Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   8.6.25 23:20:49

Tämä on toisesta topasta suoraan, täyttyi ja keskustelu jäi avoimeksi.

Mainitsin, että äitini ei kannustanut minua lapsena harrastamissani asioissa, joissa en ollut lahjakas. Sain toki vapaasti harrastaa, mutta ei varsinaisesti nk sysätty sinne suunnalle. Lapsena toivoin pääseväni tenavatähdeksi, eli sen ajan tositelevisioon. Äitini totesi, että on hyvä olla haaveita, muttei ehdottanut minulle laulutunteja tai vastaavaa kannustaakseen tässä. Sen sijaan hän ohjasi minua tekemään kädentaitoja vaativia asioita, kuten piirtämään, kirjoittamaan ja niin edelleen, joissa olinkin ihan hyvä. Laulaa en osannut silloin enkä nykyäänkään. Tenavatähteä minusta ei olisi tullut ikinä.

Nykyajan kasvatuksessa pitäisi koko ajan kannustaa ja kannustaa, vaikkei lahjoja olisikaan. Ei ihmekään, että lapset ahdistuu, kun pudotus tulee joskus hyvinkin korkealta, kun ymmärretään, ettei osaakaan, vaikka aina on luultu muuta, kun jatkuvasti on hoettu, että sinä olet paras ja onnistut!

Ja HUOM, ketään ei toki tarvitse lytätä tai alentaa, mutta jos toiveet ovat täysin epätealistiset, niin ei kannata ylenmäärin kannustaakaan. Jos vaikka mieheni ilmoittaisi haluavansa jääkiekkoammattilaiseksi nyt, niin toteaisin, että eiköhän juna jo mennyt, mutta omaksi iloksi voi harrastaa. Eikä hänkään minua kannustaisi, jos haluaisin fyysikoksi, kun tietää, etteivät matemaattiset aineet ole minulle kovinkaan helppoja.

Pidän äitini tapaa kasvattaa hyvänä : hän kuunteli toiveeni, otti siihen kantaa ja ymmärsi asian, muttei erityisesti rohkaissut, kun näki ja tiesi, ettei minusta tulisi tenavatähteä tällä laulutaidolla. Kiitos siitä, sen sijaan sain äidin ansiosta kehittyä monissa muissa jutuissa, joissa olin hyvä.

Miksi aina pitäisi kannustaa? Ei se, ettei kannusta, tarkoita lyttäämistä. Se voi olla ihan neutraali asian huomiointi ja siinä se. Kerroin topicissa eräästä jo edesmenneestä kaveristani, joka halusi esimiesasemaan alalle x. Totesin, että eikö ensin kannattaisi opetella se suprittava työ ja edetä siitä johtamaan. Ei kuulemma, joko johtoon tai ei mitään. Noh, valitettavasti hän ei sitten koskaan sen paremmin päässyt haluamaansa tehtävään kuin suorittavaan tehtäväänkään. Jos asioiden eteen ei haluta tehdä mitään, niin miksi pitää kannustaa?

Ja edelleen, kun osa lukee kuin piru raamattua: se, ettei kannusta epätealistisia haaveita ei tee kenestäkään lyttääjää.

Lähettäjä: senje 
Päivämäärä:   8.6.25 23:43:19

Mielestäni kannustaa tarvitsee vain, jos kannustettava oikeasti aikoo tehdä jotain tavoitteidensa eteen. Mutta jos haaveilee jostain täysin epärealistisesta, jonka eteen ei aio edes tehdä mitään muuta kuin haaveilla, niin ei silloin tarvitse kannustaakaan.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   8.6.25 23:51:54

Sinä olit tuolloin kuitenkin lapsi. Kyllä minä pikkulapsille sanon, että tästä voi aivan hyvin tulla hevosastronautti, jos hän ensin keksii, miten heppoja hoidetaan siellä avaruudessa. Sitten jos lapsi vielä teininä sanoisi, että aikoo hevosastronautiksi tai Amerikan presidentiksi, niin olisi kyllä pakko toppuutella. Mutta jos hänen unelmansa olisi millään tavalla mahdollinen, niin kannustaisin kyllä. Jos hän haluaisi vaikka Suomen presidentiksi, niin miettisimme, mitä siihen vaaditaan.

Tai jos joku vaikka ihan aikuinen haaveilee jonkun todella ison kisan voistosta, niin mikäs siinä. Kannattaa ainakin osallistua niihin kisoihin tai alkukarsintoihin.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   8.6.25 23:57:24

Zäkä, toki olin lapsi, eikä haaveitani koskaan millään tasolla lytätty. Kukaan ei sanonut, että ei sinusta tule tenavatähteä kun et osaa laulaa ja sävelkorvasi on nolla. Todettiin, että aina saa haaveilla ja ohjattiin vaivihkaa muun tekemisen pariin. Minusta tuo hoidettiin juuri oikein.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   9.6.25 00:02:46

Höh, kirjoitin pitkän viestin Ällölle enkä huomannut, että lähetin sen keskiyöllä ja se katosi. Yritän muistaa huomenna kirjoittaa uudelleen.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.6.25 00:04:24

Zäkä, eikö näy, jos selaa taaksepäin? Toi keskiyön bugi on kyllä raskas.

Lähettäjä: wgöj 
Päivämäärä:   9.6.25 00:11:11

Aloittaja on oikeassa. Nuorten nykyinen "ahdistus" johtuu osittain siitä kun koko elämä on hoettu että "usko unelmiisi, susta voi tulla ihan mitä haluat!"
Ja kun ei todellakaan voi! Kukaan ei halua kivaa ja mukavaa taviselämää, kaikkien pitää olla jotenkin "erikoisia".
Ja kun 98% meistä on ihan taviksia ilman jotain superlahjakkuutta. Ja kuitenkin voidaan elää tosi hyvä elämä.
Tää unelmien ja todellisuuden ristiriita romahduttaa monet.

Kannustaisin kyllä, kohtuullisessa määrin, mutta painottaisin työntekoa. Mitään ei saavuta ilman työntekoa.
Jossain oli tutkittu mikä ominaisuus lapsessa eniten ennustaa menestystä aikuisena.
No, se on SITKEYS.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 00:30:28

Mitä sillä saavuttaa, että kertoo "realiteettejä"? Yleensä ne "realiteetit" ovat vain omia luuloja. "Et pääsisi yliopistoon kuitenkaan, kun ei sinulla ole lukupäätä ja keskiarvosi peruskoulussa oli niin huono".

Mitä tällaisella "faktalla" saavuttaa? Sen, että ihminen omaksuu, että hänen ei kannata yrittää, se olisi noloa. Hän vain luulisi itsestään liikoja, että ei kannata ja et kuitenkaan onnistu. Tämä asenne seuraa aivan kaikkeen tekemiseen.

Kannustaminen ei tarkoita sitä, että jotenkin valheellisesti pönkittäisi toisen itseluottamusta vaan sitä, että suhtautuu optimistisesti toisen kykyihin ja yritykseen. Vaikka kuinka tyhmä tai lyhytjänteinen ihminen haaveilisi lakimiehen urasta peruskoulun käytyään, ei häntä tarvitse "palauttaa maan pinnalle". Hänelle voi sanoa, että hienoa, että olet innostunut, oletko jo ilmoittautunut iltalukioon ja ottanut selvää mitä aineita pääsykokeita varten pitäisi lukea. Keskittyä siihen että jos kaikki meneekin hyvin. Sanoa, että kyllä sä varmasti saat lukion läpi, jos vaan motivaatiota on ja omaan motivaatioonkin voi vaikuttaa. Ihmiset voivat muuttua, kasvaa ja kehittyä. Ja vaikka se vaatisi usean yrityksen ja monta epäonnistumista, se voi lopulta onnistua. Aikaisemmat epäonnistumiset eivät tarkoita että jatkossakin epäonnistuisi.

Samoin äitisi olisi pitänyt antaa sinulle mahdollisuus opetella laulua, jos se sinua kiinnosti. Myös laulussa voi kehittyä. Tai voi olla, että laulun myötä innostuukin jostain instrumentista. Se, että lapsen elämää rajataan siksi, että "et sä ole hyvä siinä" on valitettavan yleistä varsinkin alemmissa sosioekonomisissa luokissa. Ja sitä asennetta jatketaan eteenpäin ja se seuraa kaikessa elämässä.

Se missä ehkä on hyvä ei hyödytä mitään ilman motivaatiota. Eikä missään voi oikeasti olla hyvä ilman harjoittelua. Lapsien tasoerot kuroutuvat todella nopeasti kiinni. Ja ällö, vaikka koet ettei sinua lytätty, olet silti tehokkaasti omaksunut kielteisen kuvan kyvyistäsi ylitsepääsemättömänä esteenä ja alistunut kohtaloon passiivisena objektina. Sävelkorvaa ja laulutaitoa voi harjoitella, jos vain haluaa. Sinulle ei annettu mahdollisuutta testata motivaatisi rajoja vaan puolestasi päätettiin. Sinulle ei annettu mahdollisuutta omaan toimijuuteen, omaan aktiivisuuteen ja omaan päätökseen.

En itsekään ole musikaalinen. Silti minulle kustannettiin pianotunteja. Opin, että vaikka halusin osata soittaa pianoa, se vaatisi paljon työtä. Olin oppinutkin paljon ja kehittynyt. Mutta huomasin myös ettei pianon soitto oikeasti kiinnostanut minua niin paljon, että sitä työtä olisin halunnut nähdä. Lopetin sen ja siirryin seuraavaan harrastukseen. Tiedostan kuitenkin, että pianon soittaminen hyvin olisi minulle mahdollista jos vain harjoittelisin ahkerasti ja minulla olisi riittävä motivaatio. Minun käsitys itsestäni ja kyvyistäni on siis huomattavasti optimistisempi ja avoimempi kuin sinulla.

On myös huvittavaa kuinka monta kertaa olen saanut korjailla ihmisiä nykyisiin taitoihini liittyen. En ole lapsena harrastanut lainkaan samoja juttuja enkä ole lahjakas. Peruskoulussa sain aineesta seiskoja. Nykyään kerään ihastelua ja elantoni.

Ja työstä johtajan paikalle haluajasta. Et taida tietää, että hyvin monikin etenee suoraan johtajaksi ja esimieheksi. Monilla aloilla se on oma erillinen ammattinsa, jossa tarvitaan tyystin omaa osaamista. Paras johtaja ei läheskään aina ole se, joka osaa suorittavaa työtä. Esimies ei kaikkialla tee sitä työtä. Esimiehen tehtävissä painottua voi ihan erilaiset taidot, joista yksi on alaisten kuuntelu. Johtajaksi voi siis todellakin monella alalla päästä helpommin muita reittejä. Itse kuitenkin naureskelet tuttavallesi, kun hän kehtasi luulla liikoja itsestään ja ei ymmärtänyt pysyä omalla pienellä paikalla. Ja olet vahingoniloinen. Käytät häntä varoittavana esimerkkinä.

En tiedä miten usein sun mies haaveilee ammattilaisjääkiekkoilijaksi ryhtymisestä, mutta veikkaan, että yleensä nämä ihmisten haaveet ovat täysin realistisia. Sinä halusit lapsena laulajaksi ja se olisi ollut täysin mahdollista, mutta äitisi omista syistään päätti estää sen. Toisen kommentoijan mies halusi yliopistoon, mutta tämä päätti "palauttaa maan pinnalle". Oma mieheni on elänyt myös elämänsä matalammin kouluttautuneissa piireissä, joissa hänet on lytätty kerta toisensa jälkeen ja kerrottu kaikki mihin hänestä ei muka ole. Kertojana milloin työtön, milloin juoppo, milloin elämänsä sössinyt tai unelmansa hylännyt. Itse miettisin kaksi kertaa keneltä neuvoja kannattaa ottaa vastaan. Jos henkilö ei ole siellä mihin tavoittelet, kannattaa varoa.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   9.6.25 00:30:52

^

Eihän tämä pelkästään tämän päivän nuorten ilmiö ole. Esimerkiksi Suomen Idolsin ensimmäinen kausi tuli ulos yli 20 vuotta sitten ja silloinkin löytyi monia, joiden piti ihan aikuisiällä mennä televisioon asti nolaamaan itsensä koko kansan edessä vain kuullakseen tuomareiden kysyvän, eikö kukaan ole ko. kilpailijoille aikaisemmin kertonut, etteivät he osaa laulaa. Pienemmässä mittakaavassa vastaavaa on tapahtunut vielä paljon kauemmin.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   9.6.25 00:31:44

Kommenttini siis nimimerkille wgöj, näemmä piste ehti juuri väliin.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.6.25 00:42:48

. , ah mitä olettamuksia taas kerran. Olen psykiatrin ja psykiatrisen sairaanhoitajan tytär, joskin äitini toi meille lapsena leivän pöytään taiteellaan syntymäni jälkeen. Se siitä sosioekonomisesta alemmasta luokasta.

