Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Väsynyt 
Päivämäärä:   12.6.25 17:33:17

Työpäivän jälkeen väsyneenä tulin kotiin, ja mitä vastassa.
Mun mies oli päästänyt mun 15-v pojan ja tämän "tyttöystävän" sisään, ja lähtenyt itse treeneihinsä.
Jättänyt siis lapset keskenään mun kotiin.

Kotiin tullessa haisi selvästi joku leivonta ja uuni. Ekaks ilahduin, kun luulin miehen leiponeen mulle jotakin mun synttäriks. Ja siis muistaneet mun synttärit.
Vittua paskaa, täällä olivat lapset "leiponeet" raparperipiirakan. Siis keskenään.

Meni ihan totaalisesti hermo. Suutuin ehkä vähän liikaa, ja huusin.
Poika lässytti, että raparperit, voin ja kermaviilin toivat itse.
Heitti kympin lattialle, ja huusi, että tossa on jauhoista ja sokerista.
Lähtiessään näin, että nappasivat kukkapuskan pöydältä maljakosta ja paketin siitä vierestä.

Nyt itken täällä, kun tajusin, että heillä olis ollu mulle kukkia ja lahja. Oli poika muistanut mun synttärit. Ja mä huusin, kun mun jauhoja jne. oli käytetty.

Mutta kun tämä on mun koti, enkä halua tänne perheen ulkopuolisia hääräämään. Ja sit vielä lapset keskenään uunittamassa.

Nyt poika ei vastaa edes puhelimeen.

Vertaistukea, kun oon niin väsynyt kaikkeen tähän paskaan.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   12.6.25 17:35:45

Minä luulin että ne teinit oli polttaneet pilveä ja panneet teidän sängyssä, ja siitä suutuit. Mutta että poika ja tyttö leipovat pojan kotona ja se oli maailmanloppu. Minkä ikäinen saa sinusta leipoa itse omassa kodissaan?

Onko sinulla hoitokontaktia?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: i 
Päivämäärä:   12.6.25 17:35:56

ööööh mitä hittoa??

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   12.6.25 17:36:08

0/5.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 17:36:13

Siis ketä ulkopuolisia sun kodissa oli?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 17:36:28

Sun poika käyttänyt sun jauhoja?

Kai tämä on provo edes?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.6.25 17:36:44

Et tule saamaan mistään vertaistukea noin sekopäiselle käytöksellesi.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: tässä ja nyt 
Päivämäärä:   12.6.25 17:37:39

Ällö, olen kanssasi samaa mieltä.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.6.25 17:37:42

Toivottavasti ei oo vertaistukea, onhan toi nyt aloittajalta ihan outo reaktio.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 17:38:25

Siis oletko ihan seko??!!
Sinun poikasi on joku ulkopuolinen, joka ei saa edes jauhoja käyttää ja 15-vuotiaat ovat niin lapsia, että uunin käyttö on kielletty?? Et voi olla tosissasi.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 17:38:41

Joo aloittaja I feel you.

Mun lapsi katsoi tänään mun kotona mun telkkaria. Sain tietenkin raivarin koska mun sähköä kuluu.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   12.6.25 17:40:57

Muistan ajan, kun täällä kirjoiteltiin oikeasti hauskoja juttuja.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 17:44:10

"Onko sinulla hoitokontaktia?"

Ihan oikeasti, hanki sellainen viimeistään huomenna tai mene tänään päivystykseen.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 17:45:40

15-vuotiaat ovat kyllä ihan täysin kykeneviä leipomaan keskenään. Ja poikasi, perheen ulkopuolinen?

Olet sairas, enkä tarkoita tätä pahalla, vaan hae apua heti! Ei ole normaalia eikä todellakaan ok käyttäytyä noin, tarvitset apua tuohon oloosi! <3

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Väsynyt 
Päivämäärä:   12.6.25 17:46:29

No poika ei asu mun kanssa.
Ja tuon "tyttöystävän" oon nähnyt vain kaksi kertaa aiemmin.

