Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Sompa 
Päivämäärä:   19.6.25 16:30:33

Miten teidän työpaikallanne suhtaudutaan vessataukoihin? Katsotaanko vessakäyntien sisältyvän kahvi- ja ruokataukoihin, vai saako niiden lisäksi käydä vielä vessassakin?

Olen ollut useammassa työpaikassa ja aiemmissa paikoissa on aina voinut pyytää jonkun tuuraamaan pariksi minuutiksi tai käydä vessassa sitten, kun työssä on sopiva väli. Vessassakäyntiin kuluvaa aikaa ei ole miinustettu tauoista.

Nykyisessä työpaikassa tunnutaan suhtautuvan eri tavalla. Itse käyn vessassa kerran tai kahdesti työpäivän aikana, ja tähän tietysti kuluu hetki: siirtyminen pukkariin, päällimmäinen vaatekerros ja kengät pois, vessaan, kamppeet takaisin päälle ja takaisin työpisteelle. Olen katsonut kellosta, että aikaa kuluu 2-3 minuuttia. Jos on pakko käydä kakkosella tai vaihtaa menkkasuojaa, niin sitten 5 minuuttia.

Sain esimieheltä yllättäen pyyhkeitä aiheesta. Kuulemma muut ovat välillä ihmetelleet, mihin minä olen "vaan kadonnut" tuotantotilasta. Lisäksi ei kuulemma ole reilua olla itse pois, kun muilla on kiire. Että pitäisi aina ensin kysyä, että voiko mennä. Minusta tämä kuulostaa hieman... oudolta. En _ikinä_ mene vessaan tai tauolle, jos minua oikeasti tarvitaan jossain. Mutta jos minulla on joku itsenäinen homma, joka voi odottaa sen pari minuuttia, niin olen katsonut voivani käydä vessassa ilmoittamattakin. Tai jos olen saanut jonkin homman valmiiksi, olen saattanut käydä nopsasti vessassa ennen seuraavan aloittamista.

Annettiin ymmärtää, että vessatuot ovat myös pois muista tauoista. Että kun olin aiemmin päivällä käynyt 5 minuutin vessatauolla, niin "se pitää sitten ottaa huomioon kahvitauoissa".

Kun nyt olen tarkkaillut asiaa, niin olen huomannut, että kukaan muu ei oikeasti käy vessassa taukojen ulkopuolella. Olen jokseenkin hämilläni: olenko nyt väärässä siinä, että mielestäni vessataukojen voi olettaa kuuluvan työpäivään? Vai pitäisikö ne oikeasti vähentää tauoista? Totta kai on parasta käydä vessassa tauon yhteydessä, mutta jos hätä on joskus muulloin, niin onko se sitten vaan kärsittävä ja odotettava päivän loppuun?

  Re: Työpäivä ja vessatauot

LähettäjäEnnea 
Päivämäärä:   19.6.25 16:32:44

Ei työnantaja voi määrätä milloin sinua kusettaa. Ota yhteyttä luottamusmieheen.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   19.6.25 16:34:27

Vessassa pitäisi saada käydä taukojenkin ulkopuolella eikä niiden pitäisi miinustaa tauoista.

Mutta minusta on myös kohteliasta huikata lähimmille että mä käväisen äkkiä vessassa. Näin he tietävät että tulet ihan kohta takaisin ja jos juuri sillä hetkellä tarvitsisivat apua, voisivat sanoa senkin. Minusta se että vaan kadotaan jonnekin on todella ärsyttävää ja epäkohteliasta

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   19.6.25 16:35:40

Vessaan saa AINA mennä, mutta ilmoitan siitä kollegalle, jotta joku tietää, etten ole kateissa. Poissaolona se tarkoittaa 2-3 minuuttia. Ei ole ikinä valitettu missään työpaikassa.

