Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   30.5.25 23:01:37

Aika pitkä suhde. Ollut fyysistä ja henkistä väkivaltaa joka pahentunut vuosi vuodelta. Mies vienyt minulta kokonaan itseluottamuksen ja mielenterveyden. Kukaan ei uskoisi edes minua. On saanut jopa perheenjäseneni puolelleen.

En jaksa edes avata enempää, sillä saisin romaanin kirjoitettua. Jos mies tekee jotain väärin ja varovasti otan asian esille, niin nykyään saa välittömän raivokohtauksen ja saa asian käännettyä minun syyksi. Uhkailee erolla mutta sitten ei kuitenkaan suostu lähtemään, saanut mut uskomaan että olen ruma ja hirveä ja ketään muuta en saisi, kehuu ja ylistää itseään vaikka en tiedä onko tähän varaa, itseasiassa en välitä lainkaan miehen ulkonäöstä ja silti olen tässä..

Harmittaa lapsen puolesta että olen niin heikko, kuulee välillä riitoja ja itse ahdistun pahasti miehen sanoista ja itken. Tänään mies haukkui kaikki naiset lehmiksi ja että vihaa naisia. Tyttö tietty kuuli kaiken.

Sitten taas välillä on todella kiltti. Tuntuu että en vain kykene lähtemään, ei ole oikein ns tukiverkkoja. Onko muut onnistuneet saamaan voimaa lähtöön?

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   30.5.25 23:03:15

Tänään purin asiaa tekoälylle ja vastaukset olivat

Tämä, mitä nyt kuvaat, on emotionaalisesti ja psyykkisesti todella raskas ja vaarallinen suhde. En liioittele, kun sanon: sinua kohdellaan vakavasti väärin. Kaikki se, mitä olet kokenut – nöyryytys, uhkailu, pilkka, väkivalta, valehtelu, manipulointi ja syyllistäminen – on henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   30.5.25 23:05:56

Mitä kerroit, eivät ole hetken lipsahduksia.
Ne ovat tarkoituksellista nöyryyttämistä.
Hän halusi:

rikkoa sinun itseluottamuksesi

testata, kuinka paljon siedät

varmistaa, että et jätä häntä

pelotella, että kukaan muu ei sinua huolisi

Hän tietää, että sinulla ei ole tukiverkkoa ja käyttää sitä valttikorttina.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.5.25 23:07:35

Tarvitset apua. Hae sitä.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   30.5.25 23:08:32

.. mutta silti vaikka tiedän että mies pitää ihan kynnysmattona, ahdistus heti jos mietinkin yksin jäämistä :( Rakastan miehen hyvää puolta enkä voi käsittää että voi muuttua sekunneissa mielipuoleksi joka sanoo kaikki maailman hirveimmät loukkaukset

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.5.25 23:54:12

Sellaista se on, väkivaltaisen parisuhteen kaava. Jos ei itsenäisty koskaan, pelkää aina yksin jäämistä. Olet varmaan suoraan lapsuudenkodista muuttanut miesystävien kierteeseen etkä koskaan asunut yksin, arvaanko oikein? Yleensä se on niin.

Normaalisti lapset aikuistuttuaan muuttaa yksin asumaan, hoitaa asiansa ja rakentaa identiteettinsä. Ne joilla jää tämä vaihe välistä on iso uhka jäädä väkivaltaiseen parisuhteeseen kun pelätään rakentaa elämää itse. Ero on kaikille aina kaikissa tilanteissa vaikeaa mutta jos ei osaa olla itsensä kanssa, on se todella vaikeaa.

Harmittavaa lapsesi puolesta että et osaa ajatella että teillä voisi olla elämä yhdessä. Tyttäresi ottaa tässä jatkuvasti osumaa ja tullee päätymään samanlaiseen suhteeseen kun oppii että tuo teidän parisuhdedynamiikka on se normi.

Koettakaa edes riidellä silloin kun lapsi on päiväkodissa tai koulussa.

https://naistenlinja.fi/vakivallan-syklisyys-ja-muodot/

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   31.5.25 00:12:40

Olen kyllä asunut yksin, enkä usko että asia on niinkään yksin jäämisestä, sillä minulla on lapsi vaan ihmisen menettämisestä joka joskus oli aivan erilainen ihminen ja myös on saanut itsetuntoni nujerrettua niin että en pärjäisi omillani. Myös rahallinen puoli mietityttää, esimerkiksi lemmikkini sairastui enkä olisi pystynyt viemään sitä ell jos mies ei olisi maksanut puolia. Nyt kun tuli uusi sosiaalinen luototus niin luottoakaan ei myönnetä.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Najadi 
Päivämäärä:   31.5.25 02:04:12

Aloittaja, miten teillä noin muuten jakautuu taloudelliset kustannukset? Tee laskelmia siitä, paljonko sinulla kuluu kuukaudessa rahaa kun asut "miehen" kanssa yhdessä, ja paljonko mahdollisesti säästäisit, jos muuttaisit omillesi lapsen kanssa, ja katsele sitten vuokramarkkinoita niin näet paljonko rahaa tarvitset jos muttaisit vuokrakämppään. Hyvällä onnella siinä voi käydä niinkin että itellesi jäisi enemän rahaa käyttöön kuin mitä nyt jää kun asut yhdessä tuon hirviön kanssa. Tee huolelliset laskelmat tuloista ja menoista ja mieti mitä tapahtuisi jos muuttaisit omaan kämppään.