Poika on viime vuosina käynyt täällä enää ehkä kaks-kolme kertaa vuodessa. Eli ei kuulu enää varsinaisesti mun perheeseen.
On tietysti aina tervetullut, mutta kiva olisi kun ilmoittaisi etukäteen.
Minä kuitenkin maksan pojan isälle melkein 200 €/kk pojan elareita, että sikäli olen pienituloisena tarkka mun tavaroista ja tarvikkeista.

Enkä nyt todellakaan ole ylpeä siitä, että huusin ja suutuin.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   12.6.25 17:47:20

Soppa sakenee, tärkeitä tietoja vasta kymmenen viestin jälkeen. 2/5

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: g 
Päivämäärä:   12.6.25 17:47:56

Et ole tosissasi, toivottavasti.

Vertaistukea tulee tässä. Tultiin myöhään illalla heinäpellolta. Lapset olivat olleet keskenään kotona. Siellä tuoksui selvästi kakku. Jotain oli leivottu, mutta ei mitään jälkiä missään. Ei edes tiskiä, vain tuoksu oli jäljelle. Sitten kertoivat leiponeensa kakun, mutta se oli palanut niin, että se oli syöty saman tien pois, jotta me emme näe, miten on käynyt.

Kymmenen vuotta aikaisemmin olivat myös keskenään keksineet "värjätä" koiran jauhoilla. Havaitsivat, että ei tämä onnistunut ja päättäneet pestä jauhot pois. Ei naurattanut, vielä silloin.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: ,kd,, 
Päivämäärä:   12.6.25 17:48:54

Siis eikö poikasi asu kanssasi? Eikö hänellä ole lupaa olla kodissasi, jos et itse ole kotona? Olet kyllä megapaska ihminen.

Mikä hemmetin menkkaveetutus sinulla oikein on, kun rähjäät joistain "Olette käyttäneet minun jauhojani"??

Toivottavasti saat lihansyöjäbakteerin.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Viivi 
Päivämäärä:   12.6.25 17:50:27

Ehkä onkin parempi, että poika asuu isällään. Hyvää synttärit kuitenkin.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Väsynyt 
Päivämäärä:   12.6.25 17:50:42

Ja kyllä, mun mielestä lapset eivät saa käyttää uunia ilman aikuisen valvontaa.

Kolmipiste, mitä tärkeitä tietoja?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: u 
Päivämäärä:   12.6.25 17:52:24

Poika tuskin tulee enää, mutta sitähän sä taisit haluta. Sano vaan suoraan ettei hänellä ole asiaa sinne… Huhhuh, nolasit poikasi kyllä todella..

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 17:53:27

Ota tämä nyt herätyksenä ja hae heti apua. Sitten tilanteen rauhoituttua pyydä aidosti pojalta ja hänen tyttöystävältään anteeksi, kerro mitä tapahtui ja kerro että hait apua että näin ei enää koskaan tapahdu.

Luottamuksen palautuminen vie aikaa. Käytöksesi oli todella törkeää ja asiatonta. Mutta nuo on niitä askelia joita voit ottaa sitä kohti.

Tsemppiä.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: g. 
Päivämäärä:   12.6.25 17:54:50

Kai otit kuitenkin sen kympin talteen, että saat ostettua itsellesi uudet jauhot ja sokerit?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.6.25 17:57:14

Tulee kyl tosi surullinen olo pojan puolesta. Miten ihana ajatus hänellä ja halu huomioida omaa äitiä, joka on jo muutenkin etäinen.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 17:57:56

"Ja kyllä, mun mielestä lapset eivät saa käyttää uunia ilman aikuisen valvontaa."

