Lähettäjä: Isäntä 
Päivämäärä:   8.6.25 20:13:52

Miten pärjäätte yksinäisyyden tunteiden kanssa varsinkin jos oma jaksaminen on mitä on?

Aika raskas kevät/kesä ollut vaikka ihan onnistumistakin elämässä on. Oman äidin ongelmat, omat terveysongelmat (väsymys ja nyt odotellaan tietoa onko itsellä syöpä), luottamustoimet ja työ + yksin elävän arki pitäisi vielä sovittaa tuohon.

Harrastuksia on hevosten parissa ja muitakin, koen vain oman oloni aina vähän ulkopuoliseksi joka paikassa.

Voi toki olla että vähän väsymyksen piikkiin voi pistää tuotakin tunnetta, ihmiset ovat ylipäätään tosi mukavia omissa ympyröissä vaikka elämään mahtuu pettymyksiä ihmissuhteissa ihan tarpeeksi, ne on onneksi menneitä.

Tänään viimeksi mietin että ois parempi jos kuolisi pois, onneksi lähdin ulos ajelemaan moottoripyörällä niin piristyi. Tuli vieraille ihmisillekin juteltua ja ihan vain nautittua kesästä.

Onneksi ei ole viinamäen miehiä, voisi muuten hyvä fiilis löytyä äkkiä kossupullon korkki avaamalla.

Lääkkeitä en hirveästi haluaisi syödä, joskus nuorempana kokeillut ja lihosin heti parikytä kiloa, nytkin painonhallinnassa vähän tekemistä vielä.

Joku keskusteluapu voisi olla ihan paikallaan varmaan, onko kellään hyviä kokemuksia? Olen ihan muissa asioissa menossa lääkäriin piakkoin niin toki otan myös nämäkin tunteet puheeksi.

Helpotti jo kun sai vähän johonkin kirjoittaa miltä tuntuu. Vaikea vaan ottaa puheeksi läheisten / kavereiden kanssa, on vähän huonoja kokemuksia menneisyydestä kun puhuu omasta huonosta fiiliksestä jollekin tutulle.

Lähettäjä: Salli 
Päivämäärä:   8.6.25 20:49:01

Itselläkin on ollut tosi raskas kevät tai oikeastaan koko vuosi. Jaksaminen tosi kortilla ja selkeää masennusta. En voi kuitenkaan antaa sen viedä, koska en saisi mistään apua.
Viikot jaksan joten kuten töissä, mutta näen itse, että en pysty enää siihen, mitä vielä esim, vuosi sitten. Kaikki tuntuu raskaalta.

Raskasta on illat, yöt ja sekä kaikki pyhät, koska ne vietän yksin. On toki naapureita joiden kanssa muutamia sanoja nähdessä vaihdetaan. Ei ole kuitenkaan, ketään kenelle voisi ongelmista puhua tai saisi tukea.
Kun on siinä tilassa, että ei jaksa itseäkään, niin tunnen, että ei minusta olisi muillekaan iloa.

Tsemppiä aloittajalle.

Lähettäjä: väsynyt 
Päivämäärä:   8.6.25 20:55:57

Itselläni ollut myös viime vuodet hyvin raskaita. Toivon hartaasti, että asiat järjestyy parhain päin ja pääsen elämään elämääni.

Minna Canthin sanoja lainaten: mitä tahansa muuta, kunhan vain ei puolikuollutta elämää!

Lähettäjä: humppa 
Päivämäärä:   9.6.25 09:33:17

Minä oon jo luovuttanut ja hyväksynyt yksinäisyyden. Ei ole ketään kehen tukeutua, ei porukkaa mihin kuulua. Syitä on, suurimpana masennus/ahdistus. Ei ole jaksamista olla jollekin toiselle piristeenä mikä tuntuu olevan se, mitä "kaverilta" halutaan ellei ole jotain muita hyödykkeitä tarjota vastineeksi yhteydenpidosta.

