Lähettäjä: vaimo 
Päivämäärä:   6.6.25 11:11:57

Kysyn netissä, jos joku tunnistaisi itsensä ja uskaltaisi anonyymina kertoa syyt toiminnalleen. Eli: Kuvitellaan, että sinulla on ollut töissä vaikeaa, olet tehnyt jonkin mokan tai vaikka riidellyt jonkun kanssa. Sinulla on kurja fiilis. Käyttäydytkö niin, että esim. kotiin mennessäsi etsit puolisosi tai lapsesi käytöksestä jonkin virheen ja alat raivota siitä? Tai tunnistatko muutoin sellaista käytöstä, että haluat tartuttaa oman pahan mielesi läheisiisi?

Voitko ja osaatko näin nimettömänä kertoa, mistä se johtuu? Tuleeko sinulle parempi olo tästä? Tai tuntuvatko omat virheet tai ongelmat pienemmiltä? Tai jokin muu syy - mikä?

Koetan ymmärtää läheiseni käytöstä, mutta se on vaikeaa. Hänen kohdallaan tapahtuu myös sellaista, että jos hän kämmää jotain ja on edes teoriassa mahdollista syyttää siitä jotain muuta, näin helposti tapahtuu. Joskus nämä tilanteet ovat niin hämmentäviä, että jos tilanne ei muuten olisi ahdistava, ne naurattaisivat. Hän saattaa esim. raivota, että jokin asia, jonka joku muu on tehnyt ennen häntä, on melkein pakottanut hänen mokaamaan oman hommansa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.6.25 11:17:58

Jokin nuori, katkera, satutettu osa minussa kyllä toivoo sitä. En tiedä miksi, tarkalleen, tätä pitää pohtia. Varmaan sitä kokee olevansa yksin ongelmien kanssa, ja kuvittelee että jos joku toinenki olisi ongelmissa, olisi seuraa siellä? Tai ehkä siinä puskee sitten päälle sairaalloinen tarpeeni auttaa ja olla hyödyksi, jolloin pääsisin sitten nostamaan toista ihmistä kuopasta (jonne itse hänet vedin) ja sillä lailla olla ajattelematta omia ongelmia? Tai ehkä kuvittelen että se toinen ihminen sitten kokisi velvollisuudekseen tasapuolisuuden nimissä auttaa minua ja en olisi yksin ongelmieni kanssa? Aika paljon toistuu tässä pähkäilyssä tuo että ei olisi yksin.

En kuitenkaan enää toimi sillä tavalla, vaan pystyn rauhoittelemaan ja lohduttamaan sitä osaa ilman että yritän vetää muita maihin kanssani.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.6.25 11:23:30

Surkeus kaipaa aina seuraa.

Lähettäjä: vaimo 
Päivämäärä:   6.6.25 11:27:44

.: Olipa hyvä, pohdiskeleva vastaus, kiitos!

Saanko kysyä, oletko siis toiminut aiemmin niin, että olet koettanut hyökkäävällä käytöksellä - huutamisella, syyttelyllä tms. - vetää toisen mukaan pahaan oloosi vai oletko enemmänkin pahassa mielessä piehtaroimalla toivonut, että toinen tulisi rypemään sinne sinun kanssasi? Tässä tapauksessa, joka minulla on mielessä, kyse on nimenomaan hyökkäävästä käytöksestä.

Olen koettanut toimia niin, että kun ensimmäiset merkit pahasta mielestä ja halusta tartuttaa se muihin ovat ilmoilla, koetan mennä lähelle ja lohduttaa. Esim. halaan ja kysyn, onko jotain tapahtunut. Kun ajattelee tuota yksinoloteoriaa, tuon luulisi auttavan. Oma kokemus kuitenkin on, ettei se oikein auta vaan toisessa kytee edelleen halu saada muille paha mieli. Onkohan empatian tarjoaminen silti oikea lähestymistapa?

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   6.6.25 12:02:02

Aloituksen tilanteessa tämä henkilö joka suuttuu ja syyllistää muita, ei ole kasvanut terveessä ympäristössä.

Todennäköisesti hänen lapsuudessaan ei ole saanut tehdä virheitä ja vahingoistakin on saatu huudot/rangaistus. Tällainen henkilö pyrkii kaikin tavoin vierittämään syyn muiden niskaan.
Sama pätee jos selkeästi henkilö itse tehnyt virheen eikä sitä voi vierittää muiden niskaan, etsitään jokin asia josta kyseinen henkilö voi olla vihainen ja mielellään vielä enemmän jotta hänen virheensä on vähäpätöisempi.

Eli hyökkäys on paras puolustus.