No juu, ehkä joku ekaluokkalainen on vähän pieni käyttämään uunia yksin. Mutta 15-vuotias osaa jo kyllä.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.6.25 17:58:08

Mä kyllä ymmärrän että väsyneenä läikkyy yli jostain ihan älyttömästä syystä.
Eilen illalla myöhään kilahdin kissalle joka oli potkinut hiekat pitkin lattioita ja tuli isoon ääneen viereen naukumaan kun siivosin niitä. Painuin ulos noitumaan sydämeni pohjasta, v!tutti kun kesä on jo vaikka kuinka pitkällä enkä ole päässyt metsäretkille kertaakaan. Kotiin sitoo kyllä muukin kuin kissa, väsyttää kun elämässä ei ole mitään vaihtelua.
Oli niin kylmä ja kostea yö että ihan kiva oli sisälle palattua kun kissa levisi syliin lämmittämään.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   12.6.25 18:00:08

Väsynyt, osa tuon ikäisistä opiskelee ja asuu asuntolassa. Kotitalouttakin on opiskeltu 1-3 v. Aika väsynyt provo.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Sunika 
Päivämäärä:   12.6.25 18:10:47

Nyt oli kyllä huono tarina. Keksi parempi.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   12.6.25 18:11:37

Siis mitä? Poikasi ei kuulu perheeseesi?
En ole vähän aikaan oudompaan topaan törmännyt täällä. Kannattaa hakea apua heti.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 18:17:04

"Poika on viime vuosina käynyt täällä enää ehkä kaks-kolme kertaa vuodessa"

No yllätyskö tuo kun äiti on sekopää.

Toivottavasti tämä on provo. Jos ei ole, hanki hoitokontakti, itsellesi. Pian.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: ninni 
Päivämäärä:   12.6.25 18:47:18

Valvottuja tapaamisia jatkossa noin sekavassa tilassa olevan äidin kanssa. Tai siis "äidin", herranjestas mitä käytöstä!

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Täh 
Päivämäärä:   12.6.25 18:54:57

Jaa, että poika leipoi kotonaan ja sulle se oli liikaa. No, mitäs jos vaan pyydät anteeksi häneltä ja tyttöystävältä kun seuraavan kerran, ehkä jouluna näet poikasi? Jotain on tosi pielessä kun hermo menee tuolla tavalla. Joko uuni on sinulle pyhä asia, keittiö tarvikkeineen vain sinun tilasi, jonne muilta pääsy kielletty tai sitten olet kontrollifriikki? Itku ei auta, hyvä ja kiva käytös auttaa.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.6.25 19:03:35

Lähetä aloittaja pojalle viesti vielä tänään, pyydä anteeksi ja kerro kuinka yllättynyt ja väsynyt olit.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 19:04:49

Surullista.
Sitten ihmetellään miten lapset ja nuoret voi huonosti. Jos vanhemmat ja kotiolot on tälläisiä niin ei tarvii ihmetellä!
Oma poika on äidin mielestä ulkopuolinen!!

Aloittaja, et saa vertaistukea mutta toivottavasti pojallesi on tukea isänsä/huoltajansa luona.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: mä 
Päivämäärä:   12.6.25 19:14:01

Olet kyllä ihan sairas. Lapsi parkasi.

Hae apua

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 19:15:07

Kukkia ja lahja ehkä sitä raparperipiirakkaa sun synttäreille ja sä suutut ihan silmittömästi... oliko se piirakka syöty vai kenties tarkoitettu sulle siitäkin?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: fizz 
Päivämäärä:   12.6.25 19:17:45

kiesus. ei nushineet sun sängyssä vaan leipoivat?
et kylä täysillä käy.
toivottavavasti poika laittaa välit poikki tuollaiseen idioottiin lopullisesti.
eihän tää voi olla ees todellista, pakko olla provo. ei kukaan ole noin vajakki.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 19:20:27

" mun poika ei kuulu mun perheeseen"
Selvä. Ketä sun mielestä kuuluu sun perheeseen?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Että mitä?? 
Päivämäärä:   12.6.25 19:20:27

Mitä @!#$ä mä just luin?? Sä repeet kun 15 vuotias kokkaa raparperipiirakkaa? Juu on lapsi, mutta kyllähän tuon ikäiset jo tekee ruokaakin.
Näistä jälkeenpäin pudonneista lisätiedoista huolimatta pakko ihmetellä, et ootkohan ihan terve?
Vertaistukea ei tipu