Eli kyllä, ilmoita jatkossa, jos lähdet työpisteeltä.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.6.25 16:44:54

Eipä tulisi mieleenkään, ettenkö saisi käydä vessassa, kun tarve on. Tai, että valittaisin asiasta tiimiläiselleni. Joskus se tarkoittaa kesken palaverin häipymistä tai myöhässä tulemista. Pahoitellaan asiaa. Ja kyllä, jokainen pitää taukonsa oli käynyt vessassa tai ei.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   19.6.25 16:49:51

Ihan normaalia tossa tilanteessa ilmoittaa muille jos menee vessaan. Noin muuten siellä pitää kyllä saada käydä.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   19.6.25 17:05:01

Taas kerran Ällö puhuu vaikka ei tiedä ja koko maailma ei ole Ällön työpaikka.

Yleinen tapa on, että työaikana voi pitää vessataukoja, kun sellaisia tarvitsee ja yleensä näin saa tehdä, mutta pykälien mukaan työnantajalla on kuitenkin oikeus laatia niihin halutessaan säännöt.

Jos työtehtävä on sellainen, ettei työpisteeltä voi poistua työnantaja voi määrätä, että vessassa on käytävä ennen työpisteelle menoa ja tauoilla. Työaikalain mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Työntekijän vastuulla on omasta työkyvystä huolehtiminen ja se voi tarkoittaa vaikka sitä, että käy vessassa ennen työpisteelle menemistä jos sieltä ei voi poistua.

"Työnantaja ei voi kieltää pitämästä vessataukoja, mutta tarpeen vaatiessa niidenkin pitämiseen voidaan laatia säännöt. Työntekijällä on velvollisuus noudattaa työnantajan antamia ohjeistuksia työpisteeltä poistumiseen." (Minilex)

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   19.6.25 17:05:35

Todellakin saa käydä vessassa työaikana. Ei toki vaikuta muiden hommiin, joten kukaan ei kellota, että kauanko kakkosella menee. Tällä ibd-vatsalla toki ei kauan, mutta joskus usein...

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: iivari 
Päivämäärä:   19.6.25 17:07:26

Esimiehen kätyrit vahtii sun jokaista liikettä,ei tuu ole helppoo,kätyrit yleistää ku et oo ikinä paikalla,vaikka käysit vain kusella.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: moon 
Päivämäärä:   19.6.25 17:09:21

Meillä on tuotantotyössä pienet tauot kahden tunnin välein (10minsaa eli ehtii hyvin vessaan. Ja jos lämpötila hallissa on tosi korkea, niin sitten tauotetaan jopa tunnin välein), joten kenelläkään ei ole oikeastaan juuri koskaan tarvetta päästä vessaan taukojen ulkopuolella. Mutta jos jonkun pitäisi vessaan päästä, niin kyllä se olisi ok, kunhan huikkaa asiasta muille poistuessaan, jotta joku vähän vahtii ettei homma jumita sen takia, että jollain työpisteellä on sen hetken vajausta henkilöstöstä. Hurjalta kuulostaa se, että vessakäynnit vähennettäisiin tauosta…

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.6.25 17:20:19

No on pihiä jos 2-3min vessatauko pitäisi ottaa tauoista pois. Mulla on kerran elämässä ollut niin hirveet menkkakivut, että istuin 6h pukkarissa sikiöasennossa ja en uskaltanut sanoa mitään kun olin silloin vielä melko junnu ja nolotti ajatus kertoa syy. Ei kukaan kysellyt tai ihmetellyt perässä. Sen jälkeen olen uskaltanut käydä vessassakin laittamatta taukoihin oli työpaikka mikä tahansa. Eri asia jos käy vessassa 4kertaa tunnissa.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   19.6.25 17:21:38

"no totta hele mennään vessa kun tarvii, mut aloittaja vinkuu omia taukoaikoja siihen. ei voi mennä tauolla koska taukoaika ei ole sitä varten. haluaa vessatauon erikseen ettei mene taukoajasta pois. wtf? mitäköhän vartrn se tauko on? jääö aloittajalla kilon laardi aamupalaksi syömättä jos oikeasti taukoaikaa vessareissuun kuluttaa. vai jäikö kahenkilon välipalakinkku vetämättä?
kuselle et ehi koska pitää ehtiä se 3 kiloa pasharasvaa ehtiä vetämään naamaa. joo ja kahen tunnin välein.
kotona itket sitte rankkaa paivää ja totuus ettet ehtiinyt sitä voika kiloa laardia imutella.
jep. pidä sinä pissitaukos. kaikki tietää kyllä miksi.
ps se sun keksipaketti ei ole salaisuus."