Mitään muuta keinoa pärjäämiseen ei ole, kuin fakta että uusi päivä tulee aina. Vaikka ryven pohjamudassa, aamu tulee taas. Tai tekee asioita vaikka haluaisi haudata pään tyynyyn ja vetää peiton tiukemmalle, taas se uusi päivä tulee. Oma elämä tuntuu järkevämmältä kun teen ja touhuan, vaikka sinänsä se on ihan sama tekeekö mitään vai ei, päivät vaihtuu silti. Joskus murehdin, jos loukkaannun täällä yksin temutessa, tulee iso taloudellinen katastrofi ja joudun luopumaan kaikesta. No, vielä nuo pelot eivät ole muuttuneet todeksi joten koitan repiä ilon irti niin pitkään kun tätä jatkuu.

Lähettäjä: Isäntä 
Päivämäärä:   9.6.25 10:54:18

Kiitoksia kokemuksista ja vastauksista.

Olen kyllä itsekin jollain tasolla hyväksynyt että tämä on vaan ehkä oma osansa elämää.

Kaikesta huolimatta aurinko nousee vieläkin joka aamu eikä esim. oma terveydentila parane ainakaan jos siitä murehtii koko ajan vaikkakin on ihan inhimillistä sitä miettiä.

Jotenkin tuntuu että esim. ihmissuhteet ovat kaikille itsestäänselvää ja suoraviivaisia kun ne ovat itsellä välillä hankalia, tämähän on sinänsä virheellinen päätelmä koska totuuttahan muiden suhteiden tilasta ja tuskailuista ei aina tiedä.

Moni asia kuitenkin on itsellä hyvin ja omatuntokin on puhdas, unettomat yöt eivät hirveästi ole vaivana.

Tuo nimimerkin humppa mainitsema että ollaan vähän aina jotain vailla kun ollaan yhteyksissä on vähän itsellänikin ollut elämässä läsnä, tykkään auttaa ilman mitään "kiitollisuudenvelkoja" kun koen sen mielekkääksi ja oikeasti iso osa ihmisistä elämässä kyllä sen muistaa vaikken mitään erikseen pyydäkään.

Toisille ihmisille on elämässä saanut olla juttukaveri ja terapeutti, omalle läheiselle valitettavasti se pankin lainavirkailija kun on omat raha-asiat sössitty ja itse olen ne järkevästi hoitanut.

Meni aika kauan kun opettelin sanomaan että "hei voidaanko puhua joskus toiste, nyt en jaksa" tai "voisitko tehdä arjessa jotain mikä helpottaisi rahatilannetta, esim. lopeta tupakointi niin ei tarvitsisi loppukuussa joka jumalan kuukausi minulta pummia viittäkymppiä lainaksi" tai "ehkä lääkäri voisi olla minua parempi apu tässä asiassa".

Kävin tänään lääkärissä muissa asioissa ja otin asian puheeksi, tarvittaessa onnistuu lähete eteenpäin ja pääsisi terapiaankin jos siltä tuntuu. Sanoin miettiväni asiaa ja jos syksyllä on samat fiilikset niin voisin tuotakin kokeilla jos asiat vaan pyörii päässä samaa ympyrää.

Lähettäjä: pipsa 
Päivämäärä:   9.6.25 12:49:09

Mun yksinäisyys on nykyään oma valinta, vaikkakin tuntuu todella surulliselta.

Olen saanut liikaa traumaattisia suhteita, hyväksikäyttöä että lopetin itse sosiaalisen elämän täysin. Tiedän ja tunnistan omat heikkoudet, traumat enkä usko että niistä koskaan pääsen eroon. Niiden kanssa mun on elettävä loppuelämä. Yksinäisyyden hyväksyminen on tärkein asia. En enää vatvo asiaa jatkuvasti vaan teen ja meen yksin sinne mihin haluan.
Toisella se on just joku moottoripyöräily, mulle se on luonnossa liikkuminen. Saatan lähteä yksin vaeltamaan lappiin, mennä viikonloppuretkelle tuntemattomaan paikkaan, nukkua siellä riippumatossa. Nautin älyttömästi silloin yksinäisyydestä. Mutta kun elämässä tulee vaikeita aikoina, olisi niin hienoa kun olisi joku läheinen, kenen kanssa jutella. Tai vastaavasti jakaa joku iloinen juttu.

