Lähettäjä: Näin 
Päivämäärä:   15.6.25 22:17:28

Äitini on aina kohdellut minua hyvin etäisesti. Kuin olisin ollut ei toivottu lapsi.
Se vain, että minut on saatu joillakin hoidoilla avustettuna. Isäni sai aika nuorena kuolemaan johtavan diagnoosin ja halusivat vielä lapsen, kun synnyin niin äitini oli jo yli 40. Isäni kuoli kun olin ihan pieni.

Olen ajatellut että äidin suhtautuminen minuun on johtunut siitä että jäin yksin kanssani.. kuitenkin asia on alkanut vaivaamaan minua vanhempana. Teininä pidin äitiä "coolina" kun antoi minun olla ja mennä eikä kysellyt perään.. nyt aikuisena asia vain surettaa.

Minulla on itseäni muutaman vuoden nuorempi veli, olemme molemmat alta 30 vuotiaita. Äiti ei ole sen enempää kiinnostunut veljenkään asioista.

Esimerkiksi äitini ei ole koskaan ollut kiinnostunut millaisessa kodissa asun. Ostin taannoin oman kodin ja pyysin äitiä kylään. Ei tullut. Ostin taannoin oman hevosen. Ei ole kiinnostunut kun koitin siitä puhua ja jopa varovasti kysyin tallille mukaan.
Jo lapsena muistan että oli hyvin kiinnostunut muiden asioista ja soitteli sukulaisille, muisti ja oli kovin kiinnostunut sukulaislasten asioista. Olin mustasukkainen ja murtunut ja mietin miksi ei minun kuulumisia koskaan kysy. Ei tiedä miten minulla meni koulussa ja skippasi kaikki vanhempainillat.
Minä kun joskus yritän puhua omista asioista niin selkeästi ei halua kuunnella eikä ole kiinnostunut. Olen jopa huomannut facebookissa kun jollakin yhteisellä tutulla on synttärit niin äiti onnittelee häntä, mutta kun minulla on niin hän ei onnittele, ei siellä eikä soita, olen parina synttärinä mennyt kylään ja äiti ei puhunut mitään..

Tulee käytyä kylässä velvollisuuden takia aina pari kertaa kuukaudessa, mutta vastaanotto on aina luokkaa ei puhele mitään, saattaa soittaa ystävälleen eikä edes huomaa että lähden. Avaa telkkarin ja esittää ettei kuule minua.
Veljen kanssa kun juttelin niin kertoi ettei äiti hänelle koskaan edes soita, joskus soitteli äidille mutta oli yksipuolista niin lopetti. Veljeä asia ei vaivaa, toisin kuin itseäni asia on alkanut vaivaamaan nyt lähivuosina. Koitin kerran varovasti puhua äidin kanssa asiasta, ja hän vain suuttui. Selvästi kuitenkin ymmärsi mistä puhui kun hermostui.

Mistä äitini käytös voi johtua? Tuntuu että jotain "puuttuu" kun äitini selvästi osoittaa ettei ole kiinnostunut. On jotenkin vajaa olo. Näin ison vaivan että sain kotini ostettua ja laitettua, hevoseni koulutettua. Harmittaa ettei äiti halua tulla katsomaan kumpaakaan. Myös mieheni kanssa olemme miettinyt perheenlisäystä mutta itse jarrutan sillä harmittaisi että todennäköisesti minun puoleltani ei olisi mitään sukua kuvioissa mukana. Onko jollain muulla näin?

Lähettäjä: Viiva 
Päivämäärä:   15.6.25 22:23:25

Pitäisikö mennä terapiaan eikä yksin märssytä asiaa joka painaa isosti mieltä? Tai jopa laittaa välit jäähylle? Eihän täällä nyt kukaan osaa auttaa tunnekylmän tai muuten tunnepuolen haasteita omaavan äidin kanssa.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   15.6.25 22:29:11

