Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   14.6.25 06:46:10

Tämä kysymys on teille, jotka vietätte aina juhannusta ison perheen kanssa, siis sellaisen, johon kuuluvat isovanhemmat, sisarukset ym.
Millainen perheenne on ja mistä se yhteishenki syntyy? Nautitteko aidosti perheen yhteisestä ajasta?

Olen vähän surullinen siksi, että oma perheeni on hajallaan tänäkin juhannuksena eikä kukaan halua tulla tänne meille. Puitteet olisivat ihan hyvät, asumme maalla, tilaa on ja täällä on kaunista. Meillä saa myös olla ja tehdä vapaasti, en ole mikään päällepäsmäri, jonka keittiöön ei muita päästetä.

Meillä ei perheessä ole mitään eripuraa, päinvastoin. Korostamme kyllä perheen merkitystä, vakuutamme, että olemme toistemme tukena aina ja lähetämme nopeasti sydämiä erilaisiin viesteihin, mutta pääasiassa tämä tapahtuu WhatsApissa. Näemme toisiamme syntymäpäivillä. Kaikkiaan meitä on 15.

Väistämättä tulee mieleen, että olen äitinä ja isoäitinä tehnyt jossain virheen. Vai ovatko perheet, joissa ihmiset haluavat olla yhdessä useita päiviä kerrallaan, vain kuvitelmaa?

Mistä aito, lämmin perheyhteys syntyy?

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   14.6.25 08:04:13

Oman perheeni kanssa en juuri viitsi aikaa viettää, mutta miehen perhe viettää juhannusta porukalla ja on muutenkin tiiviimpi ja viettää aikaa yhdessä ja vielä viihtyykin niin.

Mun äiti ja sisko on tosi läheisiä keskenään, isä kuollut ja veljet etäisiä. Ei olla riidelty eikä mitään, ei vaan ole juuri mitään yhteistä. En koe äitini tehneen mitään väärin.

Miehen vanhemmat ja sisarukset perheineen on tosi mukavia, huumoria riittää ja jokainen saa olla oma itsensä. Toisia ei ole tapana arvostella. Heidän seurassa viihdyn.

Juhannus on nykyään ainoa juhla, joka vietetään porukalla, ja onhan se säätöä, mutta kyllä siitä selviää, kun ei ota liikaa stressiä ja omia oletuksia.

Pieniä serkuksia on 8 kpl ja toivottavasti hekin kasvavat läheisiksi. Nyt ainakin ovat.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.6.25 08:10:32

Tänä vuonna en osallistu perhejuhannukseen, olen itse töissä, mutta muut kyllä viettävät porukalla.

Me nähdään muutoinkin koko porukalla säännöllisesti ja vietetään mökkiviikonloppuja ja ulkomaillakin käydään perheen kesken. Mukana isovanhempia, vanhempia, puolisoita sekä lapsia. Toki teineillä on aina omat menot ja tämmöset perhemenot on noloja, mutta kahdenkympin jälkeen alkavat taas lähteä messiin.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.6.25 08:31:27

Jos teitä on 15 ja näette syntymäpäivillä, niin onhan siinä jo näkemistä. Meidän perhe kokoontuu jouluksi, juhannuksena nähdään kavereita.

Lähettäjä: Eisetaivaastatipu 
Päivämäärä:   14.6.25 08:45:20

Vastaan nyt tähän ohi aiheen eli en myöskään koe mitään lämmintä perheyhteyttä. Luulen tietäväni mistä se johtuu.
Tuntuu että sen yhteishengen puuttuminen on osittain sidoksissa vanhempien sukuhistoriaan eli millaista kanssakäymistä siellä on ollut.
Mitä olen isän puolelta kokenut ja nähnyt niin ei voi paljoa odottaa.Miehet ainakin ovat kaikki yksiä jurottajia.
Kyllä paljon riippuu varsinkin noiden miespuolisten luonteenlaadusta ettei mitään perheyhteyttä meilläkään sisarusten kesken ole. Äiti on ollut ainut joka pitää jotain yhteyksiä. Saa nähdä tapaammeko pahemmin ilman häntä. Luulen että jokainen möllöttää omassa kuplassaan. Eipä siinä mielestäni mitään voi tehdä jos lähtökohdat ovat sellaiset että vähät välittää mistään sukuyhteyksistä vaan ajattelee päin vastoin että suku on pahin ja pärjäilee paremmin ilman. Omituista perheessämme on että se joka asuu kauimpana ulkomailla on se jonka kanssa minäkin parhaiten tulen toimeen..