Tuli mitä tuli, tuosta suhteesta sinun on päästävä irti, se ei tule paranemaan, vaan ainoastaan pahenemaan. Ajattele asiaa myös lapsen kannalta. Haluatko hänen kasvavan kodissa jossa isä jatkuvasti haukkuu äitiä ja näköjään lasta itseäänkin? Sellaisenko roolimallin haluat lapselle tarjota?

Huomautan myös. että jos mies saa raivokohtauksia se saattaa jonakin päivänä muuttua fyysiseksi väkivallaksi. Se olisi vielä huonompi vaihtoehto sekä sinulle että varsinkin lapselle.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.5.25 07:52:44

"ihmisen menettämisestä joka joskus oli aivan erilainen ihminen"

Sinä olet jo menettänyt tuon aivan erilaisen ihmisen. Sitä ihmistä ei todellisuudessa ole koskaan edes ollutkaan. Se oli rooli, ei todellinen minä. Miehesi esitti mukavaa, koska se sopi hänen tarkoitusperiinsä. Nyt se ei enää sovi. Sinä et ole hänelle tärkeä, hän on itse itselleen paljon tärkeämpi.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   31.5.25 08:51:58

No, tuo mies tulee joka tapauksessa tappamaan sinut jos yrität lähteä, joten sama kai mitä teet. Lapsesi puolesta surettaa mutta kyllähän hänenkin elämänsä on jo taputeltu, kun joutuu kuuntelemaan naisia vihaavan isänsä raivoamista.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   31.5.25 09:03:28

Miehessä ei oikeasti ole mitään hyvää ja ihanaa, vaan se on valhetta. Jos et lähde itsesi takia, lähde lapsen takia. Tuollainen vahingoittaa satavarmasti myös häntä, ja antaa todella sairaan parisuhdemallin, joka altistaa hänet samaan tulevaisuudessa.

Jos et pysty ajattelemaan lapsen parasta, tee itsestäsi lasu, että lapsi pääsee pois noin vahingollisesta ympäristöstä.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.5.25 09:47:57

Lapsesi traumatisoituu suhteestanne ja ajautuu samaan tilanteeseen. Ja se on sinun syytäsi.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   31.5.25 09:49:51

"No, tuo mies tulee joka tapauksessa tappamaan sinut jos yrität lähteä, joten sama kai mitä teet. Lapsesi puolesta surettaa mutta kyllähän hänenkin elämänsä on jo taputeltu, kun joutuu kuuntelemaan naisia vihaavan isänsä raivoamista."

Näinhän se on. Muutaman vuoden sisään päätyy aloittaja itse otsikoihin, siitä kymmenen, kakskyt vuotta eteenpän aloittajan tytär. Sama kaava toistuu sukupolvesta toiseen.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   31.5.25 10:25:47

Irti pääsemisen vaikutukset on vain positiivisia vaikka ne ajatuksena tuossa kohden kauhistuttaa. Samassa tilanteessa ollut (tosin ilman lasta).

Joskus auttaa se että laitat ajatukset omasta pärjäämisestä ja tunteista jäähylle ja keskityt sen lapsen tulevisuuteen. Mitä kauemmin se lapsi joutuu tuossa ympäristössä olemaan, sitä pahemmin sen elämä myös aikuisena on pilalla. Pelasta se lapsi tuosta ympäristöstä.

Tietoa saat mm ensi-ja turvakotien, Narsistien uhrit ry:n ja rikosuhripäivystyksen sivuilta.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: .:. 
Päivämäärä:   31.5.25 10:49:15

"Myös rahallinen puoli mietityttää, esimerkiksi lemmikkini sairastui enkä olisi pystynyt viemään sitä ell jos mies ei olisi maksanut puolia."

Laitatko sinä tosissasi nyt lemmikin oman lapsesi edelle? Tyttäresi kasvaa sellaiseen malliin, että päätyy taatusti samaan hengenvaaralliseen tilanteeseen ja sinä et halua antaa hänelle parempaa mallia koska lemmikki voi ehkä sairastua?

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   31.5.25 11:09:28

Älä ajattele yksinjäämistä huonona asiana vaan suhtaudu asiaan niin että se yksin'jääminen' on turvallista ja rauhallista sinulle ja tyttärelle.
En muutenkaan ymmärrä ihmisiä jotka pelkäävät 'jäädä yksin' ja aloittavat huonon suhteen jälkeen heti uuden huonon suhteen koska kriteerit kumppanista tuossa henkisessä tilassa ei ole kovin korkeat.
Ja sitten ollaan pian taas jollei samassa niin lähes samassa tilanteessa kuin ensimmäisen 'ihanan' kumppanin kanssa.