En osaa sanoa. Ehkä traumasta, esim. kun jäi yksin. Minun lapset ovat aivan samanlaisia kuin äitisi. Eivät kutsu käymään, synttärinä eivät muista, jos mies ei muistuta perheen yhteisessä whatsappissa ja ikinä tai hyvin hyvin harvoin kysyvät kuulumisia. Minä pidän yhteyttä noin kerran viikossa heihin, heidän merkkipäivinä onnittelen, kinuan käymään ja laitan hyvää ruokaa, kakun ja rahaa tilille. Meille ovat aina tervetulleita ja tietävät sen. Arvostus tuntuu olevan hyvin vähäistä. Ehkä ikä tai luonne vaikuttaa ja joskus tilanne muuttuu vielä toivottavasti. Mitään riitelyä ei meillä ole. Voisin adoptoida sinut :)

Lähettäjä: Faarao 
Päivämäärä:   15.6.25 22:31:34

On siten, että äitiä ei kiinnosta mitkään tekemäni asiat. Tykkään laittaa puutarhaa, olisin näyttänyt sitä, mutta äiti huusi ei kiinnosta.
En tiedä syyksi muuta kuin pällivika ja huonot käytöstavat.

Lähettäjä: Faarao 
Päivämäärä:   15.6.25 22:34:48

Joidenkin ihmisten ei koskaan pitäisi päätyä.äideiksi. sitä omaa kurjaa elämäänsä voisi elää myös ilman, että pitää vittuilla muille.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.6.25 22:37:14

"Myös mieheni kanssa olemme miettinyt perheenlisäystä mutta itse jarrutan sillä harmittaisi että todennäköisesti minun puoleltani ei olisi mitään sukua kuvioissa mukana."

Eli sä antaisit pas,kalle mutsille niin suuren vallan elämääsi että jättäisit hänen vuokseen lapset hankkimatta?

Lähettäjä: Näin 
Päivämäärä:   15.6.25 22:49:52

H/ aivan hullua että asiat voi olla näin päälaellaan. Itse olen koko elämäni miettinyt että kumpa olisi äiti joka välittäisi. Onko lapsesi kovin nuoria, etteivät ymmärrä arvostaa?

Faarao/ Samaa täällä. Tiedän että äiti on puutarha ihmisiä. Varovasti koitin häntä kerran kun toi koirani joka oli yön siellä, niin tuomaan luokseni että tulisiko katoamaan muutamaa kasvia jonka pistokkaan olen häneltä saanut, niin äiti liki juoksi karkuun...

Sen olen päättänyt että en enää kysy hänen kuulumisia tai ihaile puutarhaa, en mitään. Käyn kylässä enää jouluna ja juhannuksena :/ Mutta äidillä vain alkaa olla ikää ja hän on autoton niin pelottaa miten pärjää siellä

Lähettäjä: Miettii 
Päivämäärä:   15.6.25 22:56:42

Onko tehnyt lapset velvollisuudesta, isäsi on halunnut, koska oli sairas ja kuolemassa nuorena? Äiti ei halunnut lapsia ja oli jo nelikymppinen, eli oma elämä ollut pitkään olemassa ilman lapsia.

Kun sitten jäänyt vielä pienten lasten kanssa yksin, eikä ole lapsia oikeastaan halunnut. Olisiko siinä vaiheessa kannattanut vaikka luopua lapsista, en tiedä.

Oliko teillä aina puhtaat vaatteet ja ruokaa kotona, vai jouduitteko itse itsenne ruokkimaan?

Sinulla ei ole mitään velvollisuutta esim. käydä äidilläsi, jos et halua, tuollainen yksipuolinen meininki on todella kuluttavaa. Sanot, että otapa yhteyttä kun jaksat ja jätä siihen. Ehkä sitten vanhempana haluaisi vaikka apua.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   15.6.25 23:02:20

Ihan sama miksi äitisi on tuollainen, mutta oman mielenterveyteni takia keskity siihen että menet elämässä eteenpäin.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   15.6.25 23:11:41

Tytär on 21 ja poika 29. Molemmilla on kumppanit ja haluavat kai keskittyä heihin. Onhan se toki ymmärrettävää, mutta sääli, koska minun unelma oli, että säilyisimme läheisinä. Myös mieheni eli heidän isänsä ihmettelee tilannetta. Olen välillä yrittänyt keskustella heidän kanssaan, mutta en uskalla vaatia oikein mitään, koska se voisi pahentaa tilannetta.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.6.25 23:21:07

H, miten lapsesi ovat nähneet isänsä kohtaavan sinua? Onko hän ollut huomiova, muistanut aina juhlapäiväsi, valmistellut lasten kanssa yhdessä äitienpäivää yms. vai oletko ollut saman tekevä? Miten itse olet ottanut muiden huomioimista/huomioimattomuutta vastaan?