Harrastin lapsena pianonsoittoa ja inhosin sitä. :D Mahdollisuuksia on ollut, mutta kaikkeen ei erityisesti kannustettu. Luitko ollenkaan aloitustani? Tuntuu nimittäin siltä, että et lukenut. Olisin taatusti päässyt laulutunneille halutessani, mutta enpä niitä keksinyt kysyä.

Ja mitä tulee edesmenneeseen tuttavaani, hänellä oli taustalla peruskoulu. Ehdotin hänelle hakemista suorittavaan työhön ja sitä kautta etenemistä (alalla normaalia), mutta tämä ei käynyt, piti ilman osaamista/koulutusta päästä esimiesasemaan. Peruskoulupohjaltako mennään päälliköksi?

Ja ei, mieheni ei haaveile jääkiekkoammattilaisuudesta sen paremmin kuin minäkään fyysikon urasta. Mutta jos jompikumpi näin tekisi, niin kyllä, toinen toppuuttelisi. Ja hyvä niin.

Ymmärrä, kaikista ei ole koskaan kaikkeen, vaikka kuinka olisi tahtoa. Lytätä ei tarvitse, mutta ylenmäärin ei kannustaakaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 00:50:14

"Eihän tämä pelkästään tämän päivän nuorten ilmiö ole. Esimerkiksi Suomen Idolsin ensimmäinen kausi tuli ulos yli 20 vuotta sitten ja silloinkin löytyi monia, joiden piti ihan aikuisiällä mennä televisioon asti nolaamaan itsensä koko kansan edessä vain kuullakseen tuomareiden kysyvän, eikö kukaan ole ko. kilpailijoille aikaisemmin kertonut, etteivät he osaa laulaa. Pienemmässä mittakaavassa vastaavaa on tapahtunut vielä paljon kauemmin."

Mutta nolasivatko kilpsilijat itsensä vai sittenkin tuomarit ja ohjelman käsikirjoittajat? Ohjelman idea oli nolata ja tehdä siitä viihdettä. Nauraa toisten kustannuksella. Kuinka tervettä se on?

Nykyään noita ei näy. Ei siksi etteikö kukaan laulutaidoton enää hakisi kilpailuun vaan siksi, ettei heistä viihteen repiminen heille nauraen ole enää niin sosiaalisesti hyväksyttävää. Jos et tykkää ei tarvitse kuunnella ekkä ostaa. Mutta toisille naureskelu... se on paljon nolompaa kuin huono laulutaito.

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   9.6.25 00:55:24

Mikä se epärealistinen haave on?
Itse olisin halunnut hoitaa ravihevosia. Vanhemmille ei se käynyt ollenkaan. Päädyin sitten teollisuuteen liukuhihnahommiin.
Vähän harmittaa, että oli liian kuuliainen ja arka. Olisi sitä voinut myöhemminkin päätyä liukuhihnahommiin.

Antakaa lapsien edes kokeilla unelmia. Jos ei toimi, niin aina voi opiskella jotain muuta.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.6.25 00:56:05

., Idolsin tarkoitus oli etsiä seuraavaa tähteä, ja moni heistä jäikin pinnalle. Karsinnoissa osalla oli turhan suuret kuvitelmat osaamisestaan ja näitäkin toki näytettiin. Ainahan joku tippuu kisassa pois, aivan sama, mitä siellä tehdään: juostaan, kokataan, leivotaan jne. Jos kisaa ei kestä, ei sinne lähde.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 01:05:44

Ällö, en olettanut sinun perheesi sosioekonomisesta taustasta mitään vaan kerroin, että on hyvin yleistä matalamnan sosioekonomisen aseman perheissä. Tätä on ihan tutkittukin. Ei siis mikään oma oletus. Koskiko topa vain henkilökohtsisesti sinua vai aihetta? Luulin sen koskevan aihetta, kommentoin aihetta.

Ja vaikka laulutunteja et keksinyt kysyä niin silti vuosien jälkeenkin mietit asiaa....

"Peruskoulupohjaltako mennään päälliköksi?"

Se on mahdollista. Se on harvinaista, mutta ei mahdotonta.

"Ja ei, mieheni ei haaveile jääkiekkoammattilaisuudesta sen paremmin kuin minäkään fyysikon urasta. Mutta jos jompikumpi näin tekisi, niin kyllä, toinen toppuuttelisi. Ja hyvä niin."

Pidät tällaista skenaariota kuitenkin siinä määrin realistisena ja aiheellisena huolena, että koet että siitä on tärkeää keskustella ja miettiä miten asiaan suhtautuisi jo ennakkoon? Itse luotan läheisteni kykyyn arvioida todellisuutta. Jos todellisuudentaju pettäisi pahasti mielessä ei olisi toppuuttelu vaan ammattiapu mahdolliseen psykoosiin tai maniaan. En koe huolena että minun tulisi toppuutella. Läheiseni ovat fiksuja ja osaavat arvioida realiteetteja itsenäisesti. Joskus joku uskoo sellaisiin kykyihin mitä minä en uskoisi. Silloin pidän suuni kiinni. Ihan niinkuin silloinkin jos ei ole mitään nättiä sanottavaa vaikka toisen päivän asusta. Kannustan jokaista toimimaan aktiivisesti unelmien eteen ja ihailen yritystä riippumatta tuloksista.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.6.25 01:12:09

"Peruskoulupohjaltako mennään päälliköksi?"
Se on mahdollista. Se on harvinaista, mutta ei mahdotonta."

On se mahdotonta, ellei itse ensin tee suorittavaa työtä/ perusta firmaa.

Ja ei, en ole halunnut laulutunneille, enkä halua nytkään, olisin vaan halunnut olla se tenavatähti. :D Olisin varmasti mennyt laulutunneille, jos olisin halunnut. Jos en lapsena, niin aikuisena ainakin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 01:15:15

"Idolsin tarkoitus oli etsiä seuraavaa tähteä, ja moni heistä jäikin pinnalle. Karsinnoissa osalla oli turhan suuret kuvitelmat osaamisestaan ja näitäkin toki näytettiin. Ainahan joku tippuu kisassa pois, aivan sama, mitä siellä tehdään: juostaan, kokataan, leivotaan jne. Jos kisaa ei kestä, ei sinne lähde."

Älä ole tyhmä. 90 ja 00 lukujen kisailuohjelmien idea oli nauraa kilpailijoille. Se oli ajan kulttuuri. Vastuullisessa ohjelman tuotannossa ei näytetä kaikkea eikä tuomarit tyrski ja pilkkaa.

Nykyään nämä karsitaan ennen ohjelmaa tai ne jäävät leikkauspöydälle tai palaute annetaan nolaamatta. Asiallisella naamalla ystävällisesti sanottu "sun taidot ei nyt riitä jatkoon" ei vain ole katsojalukujen kannalta yhtö tuottoisaa kuin ivalliset kommentit, ihastuneen esittäminen ja pystyyn haukkuminen tai hihittely ja toisen kappaleen pyytäminen. Medialla ja yleisöllä on vastuu. On olemassa myös esimerkiksi kehitysvammaisia henkilöjä, joilla on vääristynyt kuva taidoistaan. He eivät osaa verrata itseään muihin, kuten normaalisti. Se, että joku on esimerkiksi älyllisesti kehitysvammainen, ei oikeuta henkilön kiusaamiseen tai nolaamiseen. Aina voi jättää rauhaan. Mikään pakko ei ole alkaa kiusaamaan vaikka toinen kuinka "kerjäisi" sitä tai hakeutuisi julkisuuteen. Ja esimerkiksi älyllistä kehitysvammaa ei nöe päällepäin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 01:18:37

Ällö ei taida tietää että äänihuulia ja laulutekniikkaa voi kehittää aivan valtavasti. Harvemmin kyse on lukkoon lyödystä anatomiasta jos ei osaa laulaa, vaan siitä että ei osaa intuitiivisesti käyttää koko äänen skaalaa ja palleaa, hengittämistä, ryhtiä... Voisin jatkaa loputtomiin.

Mutta sinä olet sitä mieltä että jos äitisi olisi sinua lauluun kannustanut, ja olisit siitä valtavasti innostunut, niin et olisi oppinut koskaan laulamaan.
Ja ristiriitaisesti se että et osaa laulaa vieläkään on jotenkin todiste siitä että et olisi koskaan osannutkaan vaikka olisit siitä täysillä innostunut ja omistanut puoli elämääsi laululle :D

On ihan tutkittu juttu että etenkin lapsena ympäristöllä on aivan valtava vaikutus "lahjakkuuteen".

Eräskin miljonääri teki ihan empiirisen tutkimuksen omilla lapsillaan ja kasvatti jokaisesta shakkimestarin. Talon seinät pursuivat shakkilegendojen kuvia, jokaista lasta kannustettiin valtavasti lajin pariin ja näillä muksuilla oli maailman parhaat edellytykset kotoa shakin oppimiseen. Ja jokainen siitä innostuikin. Ja jokaisesta tuli ajallaan maailman nuorin maailmanmestari.

Mutta jos sama lapsi olisi kasvanut "faktoja pöytään" iskevän kurjistuneen suomalaisen kotona, niin ei siitä lapsesta olisi shakkimestaria tullut.

Ympäristöllä ja lähipiirin kannustuksella ja tuella on valtava voima.

Jos aikuinen joutuu iskemään toiselle aikuiselle nyrkkiä pöytään jostain realiteeteista, niin silloin ihmettelen eniten sitä että miten ko. aikuinen on päätynyt edes yhteen noin väärän ihmisen kanssa. Jätä se rukka ja päästä etsimään toinen kaltaisensa haaveilija ja etsikää toinen intohimoton, lahjaton kyynistelijä.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.6.25 01:24:07

- , kohtalaisensi laulajaksi voi oppia, mutta harvemmin se riittää, ei olisi riittänyt minunkaan tapauksessa. Nautettavaa jankutusta - ei kömpelöstä heinäseipäästäkään balettitanssijaa saa, vaikka kuinka olisi intoa ja halua.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 01:31:51

Mutta, vastaus aloituksen kysymykseen:

Ei. Kenenkään ei ole pakko kannustaa ketään epärealistisissa haaveissa.

Mutta, normaalilla empatiakyvyllä varustettu ihminen ymmärtää että se että ei ole pakko kannustaa, ei tarkoita sitä että on oikeutettua lytätä ja "iskeä faktoja pöytään".

Ja jos sinulla on tarve päästä iskemään jollekin fatkoja pöytään kun kuulet mielestäsi epärealistisen haaveen, niin kysy peilikuvalta: miksi tunnet tarvetta tehdä niin? Mitä se mielestäsi saavuttaa?
Luuletko jotenkin suojelevasi aikuista ihmistä itseltään? Sillä että itse töksäytät loukkaavasti samalla kuin lyttäät toisen innostuneet haaveet? Et sinä sillä ketään suojele. Olet silloin vain mulk*u. Eikä se tee sinusta vähempää mulk*ua vaikka ne haaveet jäisi haaveiksi, ja silloin sen juhlistaminen "Olin oikeassa, olihan minulla oikeus siis sanoa!"... Tekee sinusta vain vielä enemmän mulk*un. :D

Ei kyse ole siitä että epärealistisia haaveita täytyy kannustaa, eikä ole missään kohtaan ollutkaan. Kyse on siitä että on äärimmäisen käytöstavatonta lytätä muiden haaveita ja silloin kyse ei ole mistään realiteettien esittämisestä - jos sinua kiinnostaa realiteetit etkä usko haaveiden toteutuvan, niin miksi et vain kaikkoa takavasemmalle, ja anna ihmisen epäonnistua itse?

