.

Siskollani on kolme lasta, mutta heistä yksi (14 v) on jo ilmoittanut, että ei halua omia lapsia. Ja meistä lasten sedistä ja tädeistä kaikki yhtä lukuun ottamatta olemme vapaaehtoisesti lapsettomia, ja vain yksi on "en tiedä" -moodissa. On siis hyvin todennäköistä, että siskoni lapset jäävät ilman serkkuja. Tai sitten heillä tulee olemaan todella iso ikäero serkkujensa kanssa.

No, on meilläkin. Minulla ja siskollani ei ole omanikäisiä serkkuja. 10 v vanhempia ja nuorempia kyllä löytyy. Ja kun serkut ovat niin eri ikäisiä, ja yleensä asuneetkin jossain ihan muualla, niin enpä ole läheinen oikeastaan kenenkään kanssa. Siskoni on jonkin verran tekemisissä parin serkkumme kanssa. Mutta harvoin. Eli eipä paljoa ole edes serkuista ollut meille iloa.

Mutta minun mielestäni saa harmitella ja surra myös sekundääristä lapsettomuutta. Tunnen niitä, joilla eka lapsi saatu luomuna tai hoidoilla ja toista ei sitten millään. Ja heille rääytään päin naamaa, että olisitte tyytyväisiä siihen yhteen, kun kaikilla ei ole sitäkään. No ei niin, mutta ei se silti tarkoita, että joku ei saisi harmitella sitä, ettei saa enempää lapsia.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   20.6.25 07:16:50

On vain yksi lapsi, ja olen tyytyväinen. Olin pitkään hyvin epävarma lapsen hankkimisesta ollenkaan, mutta näin on mennyt tosi kivasti. Toista en haluaisi, ja nyt kun ainokainen alkaa olla tolkullisen ikäinen, voi tehdä yhdessä kaikkea kivaa.

Lähettäjä: Meri 
Päivämäärä:   20.6.25 07:59:10

Yksi lapsi on ihan ok, onnea siitä. Kaikki ei saa koskaan lapsia.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.6.25 08:51:00

Meillä oli/on toive toisesta lapsesta. Toki esikoinen on vasta 4 kuukautta joten aikaa on vielä asioita työstää. Mutta tässä on tullut henkisiä stoppeja toista lasta kohtaan.

Ensinnäkin synnytys. Vähän oli semmonen suunniteltu kiireinen hätäsektio, tilanne kohdussa oli huono mutta välitöntä hätää ei ollut. Sektio oli todella raju ja jätti minulle suuret henkiset arvet että tuntuu etten enää koskaan halua kokea sitä uudestaan. Minulla on omasta takaa riskitekijät että seuraavakin synnytys olisi sektio.

Meiltä jäi se vauvakupla elämättä. Elettiin se aika vauvatehokuplaa. Vauvateho oli ihana paikka, mutta nyt aikaa myöhemmin on tullut käytyä läpi, miten sekin oli raskasta. Ja niiden minun omien riskitekijöiden vuoksi ei seuraavankaan kanssa vauvateholta vältytä.
Tähän pitää lisätä että lapsi on terve, hän vain syntyi niin ennenaikaisesti ja pienenä että siksi oltiin teholla ottamassa alkuvauhteja.

Meidän vauva on ihana ja niin kovin odotettu (tehtiin, odotettiin ja kaivattiin vuosia). Mutta haastava tapaus. Tämän on sanonut moni ihminen meille. Toivon että aika kultaa muistot, mutta tällä hetkellä tuntuu että olisi henkinen itsemurha haluta lisää lapsia. Tästä koen huonoa omaatuntoa, että oman henkisen jaksamiseni takia lapseni ei (tällä hetkellä) välttämättä saa sisarusta ja mieheni ei saa toista lasta. Olenko itsekäs? Sitä mietin usein.

Mutta antaa ajan kulua. Toivottavasti se aika kultaa muistot, niinkuin sanotaan.

Lähettäjä: Wi 
Päivämäärä:   20.6.25 09:54:38

Itse olen epävarma haluanko vai en, ikää 31 joten sinänsä ei kiire vielä. Esikoinen 5v, mutta erityislapsi ja toisen mahdollisuus samaan iso. Meillä aika paljon haasteita ja pikkuhiljaa pidempiä tasaisempia jaksoja alkaa olla.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   20.6.25 09:56:41

"Jossain vaiheessa mietin sitä, että kun nykyään yksilapsisuus on niin yleistä, niin kohta lapsilla ei ole enää serkkuja."

Me ollaan miehen kanssa molemmat 3 lapsisesta perheestä eikä meidän lapsilla ole enää serkkuja :/