Jos olet heidän lapsuudessa ollut näkymätön ja tyytynyt kohtaloosi, muut ovat oppineet tähän ja pitävät normaalina, ettei sinua tarvitse huomioida. Olet ollut enemmän muiden tarpeita varten.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   15.6.25 23:29:53

Opittuja kasvatus tapoja, narsismia.. Vanhempani samanlaisia. Älä välitä. Kostin myöhemmin isälleni, en välittänyt. Annoin kuolla Rauhassa, omiin jätteisiinsä. Eli en häirinnyt, enkä vaivannut enempää. Älä jatka samaa omille lapsillesi.

Lähettäjä: luimu 
Päivämäärä:   15.6.25 23:41:16

ei sinunn aloittaja tarvitse olla missään tekemisissä äitisi kanssa. hän ei sinua rakasta eikä sinusta välitä ja se tilanne ei muutu vaikka mitä yrittäisit.
kaikista ei ole äideiksi ja olet valitettavasti saanut kohdallesi huonon ja kylmän äidin.
Se on surullista, mutta sille ei voi mitään.
keskity omaan elämääsi, hanki lapsia, ole onnellinen miehesi kanssa. Sanoisin että unohda äitisi kokomnaan, mutta koska ilmeisesti et pysty, niin käy velvollisuusvierailulla kaksi kertaa vuodessa, vaikka jouluna ja pääsiäisenä. Muun ajan et uhraa ajatustakaan äidillesi vaan keskityt etsimään omaa onneasi.

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   15.6.25 23:50:34

Hoitakaa mielenterveytenne kuntoon, ennenkuin teette lapsia. Ja jos ei tunnu, että lapsia haluaa, niin ei tarvitse tehdä. Se ei ole mitään "vallan äidille antamista".

Lähettäjä: Hertta 
Päivämäärä:   16.6.25 02:28:02

Miksi roikut tuollaisessa äidissä?

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   16.6.25 07:41:58

"Lähettäjä: Miettii
Päivämäärä: 15.6.25 22:56:42

Onko tehnyt lapset velvollisuudesta, isäsi on halunnut, koska oli sairas ja kuolemassa nuorena? Äiti ei halunnut lapsia ja oli jo nelikymppinen, eli oma elämä ollut pitkään olemassa ilman lapsia.

Kun sitten jäänyt vielä pienten lasten kanssa yksin, eikä ole lapsia oikeastaan halunnut. Olisiko siinä vaiheessa kannattanut vaikka luopua lapsista, en tiedä."

Mulla tuli tämä sama mieleen. Antaisin äidin elää omaa elämäänsä kerran ei sun jutut kiinnosta.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   16.6.25 07:56:18

"Tytär on 21 ja poika 29. Molemmilla on kumppanit ja haluavat kai keskittyä heihin. Onhan se toki ymmärrettävää, mutta sääli, koska minun unelma oli, että säilyisimme läheisinä. Myös mieheni eli heidän isänsä ihmettelee tilannetta."

Ne "erityisen läheiset perhesiteet" tehdään kasvun eli kotona asumisen aikana ja teillä ei nyt ole käynyt tai onnistunut niin. Lapsilla myös aika iso ikäeroa sellaista kovin läheistä sisarsuhdetta ajatellen. Mutta siinähän ei ole mitään ihmeellistä eikä poikkeuksellista että nuoret aikuiset elävät omaa elämäänsä, eivät he "keskity" puolisoonsa vaan ihan omaan elämäänsä ja arkeensa ! Aika harvassa ovat ne tosi läheiset perheet mitkä luonnollisesti viettävät paljon aikaa yhdessä, kaikkien kumppanit mukana jne. Osa näistä kokoontujista ei tee niin edes omasta halustaan vaan on esim suvun hienoja tiluksia tai muuta ja "niin on aina tehty".. Pakottaa tai edes narista ei tosiaan voi tai kannata, itse voi pitää yhteyttä positiivisella asenteella: hunaja houkuttelee enemmän !