Millä ihmeen suuremmuudentunteella ja itsekkyydellä yksikään aikuinen kuvittelee että voi oman ennustuksensa pohjalta taivutella toista, AIKUISTA ihmistä luopumaan unelmistaan?
Not your place. Tämä on samaa osastoa kuin "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin voi jättää sanomatta.".

Se pahan suoltaminen ei suojele ketään, ja ainoastaan lämmittää ihan sitä omaa egoanne. Silloin voi pitää suunsa kiinni ja suhtautua neutraalisti, kuten aikuisen kuuluu.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 01:32:08

Mutta ällö, tajuatko, että se kenestä johonkin on ja kenestä ei, ei näy päällepäin ennen kuin on edes täysillä yrittänyt.

Ja se, että kuvittelee itsellään olevan tällaista salaista tietoa varsinkin jonkun lapsen kohdalla, on ylimielistä ja virheellistä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 01:36:58

Lähettäjä: Ällö
Päivämäärä: 9.6.25 01:24:07

- , kohtalaisensi laulajaksi voi oppia, mutta harvemmin se riittää, ei olisi riittänyt minunkaan tapauksessa. Nautettavaa jankutusta - ei kömpelöstä heinäseipäästäkään balettitanssijaa saa, vaikka kuinka olisi intoa ja halua.

^ No oletpa pihalla ihmisen kehosta. Kyllä, kömpelyyttäkin voi kehittää. Ja herranjumala miten hyödyllistä se onkaan kannustaa kömpelöä heinäseivästä balettiin. Millainen ihminen ei kannustaisi lastaan lajiin, joka nimenomaan auttaa lasta pääsemään heikkouksistaan yli?
Ja keskiverto balettitanssija voi hyvin päästä taustaksi pikkuesityksiin.

Jos sinun järkeily tässä on nyt se että lasta ei kannata kannustaa balettiin jos ei saman tien näe potentiaalia eläkeikään vievälle tähturalle, niin älä hanki lapsia :D

Ja sanoit että ei olisi riittänyt - fakta on että sinä et voi tämän päivän surkeasta laulutaidostasi päätellä yhtään mitään siitä, millainen se olisi voinut pitkäjänteisen harjoittelun jäljiltä olla. Et voi tietää.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 01:38:03

>olen psykiatrin ja psykiatrisen sairaanhoitajan tytär

Suutarin lapsella jne.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 01:38:28

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 9.6.25 01:32:08

Ja se, että kuvittelee itsellään olevan tällaista salaista tietoa varsinkin jonkun lapsen kohdalla, on ylimielistä ja virheellistä.

^ Tuossapa se kiteytyi. Nimenomaan ylimielistä.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.6.25 01:41:08

Noniin, eli kaikista on mihin vaan ja hymistellään ja kanustetaan. Tuli selväksi osan agenda, vaikka realiteetit ovat kaukana.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 01:48:13

Ja Ällö hei, toi tarina äidistäsi paljastaa itse asiassa juuri sen ongelman josta tässä puhutaan.

Olet 30+ vuotta myöhemmin edelleen puolustelemassa sitä, miksi äitisi ei kannustanut sinua laulussa, ja samaan hengenvetoon väität, ettet ole koskaan halunnutkaan laulutunteja?

Se, että inhoat pianonsoittoa, ei todista mitään. Moni lapsi inhoa pakotettuja harrastuksia, mutta rakastaa niitä, joihin he itse innostuvat. Sinulla ei ollut mahdollisuutta innostua laulamisesta, koska äitisi päätti puolestasi, ettei sinusta ole siihen.

Ja tuo sun argumentti siitä, että "kaikista ei ole kaikkeen" - totta kai ei. Mutta _sen päättää se, joka yrittää, ei se, joka katsoo vierestä_. Sinun äitisi ei voinut tietää, millaiseksi laulajaksi sinusta olisi tullut, koska ette koskaan antaneet itsellenne mahdollisuutta sitä selvittää.

Ja nyt oot aikuisena omaksunut saman asenteen: ennalta tuomitseminen on turvallisempaa kuin yrittäminen. Mutta mitään viisautta se ei ole, vaan pelkoa realismiksi puettuna.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 01:53:10


Ja vaikka joku lapsi saisikin "liikaa" kannustusta niin miten se on huono asia? Mikä on pahempaa: lapsi, joka kokeilee rohkeasti ja oppii käsittelemään pettymyksiä, vai lapsi, joka ei koskaan uskalla yrittää koska on oppinut, ettei hänestä ole mihinkään?

Tuo "Nykyajan kasvatuksessa pitäisi koko ajan kannustaa ja kannustaa, vaikkei lahjoja olisikaan" on ihan täysi myytti. Oletko oikeasti sitä mieltä että nykynuorten ongelma on liiallinen itseluottamus siihen että pärjätään missä vain? :D
Sehän on aivan päin vastoin. Nuoret kärsii valtavasti itseluottamuksen puutteesta, suorituspaineesta ja siitä tunteesta, etteivät ole tarpeeksi hyviä. Ja sosiaalinen media on vain pahentanut tilannetta kun vertaillaan jatkuvasti toisiin.

Mutta joo tottakai, niitä pitää vähän lytätä lisää ja kannustaa vähemmän, niin siitä kasvaa aikuisia jotka uskaltavat yrittää ja epäonnistua. :D

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.6.25 02:05:26

- , ihanko oikeasti se, että 6-v uotiaana halusin tenavatähdeksi tarkoittaa, että olen nelikymppisenä jäänyt jotain vaille, kun en saanut laulutunteja, joita en edes pyytänut? Ei tarkoita. En ollut musikaalinen, halusin kai vaan telkkariin, kuten moni muukin lapsi/nuori nykypäivänä. Pianotunneilla kävin ja harrastus jäi lyhyeksi kokeiluksi.

Näiden sijaan rakastin lukemista, piirtämistä (tätä sain tehdä hyvillä välineillä), eläimiä, ruoanlaittoa ja kirjoittamista. Kaikki näistä seurasi aikuiseksi asti.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   9.6.25 03:14:14

Mä olen elänyt ympäristössä, missä mua ei ole kannustettu mihinkään ja aina on löytynyt joku ”viisas” maanpinnalle palauttaja. Näin nelikymppisenä @!#$ se, että kaikki unelmat on lytätty näillä ”viisasten” realiteeteilla ja en ole sitten raaskinut lähteä tavoittelemaan niitä unelmiani missään kohtaa, kun enhän ole ollut lahjakas missään.

Mikä antaa jollekulle sen oikeuden päättää mitkä ne realiteetit ovat jonkun toisen kohdalla?

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.6.25 03:20:41

*, luitko aloitusta? Ei minua ole ikinä lytätty, enkä sellaista suosittele tekemäänkään. Luepa uudelleen.

Lähettäjä: Kkk 
Päivämäärä:   9.6.25 03:51:35

Tietysti pitää! Kyse on suhteen ja itseluottamuksen, omanarvontunnon vahvistamisesta. Kyse on siitä missä kannustetaan ja miten.

Aloittajan kannattaisi ihan vähän opiskella lastenkasvatusta ja psykologiaa. Ihan perusasioita.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 03:52:24

Hyviä tekstejä toiselta viivalta ja pisteeltä, komppaan.

Mietitään vaikka ratsastusta, josta moni pikkulapsi haaveilee. Kun ne mukulat menee ensimmäisiä kertoja sinne hevosen selkään, ne on kaikki aikalailla samalla tasolla. Kellään ei ole tasapainoa, kädet ja jalat heiluu, ja välillä saattaa jännittää. Enpä kyllä keksi mitään syytä miksi esimerkiksi tällaisessa tilanteessa vanhempi sanoisi että et ole ratsastuksessa luonnostasi lahjakas, et saa jatkaa vaikka haluaisit, ja joudut nyt kuoroon. Pitäisin kyllä aikalailla k*sipäänä tällaista vanhempaa.

Harrastuksissa yleensäkin on pointtina, että niistä nautitaan, niissä kehitytään(!) ja ne ovat vastapainoa työlle/koululle. Sitten on vielä erikseen ne luonnonlahjakkuudet joista povataan tulevaisuuden tähtiä. Mutta kyllä sillä tavis-Tiinalla ja tennisstara-Taijalla on mielestäni molemmilla ihan yhtä hyvät "syyt" harrastaa sitä tennistä. Ja jos tavis-Tiina haaveilee tulevansa tennisstara-Tiinaksi vaikka ei erota oikeaa vasemmasta, niin sanoisin että pidä unelmastasi kiinni, keskity treeneissä, annetaan ajan kulua ja katsotaan mitä voidaan tulevaisuudessa tehdä.

Jos on mahdollista antaa lapsen harrastaa haluamaansa lajia niin en kyllä kerta kaikkiaan ymmärrä että miksi ei? Aivan vieras tuo ajatus että pitäisi olla valmiiksi lahjakas jotta voisi pyrkiä johonkin. Jos puolisoni haluaisi astronautiksi tai ammattijääkiekkoilijaksi, niin kuuntelisin haaveita ja tekisin oman osani minkä voisin tukeakseni hänen haavettaan, tai ainakin että pääsisi mahdollisimman lähelle sitä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 03:57:20

Jatkan vielä, että täällä eletään kuitenkin vain kerran ja tekipä mitä tahansa, niin kuolemaa kohti mennään kaikki.

Miksi siinä yhdessä, ainoassa elämässä pitäisi jättää tilaisuuksia käyttämättä tai olla tavoittelematta jotain? Niin kauan kuin ei satuta muita, niin minun puolestani vaikka jokainen voi pyrkiä taistelusukeltajaksi, ja lupaan kannustaa jokaista.

Minäpäs olen kertakaikkisen surkea matematiikassa, ja vielä surkeampi fysiikassa ja kemiassa, ja haaveena on opiskella diplomi-insinööriksi:) Aion ainakin yrittää, en halua vanhainkodissa miettiä hitsi vie kun jäi sekin kortti kääntämättä.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   9.6.25 04:37:35

Sun ei tarvitse lytätä. Se pienikin lapsi älyää sen sun ajatusmaailman ihan jo juuri sillä että ohjataan tekemään jotain muuta, eikä sitä mitä oikeasti haluaisi tai sillä, että et kannusta. Jopa lapsi ymmärtää sanatonta viestintää.

Lähettäjä: ^z^ 
Päivämäärä:   9.6.25 04:39:58

Tuossa toisessa topassa puhuttiin aikiusesta puolisosta. Mikä sitten on se taivaanrannanmaalari jolle kannattaa sanoa ei ja älä?
Oletteko nähneet ruotsalaista Remonttipiiskuri-sarjaa? Siinä on ollut rakentajia + remontoijia joiden haaveiden mittavuus/puuttuvat taidot + sinnikkyys on sysänneet koko perheen kaaoksen keskelle.

Söpöstä mädästä torpasta 0-budjetilla ja 0-taidolla vähän nätisti puuhaamalla sisustuslehden kanteen. Yllättäen meni rahat, terveys ja perhe. Josko ne oppirahat olisi saanut pienemmillä vaurioilla?

Lähettäjä: ihme 
Päivämäärä:   9.6.25 05:27:33

Päätän nyt vielä kerran kommentoida tähän, koska tämä topikkihan tuli siitä edellisen ketjun aiheesta (kiitos Ällö).

Kyseessähän ei ollut unelmien lyttääminen tuosta noin vain. Kyseessä oli oikeasti mahdoton unelma. Mah-do-ton. Toistakaa se vielä pari kertaa jos ei vielä mennyt perille.

1. Seinä tuli vastaan ensinnäkin rahassa. Sitä ei ollut, sitä ei tullut yhtään ylimääräistä (päinvastoin, oli aika tiukkaa koko ajan!), ei olisi ollut varaa lähteä opiskelemaan edes sitä muutaman vuoden AMK-tutkintoa, saati olla opiskelijana noin kymmentä vuotta.

2. Toinen hyvin iso seinä tuli myös vastaan miehen luonteessa ja siinä miten hän käsitteli maailmaa. Niillä elämäntaidoilla ei olisi oltu siinä ammatissa hyviä asiakkaiden eikä kenenkään muunkaan silmissä.