Nyt taisi lääkkeet jäädä ottamatta.
Aina ei juuri silloin tauolla satu olemaan vessahätä....

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: iivari 
Päivämäärä:   19.6.25 17:21:50

Kätyrit on saanu noviisi esimiehen pauloihinsa.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   19.6.25 17:23:27

"Jos työtehtävä on sellainen, ettei työpisteeltä voi poistua työnantaja voi määrätä, että vessassa on käytävä ennen työpisteelle menoa ja tauoilla. Työaikalain mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Työntekijän vastuulla on omasta työkyvystä huolehtiminen ja se voi tarkoittaa vaikka sitä, että käy vessassa ennen työpisteelle menemistä jos sieltä ei voi poistua."

Tämä. Ja näin on ollut useammassakin työpaikassa. Vessakäynnit on hoidettava pääsääntöisesti tauoilla ja vain poikkeustapauksissa on mahdollisuus ylimääräiseen vessataukoon erikseen sopimalla kollegan kanssa eli housuun ei tarvitse tehdä. Tauot on kuitenkin 7-8h päivässä 2x10min + ruokatauko. Jos näillä ei ehdi tarpeeksi käydä vessassa, on jo hieman erikoista.

Kyllä se myös oikeasti töihin aika paljon vaikuttaa, kun kaksin tehdään töitä, molemmilla taukoja melkein tunti päivässä ja näiden lisäksi hommat pitää keskeyttää kerran tunnissa työkaverin ylimääräisten vessataukojen vuoksi. Tästäkin on kokemusta ja kyllä tälle kaverille kerrottiin myös esihenkilön toimesta, että vartti tauon jälkeen ei ole erillistä vessataukoa.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: iivari 
Päivämäärä:   19.6.25 17:30:00

Onko ,akkavaltainen työmaa.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Lenni 
Päivämäärä:   19.6.25 17:31:01

Sano pomolle, että paskalla on käytävä tai käytävällä on paska.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.6.25 17:31:13

Opiskelkaa ihmiset ja hankkikaa osaamista, jota arvostetaan. Ei tarvitse miettiä voiko työajalla käydä vessassa. Ei työelämässä pitäisi tarvita kellottaa aikuisen ihmisen vessakäyntejä.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.6.25 17:42:49

Yksi jäätelökioskin pitäjä uudellamaalla seurasi wazzuppista jos sattui vessatauon aikana vilkaisemaan wappia. Kiellettyä käyttää puhelinta vessatauon aikana. Otti myös aikaa kuinka pitkään ja kuinka monta kertaa päivässä kukin oli vessassa. Sitten huusi ja raivosi.. Sen jälkeen piilotin paikallaolo tietoni...

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   19.6.25 17:46:56

"Vessassa pitäisi saada käydä taukojenkin ulkopuolella eikä niiden pitäisi miinustaa tauoista.

Mutta minusta on myös kohteliasta huikata lähimmille että mä käväisen äkkiä vessassa. Näin he tietävät että tulet ihan kohta takaisin ja jos juuri sillä hetkellä tarvitsisivat apua, voisivat sanoa senkin. Minusta se että vaan kadotaan jonnekin on todella ärsyttävää ja epäkohteliasta"

Näin.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.6.25 17:47:08

Tämä siis saattoi tentata että mikä maksoi. Piti kirjaa myös kuukautiskierrosta jos sattui kertomaan että menkkojen takia meni pidempään. Sitten jos ei täsmännyt hänen kirjauksien kanssa menkat niin sai kohtauksia. Hänellä oli myös ilmeisesti ääntä tallentavat kuuntelulaitteet sillä tiesi liiankin tarkasti asioita joita ei oltu hänen läsnäollessa puhuttu

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Tämä 
Päivämäärä:   19.6.25 17:49:14

"Ei työelämässä pitäisi tarvita kellottaa aikuisen ihmisen vessakäyntejä."