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.6.25 08:07:32

Vanhemmillakin on vanhemmat ja hekin ovat kasvatuksen tuloksia. Eri aikoina lapsia on kasvatettu eritavoin. Monet nyt 30-50 ovat kärsineet siitä, ettei vanhempia ole heidän juttunsa kiinnostaneet. Ei siihen aikaan lapsia höösätty, kuten nyt. En tiedä, onko lopulta tämä aikakaan niin hyvä, että lapsia ylihoidetaan aikuisiksi asti ja suojellaan ongelmilta. Joka aikakaudessa on ongelmansa.

Kehotan hyväksymään äitisi. Terapia voisi olla hyödyksesi.

Lähettäjä: Kehitys 
Päivämäärä:   16.6.25 08:12:36

Kannattaa mennä terapiaan, jos löydät hyvän terapeutin. Äitisi ei voi antaa sinulle sellaista, mitä vaille on itse jäänyt. Et voi muuttaa äitiäsi, mutta voit auttaa itseäsi kehittymään ja irtautumaan äidistäsi henkisesti, eli kasvamaan omaksi itseksesi. Se vie aikaa koko elämän. Olisiko narsismia taustalla? Kuulostaa niin omituiselle. Kannattaa ehkä harventaa vierailuja, jos käyt äitisi luona niinkin usein. Et ole velvollinen mihinkään. Keskity itseesi ja itsesi pelastamiseen. Minulla on myös kokemusta, että en saanut mitään tukea äidiltä minulle tärkeissä asioissa. Hän oli kiinnostunut sukulaisista ja minun kavereista, jotka menivät aina minun ohi ainakin omassa mielessäni. En siis ollut tärkeä, erityinen hänelle. Äidillä oli narsismia ja paljon pimeitä puolia itsessään, joita hän ei itse nähnyt. Hän mm sanoi, ettei ole koskaan ollut kateellinen kenellekään. Meissä olevat pimeät puolet, joita emme itse nää, ohjaavat elämäämme. Mielestäni yksi elämän tarkoitus on tulla niistä puolista tietoiseksi. Tämä vie aikaa vuosia. Ainakin itselläni on vienyt. Nyt olen tullut tietoiseksi narsismista ja se on muuttanut sisäistä elämääni ratkaisevasti. Tsemppiä aloittajalle! Pystyt menemään eteenpäin elämässäsi lähtökohdistasi huolimatta. Kehitys on itselläni ollut hidasta. Esimerkiksi omien rajojen asettamista olen alkanut harjoittelemaan vasta viime vuosina. Se on myös pelottavaa, mutta hyvin hyvin palkitsevaa, kun vihdoin uskaltaa sanoa ei! Paljon rohkeutta sinulle!

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   16.6.25 09:10:41

Mun lapsilla ei ole isovanhempia ja hyvin ovat pärjänneet ilmankin.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   16.6.25 09:11:30

En ymmärrä, mikä ihmeen velvollisuus voisi olla käydä katsomassa äitiä, jota ei kiinnosta. Mikset vain lakkaa käymästä ja lopeta yhteydenpitoa? Tuntuu, että olet vieläkin napanuorassa kiinni, kun käytät paljon aikaa sen miettimiseen, miten saisit äitiäsi osallistettua elämääsi ja haluat näyttää hänelle sitä ja tätä. Napanuora lienee vastaus viestini kysymykseenkin.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   16.6.25 09:15:32

Kyllä yhtälön jotenkin ymmärtää: tuon aikakauden ihminen, tehnyt ehkä vähän vastentahtoisesti tai alkuun vaikka miehensä menettämisen tulossa olevassa tuskassa tms. eli ei oikeista syistä kuitenkaan. Sitten on jäänyt yksin niiden pienten kanssa. Päälle ehkä vähän persoonallisuushäiriötä niin ei muuta tarvitse, ennen kaikkea hän ei vain osaa. Ei ehkä haluakaan tai sitten haluaa, mutta ei osaa, ja katkeruutta mukana ihan kamalasti. Jotenkin ymmärrän, en tietenkään puolusta enkä hyväksy.