3. Miehellä ei ollut edes hajuakaan tämän haluamansa alan perustermeistä. Ei tiennyt siis ihan peruskäsitteitä, joten tämäkin kertoo vain siitä, että kyseessä oli hetken innostus sellaista alaa kohtaan, joka vain kuulostaa hienolta. Minäkään en ole opiskellut tuota alaa, mutta tiesin sentään enemmän siitä jo alun alkaenkin (koska olen ollut kiinnostunut siitä ja ottanut selvää!). Nyt joku tietenkin sanoo, että niin, ''kun et itsekään pääse opiskelemaan, niin kumppanikaan ei saa mennä'' - no ei ole näin. Tässä kohtaa pitää lukea se sanoma täältä rivien takaa ja ymmärtää se. Kyseessä oli kuitenkin ala, jossa tarvitaan hyvin paljon sellaista omaehtoista opiskelua jo ennen alalle hakeutumistakin.

4. Mies olisi ammatissan vain aikaansaanut enemmän huonostivoivia ihmisiä.
Uskokaa nyt, että kaikista ei ole kaikkeen. Olisiko minun pitänyt antaa miehen ajaa meidät vararikkoon yliampuvalla opiskeluhaaveellaan?? Antaa hänen opiskella ammattiin, johon hän ei olisi yhtään sopinut kenenkään muunkaan mielestä?? Kyllä, minä tunsin miehen läpikotaisin ja oltiin oltu yhdessä kauan jo ennen tuota.

Jos et ymmärtänyt, lue vielä viiteen kertaan. Joku intti siellä, että miksi juuri MINUN piti kertoa miehelle, ettei kannata haaveilla tästä ammatista. No kuka muu sen olisi kertonut, jos en minä? Tosiaan meillä oli yhteinen talous, ja ihan ensinnäkään meidän rahat ei olisi mitenkään riittäneet. Ei, vaikka oltais tehty kahta työtä molemmat!

Ja jos luulit, että lyttäsin miehen haukkumalla, niin en tehnyt niin. Tämäkin oli jännä oletus siitä ekasta ketjusta. :D

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.6.25 05:34:12

Ai kamala millaisissa suhteissa sitä ihmiset elävät. Siis puolin ja toisin, täysin epäsopivia kumppaneita toisilleen, paapova realisti ja täysin reaaliteeteista ja omista kyvyistään vieraantunut taivaanrannanmaalari. Okei, ei pitäisi yllättyä kun ht-netissä ollaan, se idioottimies pukeutuu kuitenkn hyvin ja ainahan siitä voi valittaa tänne.

Ei mulla muuta, jatkakaa tyhmien kumppanienne koulutusta (pedagogisesti sopivalla tavalla, tietenkin) ja iloista kesää kaikille :D

Lähettäjä: ihme 
Päivämäärä:   9.6.25 05:36:24

Siis kyseessä on yli kymmenen vuoden takainen ex-mies, ei nykyinen. :D

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 05:48:42

Ihme - siis ihme jankkausta sulta :D

Vastaa nyt tähän yhteen, ainoaaseen kysymykseen: Mitä sinä sillä saavutit, että iskit miehelle faktat pöytään?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 05:51:13

Ei kukaan väittele "ihme" tässä siitä että oliko tuosta miehestä tuohon vai ei. Ei kukaan väittele että sinun olisi pitänyt rahoittaa se..Ymmärrä nyt :D

Ristiriitasi on tässä: sanoit että miehestä ei siihen ole, ja että hän sen on myös todistanut, ettei hänestä siihen ollut.
Mitä siis saavutat sillä että palauttelet aikuista ihmistä haaveidensa kanssa maan pinnalle? Kun eihän sillä pitäisi olla mitään väliä tai mitään vaikutusta lopputulokseen?

Niin, mikä sun oma motiivi tässä oikeudessa sanella muiden haaveiden järkevyyttä siis on?

Lähettäjä: ihme 
Päivämäärä:   9.6.25 05:55:28

"Vastaa nyt tähän yhteen, ainoaaseen kysymykseen: Mitä sinä sillä saavutit, että iskit miehelle faktat pöytään"

Pelastin mm. meidän talouden ja monen ihmisen elämän.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.6.25 05:56:10

Siis jos on yhteinen talous ja haluaa jatkaa suhteessa idiootin kanssa niin pakkohan sen epärealistiset haaveet on lytätä siinä kohtaa.

Ihan selvästihän "ihme" kirjoitti ettei taloudellisesti ollut mahdollisuutta päästää miestä opiskelemaan, ja lisäksi "ihme" kantoi kollektiivista huolta muista, koska idioottimies ei olisi sopinut ollenkaan alalle ja olisi tuottanut tuskaa muille siinä ammatissa johon ei olisi millään edes valmistunut.

Lukekaan nyt viisi kertaa uusiksi kuten hän pyysi.

Lähettäjä: Pohtija 
Päivämäärä:   9.6.25 06:26:07

Haaveista saa keskustella ja kumppanin kanssa niitä pohtia kuinka realistisia haaveet ovat ja mitä ne merkitsee pari suhteelle, perheelle, taloudelle yms.

Meillä mies olisi halunnut perustaa yrityksen sukulaisen kanssa, mutta ei ihan ollut loppuun asti ajatellut mitä se voisi tarkoittaa. Oli aika ruusuiset kuvat yrittäjyydestä eikä tajunnut että on nykyisessä työssä todella hyvässä asemassa. Sittemmin on luopunut yrittäjyys haaveesta ja katsottuaan sukulaisten yrittäjä toimintaa niin ihan iloinenkin ettei kyseiseen hommaan lähtenyt.

Itse taas haaveilen omasta koirasta, mutta haave ei ole realistinen miehen ja lasten allergioiden vuoksi. Toki voisin vaan mennä oman pään mukaa ja vaatia muita syömään allergialääkkeitä ja siedättymään koiraan, mutta näin en tee yhteisen hyvän vuoksi.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 06:53:38

Siis hetkinen, eikös edellinen topa ollut nimeltään "viimeinen niitti ja ero"? Eikö Ihme siis eronnutkaan miehestä tuolloin?

Ja silti, sinulla on tietysti kaikki oikeus aikuisena se ääneen sanoa, jos puoliso ehdottaa jotain sellaista mikä kaataa oman talouden.
Ei se _siltikään_ sitä tarkoita että pitää nyrkki iskeä pöytään ja oikein näyttää että ei sinusta herranjumala tuohon ole :D

Tässä menee nyt ihan sekaisin ihmisillä se että toisen tukeminen ja kannustus ei sisällä uhriutumista ja oman taloutensa kaatamista tai oman elämän sotkemista. Aina ei puolison opiskelu onnistu rahan takia, mutta ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa että kerrotaan omat näkemykset faktoina samalla lytäten puolison itsetuntoa, oli se sitten kuinka sinun mielestäsi epärealistisia pohjalla tahansa.

Antakaa sen kertoa, joka yrittää. Älkää kertoko toisten puolesta miten heidän elämä tai haaveet menevät, te ette voi tulevaisuuteen nähdä.
Mutta älkää ajatelko että se tarkoittaa sitä että sinun tulisi uhriutua tai heittää koko varallisuutesi toisen onnistumisen varaan. Siihen ei ole pakko lähteä, jos ei halua.

Lähettäjä: huoh 
Päivämäärä:   9.6.25 06:58:34

Aikanaan koulukaveri lukion jälkeen halusi lääkikseen ihan ehdottomasti, matikka oli vitonen, samoin kemia, kielissä oli hyvä. Haki ainakin kolme kertaa Suomen lääkikseen, läpipääsy ei ollut lähelläkään, pisteet lähellä nollaa. Pääsi sitten pelkän kielikokeen perusteella perusteella ulkomaille ja lääkikseen ja siellä karsinta tapahtui tenttien kautta, taisi saada yrittää kahdesti ja jos ei mene läpi niin sitten lentää ulos. Kuten arvata saattaa niin näin kävi, eka tentti ei "yllättäen" mennyt läpi ja tuli maitojunalla kotiin.
Kaikki ei vaan ole mahdollista ei vaikka kuinka haluaisi, realiteetit kannattaako ottaa huomioon ei jysähdä sitten niin kovaa maan pinnalle.

Lähettäjä: ihme 
Päivämäärä:   9.6.25 07:04:17

"Siis hetkinen, eikös edellinen topa ollut nimeltään "viimeinen niitti ja ero"? Eikö Ihme siis eronnutkaan miehestä tuolloin?"

- Siis joo, erosin silloin. En tiedä mistä sait sen käsityksen, etten olisi eronnut silloin?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.6.25 07:38:29

Olen aika hämmentynyt, että aikuisetkin kuvittelevat taitavien ja lahjakkaiden ihmisten saavan oppinsa lähinnä äidinmaidosta. Musiikki ja lähes kaikki muutkin asiat vaativat järkyttävän määrän harjoitusta. Aika tosi harva on super musikaalinen tai "osaa laulaa" harjoittelematta. Harva myöskään osaa "vain" laulaa. Useimmilla laulajilla on takanaan yli 10 vuoden musiikin harjoittelu, joka sisältää eri soittimia, teoriaa ym.. Varsinkaan nuoresta lapsesta on todella vaikea sanoa onko eväitä musiikin pariin. Jos intoa pitkäjänteiseen harjoitteluun on, niin ihan varmasti kannattaa antaa lapsen kokeilla.

Sama pitkäjänteinen harjoittelu koskee kyllä aika lailla kaikkia muitakin asioita. Jos haluaa yritysjohtajaksi eikä vanhemmilta tule valmista yritystä, niin useimmilla vaaditaan parinkymmenen vuoden työ joko opiskelujen jälkeen työelämässä tai omaa yritystä perustaessa ja kehittäessä. Lähes kukaan ei menesty ihan tuosta noin vaan. Menestyminen (ja taitojen kehittäminen huipulle) vaatii myös isoja uhrauksia ja sekin tuntuu monilta kadehtijoilta unohtuvan.

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   9.6.25 07:53:09

ihme: "meillä ei rahat riitä siihen, että menet kymmeneksi vuodeksi opiskelemaan".
ht.net: "löit nyrkkiä pöytään, lyttäsit kaikki haaveet ja pilasit sen elämän".

:,D

Muistakaa vaan kannustaa, kun neliraajahalvaantunut haluaa liikennelentäjäksi ja mutisti tv-juontajaksi. Menee muuten elämä pilalle, nih.

Lähettäjä: ihme 
Päivämäärä:   9.6.25 07:59:32

Tavis: no tämä just. :D

Lähettäjä: Pajukko 
Päivämäärä:   9.6.25 08:18:03

On hupaisaa miten osa tajuaa ihmeen tekstin kerrasta ja osa ei edes siitä viidestä :D

Aletaan vielä vänkäämään että " nyrkkiä löit pöytään ".

Huomaa että nämä vänkääjät elävät enemmän internetin sosiaalisessa maailmassa kuin todellisessa. Johtuuko tuo jatkua väärin lukeminen ja ymmärtäminen siitä että jokaisen teksti otetaan sana sanalta kirjaimellisesti? Ymmärrättekö että proosamainen kerronta hämää? Ihmiset käyttävät ilmaisuja tekstissään, mutta se ilmaisu ei vastaa prikulleen sitä mitä he todellisuudessa tekevät? Jos joku sano hötölässä johonkin aiheeseen että " no nostin sen niskavilloista kattoon ", niin hetikö joku kuvittelee näin todella käyneen. Sitten juuttuu kuin purkka tukkaan se niskavillahomma ja sen ympärille väsätään olettamuksia ja kirjoittajan persoonallisuus.

Itse aiheeseen. Ei tarvitse kannustaa. Asiallisesti voi sanoa ne faktat joiden toivoo avaavan silmiä jos toinen ei niitä ole selvittänyt ollenkaan. Sen jälkeen jos tilanne on kuin ihmeellä, voi pistää kapuloita rattaisiin enemmän.

Riippuu siis mitä kaikkea on pelissä. Jos yhteinen talous ja muut ihmiset eivät ole pelissä, eikä mitään muutakaan oikeasti elämää hankaloittavaa, minä voin sanoa että sen kun lähdet kokeilemaan.