Lähettäjä: vaimo 
Päivämäärä:   6.6.25 12:17:36

---: Kuulostaa järkeenkäypältä selitykseltä. Olen miettinyt ihan samaa, että kyseessä on pakko olla jotain sellaista, että suhtautuminen virheiden tekemiseen on läheisen lapsuudessa ollut tosi ankaraa.

Tässä on kylläkin sellainen outo yksityiskohta, että tämä henkilö _itse_ vaikuttaa olevan omassa perheessään kaikkein ankarin muiden virheitä kohtaan! Hän saa muut pelkäämään pientäkin mokaa. Olen joskus kuunnellut minuuttitolkulla huutoa vahingosta, josta ei edes seurannut mitään. Hän raivosi siitä, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua. Suhtautuminen muiden virheisiin on aina sellaista, kuin toinen olisi tehnyt ne täysin tahallaan - vaikka olisi selvää, että kyse on vahingosta - ja kuin se toinen olisi täysin välinpitämätön tekemäänsä virhettä kohtaan. Vaikka tämä siis oikeasti olisi tekemästään virheestä niin järkyttynyt, että itkisi!

Vaikka nykyään tämä henkilö on pahin tuntemani virheistä raivoaja myös omiin lähisukulaisiinsa verrattuna, niin pakkohan sen kai on olla niin, että lapsena hänen elämässään on ollut joku, joka on käyttänyt häntä kohtaan niin kuin hän nyt itse käyttäytyy. :/

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   6.6.25 12:27:02

Aloittaja pääsee helpommalla kun eroaa. Ei ne muiden syyt saa miestäsi käyttäytymään paremmin.

Eiköhän suurin osa ihmisistä käyttäydy noin, koska itsellä on huono olla eikä ole työkaluja käsitellä tunteita, niin noin se sitten kostautuu.

Lähettäjä: tiara 
Päivämäärä:   6.6.25 12:32:47

Tuohon voisi todeta että jos itsellä menee huonosti, aina on joku, jolla menee vielä huonommin.

Lähettäjä: Sol Angelica 
Päivämäärä:   6.6.25 12:57:49

Mulla on vähän tuollaista vikaa. En siis tee sitä tahallani siksi että saisin pahan olon muillekin, mutta jos olen jo valmiiksi pahalla päällä (ihan sama minkä takia) niin sitten se saattaa kotona eskaloitua jos löytyy asia joka ei ole ihan mun kriteereillä tehty tai jätetty kokonaan tekemättä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.6.25 12:59:41

” Mulla on vähän tuollaista vikaa. En siis tee sitä tahallani siksi että saisin pahan olon muillekin, mutta jos olen jo valmiiksi pahalla päällä (ihan sama minkä takia) niin sitten se saattaa kotona eskaloitua jos löytyy asia joka ei ole ihan mun kriteereillä tehty tai jätetty kokonaan tekemättä.”

Tämä.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   6.6.25 13:18:34

"Tässä on kylläkin sellainen outo yksityiskohta, että tämä henkilö _itse_ vaikuttaa olevan omassa perheessään kaikkein ankarin muiden virheitä kohtaan!"

Tottakai, näinhän hänet on kasvatettu.

Kun omassa lapsuudessa on esimerkiksi vahingossa kaatanut vaikkapa maitolasin ja siitä on tullut huudot ja rangaistukset, ensin opitaan syyttämään muita.
"Kaatui koska henkilö x tönäisi minua"
"Kaatui koska henkilö x laittoi sen liian täyteen"
Jne.

Samalla opitaan tarkkailemaan asioita, joista mahdollisesti tulee penaltia -> huomautetaan muita niistä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   6.6.25 13:24:54

Jos menen vaikka huonon työpäivän jälkeen pahantuulisena kotiin, niin sietokykyni on alempana. Ärsyyntymisen ämpäri on jo ns täynnä, ja silloin pienempikin perseily saa ärähtämään. Kyse ei ole siitä, että omaa pahaa oloa haluaisi tartuttaa muille vaan siitä, että henkinen kuormitus on jo niin suuri, että muiden olisi syytä kantaa vastuunsa ja huolehtia asioistaan niin, etteivät kuormita vielä lisää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.6.25 13:47:05

Ärsyyntyneenä ärsyyntyy helpommin. Ei se sen kummallisempaa ole

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   6.6.25 13:49:29

Auttaisiko asiaa jos sanoisi suoraan että nyt ärsyttää, en ole parasta seuraa tällä hetkellä?

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   6.6.25 14:02:32

En. Jos mulla on paha mieli, yleensä sanon puolisolle että harmittaa joku asia tosi paljon ja se on mielenpäällä joten voin olla vähän poissaoleva. Yleensä hän nappaa kainaloon ja hieroa hartiat. Siinäpä se harmitus yleensä katoaa
Ja hän toimii samoin ja minä koitan parhaani mukaan auttaa harmituksen yli.