Lähettäjä: Erakkorapu 
Päivämäärä:   14.6.25 08:55:25

Yritin muutaman vuoden kiltisti ja miellyttääkseni olla mukana ex-miehen perheen perhejuhannuksissa (ja jouluissa ja pääsiäisissä), mutta ne olivat kyllä yhtä tuskaa. Yksi pompottaa, päsmäröi ja komentelee, muut luimii ja yrittää olla omissa oloissaan. Kiukuttelua, turhautumista, uhriutumista. Kaikilla paha mieli.

Mutta kun yhdessä KUULUU olla, niin nyt ollaan.

Jokusen vuoden sitä jaksoin, mutta sitten tuli mitta täyteen.

Oman perheeni kanssa vietän mielelläni vaikka parin tunnin grillihetken tai saunasession, mutta jokainen osaa sen jälkeen vetäytyä omiin koteihinsa/menoihinsa eikä kukaan vaadi viikonlopun mittaisia yhdessä olemisia.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.6.25 10:29:50

Meillä on aina keskusteltu paljon ja oltu yhdessä. Kun olin lapsi, kaverini oli aina tervetulleita. Ruoka yarjottiin ja pöydässä juteltiin. Teineinä kaverit halusi aina olla meillä. Itse en jaksanut äitiäni, mutta kaverit tykkäsivät, kun oli läsnäoleva aikuinen. Aina on juteltu ja niin jutellaan nykyäänkin, oikeastaan päivittäin jostain wa:ssa. Mieheni perhe taas on etäisempi. Esimerkiksi heidän perhe wa:ssa joku laittaa jotain, niin muut peukuttavat tai laittavat sydämen. Harvoin syntyy mitään keskustelua. Enkä sano, että wa:ssa puhuminen olisi ainut tapa olla läheisiä, mutta kertoo perheemme eroista. Minun perhe käy meillä usein ja me vieraillaan heillä. Miehen äidillä käydään kerran vuodessa. Meidän perheessä jos joku toivoo jotain toisilta, se sanotaan ääneen. Miehen perheessä kaikki "haluaa antaa tilaa", eikä mistään puhuta. Varsinkin konflikteja pelätään. Mitä aloittajan lapset ovat sanoneet syyksi tähän tilanteeseen?

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   14.6.25 18:51:39

Lapset eivät ole sanoneet mitään erityistä, eikä asiasta ole oikeastaan edes puhuttu. Tämä ei siis ole varsinainen "tilanne", onpa vain niin, että usein lapsilla ja lastenlapsilla on muita menoja silloin, kun on perinteinen perhejuhlan aika. Siksi olen miettinyt, miten joissakin perheissä on ihan luonnollista, että aina juhlapyhinä kokoonnutaan yhteen.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   14.6.25 19:27:58

Meillä on aina vietetty juhannukset, pääsiäiset ja joulut isolla perheporukalla. Usein myös vappu ja uusivuosi.
Ensin kokoonnuttiin vaarin ja mummon luo, joko heidän kotiinsa tai heidän mökilleen. Kun mummo kuoli niin vaarin luo.
Nyt kun molemmat ovat kuolleet, niin kokoonnumme meillä tai meidän mökillä.
Juhannuksena toki mökillä.

Meitä on mieheni, isäni, anoppini, meidän aikuiset lapsemme perheineen, ja meidän iltatähti 11-v.
Mieheni ja anoppi solahtivat porukkaan aikanaan alusta asti itsestään selvästi, samoin lastemme puolisot.
Ketään ei ole ikinä pakotettu, eikä tunnelma ole yhtään väkinäinen.
Poikamme vaimo sanoi ensimmäisen meillä viettämänsä joulun jälkeen, että tällaista perhettä hän on aina halunnut.

Olemme toki muutoinkin arjessa tiiviisti tekemisissä, niin mitään kitkaa ei ole ikinä syntynyt. Ja jos syntyy, niin sitten puhutaan asiat selviksi.

Ja todellakin nautimme toistemme seurasta.