Niinhän moni tekee. Sitten se kiinnostus loppuu tai he tajuavat ihan itse ettei tämä ollutkaan sitä mitä kuvittelin, tai minusta ei olekaan tähän tai jotain.

Kannustaminen sen taipaleen aloittamiseen ja sen taipaleen kulkemisessa riippuu miten " opiskelija" itse siinä panostaa, innostuu ja näin. Kohteliaan kiinnostuneesti kannustetaan ja annetaan rauha yrittää. Mutta omista töistäni en todellakaan lähtisi esim tekemään jotain tehtäviä hänen puolestaan tms. Se on ihan hänen oma projektinsa.

Varmaan oli tämäkin kyllä vaikea jollekin tajuta, joten vääntäkää jos mieli tekee.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 08:40:24

"Noniin, eli kaikista on mihin vaan ja hymistellään ja kanustetaan. Tuli selväksi osan agenda, vaikka realiteetit ovat kaukana."

Ei, vaan et voi tietää etukäteen kenestä on mihinkin.

Ja Ihme, toista voi kannustaa löytämään ne tavat sekä asettaa ne omat rajat. Eli ei toisen puolesta tarvitse päättää, että tämä ei onnistu ja sinusta ei ole tuohon. Vaan voi sanoa, että "hienoa, opiskele vain. Odotan kuitenkin että mietit talouden hoidon ennen sitä. En halua vastata yksin talouden kuluista."

Joko toinen löytää keinon tai ei löydä. Se on hänen ongelmansa. Millainen vastauksesi olisi ollut, jos ainoa este olisi ollut raha?

Kohdat 2-4 olivat asioita, jotka helposti voivat muuttua ja joita myös itse omalla toiminnallasi vahvistit.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 08:41:19

Lähettäjäihme

Päivämäärä9.6.25 07:04:17

"Siis hetkinen, eikös edellinen topa ollut nimeltään "viimeinen niitti ja ero"? Eikö Ihme siis eronnutkaan miehestä tuolloin?"

- Siis joo, erosin silloin. En tiedä mistä sait sen käsityksen, etten olisi eronnut silloin?

^ No siitä kun sanoit että faktat pöytään pistämällä pelastit oman taloutesi ja monen elämän :D
Edelleen, en ymmärrä tätä ristiriitaa.
Sanot että miehestä ei ollut siihen uraan tai saati pääsykokeista pääsisi läpi. Ja että sen todisti se, että hän ei sinne kouluun ikinä hakenutkaan, että ei olisi muutenkaan ikinä sinne hakenut.

Ja samaan hengenvetoon sanot että jos et olisi faktoja iskenyt pöytään, olisi sinun talous pilalla (miehen opintojen takia) sekä monen ihmisen elämä myös (eli siis siinä vaiheessa, kun mies olisi siellä ammatissa)

Niin, kumpaa mieltä nyt siis olet? Että miehestä ei olisi koskaan ollut haaveita täyttämään?
Mikä pointti tuolla maan pinnalle palauttelulla siis oli? Miksi et vain eronnut? Miksi annat ymmärtää että jos et olisi palauttanut maan pinnalle, niin sinä olisit jäänyt rahoittamaan opintoja (jonne hän ei siis pääsisi edes sisään) ja pilaisi monen elämän (sitten kun on valmistunut ja päässyt ammattiin alalle, jonne ei ikinä selviäisi)?? :D

Lähettäjä: Pajukko 
Päivämäärä:   9.6.25 08:47:44

"Vaan voi sanoa, että "hienoa, opiskele vain. Odotan kuitenkin että mietit talouden hoidon ennen sitä. En halua vastata yksin talouden kuluista."

No onhan siellä sanottu nuo asiat. Kun se nyt meni niin että ei voi edes mennä opiskelemaan ilman että talous kaatuu. Siis sitä alaa mitä se mies oli halunnut.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.6.25 08:59:18

Ihmisten pitää saada tehdä omat virheensä.

Kaikenlaiset realismin rakastajat ovat todella raskasta porukkaa.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   9.6.25 09:04:03

Kannustaisin enemmän, jos esim. lapsella on selkeä palo johonkin asiaan, ja jos pääsee kokeilemaan uutta lajia, kiinnostus ei lopahda heti. Baletti on hyvä esimerkki lajista, joka antaa tavallisellekin 'kömpelykselle' paljon, mutta vaatii myös ison määrän synnynnäisiä ominaisuuksia. Kun aina muistetaan musikaalisuus, balettitanssijan kropalla pitää olla myös hyvä aukikierto, eli ei tarvitse rikkoa kroppaa, että saa jalkaterät sojottamaan sivuille. Tai nilkan pitää olla sellainen, että kestää kärkitossuilla seisomisen.

On myös ok, jos lapsi haluaa kokeilla monia asioita, syksyllä ringetteä ja keväällä balettia, vähän näytelmäkerhoa ja kaveritkin käyvät kuorossa, ja joo, ratsastusleirille... Ystäväni lapsella oli niin paljon harrastuksia, että eräänä vuonna lauantaisin oli neljä eri harrastusta peräkkäin. Aikuiselta on tässä riittävää kannustusta, että mahdollistaa tämän.

Aikuistakin kannustaisin enemmän, jos tällä on pitkäjännitteinen kiinnostus johonkin. Pitää olla oma vahva into, eikä olla lähimmäisten tuupittavissa, saati p*rseelle potkittavissa, jos tahtoo tulla joksikin.

Pitää myös tunnistaa, milloin ongelmat johtuvat muusta kuin ihmisen kyvyttömyydestä. Einsteinillakin oli vaikeuksia opiskelujen alussa, mutta syynä ei ollut se, etteikö matikkapää olisi riittänyt, vaan vieraalla kielellä opiskelu.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   9.6.25 09:04:44

Kuvitteellinen tilanne A. Mies sanoo että haluaa alkaa asianajajaksi koulutustausta peruskoulu ka 6,2. Tilanne B. Mies haluaa ostaa kalliin bemarin työttömänä. Pitääkö näissä haaveissa vaan kannustaa ja tukea? Vai sanoa suoraan että ei ole mitään mahdollisuutta opiskella asianajajaksi ja vielä vähemmän ostaa bemarin. Tuntisin itseni todella typeräksi jos pitäs tukea ja keskustella miten nämä täysin mahdottomat haaveet toteutetaan.

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   9.6.25 09:21:12

En ota kantaa toiseen ketjuun, koska en ole lukenut sitä, vaan puhun ainoastaan aloitusviestin aiheesta.

Ymmärrän, että joskus on vaikea löytää tasapaino realismin, kannustamisen ja lyttäämisen välillä. Silti olen vähän sitä mieltä, että erityisesti vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa olisi todella tärkeää kannustaa vaikka vähän realismin rajoja venytellenkin, etenkin jos lapsi on hieman arkuuteen taipuvainen. Sen LISÄKSI tulisi kannustaa niistä valmiiksi hyvistä taidoista ja lahjakkuuden osoituksista.

Esimerkki:
Olin lapsena kömpelö ja hieman arka, mitä tulee vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. Sen sijaan tykkäsin esiintyä (tutuille) ja olin kuvataiteellisesti lahjakas. Vuosien varrella halusin aloittaa mm. jalkapallon ja pianonsoiton. Kumpaakaan en päässyt edes kokeilemaan, koska "et kuitenkaan tykkää ja sitten kyllästyt ja kalliit varusteet ja tunnit ovat menneet hukkaan". Taideharrastuksissa kannustettiin, samoin kouluaineissa, koska olin ihan näppärä ja minulla oli hyvä muisti.

Lopputulos? Alisuoriuduin koulussa liikunnassa ja musiikissa. Muissa aineissa pärjäsin, paitsi jos sain yhdenkin huonon numeron. Silloin ajattelin heti, etten osaa enkä kelpaa. En saanut koskaan koulunkäyntiin mitään tukea, koska "osasin itse", mikä johti siihen, että lukioikäisenä minulla ei ollut mitään opiskelutaitoja ja romahdin täysin. Koin olevani tyhmä ja arvoton.

Sanoisin siis, että on ehkä pienempi paha kannustaa lapsia ja antaa heidän kokeilla siipiään, sekä sen lisäksi kannustaa muutenkin. Minusta tuskin olisi tullut jalkapallotähteä tai huippupianistia, mutta olisin saanut edes kokeilla. Olisin voinut saada hyvän peruskunnon, oppia joukkueena toimimisesta, kehittyä rohkeammaksi liikkujaksi, saada uusia kavereita, itseluottamusta ja harjoitella jotain minulle mieluisaa. En keksi, miten se olisi ollut paha, vaikka olisinkin sitten halunnut vuoden tai parin päästä lopettaa.

Toki vanhempani varmasti ajattelivat suojelevansa minua, kun eivät vieneet minua "pettymään" jalkapalloharjoituksiin, mutta hekin taisivat unohtaa, että ihan tavallisia lapsia siellä on ja minäkin olisin voinut kehittyä.

Lähettäjä: ihme 
Päivämäärä:   9.6.25 09:27:56

Okei, saattoi siinä mennä max. pari kuukautta vielä ennen VARSINAISTA eropäätöstä / eroa, mutta nyt ei todellakaan lähdetä enää tästä kinastelemaan. Tuo oli kuitenkin se viimeisin, josta totesin meidän olevan niin kaukana ajatusmaailmoiltamme.

Veikkaan, että seuraava kinastelun aihe tästä on sitten se, että "tuollaisenko takia erosit?!" - no en pelkästään, siinä oli vähän kaikkea muutakin. :D

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   9.6.25 10:33:18

Pitää kannustaa sellaisissa asioissa jotka on toiselle tärkeitä mutta ei mahdottomia. Esim kaikki ei ole lahjakkaita laulajia tai ratsastajia mutta pitäisikö siksi kieltää ottamasta laulutunteja tai ei saa mennä ratsastustunnille ? Tai ei saa harrastaa piirtämistä tai maalaamista koska on vaan tavis .
Tietty ylikehumista ei pidä myöskään harrastaa. Itseä ärsyttää vanhemmat jotka ei ymmärrä hevosista mutta kehuvat kuinka oma tytär on niin lahjakas ja hyvä ratsasta.... Ja kuitenkin lapsi on ihan tavallinen keventelijä.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.6.25 10:43:24

Harrastus voi olla hauskaa vaikka ei olisi älyttömän hyvä tai huippulahjakas. Esim. musiikkiharrastus ei varsinaisesti vaadi olemaan täydellinen. Jokainen harrastaa omalla tasolla. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Kaikki ovat alkuun huonoja ja kehittyvät ajan ja harjoituksen myötä. Toiset kehittyy nopeammin ja toiset hitaammin.

Lähettäjä: popsi 
Päivämäärä:   9.6.25 10:45:59

Ei pidä kannustaa! Mieheni on persoonana sellainen, että haaveillessa karkaa helposti mopo käsistä. Hänellä ei itsellä ole mitenkään päin varaa toteuttaa haaveitaan, eikä hän edes mieti rahaa siinä vaiheessa kun on vain tekemässä. Jos minä en torppaisi hänen mahdottomia haaveitaan, olisimme todella pahasti ylivelkaantuneita. Esimerkkinä vaikkapa talon pieni pintaremontti kääntyy helposti häneltä perustusten esiin kaivamiseen tai koko talon purkamiseen ja uuden rakentamiseen. Tällaiseen ei siis ole mitenkään ollut tarvetta, mutta olisihan se hei tosi kiva ja hienoa jos noin tehtäisiin. Onneksi hän ei yksin tuollaisia lainoja saa.

Hän myös haaveilee kalliista matkoista ja purjeveneen ostamisesta. Hän ei siis osaa purjehtia eikä edes uida ja työskentelee matalapalkka alalla eikä säästöjä ole lainkaan. Nämä haaveet hän pukee muotoon meidän pitää hankkia purjevene. Ja hän on siis ihan tosissaan jo ostamassa venettä. Minä en todellakaan halua mitään venettä, enkä mielestäni ole velvollinen omista, juuri omiin tarpeisiini riittävistä tuloista, hänen haaveitaan rahoittamaan. Riitahan siitä yleensä ensin syntyy kun sanon, että millähän rahalla hän meinaa sen veneen ostaa ja kun vielä kerron etten aio osallistua sentilläkään. Mutta kun aikaa kuluu mies aina myöntää, että idea oli järjetön.

