Lähettäjä: Rage
Päivämäärä: 16.6.25 12:36:28
Onko joku lukenut? Minulla on parhaillaan kesken, yli puolessa välissä ja mietin, että kannattaako edes kuunnella loppuun, kun ärsyttää niin paljon. Taidan jatkossa boikotoida kyseisen kirjailijan teoksia. Eka kirja Subutex-kaupungin kasvatit oli hyvä. Sen jälkeiset ovat ihan huttua. Kirjailija glorifioi ihmisiä, jotka ovat alkaneet käyttää päihteitä.
Esimerkiksi koti kadulla -kirjan päähenkilö oikeuttaa päihdeongelmaansa ja muitakin ongelmiaan sillä, että on ADHD, lapsena oli kampurajalka ja sattui se lamakin lapsuusvuosille. Joo, näin on. Hän sai kuitenkin elää lapsuutensa rakastavassa kodissa, jossa ei ollut laiminlyöntiä tms. Minäkin olen lama-ajan lapsi, jolla oli ihottuma, huonokuuloisuus ja vielä eronneet vanhemmat. Käytin nuorena reilusti alkoholia, mutta en syytä siitä vanhempiani. Minä kuitenkin kävin koulut ajallaan, työllistyin ja vaikka elämässä on ollut kuoppiakin, niin itse olen kantanut niistä vastuun. Tein huonoja valintoja. Kirjan päähenkilön mielestä kaikki on jonkun muun vika. Sai häädön kämpästään, kun "sossu mokasi". Hän oli siis ymmärryksessä, että sossu maksaa vuokran ja siirtää niin sanotusti ylijääneen rahan hänen tililleen. Sitten tuli häätö, kun olikin vuokrat maksamatta. Sossun vika!! Hän ei kuitenkaan ollut sitten yhtään miettinyt, että kun rahaa tulee tilille yllättävän paljon, niin pitäisikö varmistaa, että onko vuokra maksettu? Sai lapsen 16-vuotiaana päihdeongelmaisena peruskoulun keskeyttäneenä laitoslapsena toisen päihdeongelmaisen kanssa ja perheestä tehtiin ennakoiva lasu. Päähenkilön mielestä heidät leimattiin jo valmiiksi ja sen takia oli ihan ok päästää asiat levälleen.
Sanokaa vaan empatiakyvyttömäksi, mutta minua oksettaa tuo, kun ei oteta vastuuta mistään ja etsitään vikaa aina muualta. Kyllä, addiktio on sairaus. Kyllä, ADHD on todellinen ongelma. Mutta niiden taakse ei voi piiloutua.
|