Lähettäjä: Ano 
Päivämäärä:   6.6.25 14:16:07

--- teoria ei päde kaikkiin. Tässä se säännön vahvistava poikkeus. Meillä ei lapsuudenperheessä virheitä siedetty, ei pienintäkään, tai nahkaremmi lauloi.
Itse en todellakaan halua tartuttaa pahaa mieltäni muihin ja siedän muiden virheitä välillä turhankin hyvin sekä pyrin korjaamaan asioita parhaan kykyni mukaan.

Tunnen kyllä ihmistyypin, joka levittää sitä omaa huonoa oloaan kaikkialle. Yritän olla mahdollisimman vähän tekemisissä enkä lähde riitelemään. Yleensä tällä tilanne rauhoittuu.
Ärähdän vasta sitten, jos sitä pahaa mieltä puretaan viattomiin lapsiin tai eläimiin.

Lähettäjä: zc 
Päivämäärä:   6.6.25 14:22:06

Mielestäni sellaisia ihmisiä on paljonkin, joiden mielestä kaikki on aina jonkun muun syytä. Omassa itsessä ei voi olla mitään vikaa.

Kun tähän yhdistetään nuorten sukupolvien keskuudessa yleinen arvomaailma, jonka mukaan oma paha olo suorastaan pitää kaataa muiden niskaan, niin siinä sitä ollaan.

(Olen kuullut useilta nuorilta aikuisilta, että on hyvä purkaa paha olo raivoamalla muille ja syyttelemällä vaikka vanhempia. On kuulemma vanhanaikaista hillitä itseään.)

Lähettäjä: vaimo 
Päivämäärä:   14.6.25 19:52:14

Sehän on tavallaan ihan ymmärrettävää, että jos esim. töissä on ollut kauhea päivä ja sitten kotona huomaa, ettei puoliso ole siivonnut, vaikka lupasi tehdä niin, niin kynnys ärähtää asiasta voi olla matalalla. Siinä käytöksessä, josta minä puhun, ei kuitenkaan ole kyse siitä, että valmiiksi ärsyyntyneinä suututaan muiden perseilystä, vaan kyse on siitä, että etsimällä etsitään jotain mitätöntä virhettä, josta voitaisiin raivota. Tosin jos kysyisin tältä henkilöltä itseltään, niin ei hänkään varmaan myöntäisi (tai edes ymmärtäisi?) tekevänsä noin, vaan saattaisi hyvinkin olla sitä mieltä, että se on oikeasti raivostumisen arvoinen virhe, ettei autoa ole hänen mielestään pysäköity pihassa millilleen oikeaan kohtaan.

"--- teoria ei päde kaikkiin. Tässä se säännön vahvistava poikkeus. Meillä ei lapsuudenperheessä virheitä siedetty, ei pienintäkään, tai nahkaremmi lauloi.
Itse en todellakaan halua tartuttaa pahaa mieltäni muihin ja siedän muiden virheitä välillä turhankin hyvin sekä pyrin korjaamaan asioita parhaan kykyni mukaan."

En itsekään koe, että minua olisi kotona kasvatettu parhaalla mahdollisella tavalla suhtautumaan virheisiin tai että ilmapiiri sen asian suhteen olisi ollut kovin terve. Silti itse kykenen toimimaan niin, että jos olen pahalla mielellä, koetan enemmänkin käsitellä asiaa läheisteni kanssa kuin kostaa heille pahan oloni. Siksi minun onkin ehkä vähän vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että joillekin tuo ilmeisesti on liian vaikea asia.

Lähettäjä: fizz 
Päivämäärä:   14.6.25 20:05:03

jos on huono päivä yritän pysyä kaukana ihmisistä.
joku jos tunkee kysymyksineen(huono huumori on vaikea pidätellä raivaria.
turpa kiinni, mene pois ja valitettavasti äänensävy sen mukainen.
nyt näyttää siltä että mut irtisanotaan. sanoin kyllä pomolle että saahan se uus duunari tappaa ittesä jai jonkun muun mutta kyä korotan ääneni vaaratilanteen nähdessä.
minä koitan opettaa mutta opetettava isoherran tytär. kädetön laiska piittaaaton yhyiita.
vika kuulema inun kun en osaa opettaa.. kummasti edellliset opetettavat edelleen firmassa ja hyviä duunareita onkin. prkl opeta sitte nykykakaraa.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   14.6.25 22:45:35

En todellakaan halua että muittenkin päivä pilalla. Tosin helpommin menee herne nenään mutta se lähinnä pientä kiukuttelua joka menee ohi nopeasti.