Näitä haaveita on ollut jo pitkä lista ja aina ne on ohimeneviä ja sellaisia, että jotain pitää saada itselleen. Ei ole kiinnostunut haaveen toteuttamisesta lainavehkeillä tai jollain kurssilla. Halvempien haaveiden toteuttamisesta meillä on autotalli täynnä todella vähän käytettyä "haavekamaa". Löytyy suppilaudoista puutyövälineisiin ja golfsettiin. Ai niin ja rummutkin on. Ei ole puutöistä tullut sivutyötä ja bändikin on yhä perustamatta. Eli en ihan kauheasti kannusta miestäni haaveissaan. Ne mahdottomimmat torppaan. Noita pienempiä toteuttakoon niin paljon kuin kukkaro kestää, mutta olisi se kiva että kaikki hänen rahansa ei valuisi jatkuvasti vaihtuviin haaveisiin ja voitaisiin vaikka perheenä säästää ja tehdä joku isompi matka.

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   9.6.25 11:15:40

Itse koen lapsena saaneeni liikaa epärealistista kannustusta. Olin lahjakas koulussa, sellainen kirjaviisas ja erityisesti hyvä matemaattisissa aineissa.
Minua kehuttiin älyttömästi ja kannustettiin matemaattisille aloille. Tykkäsinkin koulusta ja matikka olikin ihan lempiaineita.

Mutta elin koko peruskoulun käsityksessä, että olen ohan poikkeuksellinen luonnon lahjakkuus. Ja miksi sellaisen tarvitsisi harjoitella? Peruskoulussa pärjäsin tosi vähällä työllä ja haaveilin että menen tosi nuorena yliopistoon ja pääsen johonkin johtajan tehtävään tai joksikin huippuarkkitehdiksi tai it-alalle ihan noin vain.

Minua kannustettiin näissä haaveissa, mutta lopulta kaikilta unohtui se realismi. Minua kannustettiin, mutta kukaan ei kannustanut realistisesti: kukaan ei auttanut miettimään mikä oikeasti on minun persoonalle järkevä työ tai opiskelupaikka. Elin haavemaailmassa, joka lopulta lukiossa alkoi sortua. En ollutkaan uusi Einstein, vaan lahjaks mutta vähn laiska oppilas, joka jäi sinne paremman keskitason puolelle. Olisi pitänyt oikeasti tehdä töitä haaveiden eteen, ei kukaan ollut sellaisesta koskaan puhunut.

Lisäksi ratsastin. Sain oman ponin yläasteella ja haaveilin kuinka etenemme suomen huipulle. Jälleen minua kannustettiin hirveästi. Mutta kukaan ei sanonut, että ei meillä ole oikeasti rahaa kiertää kansallisia, ponilla ei ollut sinne kapasiteettiakaan enkö minäkään oikeastaan tehnyt kovin paljoa työtä haaveiden eteen. Silti jatkuvasti mietin kuinka etenen huipulle.

Masennuin lukioikäisenä. Vaadin itseltäni hirveästi, mutta en ollut tottunut tekemään mitään asioiden eteen ja ahdisti kun en enää oppinutkaan noin vain. Edelleen kaikki kehuivat ja kannustivat, mutta numerot tippuivat ja tunsin etten ole kannustuksen harvoinen. Ratsastuksessakin jäin kiertämään aluetason pienempiä kisoja ja lopulta lopetin ponivuosien jälkeen kun väsyin masennuksen takia.

Olisin tarvinnut sitä, että joku kertoo jo lapsesta asti etten ole mikään luonnonlahjakkuus ja nero. Olisin kannustuksen sijasta tarvinnut tukea ja realistisia haaveita, oikeita ja realistisia välitavoitteita ja sitä, että ilo elämään löytyy muualtakin kuin mahtipontisista saavutuksista. Olisin tarvinnut just sitä että tiputetaan maanpinnalle, mutta samalla autetaan löytämään se ilo ja tavoitteet elämään sieltä matalammalta.

Jos lapsi siis haaveilee tenavatähteydes, en lähtisi kannustamaan lasta siihen että hän voi olla seuraava tenavatähti. Mutta jos lapsi oikeasti osoittaa kiinnostusta, saattaisin kannustaa laulutunneille. Toisaalta, jos lapsi ei osoita oikein mitään kiinnostusta musiikkiin eikä kysele laulutuntejakaan ja aidot kiinnostukset (eli se mitä lapsi oikeasti tekee vapaa—ajallaan) on ihan muualla, keskittyisin kannustamaan niissä asioissa sen sijaan että kannustaisin lasta seuraavaksi tenavatähdeksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 11:16:10

"Kuvitteellinen tilanne A. Mies sanoo että haluaa alkaa asianajajaksi koulutustausta peruskoulu ka 6,2. Tilanne B. Mies haluaa ostaa kalliin bemarin työttömänä. Pitääkö näissä haaveissa vaan kannustaa ja tukea? Vai sanoa suoraan että ei ole mitään mahdollisuutta opiskella asianajajaksi ja vielä vähemmän ostaa bemarin. Tuntisin itseni todella typeräksi jos pitäs tukea ja keskustella miten nämä täysin mahdottomat haaveet toteutetaan."

Mitä seuraa kun torppaa haaveet. Naurahtaa, että joo sinne pitää muuten olla näin korkea keskiarvo, miten ajattelit pystyä sellaiseen tai sanoa että et sinä bemaria pysty ostaa. No se, että ihminen jää perse homeessa makaamaan eikä edes yritä mitään. Jee, olipa tosi hyödyllistä.

Entä mitä tapahtuu todennäköisesti kannustuksella. Henkilön mieliala kohoaa ja hän on innostunut, hän selvittelee asioita ja ilmoittautuu iltalukioon. Hän voi jopa kirjoittaa hyvillä arvosanoilla ylioppilaaksi. 15 vuotiaana motivaatio oli täysin toista, alkoa kului ja mielessä myllersi. Nyt 30+ vuotiaana lukion kursseista tipahteleekin kaseja ja ysejä. Ihminen omaksuu positiivisemman kuvan itsestään ja nauttii opiskelusta. Pääsykoeaineistoon tutustuessa ja haaveen konkretisoituessa hän huomaa ettei haluakaan asianajajaksi. Lopputuloksena parantunut itseluottamus ja itsetunto sekä ylioppilastodistus. Koska ei valmistunut asianajajaksi, oliko kaikki turhaa ja nyt hirveän pettynyt kun sai lukion vihdoin läpi ensimmäisenä koko suvusta.

Tai bemarin kohdalla kannustuksen myötä voi innostua säästämään, sijoittamaan, tekemään lisätöitä ja hakemaan parempia töitä. Ja se bemari voikin olla pihassa 5v kuluttua. Tai ehkä hän 3v päästä päättää ettei haluakaan bemaria vaan haluaa asian x ja nyt siihen on rahaa

Lähettäjä: rypsi 
Päivämäärä:   9.6.25 11:51:30

Ihmisten pitää saada tehdä omat virheensä.

Kaikenlaiset realismin rakastajat ovat todella raskasta porukkaa.
-----------------

Ja v-tut. Eivät läheskään niin raskaita kuin ne jatkuvasti haihatteluillaan virheitä tekevät. Johan tuossa yksi sanoi että mies joka ei osaa purjehtia ja on melkein rahaton, oli sitä mieltä että pitää ostaa purjevene. Ja autotallissa rummut ja muuta tavaraa.

Sellainen ylinegatiivinen kaiken torppaaja on toki helevetin raskas, mutta nyt näissä on ollut puheena realismi ja järkevä kannustamisen hillitseminen. Mutta sellaisestahan perushötö ei tajua kun pitää vetää äärilaitaa.

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   9.6.25 12:12:28

Piste: näissä asianajajaksi opiskelu/ kalliin auton osto -haaveissakin minusta just realismi on tärkeää. Ideoita ei tarvitse torpata, mutta kannustaa pikemminkin sooiviin välitavoitteisiin. Eli kannustaa menemään iltalukioon tai selvittämään mistä saisi lisätuloja.

Koska liiallisella kannustamisella voi päätyä myös huonoon tilanteeseen. Moni tällainen haaveilija ostaakin sen auton ylisuurella lainalla tai lähtee opiskelemaan ja rahoittaa elämäänsä lainarahalla koska ”kohta tienaan asianajajajana paljon” ja lopulta on velkakierteessä kun opinnoista ei mitään tullutkaan.

Eli just se realismi on tärkeää. Kannustaa voi, mutta pitää miettiä myös mikä on mahdollista. Onko ihminen sellainen, että hän on oikeasti motivoitunut opiskelemaan vaikka iltalukiossa? Miten hän elättää itsensä opintojen ajan?
Tai jos haluaa sen kalliin auton, onko valmis säästämään ja tekemään ekstratöitä jopa vuosien ajan vai haluaako sen auton nytheti?

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   9.6.25 12:19:19

Niin ja ihmisiä on tosi erilaisia ja erilaiset ihmiset tarvitsevat erilaista tukea ja kannustusta.

On niitä, jotka ovat arkoja ryhtymään mihinkään eivätkä uskalla edes oikein haaveilla. Tällaiset vaativat enemmän kannustusta.

Sitten on niitä, jotka haaveilevat ihan kaikesta ja haluavat vähän kaikkea. Heitä todennäköisesti pn parempi hillitä; nämä ovat niitä ihmisiä jotka saattavat pahimmillaan pilata elämänsä kun aina pitää olla ostamassa jotain kivaa uutta ja sitten kiinnostus lopahtaa melkein heti.

Minä kuulun ihmisiin, joilla on helposti liioiteltuja haaveita, mutta en kovin herkästi kähde toteuttamaan niitä. Tarvitsisin kannustusta siihen, että uskaltaisin lähteä pyrkimään pienin tavoittein eteenpäin. Mutta ei niin, että minua kannustetaan heti siihen että voisin olla seuraava laulaja-supertähti tai huippuluokan näyttelijä. Koska on hyvin epätodennäköistä että tällaiset toteutuu ja haaveiden romahtaminen saa vain masentumaan.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   9.6.25 12:24:16

Asianajajaksi opiskelu on sentään suht. järkevää. Voi käydä lukion (se ei muuten taida olla pakollista, jos on amistutkinto), voi suorittaa juridiikan polkuopintoja, ainakin oppii asioita, joista on hyötyä elämässä. Sen kun pänttää, eikä riko kroppaansa maratonhuuruissaan lenkkipolulla, heilu kalja kädessä karaokessa tai lähde Intiaan meditoimaan.

Kalliin auton osto ei ole samalla viivalla. Hyödykkeitä hommataan sitten kun niihin on varaa.

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   9.6.25 12:28:27

Minä taas olen aina käyttänyt lasteni hassuja haaveita nimenomaan keinoina lähteä kokeilemaan erilaisia harrastuksia. Joo, jos lapsia haluaa näyttelijäksi niin ei aleta välittömästi rakentamaan tenavatähtiuraa, mutta voidaan käydä kokeilemassa lasten draamakerhoa. Ei se haittaa, vaikka lapsi ei olisi erityisen "hyvä" siinä. Tai jos lapsi keksii haluta olla kuuluisa laulaja, niin miksi ei otettaisi vähän laulutunteja tai mentäisi kuoroon tai jotain.

Omat lapset ei ole myöskään kovin kriittisiä itseään kohtaan eivätkä aseta itselleen juurikaan odotuksia, eli he eivät kärsi vaikka eivät olisikaan "parhaita" jossakin. Varmaan jos olisi kovin helposti pettyvä lapsi, niin ohjaisin mieluummin harrastuksiin, joissa tulee helposti onnistumisnekokemuksia. Mutta en sen haaveen älyttömyyden takia. Haaveet on haaveita.

Ne lasten suosikkiharrastukset ovat löytyneet sieltä seasta ja jääneet elämänmittaisiksi voimavaroiksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 12:59:20

Harrastaa voi mitä vaan, vapaa-ajan viettotavat eivät oikein kuulu tähän keskusteluun.