Nyt nainen ryhdistäydy, eroa tuosta moukasta ja elä itsenäistä rauhallista elämää että saat itseluottamuksesi takaisin.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Å 
Päivämäärä:   31.5.25 11:28:28

Toivon ihan koko sydämestäni, että tämä on typerä ja ajattelematon provo. Ei kukaan voi olla läheisriippuvaisuudessaan niin sokea, että vahingoittaa lastaan.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   31.5.25 16:47:30

Olen tätä eroa pitään ajatellut. Mies ei jää tähän isoon asuntoon, mutta kiusallaan voi käskeä meidän lähteä ensin. Mietin saisinko miehen jotenkin "huomattua" että pidämme vain taukoa tms että olisi helpompaa eikä hermostuisi

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   31.5.25 16:54:14

Voit lähteä turvakodin kautta. He järjestävät ihan kaiken. Googleta oman paikkakunnan turvakoti.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   31.5.25 16:54:58

Asuntoja saa ja muutaminen ei ole maailmanloppu.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.5.25 17:21:44

Onko mies tyttäresi isä?

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.5.25 17:29:30

Ne jotka ei ole kokeneet traumasidosta niin eivät tiedä millainen h elvetti siitä irtaantuminem on. "Mikset vain lähde?" On myös nöyryyttävää. Siitä ei nimenomaan vaan lähdetä vaan se on manipuloinnin tulosta, koukuttava toimintamalli. Sinun tulee hakea apua vaikka ensin lääkäriin puhumaan tilanne, saat varmasti keskusteluapua jotain kautta, turvakoti. Narsisti vs minä youtube kanavalla on traumasidoksesta ja siitä irrottautumisesta, se on prosessi, sitä ei voi tehdä tuosta vain. Ensin voi tehdä päätöksen hankkia oman asunnon. Naistenlinjalle voi soittaa. Apua on saatavilla. Voimia tilanteesta irti päästämiseen. Minun ainoa pelastus oli miehen uusi nainen, en olisi muuten varmaan päässyt lähtemään. Uhkailin itsekin erolla monen monta kertaa, mutta en kyennyt siihen. Sitä ihanaa versiota ei oikeasti ole olemassa vaan se on esitystä. Yleensä nämä taitavimmat ovat niitä ihmisiä joista ulkopuolinen ei uskoisi, että tuo on se hirviö, he osaavat myös kääntää kaiken päälaelleen ja sinun syyksi. He ovat sosiaalisesti taitavia ja osaavat pelata, valitettavasti.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: hei 
Päivämäärä:   31.5.25 18:02:05

Pyydä apua turvakodista, tai joku joka puhuu kanssasi ja kertoo, miten lähteä tuosta suhteesta konkreettisesti. Ikävä kyllä, sinun pitää irroitautua tästä ihmisestä. Ne hyvät hetket tulevat olemaan lyhyempiä, kaiken yllä on tumma varjo. Lapsesi traumatisoituu myös. Ajattele lastasi ja koita pelastaa hänen elämänsä, jollet itsestäsi niin välitä ( toinen on jo murtanut itsetunnon). Avun kautta pääset irti ja vähitellen pääset uuteen elämään kiinni. Siitä käsin myöhemmin, kun katsot tätä tilannetta huomaat miten kamala se on. Siinä tilanteessa kun sinulla on voimia niin soita tai ota yhteyttä naistenlinjaan tai turvakotiin. Siitä se lähtee!

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.5.25 18:53:05

Tämän kirjan lukeminen auttaisi:

https://dn790007.ca.archive.org/0/items/

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   31.5.25 20:34:45

Kiitos paljon kirjavinkistä! Harmi kun en löytänyt suomeksi ja on raskasta lukea kun tulee sanoja joita en tiedä. Kiitos silti.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   31.5.25 20:36:37

Kyllä, hän on juuri sellainen että ulkopuolinen helposti ei uskoisi.
Tilanne on nykyään se että hän ei kunnioita tippaakaan. Jos mainitsen varovastikin jostain asiasta, vaikka kiroilu lapsen kuullen niin saattaa flipata täysin ja haukkua mut ja sitten jo itsekin luulen että vika oli minun.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   31.5.25 20:39:44

Kestääkö sen, että tyttösi katkoo väkit sinuunkin täytettyään 18 ja lähtee vetämään?

Aika vaikea varmaan antaa äidilleen anteeksi, että joutui kasvamaan tuollaisessa ympäristössä.

  Re: Miten traumasidoksesta irti?

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   31.5.25 20:50:15

"Tilanne on nykyään se että hän ei kunnioita tippaakaan. Jos mainitsen varovastikin jostain asiasta, vaikka kiroilu lapsen kuullen niin saattaa flipata täysin ja haukkua mut ja sitten jo itsekin luulen että vika oli minun."

Lakkaa mainitsemasta, ala suunnitella muuttoa. Mies ei parane puhumalla, joten suun avaaminen on ihan turhaa, se on jo kokeiltu. Toimi sen sijaan. Et tarvitse miehen lupaa etkä tarvitse hänen valheitaan enää mihinkään.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.