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   12.6.25 19:20:38

Tää on päävikaisten palsta mutta ihan tuollaiseen kilahteluun ei täältäkään taida saada vertaistukea.
Jos tarina on tosi niin hanki apua itsellesi.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: dfg 
Päivämäärä:   12.6.25 19:35:49

On ollut oikein hyvä ratkaisu, että poika ei asu sinun luonasi, kun käyttäydyt tuolla tavalla. Tähän saakka käynyt sinun luonasi pari-kolme kertaa vuodessa. Voi olla, että nyt käynnit harvenee. Hän on varmaan vilpittömästi iloinen, kun ei tarvitse viettää sinun kanssasi puolta lomista ja joka toista viikonloppua niin kuin monet erolapset.

Tiedätkö, minkä verran SUN JAUHOJA meni raparperipiirakkaan?
15-vuotiailla on ollut koulussa kotitaloutta ja hyvä kun ovat oppineet edes leipomaan.

Todella toivon, että tämä olisi provo. Valitettavasti tunnen aloittajan kaltaisia naisia. Ehkä tämän kirjoitti joku heistä.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   12.6.25 19:37:46

Oot sairas. Toivottavasti mies ymmärtää erota ja viedä lapsensa turvalliseen ympäristöön.

Ei tuollaisia ihmisiä saisi päästää lasten kanssa ollenkaan tekemisiin.

Asuuko mies siis siellä? Jos näin niin se on kyllä myös sen lapsen koti.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   12.6.25 19:39:08

Luin uudelleen. Onko poika siis sun biologinen lapsi?

Ja sinä räyhäät kun 15 vuotias leipoo kotona ja käyttää (sun?) jauhoja.

Mistä lähtien vanhempien ruokakaapin ainekset eivät ole myös lasten ruokaa.

Olet sairas. Sairas.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.6.25 19:45:05

Mun äiti suuttu kun leivoin hänen päikkäriensä aikana kakun, 5-vuotiaana :)

Provohan tää toki on, mutta oikeesti, moni 15-vuotias tosiaan asuu jo omillaan ja kokkaa omat ruokansa. Ihan uunissa ja hellalla. :'D

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Uuni 
Päivämäärä:   12.6.25 19:46:28

Uunittaa. Ei juma|auta onko teinit kehdanneet UUNITTAA keskenään. Noh, eipähän varmaan tarvitse enää sitä perheeseen kuulumatonta poikaa enää pahemmin nähdä. Eikä tutustua siihen "tyttöystäväänkään". Mikä sinä olet sanomaan että kyseessä on "tyttöystävä" eikä tyttöystävä?

Suurin itkuparku taisikin tulla kun lahjapakettia ei jätetty lähtiessä.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 19:47:31

Oot kyllä megap*ska äiti, maailman p*skinta synttäriä sulle.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: siis 
Päivämäärä:   12.6.25 20:08:17

Jos olet oikeasti noin väsynyt että alat arjessa käyttäytyä noin, sinun pitää jo hakea apua. Ei ole normaalia enää. Onko sinulla työterveyshuolto, tai mahdollisuus mennä psykoterapeutin juttusille? Johtuuko väsymys unen puutteesta vai mistä?

Sori, mutta nyt ei täältä tipu vertaistukea. Tuo oli tosi ikävää ja asiatonta. Toivottavasti voitte kaikki yhdessä istua pikaisesti alas ja keskustella tapahtuneen. Ja sinä voit pyytää anteeksi käytöstäsi ilman yhtään "mutta"-selittelyä. Miehesi lapset ja heidän seurustelukumppaninsa OVAT sinun perhettä ja läheisiä!

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   12.6.25 20:09:48

Mikä tuossa on pahinta? Oma väsymys? Ja mihin olet väsynyt?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   12.6.25 20:10:27

Mene hoitoon ja keksi parempi provo

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   12.6.25 20:10:29

"Ota tämä nyt herätyksenä ja hae heti apua. Sitten tilanteen rauhoituttua pyydä aidosti pojalta ja hänen tyttöystävältään anteeksi, kerro mitä tapahtui ja kerro että hait apua että näin ei enää koskaan tapahdu.