Sen sijaan jos aikuinen perheellinen ihminen saa päähänsä jättää päivätyönsä, koska päättääkin alkaa kilpapurjehtijaksi, balettitanssijaksi tai astronautiksi, niin realismia on syytä tuodakin keskusteluun ettei päätös suista koko perheen taloutta suohon. Jos kutosen keskiarvolla peruskoulun suorittanut haluaa opiskella asianajajaksi, niin käyköön ensin sen iltalukion työnsä ohella ja jos se onnistuu, ja sen jälkeen pääsykokeista irtoaa paikka oikeustieteelliseen niin olen valmis elättämään perhettä hänenkin puolestaan. Pelkkä puolison haave asianajajan ammatista ei saa minua ottamaan taloudellista vetovastuuta, vaan haaveilijan täytyy ensin itse näyttää olevansa valmis tekemään töitä haaveidensa eteen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 13:08:54

"Onko ihminen sellainen, että hän on oikeasti motivoitunut opiskelemaan vaikka iltalukiossa? Miten hän elättää itsensä opintojen ajan?"

Ei ulkopulisen tarvitse näitä miettiä tai tietää. Nää voi jättää henkilön itsensä mietittäväksi.

Popsi, eli miehelläsi on vakavia elämänhallinnan ongelmia ja hän ei kykene ottamaan vastuuta elämästään?

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   9.6.25 13:09:25

Opiskeluihin verrattava tilanne on myös, jos puoliso keksii tehdä väitöskirjaa tai kirjoittaa romaanin (kummastakaan on tuskin taloudellista hyötyä, ja kumpikaan ei välttämättä edes valmistu).

Erään ystäväni mies lähti vuodeksi opiskelemaan puuveneiden rakentamista, toisen ystäväni vaimo kuukausiksi treenaamaan tanssia. Nämä olivat puolisoille aivan ok, vaikka ne ajat elettiin yhden tuloilla. Väitöskirja taas tarkoittaa pidempää köyhyyttä (yleensä jotakin pikkuapurahaa saa).

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 13:17:37

"Sen sijaan jos aikuinen perheellinen ihminen saa päähänsä jättää päivätyönsä, koska päättääkin alkaa kilpapurjehtijaksi, balettitanssijaksi tai astronautiksi, niin realismia on syytä tuodakin keskusteluun ettei päätös suista koko perheen taloutta suohon. "

Tässähän kyse ei ole siitä että haave olisi epärealistinen vaan siitä, että henkilöllä on vastuita. Myös täysin realistinen ja toteutuva haave esim. kilpapurjehtijan urasta voi syöstä perheen taloudellisiin vaikeuksiin. Ei kilpapurjehdus ole mikään kultakaivos, jolla tahkottaisi rahaa vaikka menestyisikin. Eli täysin eri asiat. Moni muukin täysin realistinen ja helposti toteutettavissa oleva asia voi vaikuttaa negatiibisesti muihin ihmisiin.

Ja entä jos henkilö on vaikkapa voittanut lotossa 90 miljoonaa ja kykenee elättämään perheensä samalla kun tavoittelee täysillä haavettaan päästä astronautiksi. Onko ok, että puoliso torppaa ja tuo "realismia" ja kertoo miten toisesta ei ikinä ole moiseen eikä pidä edes yrittää?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   9.6.25 13:36:33

Jos oletetaan, että sinkku huonosti koulunsa läpäissyt henkilö saa päähänsä haluta lääkäriksi ja käyttää iltalukioon 3-4 vuotta, pääsykokeisiin lukemiseen 3-4 vuotta ja jää joka vuosi pisteissä kauas sisäänmenijöistä, niin on tuo vajaan vuosikymmenen ajankäyttö turhaan aika hukkaa. Etenkin jos palkkatyöt jäävät sen vuoksi sivuun, ja samassa ajassa olisi voinut opiskella jonkin itselle saavutettavissa olevan ammatinkin.

Lähettäjä: wuh 
Päivämäärä:   9.6.25 13:42:31

Sinkku saa sössiä asioitaan aivan miten lystää. Eihän siinä ole puolisoa venyttämässä penniä sen takia.

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   9.6.25 13:44:54

” Minä taas olen aina käyttänyt lasteni hassuja haaveita nimenomaan keinoina lähteä kokeilemaan erilaisia harrastuksia. Joo, jos lapsia haluaa näyttelijäksi niin ei aleta välittömästi rakentamaan tenavatähtiuraa, mutta voidaan käydä kokeilemassa lasten draamakerhoa.”

Nimenomaan, eli ei kannusteta lasta tenavatähteyteen ja uskotella lapselle että hänestä voi tulla huippunäyttelijä. Sen sijaan jos lasta kiinnostaa näytteleminen, mahdollistetaan sellainen jonkun harrastuksen kautta ja JOS kävisi niin että lapsi tosiaan hurahtaa hommaan ja haluaa harjoitella sitä tosissaan, voidaan alkaa kannustaa seuraavaan realistiseen välietappiin. Muuten se voi olla vaan kiva harrastus muiden joukossa.

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   9.6.25 13:45:26

"Tässähän kyse ei ole siitä että haave olisi epärealistinen vaan siitä, että henkilöllä on vastuita."

Ihan samalla tavalla ne vastuut tekevät jostain haaveesta epärealistisen. Asia voi olla epärealistinen monesta syystä. Joskus syyt ovat henkilössä itsessään, joskus ne ovat ympäristöstä ja olosuhteista johtuvia. Lopputulos on joka tapauksessa sama. Jos minä haluan alkaa miljonääriksi justhetinyt ilman omaa rahaa, niin onhan se epärealistinen tavoite, vaikka itse olisin kuinka noheva ja osaava tyyppi.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   9.6.25 13:45:36

Wuh: Saa, mutta toivottavasti sössii omasta aloitteestaan, eikä sen vuoksi, että joku haaveilija kannustaa täysin epärealistisiin haaveisiin.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.6.25 14:27:53

"Ihan samalla tavalla ne vastuut tekevät jostain haaveesta epärealistisen."

Ei epärealistisuus tarkoita tuota. Epärealistinen tarkoittaa että sen toteutuminen on erittäin epätodennäköistä. Tosiasioiden, luonnonlakien tai sattuman vuoksi. Termi ei arvota moraalisesti onko toteutuminen oikein tai väärin tai itsekästä vai ei tai vastuutonta vai ei.

On aivan realistista hylätä perheensä ja lähteä rakastajan matkaan. Onko se vastuullista? Ei.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   9.6.25 14:35:07

Luojan kiitos näin aikuisena ihmisenä saa itse valita lähipiirinsä. En tule enää koskaan kuuntelemaan keneltäkään lähipiiriin kuuluvalta arvostelua siitä mikä on epärealistista ja mikä ei. Se kun ei ole kenenkään muun päätettävissä.

Lähettäjä: ***** 
Päivämäärä:   9.6.25 14:42:28

Pitää kannustaa, tiettyyn rajaan asti ainakin. Esimerkiksi jos nyt vaikka joku ilmoittaa että haluaa olympiavoittajaksi lajissa x, niin hienoa, ei muuta kuin harjoittelemaan ja miettimään, että mitä pitää tehdä jotta se haave voisi toteutua. Todennäköistähän tuollaisen haaveen toteutuminen ei ole, mutta aina saa yrittää. Monesti jo se matka kohti tavoitteita on ihmisille arvokkain, eikä sitten ainakaan tarvitse miettiä myöhemmin että mitä jos olisin yrittänyt.
Jos tämä olympiavoittajaksi haluava on täysin lahjaton lajissaan eikä kehity riittävästi vaikka kuinka harjoittelisi, niin todennäköisesti hän sen itsekin huomaa suhteellisen pian treeneissä ja kisoissa.

Jos sitten tämä olympiavoitosta haaveileminen menee sille tasolle että henkilö aikoo jättäytyä pois koulusta tai töistä jotta voi urheilla, eikä hänellä ole tulonlähteitä jotka sellaisen mahdollistavat, niin tällaisiin typeryyksiin ei toki tarvitse ketään kannustaa. Siinä vaiheessa voi sitten kannustaa vaikka ensin keskittymään treenaamiseen niin että on tuloksia joiden nojalla voi rahoitustakin saada.

Täytyy myös muistaa, että kannustaminen ja valehtelu ovat kaksi eri asiaa. Ihmistä voi kannustaa tavoittelemaan unelmiaan ja tekemään niiden eteen töitä, ilman että tarvitsee samalla väittää hänen olevan luonnonlahjakkuus joka aivan varmasti onnistuu (jos näin ei todellisuudessa ole).

Lähettäjä: -!- 
Päivämäärä:   9.6.25 14:52:55

* , eli jos minä olisin ystäväsi ja ilmoittaisin näin viisikymppisenä aikovani astronautiksi, niin kannustaisitko tässä aikeessani?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   9.6.25 14:59:35

Miksei voisi kannustaa, jos joku haluaa astronautiksi? Ei se ole keneltäkään pois, että tukee ihmistä ottamaan selvää, mitä haaveeseen tarvitaan ja mihin hän kykenee. Ei kannustaminen tarkoita sitä, että hommassa on pakko onnistua ja päästä huipulle.

Lähettäjä: Sipuli 
Päivämäärä:   9.6.25 15:43:36

"Nykyajan kasvatuksessa pitäisi koko ajan kannustaa ja kannustaa, vaikkei lahjoja olisikaan."

Tässä on vähän vanhanaikainen ajatus. Se mitä ihmiset pitävät lahjakkuutena on yleensä ihan vain harjoituksen tulosta. Joskus saattaa olla esimerkiksi geneettistä lahjakkuutta, pituus on koripallon pelaajalle etu, lyhyys ei. Mutta pääosin ihmisten ihailema lahjakkuus on harjoitusta.

Lukekaapa sellainen kirja kuin Tiikeriäidin taistelulaulu. Siinä kirjailija Amy Chua Yalen yliopiston oikeustieteen professori kertoo miten kasvatti lapsensa joita pidettiin syntymälahjakkaina. Totuus? Näillä lapsilla oli sairaalloinen kuri ja harjoitusaikataulu. Tytärten instrumentit olivat viulu ja piano ja ihan parivuotiaasta harjoittelivat valtaosan hereilläolostaan. Halusivat tai eivät.

Mieleen jäi kun kirjailija kuvailee äitienpäivää. Tyttönsä ojensi hänelle äitienpäiväkortin. Äiti näki heti, että sen tekemiseen oli kulunut vain vartti. Äiti ojensi kortin takaisin lapselleen, sanoi että se oli ruma, hän ei halunnut sitä, kortti oli loukkaus ja lapsen pitäisi tehdä uusi kortti johon kuluttaa aikaa sekä vaivaa. Ja näin lapsi myös teki.

Nämä lapset olivat todella, todella, todella taiteellisesti lahjakkaita, akateemisesti lahjakkaita, musiikillisesti lahjakkaita jne... Paitsi että eivät yhtään olleet. Heillä oli vain sairaalloisen ankara kuri ja harjoitusaikataulu.

Aloittajakin jos olisi laitettu 2-vuotiaana tavoitteelliseen laulu/äänen kehitys/esiintymiskoulutus tms aikatauluun ja harjoitteluajat olisi 10-15h per päivä niin tenavatähdet olisi voitettu joka vuosi peräkkäin.

Lähettäjä: i 
Päivämäärä:   9.6.25 15:56:17

Sipulin kertomus tuosta perheestä oli kamalaa luettavaa!!! Mitä väliä on enää millään taidoilla, jos henkinen tuki omasta perheestä on täysi nolla! Tuli oikeasti kamala olo tuon luettuani. Toivottavasti kukaan ei kasvata lapsiaan noin kieroon.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.6.25 15:57:20

Ei kai kannustaminen tarkoita sitä, että uskottelee toisen pystyvän johonkin asiaan mitä muut ovat harjoitelleet tuhansia tunteja. Jos joku kaverini tai perheenjäseneni haluaisi maratoonariksi niin tottakai kannustaisin häntä harjoittelussa. En kuitenkaan sanoisi, että on harjoittelematta valmis sm kisoihin. Jos lapseni ihailevat nhl pelaajia, niin kannustaisin hakeutumaan johonkin seuraan lajia treenaamaan. En loisi heille illuusiota, että ovat maailman huippuja. Enkä myöskään näe tarpeelliseksi kertoa, että ovat todella huonoja. Lapsille usein myös kerron kuinka paljon harjoittelua taitojen omaksuminen vaatii ja sen, että jos asiat ovat vaikeita niin se ei ole syy jättää niitä tekemättä. Mielestäni tärkeintä on kannustaa sitkeyteen ja sinnikkyyteen.

