Lähettäjä: -
Päivämäärä: 15.6.25 23:15:13
Valmistuin nyt alkukesästä tietojenkäsittelyn tradenomiksi, ja yritän miettiä jatko-opintoja ja mahdollisia kesäopintoja. Olen jo opiskeluaikana yrittänyt saada jalkaa oven väliin oman alan työpaikkoihin, mutta menestyksettä. Teen nyt siis pienipalkkaista osa-aikatyötä joka ei liity mitenkään opiskelemaani alaan ja vähän epäilen, että rekrytoijat edes huomioivat sitä mitenkään. No, eipähän tarvitse aivan täysin työttömänä olla ja on edes vähän täytettä CV:ssä.
Joka tapauksessa, haluan lähteä jatkamaan opintoja yliopistoon, ja mahdollisesti kiinnostaisi tietotekniikka tai tuotantotalous. Pelkään kuitenkin, että olen liian "tyhmä" tietotekniikkaan (matikan ja ohjelmoinnin puolesta). Tutalla ei olisi niin teknistä, mutta ilmeisesti se on muuten kaikista vaikein tekniikan ala päästä sisään. En vielä edes tiedä mitä kautta meinaisin päästä, avoimen väylän kautta vai ensi vuoden maisterihaussa. Olen myös vähän miettinyt konetekniikkaa ja kauppatieteiden maisteria, mutta niihin en ainakaan usko että tutkintoani hyväksytään kandin sijasta.
Lisäksi kaipaisin kesäksi jotain järjellistä tekemistä, kun ei ole kuin tuo pieni osa-aikatyö. Olen sellainen ihminen, joka masentuu jos ei ole mitään hyödyllistä tehtävää. Osaisitteko ehdottaa jotain netissä suoritettavia kursseja tai koulutuksia, joista saisi vaikka jonkun sertifikaatin, josta voisi olla apua työnhaussa? Olen katsellut avoimien yliopistojen tarjontaa, ja kai sieltä ehkä jotain voisi löytyä, mutta en tiedä onko tuollaisista yksittäisistä kursseista apua työnhaussa.
Varmaan kamalan sekava sepostus mutta tuntui hyvältä saada kirjoittaa ajatukset tekstiksi. Jos täällä on mainitsemieni alojen opiskelijoita, niin kertokaa ihmeessä minkälaisia opinnot ovat olleet.
|