Luottamuksen palautuminen vie aikaa. Käytöksesi oli todella törkeää ja asiatonta. Mutta nuo on niitä askelia joita voit ottaa sitä kohti."

No tämä! Häpeällistä touhua. :(

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.6.25 20:12:13

Miten sekaisin pitää olla, että edes mielikuvitus tuottaa tuollaista tekstiä?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Täh 
Päivämäärä:   12.6.25 20:19:50

"en halua ketään ulkopuolista tänne hääräämään" "mies oli päästänyt lapset mun kotiin" noin ei asiaa ilmaise onneksi kukaan aikuinen. Ja 15 veen näkee kerran pari vuodessa ja tyttöystävänkin nähnyt vain pari kertaa, niin viime vuonna kun olivat 14 v. Uunittaa hauska verbi, miehelle onnea tästä ladysta, vauhti ja vaarallisia tilanteita varmasti arkeen teillä mahtuu.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 21:02:11

"Miehesi lapset ja heidän seurustelukumppaninsa OVAT sinun perhettä ja läheisiä!"

Poikahan on aloittajan oma biologinen lapsi entisestä suhteesta.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.6.25 21:26:23

"Poika on viime vuosina käynyt täällä enää ehkä kaks-kolme kertaa vuodessa"

No enää ei tarvitse katsella senkään vertaa :D

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   12.6.25 22:13:04

3/5 jos aloittaja tulee vielä takaisin

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   12.6.25 22:43:30

On aika surullista sekin, että AP sanoo aloitusviestissään "Mun mies oli päästänyt mun 15-v pojan ja tämän "tyttöystävän" sisään -- Jättänyt siis lapset keskenään mun kotiin."
Toivottavasti kyseessä on myös AP:n miehen koti, eikä vain AP:n koti. Lapsen koti tuo nyt ei ilmeisesti ainakaan ole. Miten kummalliseksi on oma ajatusmaailma vääristynyt, jos ei omaa biologista lastaan laske perheenjäseneksi?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Dansku 
Päivämäärä:   12.6.25 22:44:46

Olet sairas. Toivottavasti joku auttaa hoitoon pääsyssä. Poikasi se tuskin on.

Mulla on tosi paha olo aloittajan lapsen puolesta.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Dio 
Päivämäärä:   12.6.25 22:49:15

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 12.6.25 19:04:49

Surullista.
Sitten ihmetellään miten lapset ja nuoret voi huonosti. Jos vanhemmat ja kotiolot on tälläisiä niin ei tarvii ihmetellä!

Tämä

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

LähettäjäPersikka 
Päivämäärä:   12.6.25 23:09:27

Et tule saamaan hirveästi vertaistukea koska täältä tuskin löytyy montakaan jonka tunne-elämä on samalla tasolla kuin sinulla. Valitan. Ylilauta voisi olla nyt oikea sivusto mutta esiinny siellä miehenä muuten ne teilaa sut ensimetreillä.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   12.6.25 23:20:26

Jos olisin lapsesi dn enää ikinä ottaisi yhteyttä.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: M30 
Päivämäärä:   12.6.25 23:24:56

Poikasi halusi yllättää sinut syntymäpäivänäsi raparperipiirakalla, kukilla ja lahjalla ja sinä saat psykokohtauksen. Et tule saamaan vertaistukea. Mene hyvä ihminen hoitoon ja äkkiä.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   12.6.25 23:27:56

Nyt oli huono.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.6.25 23:47:52

"Vittua paskaa, täällä olivat lapset "leiponeet" raparperipiirakan. Siis keskenään.
Meni ihan totaalisesti hermo. "

Tuohan on jokaisen ihmisen pahin painajainen.