Lähettäjä: Wuh 
Päivämäärä:   9.6.25 16:47:37

"Miksei voisi kannustaa, jos joku haluaa astronautiksi? Ei se ole keneltäkään pois, että tukee ihmistä ottamaan selvää, mitä haaveeseen tarvitaan ja mihin hän kykenee. Ei kannustaminen tarkoita sitä, että hommassa on pakko onnistua ja päästä huipulle."

Se mihin se ihminen kykenee, saattaa vaatia sen rahapanostuksen jonka takia häntä nyt vaan ei voi kannustaa tekemään.

"Wuh: Saa, mutta toivottavasti sössii omasta aloitteestaan, eikä sen vuoksi, että joku haaveilija kannustaa täysin epärealistisiin haaveisiin."

Niin niin. Minä tarkoitin nimenomaan tilannetta josta tässä on nyt jauhettu eri ketjuissa. Sinkku saa sössiä omat asiansa jos hänellä on epärealistiset haaveet mielessä. Se taas on aivan uuden ketjun aihe että " ENTÄ JOS KANNUSTETAAN EPÄREALISTISIIN HAAVEISIIN " .

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   9.6.25 17:20:10

"on aivan uuden ketjun aihe että " ENTÄ JOS KANNUSTETAAN EPÄREALISTISIIN HAAVEISIIN"

TÄMÄN ketjun aihehan on, Pitääkö kannustaa epärealistisiin haaveisiin =D =D

Ei pidä.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   9.6.25 17:25:29

"Se mihin se ihminen kykenee, saattaa vaatia sen rahapanostuksen jonka takia häntä nyt vaan ei voi kannustaa tekemään."

Ei kannustaminen mitään rahallista panostusta vaadi. Kannustaa voi ilmankin rahaa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 17:34:11

Yllättävän monella on ihan ihan outo käsitys siitä, että kannustus = pohjaton kehuminen.

Voi triplaviivaa. Ei sinua olla kannustettu. Sinua on vain kehuttu.

" kukaan ei auttanut miettimään mikä oikeasti on minun persoonalle järkevä työ tai opiskelupaikka. Elin haavemaailmassa, joka lopulta lukiossa alkoi sortua. En ollutkaan uusi Einstein, vaan lahjaks mutta vähn laiska oppilas, joka jäi sinne paremman keskitason puolelle. Olisi pitänyt oikeasti tehdä töitä haaveiden eteen, ei kukaan ollut sellaisesta koskaan puhunut."

Kannustaminen on nimenomaan sitä, että hurrataan toveria kohti maaliviivaa. Kannustaminen ei ole sitä, että taputellaan sohvalla istuvaa toveria selkään sanoen että kyllä sinä nuo telkkarissa juoksevat pieksisit 10-0.

Jälkimmäinen on kehumista. Ensimmäinen on kannustamista. Sinua ei kukaan ole kannustanut, jos olisi, niin sinulla olisi ollut kiinnostunut vanhempi joka olisi kanssasi pohtinut kaikkea sitä minne voisit kovalla työllä elämässä päästä.
Mutta sinua on vain kehuttu.

Edelleen jengin jankkaa että kannustaminen meinaa sitä että lätkäsee eron sijasta miehelle eläkesäästöt pöytään, laittaa äitinsä remppapantiksi ja kehuu loputtomiin kuinka sinä varmasti olet huomenna astronautti.

Väännetään vielä rautalangasta:

Kannustaminen:
"Ai sua kiinnostaisi juristin ura? Hei, vitsi, siistiä! Ihan jokainen ei uskalla edes yrittää, mistäs meinaat aloittaa?"

Kehuminen:
"Voi Pekka, sinusta tulee juristi <3<3 Kyllä, panttaan äitini, taloni ja säästöni <3<3 Laitanko tilisiirrolla heti? Tietysti pääset heti sisään opintoihin olethan niin synnynnäinen lahjakkuus että kohdallasi opinnot ovat vain muodollisia <3<3 Itsestäänselvää että olet huomenna juristi <3<3"

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 17:37:06

"Aloittajakin jos olisi laitettu 2-vuotiaana tavoitteelliseen laulu/äänen kehitys/esiintymiskoulutus tms aikatauluun ja harjoitteluajat olisi 10-15h per päivä niin tenavatähdet olisi voitettu joka vuosi peräkkäin."

Tämä. Ja tämä ei ole mitään mutuilua, vaan puhdas fakta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 17:42:39

Täällä nyt moni sekoittaa vastuullisuuden ja realistisuuden. Ihminen voi tavoitella epärealistisia haaveitaan täysin vastuullisesti. Ja täysin realistisia haaveitaan vastuuttomasti. Nämä ovat kaksi täysin erillistä asiaa, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa.

Ihmisiä ei tule kannustaa vastuuttomiin tekoihin. Siihen että henkilö hylkää lapsensa, varastaa kumppaniltaan, ottaa isot luottokorttivelat, jättäytyy työttömäksi...

Mutta ihmisiä on hyvä kannustaa kohti heidän unelmiaan, vaikka ne haaveet tuntuisivat itsestä epärealistisilta. Epärealistisuus ei ole mikään syy lannistaa toista tai kertoa "faktoina" toisen heikkouksia tai miten hänestä ei ole johonkin tai miten tavoitteen saavuttamiseksi hänen pitäisi olla toisenlainen. Jo se matka, yrittäminen ja oppiminen on monelle erittäin palkitsevaa vaikka alkuperäinen haave jäisi tavoittamattomiin. Se, ettei ehkä saavuta alkuperäistä tavoitetta ei ole syy olla tekemättä mitään.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 17:43:18

"

Mitä seuraa kun torppaa haaveet. Naurahtaa, että joo sinne pitää muuten olla näin korkea keskiarvo, miten ajattelit pystyä sellaiseen tai sanoa että et sinä bemaria pysty ostaa. No se, että ihminen jää perse homeessa makaamaan eikä edes yritä mitään. Jee, olipa tosi hyödyllistä.

Entä mitä tapahtuu todennäköisesti kannustuksella. Henkilön mieliala kohoaa ja hän on innostunut, hän selvittelee asioita ja ilmoittautuu iltalukioon. Hän voi jopa kirjoittaa hyvillä arvosanoilla ylioppilaaksi. 15 vuotiaana motivaatio oli täysin toista, alkoa kului ja mielessä myllersi. Nyt 30+ vuotiaana lukion kursseista tipahteleekin kaseja ja ysejä. Ihminen omaksuu positiivisemman kuvan itsestään ja nauttii opiskelusta. Pääsykoeaineistoon tutustuessa ja haaveen konkretisoituessa hän huomaa ettei haluakaan asianajajaksi. Lopputuloksena parantunut itseluottamus ja itsetunto sekä ylioppilastodistus. Koska ei valmistunut asianajajaksi, oliko kaikki turhaa ja nyt hirveän pettynyt kun sai lukion vihdoin läpi ensimmäisenä koko suvusta."

^ Tämä. Ja juuri tämän takia inhorealistiset torppaajat ovat yleensä ilkeitä ihmisiä jotka ovat itse jääneet vaille kannustusta ja tukea ja nyt verhoavat kaiken sellaisen "epärealistiseksi" mikä ei istu omaan kapeaan kuvaan siitä mihin "normaali" ihminen kykenee.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 17:43:52

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 9.6.25 17:42:39

Täällä nyt moni sekoittaa vastuullisuuden ja realistisuuden. Ihminen voi tavoitella epärealistisia haaveitaan täysin vastuullisesti. Ja täysin realistisia haaveitaan vastuuttomasti. Nämä ovat kaksi täysin erillistä asiaa, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa.

Ihmisiä ei tule kannustaa vastuuttomiin tekoihin. Siihen että henkilö hylkää lapsensa, varastaa kumppaniltaan, ottaa isot luottokorttivelat, jättäytyy työttömäksi...

Mutta ihmisiä on hyvä kannustaa kohti heidän unelmiaan, vaikka ne haaveet tuntuisivat itsestä epärealistisilta. Epärealistisuus ei ole mikään syy lannistaa toista tai kertoa "faktoina" toisen heikkouksia tai miten hänestä ei ole johonkin tai miten tavoitteen saavuttamiseksi hänen pitäisi olla toisenlainen. Jo se matka, yrittäminen ja oppiminen on monelle erittäin palkitsevaa vaikka alkuperäinen haave jäisi tavoittamattomiin. Se, ettei ehkä saavuta alkuperäistä tavoitetta ei ole syy olla tekemättä mitään.

^ Jätjettömän hyvä viesti.

Lähettäjä: Pohtija 
Päivämäärä:   9.6.25 18:23:20

"Mutta ihmisiä on hyvä kannustaa kohti heidän unelmiaan, vaikka ne haaveet tuntuisivat itsestä epärealistisilta. Epärealistisuus ei ole mikään syy lannistaa toista tai kertoa "faktoina" toisen heikkouksia tai miten hänestä ei ole johonkin tai miten tavoitteen saavuttamiseksi hänen pitäisi olla toisenlainen. Jo se matka, yrittäminen ja oppiminen on monelle erittäin palkitsevaa vaikka alkuperäinen haave jäisi tavoittamattomiin. Se, ettei ehkä saavuta alkuperäistä tavoitetta ei ole syy olla tekemättä mitään."

Niin se voi olla sille haaveilijalle palkitsevaa, mutta ei välttämättä kumppanille tai vaikka perheelle joten silloin ei välttämättä hihku onnesta ja ole heti kannustamassa ja tukemassa haaveissa joista tietää ettei toinen todennäköisesti koskaan tule edes toteuttamaan tätä haavettaan, mutta siihen menee kaikkien aikaa ja rahaa. Sen haaveilijan mielestä omaan opiskeluu käytetty aika ei välttämättä tunnu olevan keneltäkään pois, mutta puoliso ja lapset voivat olla toista mieltä. Joten sekin nyt on suhteellista mikä kenenkin mielestä on vastuullista haaveilua ja haaveen toteuttamista.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 18:32:17

"Se, ettei ehkä saavuta alkuperäistä tavoitetta ei ole syy olla tekemättä mitään."

Ei vaihtoehtona ole olla tekemättä mitään. Vaan sen asianajajaksi haaveilun sijaan voi käyttää aikansa vaikka opiskelemalla oikein hyväksi putkiasentajaksi.

Totta tosin on, että usein noilla haaveilijoilla se lopullinen vaihtoehto on nimenomaan olla tekemättä mitään. Ja syyttää siitäkin tekemättömyydestä muita.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.6.25 19:15:36

Kyllä mä ennustaisin että te inhorealismin ja "minä tiedän sinun kyvyt paremmin kuin sinä"- öyhöyttäjät ovat niitä, joiden oma track record elämänsä haaveiden saavuttamisessa on pyöreä nolla.

Ilman haaveita harvoin saavuttaa elämässä mitään kummempaa. Monella on siinä kohtaa tarve uskotella muillekin ettei se ole mahdollista - se suojaa omaa psyykettä sen tosiasian kohtaamiselta että olisit itsekin voinut saavuttaa vaikka mitä jos olisit uskaltanut haaveilla ja tavoitella niitä haaveita.

Lähettäjä: Wuh 
Päivämäärä:   9.6.25 20:13:00

"inhorealismin ja "minä tiedän sinun kyvyt paremmin kuin sinä"- öyhöyttäjät "

Missä niitä näkyy? En mä näe.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.6.25 20:54:20

Tulin vain kiittämään, että tämä keskustelu oli todella mielenkiintoista luettavaa! Erinomaiset huomiot mm. kannustamisen ja kehumisen eroista sekä vastuullisuudesta pistivät miettimään sitä, kuinka itse voi parhaalla tavalla tukea läheistensä haaveita. :)