Nykyään on vaikea päästä terapeutille puhumaan, jos et pysty itse maksamaan lystiä.

Lähettäjä: yksiön emäntä 
Päivämäärä:   9.6.25 12:51:55

Mahtaako se keskusteluapu auttaa... ehkä siihen että tulee nähdyksi, mutta auttaako ydinongelmaan.

Itse kaipaisin sitä entisaikojen toimintaa porukassa, eli oman talon väki ja naapurit yhdessä teki kaikkea. Ehkä se on jotenkin yhä meidän geeneissä ja olo tuntuu orpolta tässä nykyajassa, kun kaikessa pitäisi pärjätä yksin. Ja ihmiset toisaalta uuvuttaakin, se on outo kuvio. Kaikilla on niin kiire, etten jaksa sitä hössötystä ja pinnallisia juttuja.

Samoin itse tunnen oloni aina ulkopuoliseksi, ajattelen liian syvästi ja otan asioita vakavasti. Yritän aina kehittyä ja auttaa toisia myös. Sitä kiltteyttä jotkut pitää tyhmyytenä ja kävelevät yli. Olenkin luovuttanut ihmisten suhteen. 10 vuotta tulee viimeisimmästä pitkän parisuhteen loppumisesta, enkä kaipaa sellaista turvaa kuin toisinaan. Se tulee mieleen kun ajelee sivuteitä yksinään aikansa kuluksi, että olisipa kiva ajella jonkun kanssa eikä aina yksin. Tai olisipa kiva käydä jossain kaupungissa löntystelemässä, eikä aina mörköperällä. Ihan vain katsomassa mitä ihmiset puuhaa ja palaisi sitten oman kämpän rauhaan.

Mun elämästä karsiutui isolla rysäyksellä kaikki ylimääräinen 2022. Aikani ihmettelin miksi, mutta huomasin että sain viimein hengittää. Ei työtä, ei harrastuksia, ei isoa taloa enää. Silti toipumisprosessi on yhä menossa ja siitä arvaan että olin tosi uupunut huomaamattani.

En sano että lopeta luottamustoimet ja muut, mutta karsi jotain. Ennenkuin se iso karsiminen tulee eteen sitten pakosti.

Onnea matkaan!

Lähettäjä: Wcg 
Päivämäärä:   9.6.25 12:57:12

Kuulostaa siltä, että sinulla on ihmisiä elämässäsi, koska puhut läheisistä ja kavereista. Eli et varsinaisesti ole yksinäinen, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Joku nostalginen koulukavereiden kanssa puuhastelu ja ryhmähenki?

Sellaista se aikuisten elämä on. Ei meillä muillakaan ole mitään kaveriporukkaa, jonka kanssa koko ajan tehdä jotain. Kavereita on ja niiden kanssa tehdään asioita silloin kuin sopii aikatauluihin.

Lähettäjä: Isäntä 
Päivämäärä:   9.6.25 13:19:11

Näinhän se on, voi olla että kuten itsekin järkeilin että yksinäisyyden tunne varmaan kumpuaa enemmän omasta väsymyksestä / alakulosta eikä varsinaisesti ihmisten puuttumisesta elämässä.

Tai sitten siitä kun on niin huono puhumaan tuntemilleen ihmisille jos joku asia elämässä vaivaa ja kokee olevansa omien asioidensa kanssa niin yksin, ehkä parempi vaihtoehto olisi jos osaisi vaan avata suunsa rohkeasti.