Sun poika ei siis kuulu sun perheeseen. Selvä. Et halua ulkopuolisia eli siis poikaasi kotiisi. Selvä.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: mama 
Päivämäärä:   13.6.25 07:52:40

Poika asuu isällään, sinä maksat elatustukea. Tämä on harvinaista ja siihen on merkittävät syyt. Poika yrittää haparoida äitiinsä kontaktia, tuo kukat, lahjan ja leipoo; tosin äidin (vai isäpuolensa?) jauhoilla ja sokereilla. Sinä olet väsynyt töiden (avaruustutkija? Pörssifirman pääjohtajuus?) ja sekoat aivan kohtuuttomasti. Nyt vollotat täällä.

Provo. Surullista. Jos ei, aivan karmeaa. Tulee mielee happy family ennen korona -aikaa, jossa äidillä oli kaksi uutta lasta uuden miehen kanssa ja 15-vuotias entisestä suhteesta asui kotona. Äiti oli uusista lapsista niin väsynyt, ettei tajunnut 15-vuotiaan verenmyrkytystä, vaikka poika oli pari päivää hoiperrellut kotona.vasta kun lyyhistyi portaisiin, vietiin sairaalaan, kuoli. Syyte tuli, mutta katsottiin, että pojan kuolema oli niin kova juttu, ettei äitiä tuomittu. Uudella miehellä ei tietenkään ole Suomessa velvoitetta seurata uuden kumppanin touhuja tai lapsia…
Ei ihme, että koulut ovat helisemässä ja lapset voi tässä maassa huonosti… välittäminen; sitä ei ole. Minä ja minun tarpeeni, väsymykseni, jauhoni ja uusi oarisuhteeni on kaikkein tärkeintä.

Aloittaja. Poikasi ei yritä yhteyttä pariin vuoteen, vaikka tietysti pyydät anteeksi. Toivottavasti pojan isä on turvallinen ja normaali.
Olisiko sinulla kanttia järjestää perheterapia istunto itsesi ja pojan kanssa , niin että paikalla on ulkopuolinen aikuinen? Voisit hyötyä terapiasta muutenkin, reaktiosi eivät ole normaaleja.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   13.6.25 07:58:38

Provohan tämän on pakko olla. Ei kukaan noin seko kulje laitoksen ulkopuolella. Eikä tuollaisella ulosannilla kykene töihin.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: -, 
Päivämäärä:   13.6.25 08:16:15

Toivottavasti aloittaja pääsee hoitoon riippumatta siitä, onko tämä tarina totta vai keksitty.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.6.25 09:21:59

Siis tää on varmasti provo.

Mutta surullista on, että jollain lapsella varmasti on sekin tilanne elämässään, että oma äiti tai omat vanhemmat ei pidä perheenä ja pitäisi itse hankkia ruuat ja muut itselleen.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   13.6.25 09:28:47

En ihan tuollaiseen pysty antamaan vertaistukea, mutta kun olin burnoutin partaalla (hirvittävä työstressi, taloudellisia ongelmia, läheisen vakava sairaus) niin kilahtelin aivan kohtuuttomasti nimenomaan kotona ja ns. pikkuasioista. Töissä pidin paketin kasassa mutta sitten kotona kun maitopurkki oli jäänyt pöydälle lämpimään niin romahdin ihan totaalisesti.
En tosin kohdistanut näitä keneenkään ulkopuoliseen, mutta sanoisin että jos aloituksen tarina on tosi, niin hae aloittaja apua. Ja pyydä anteeksi pojalta ja selitä tilanne.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: ennea 
Päivämäärä:   13.6.25 09:30:24

Sattuuhan näitä. Anna pölyn laskeutua.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Ella 
Päivämäärä:   13.6.25 09:40:50

Kyllä mä ymmärrän sen että totaaliuupuneena räjähtää, mut mua mietityttää tässä sekin, että mitä pahaa siinä piirakan teossa siis on?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.6.25 09:42:26

Lapsia vihaavana vanhana piikana ymmärrän reaktion, siis sekoaisin itse tuollaisesta myös (tosin kämppääni en olisi päästänyt sitä miestäkään joten näin ei tapahtuisi :D), mistä syystä EN KOSKAAN TEHNYT LAPSIA. Uteliaisuudesta: Aloittaja, miksi halusit tuon poikaparan välttämättä tuottaa tähän maailmaan?!