Lähettäjä: 2 
Päivämäärä:   15.6.25 08:19:27

60-luvulla syntynyt isäni on tuollainen kuin aloittaja kuvailee. Iän myötä on vähän rauhoittunut eikä enää mekasta pitkään, mutta aina kuitenkin tarkkailee ja antaa sanallista runtua pienistäkin virheistä. Virheeksi voidaan katsoa myös se, että joku tekee jonkun asian eri tavalla kuin isä. Vaikka toisella tavalla ei menisi sen enempää aikaa ja lopputulos olisi sama, niin se tapa on kuitenkin VÄÄRIN. Isä ei myöskään kestä katsoa, jos joku vasta harjoittelee ja tekee vähän epävarmasti.

Isovanhempani tietäen isäni on kasvatettu sillä mentaliteetilla, että kaikki pitää osata heti ja virheitä ei saa tapahtua, tai tulee remmistä (sanallisesti ja oikeasti). Kai sellaisesta jää traumat, ja osa niistä annetaan eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. :/

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.6.25 13:57:48

"Kai sellaisesta jää traumat, ja osa niistä annetaan eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. :/" - onkohan ne jotain vähä-älyisiä, jotka näin tekee, kun eivät todellakaan kaikki tee niin. Voi myös nähdä sen edellisen sukupolven virheet ja välttää vahingossakaan tekemstä samalla lailla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.6.25 14:12:50

...tai itekkin v-mäisiä, sellaisiakin ihmisiä kyllä piisaa. Tai sitten molempia noista.

Lähettäjä: Huh 
Päivämäärä:   15.6.25 14:22:48

Tämmöistä raivoajaa ja hänen perhettään vierestä seuranneena on todettava että kyse on kasvatuksesta. Kun on kasvatettu siihen ettei virheitä siedetä, ihmisestä tulee pienestäkin virheestä raivoava. Ja auta armias tuollaiset eivät myönnä virheitään tai pyydä anteeksi. Ovat ihmisiä, joiden kanssa ei tee mieli olla missään tekemisissä. Enkä olekaan kun ei ole pakko. ( eli omassa lähipiirissäni ei moisia ole eikä tule. Meillä ymmärretään, että ihmiset tekevät virheitä ja tavan virheen osalta anteeksipyyntö riittää hyvin.)

Lähettäjä: vaimo 
Päivämäärä:   15.6.25 17:00:04

"Voi myös nähdä sen edellisen sukupolven virheet ja välttää vahingossakaan tekemstä samalla lailla."

Itsekin ajattelen, että tämän pitäisi olla mahdollista, etenkin jos ei ole enää ihan nuori ja omaan lapsuuteen alkaa olla etäisyyttä.

Lähettäjä: d 
Päivämäärä:   15.6.25 17:47:28

"Lähettäjä: -
Päivämäärä: 6.6.25 13:24:54

Jos menen vaikka huonon työpäivän jälkeen pahantuulisena kotiin, niin sietokykyni on alempana. Ärsyyntymisen ämpäri on jo ns täynnä, ja silloin pienempikin perseily saa ärähtämään. Kyse ei ole siitä, että omaa pahaa oloa haluaisi tartuttaa muille vaan siitä, että henkinen kuormitus on jo niin suuri, että muiden olisi syytä kantaa vastuunsa ja huolehtia asioistaan niin, etteivät kuormita vielä lisää."

^^
Mulla tätä samaa. Jos ärsyynyn jostain, niin sietokyky muullekin madaltuu, ja tulee liian helposti puhuttua negatiiviseen sävyyn. En kuitenkaan halua muille saada pahaa oloa aikaan.

Mieheni on saanut minut oppimaan käsittelemään omat tunteeni paremmin, hän nimittäin on alusta asti sanonut minulle suoraan, että "älä laita minua maksumieheksi jos joku muu asia ärsyttää", ja sen lisäksi on yrittänyt piristää mua ja saada mut paremmalle tuulelle. Tuo kommentti on kuitenkin se, joka on vihdoin iskostunut mun päähäni, ja nykyään osaan heti huonoina päivinä sanoa itse, että "hei anteeksi rakas, mut mulla on tänään tosi paska päivä, ja mä yritän olla tartuttamatta sitä, mutta pidä vähän etäisyyttä että saan rauhoituttua itsekseni".

Mulle se on just se yksin rauhoittuminen, mikä saa fiilikset tasoittumaan ja saan rentouduttua ja tulen paremmalle tuulelle, mies ei oikein siinä voi mua auttaa, kun usein auttamisyrityskin ärsyttää mua lisää, enkä osaa sanoa miksi. Ehkä mua sitten ei olla lapsena autettu käsittelemään tunteitani, vaan olen joutunut ne käsittelemään yksin, en tiedä kun en muista.