Niin, ei pitäisikään olla. Ja silti osa niistä aikuisista ihmisistä käyttää surutta työnantajan maksamaa aikaa jatkuvaan vessassa ravaamiseen, puhelimen näpertämiseen, tupakoimiseen tai johonkin muuhun täysin muuhun kuin tehokkaaseen työntekoon. Tämä ihan koulutuksesta riippumatta. Sitten onkin jo se tarve kellottaa, kun työt ei etene mihinkään tai muutama ahkera tekee niiden lusmujenkin työt ja kuormittuu.

Itsestään selvää pitäisi olla aikuiselle ihmiselle, että vessassa käydään ensisijaisesti tauolla. Johan tätä alakoulussa harjoitellaan, niin pitäisi olla tuttu juttu lapsesta asti.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Nitp 
Päivämäärä:   19.6.25 17:53:32

Minusta on ihan normaalia vilkaista puhelinta samalla kun käy vessassa. Mielummin kuin asiakkaiden edessä tai tuotantotiloissa.
Ja taukoja ei vessassakäyntiin tarvitse käyttää. Ei edes kerkeiäisi jos on 20min ruokis josta 10min menee vaatteiden vaihtoon (tuotantotyö) ja mikron jonottamiseen..

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   19.6.25 17:56:56

Meillä vessaan ei oikein pääse kuin tauoilla. Kiellettyä se ei ole, mutta vaatii tuotantolinjan alasajon, joten käytännössä kesken työn vessaan voi lähteä vain, jos on aivan välttämätön pakko.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   19.6.25 17:57:15

Ajatellaan vaikka palomiehiä. Kun tulee hälytys, silloin hypätään paloautoon ja lähdetään palopaikalle eikä palomies Putkonen voi sanoa että minä menen nyt paskalle ja tulen polkupyörällä perässä kunhan saan tortut väännettyä.

Tai vaikka jos olet presidentin turvamiehenä valtiovierailun aikana. Ei poliisi Putkonen voi sanoa kesken valtiomiesten kättelyn että pärjätkää hetki keskenänne minulle tuli just kusihätä.

Jotkut tehtaiden liukuhihnatkin ovat sellaisia, että yhden poistuminen viideksi minuutiksi voi saada koko linjan sekaisin.

On aika paljon työpaikkoja joissa ei voi poistua työpisteeltä jos joku ei tule tilalle eikä työnantajalla ole vessataukoja paikkaavaa reserviä. Niissä tauot ovat sitä varten, että silloin syödään, juodaan ja käydään vessassa.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   19.6.25 18:13:15

Joo mutta sitä aikaa ei tarvitse laskea siihen vaan silloin voi venyttää vessan verran taukoa yli.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   19.6.25 18:13:21

Pisterivi sanoi, ettei ole vessahätä juuri tauolla. Kyllä sitä vessassa voi käydä myös ennakoivasti, ennen kuin hätä on pakottavan suuri.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: jaa 
Päivämäärä:   19.6.25 18:26:12

Kyllä ihmisen on vessaan päästävä silloin kun on tarve. Pitkiä aikoja ei kannata pidättää. Pissan pidättely tai pakko työntäminen voi vaurioittaa virtsaputkeakin ja tuloksena voi olla leikkausta vaativa laskeuma joka itseltä on leikattu. Lääkäri sanoi ettei pissaa tai ulostetta saa missään nimessä pidättää/pakolla työntää ja ummetusta vältettävä.. itsellä alkaa ummettaa jos ei pääse ulostamaan silloin kun hätä on. Kumpi on tärkeämäpi terveys vai jonkun toisen yrityksen palveleminen? Normaali ihminen valitsee itsensä. Se korvaus minkä työstä saa ei välttämättä kata sen vaurion korjaamista saati kipuhelvettiä ja muita ongelmia mitä se pidättely aiheuttaa. Itseään ei tarvitse eikä kannata uhrata työlle odottaen kehuja ahkeruudestaan...