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   13.6.25 09:44:03

Otat lääkkeesi kiltisi, niin seuraava kirjoitus on varmasti uskottavampi.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: % 
Päivämäärä:   13.6.25 10:18:15

Surullista, todella surullista.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   13.6.25 10:38:15

Pakko olla provo. Eihän oikeasti voi tuollasta tapahtua.
Aloittaja itkee pojalleen muutaman desin jauhojen käytöstä . Todella ihanaa jos nuoret yrittävät leipoa ja jotkut nuoret aika näppäriäkin siinä.
Elarit tai ei mutta kyseessä oli oma poika kuitenkin. Ei tuohon taida kellään vertaistukea riittää.
Yritä nyt pyytää anteeksi pojalta edes .

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.6.25 10:45:09

"Poika on viime vuosina käynyt täällä enää ehkä kaks-kolme kertaa vuodessa"

Tuskin tarvitsee nähdä jatkossa sitäkään vähää, niin saat olla rauhassa. Tämän on pakko olla provo, ei kukaan voi olla oikeasti noin sekaisin ja sairas ja elää yksin ilman edunvalvojaa töissä käyden.

Jos ei ole provo, tuollaiseen voi saada vertaistukea ehkä jostain anonyymien narsistien & epävakaiden persoonien kokouksesta tai suljetulta osastolta.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: Pulli 
Päivämäärä:   13.6.25 12:06:02

Lähettäjä..

Päivämäärä12.6.25 17:58:08

Mä kyllä ymmärrän että väsyneenä läikkyy yli jostain ihan älyttömästä syystä.
Eilen illalla myöhään kilahdin kissalle...

Väsymys tekee ihmeitä ihmiselle, eikä posiitiivisessa mielessä. Mutta on ihan eri asia huutaa kissalle kuin _omalle lapselle_.

Aloittaja, sinulla on selvästi liikaa lautasellasi. Vaikka tuntuisi työläältä ja turhalta, niin koeta hakea apua. Tännekin voi kirjoittaa, aina joku ymmärtää ja tietää miltä tuntuu.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   13.6.25 14:00:29

"Vertaistukea, kun oon niin väsynyt kaikkeen tähän paskaan"

Ei tällaiseen paskaan kyllä heru keltään vertaistukea. Siis kauheaa mitä oot saanut kestää.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   13.6.25 14:01:36

Hopi hopi aloittaja takaisin, vai loppuiko mielikuvitus jo?

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.6.25 15:05:51

Kunpa tämä olis provo. Mun sydän särkyi jo ihan vaan tuon mahdollisesti kuvitteellisenkin pojan puolesta.

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: kerro 
Päivämäärä:   13.6.25 20:51:58

Mullekin sattunut, että käämi palanut miniään ja tullut vähän räjähdettyä. Siitä on vuosia ja vieläkin melkein porttikielto pojan luo. Poika sanonut, että tule vaan reilusti. Ja miniän perhe veti herneen nenään, kun en antanut lupaa lainata mun venettä ja saunaa isolle porukalle. Perustelin sillä, jos lupaa on vaikeaa peruuttaa lupaa jatkossa. Ja sielläkin huudettu ja haukuttu minut pataluhaksi pojalleni. En aio ryömiä enkä anella armoa. Tää nyt ei ollut ihan asiaan liittyvää, mutta kyllä pitäs sopia ja kummankin osapuolen tulla vastaan. Sattunutta "vahinkoa" ei saa peruttua. Mutta inhimillinen on ihminen eikä täällä aina pidä alkaa sivullisten huutelemaan ja syyttämään. Jos poika järkevä ja ymmärtää puhetta antaa anteeksi

  Re: Kajahti käämit, vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.6.25 21:53:59

Tätä lukiessa toivon todella, että tämä on provo. Ja samalla olen maailman kiitollisin omasta äidistäni.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.