Mutta häntä en voi muuttaa, ainoastaan omaa käytöstäsi ja ennen kaikkea suhtautumistasi ! Mitään et ole hänelle velkaa eli mikään ei ole pakko (katso veljeäsi), mutta se jatkuva yrittäminen kannattaa ainakin lopetta kun ei tule muuttumaan ! Irrottautuminen siis ainakin henkisesti on ihan must, päätökset kannattaakin tehdä ennen kuin lapsia on mukana kuvioissa, ei tule olemaan heistä kiinnostunut ja jos olisi niin et kuitenkaan uskaltaisi heitä sinne "altistaa".

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   16.6.25 09:20:44

Hmmm: käsittelen minun asioitani toisaalla. Keskitytään tässä aloittajan kysymyksiin.

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   16.6.25 09:22:53

Lapset on tehty muistoksi isästään ja sitten todellisuus olikin että ne muistokuvat olikin oikeita ihmisiä. Olisi kannattanut ostaa vaikka videokamera.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   16.6.25 09:25:36

Välit poikki vaan, rikot itsesi tuolla. Sinut on tehty vain muistoksi isästäsi, mutta äitisipä ei haluakaan muistella isää, jonka tuot mieleen joka kerta kun hän näkee sinut. Paska juttu sinun kannaltasi, mutta minkäs teet.

Lähettäjä: PM 
Päivämäärä:   16.6.25 09:34:01

"Mutta äidillä vain alkaa olla ikää ja hän on autoton niin pelottaa miten pärjää siellä"

Hienoa että olet empaattinen mutta nyt huolenpitosi suuntautuu väärin. Anna olla pärjäämäträ tai pyytää apua ihan itse jos sitä tarvitsee. Huolehdi ainä niistä jotka ovat läheisiä ja myös huolehtivat sinusta ja rakastavat sinua.

Minun ongelma on itsekeskeinen äiti joka kyllä haluaa huolenpitoa mutta mistään on tosi vaikea sopia tai puhua.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.6.25 10:10:53

Yksi kaikkien ehdotusten lisäksi, olisiko isän menetys olla niin kova paikka äidille, ettei halua enää semmosta tunnetta kohdata ja jättää tunteet kylmäksi rakkaimpien kesken, joten mahdollinen kuolema ei sattuisi enää toisten yhtä paljon kuin ekalla kerralla?

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   16.6.25 14:08:33

Olen itse herännyt kyseenalaistamaan äitini "hyvää äityttä" vasta nyt nelikymppisenä. Äitini kertoi aina tarinaa kuinka hyvä äiti on kun ei juo ja meillä on aina ollut ruokaa ja katto pään päällä. Nyt vasta olen ymmärtänyt, että nuo ovat aika minimivaatimuksia ettei lastensuojelua jo rikota.

Pitkällisen pohdiskelun tuloksena olen tullut siihen tulokseen, että äiti on jonkinlainen piilonarsisti. Ulospäin mukava ja uhriutuva, esittää kilttiä ja auttavaista kuuntelijaa, mutta uhriutuu ja puhuu "kaikista" pahaa (poislukien täydelliset suosikkinsa).

Meidän lasten asiat eivät ole ikinä aidosti kiinnostaneet -vain siinä mielessä jos niillä voi kiillottaa omaa kilpeään. Mitään suorituksia tai saavutuksia ei ole koskaan huomioinut tai kehunut meille, mutta muille saattaa niillä leuhkia. Ei ole säästänyt piirrustuksia, askarteluja, lahjoja tms, vaikka on aikamoinen hamstraaja.

Välillä epäilen, että äitini on minulle kateellinen kun olen tehnyt ja saavuttanut asioita elämässä.

Minkäänlainen avoin keskustelu tai kommunikaatio ei onnistu. Osaa puhua vain rivien välistä ja muutoin ahdistuu, pahoittaa mielensä, valvoo yöt murehtien ym manipulaatiota.