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Sompa 
Päivämäärä:   19.6.25 18:26:20

Yritin tuossa tosiaan sanoa, että käyn ylimääräisellä vessatauolla vain silloin, kun se ei häiritse työtehtävää. Jos olen esim. jonkin koneen linjalla, en tietenkään lähde siitä keskenkaiken vetämään. Mutta jos tehtäväni ovat vaikkapa "pese äsken käytetyt työvälineet ja ala sitten laatikoida tuotteita huomista lähetystä varten", niin siinä ei kertakaikkiaan ole niin kiire, etteikö pesujen ja laatikkotouhun välissä ehtisi käydä vessassa. Tai näin minun järkeni sanoo.

_Totta kai_ on parasta käydä vessassa tauon ohessa, mutta sekään ei aina onnistu. Meillä on vajaa kymmenen työntekijää ja vain yksi vessa, joten välillä se on varattu ja seuraava odottelee pääsyä. Silloin en kehtaa jäädä odottelemaan, vaan painun töihin ja käyn vessassa myöhemmin. Meillä ei myöskään juuri koskaan pidetä toista kahvitaukoa, koska iltapäivällä on melkeinpä aina sellaisia hommia, joista ei voi irtautua vessataukoa enempää. Tessin mukaan toinennin tauko kuuluisi olla, mutta en ole ruvennut tappelemaan vastaan, kun työpaikan tapa on selvästi se että sitä ei pidetä.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: minttu 
Päivämäärä:   19.6.25 18:30:07

Siis minä oon jotenkin niin jännittyneessä tilassa aina vieraassa veesaassa et pakko lukee puhelinta/lehteä et saa paskan tulemaan vaikka se olis jo näkyvilläkin...

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Yoo 
Päivämäärä:   19.6.25 19:16:14

"Meillä ei myöskään juuri koskaan pidetä toista kahvitaukoa, koska iltapäivällä on melkeinpä aina sellaisia hommia, joista ei voi irtautua vessataukoa enempää. Tessin mukaan toinennin tauko kuuluisi olla, mutta en ole ruvennut tappelemaan vastaan, kun työpaikan tapa on selvästi se että sitä ei pidetä."

Täh? : D Aikuistupa ja ilmoita pääluottamusmiehelle.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   19.6.25 19:51:29

jaa ei ilmeisesti voi koskaan poistua kotoakaan, jos vessaan on päästävä aina heti...

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.6.25 20:18:24

minusta aloittajan työ kuulostaa sellaiselta että voi käydä vessassa milloin tarvitsee. mutta on kohteliasta sanoa vieressä olevalle että käy vessassa. onko vaatteet hygienia syistä riisuttava, vai voisiko ne päällä käydä?

meillä saa onneksi käydä vessassa kun huvittaa, toki ihan kaikkia juttuja ei voi jättää kesken. kerran sanoin meneväni kuselle, vaihdoin samalla kuukautissuojan ja pesin alapään, siinä menee muutama minuutti. pomo naljaili että "ihmettelin jo mihin jäit, pitikö veitsellä leikata" sanoin että ihan kusella kävin... "äääh taisit kuitenkin paskalla käydä kun noin kesti" joo meinas mennä hermot ja aattelin sanoa että ens kerralla voit tulla kattomaan kun toimitan naiselliset asiani. hän on sen ikäinen että varmaan 20 vuotta sitten tullu vaihdevuodet... jos käyn paskalla niin kyllä sen voin sanoa :D

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: Ploplo 
Päivämäärä:   19.6.25 21:47:46

Tuo että muut ihmettelevät mihin katosit, voi olla perusteltua ihmettelyä, jos ei kerro mihin menee.
Meillä saa käydä vessassa työaikana, mutta jos katoaa usein tai pidemmäksi aikaa, esim hoitaa henkilökohtaisia puheluja, kyllä sitä työkaverit ihmettelee ja esimies, jos sattuu tulemaan paikalle.
Eli kannattaa aina sanoa miksi poistuu työpisteeltä, väärinkäsitysten välttämiseksi.

  Re: Työpäivä ja vessatauot

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.6.25 00:21:04

Vessatauko/sometauko kun pitää puhelin ottaa vessaan..

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.