|
Lähettäjä: oipi
Päivämäärä: 29.5.25 18:25:00
"Sitten jos joskus jotain unohtaa sanoa, minulta tulee siihen heti spontaani kärkäs reaktio että "aijaa, koskas aattelit mulle mainita asiasta??" Ja sitten taas hän hermostuu siitä kun kokee että joutuu pyytelemään anteeksi ja riita on valmis."
"siis haluaisin oikeasti olla rennompi ja järjellä asia tuntuu helpolta mutta en vaan millään sitten onnistu h-hetken ollessa käsillä. Että voiko se oikeasti johtua siitä että mun aivot vaan toimii niin erilailla enkä kerta kaikkiaan fyysisesti kykene muuttumaan paremmaksi? Onko realistista odottaa, että onnistuisin muuttamaan noin radikaalisti toimintatapojani?"
"Mutta sitten jos vaikka keskiviikkona nähtäisiin kaupassa joku sen kaveri joka ehdottaisi että heii lämmitätkös meille saunan nyt lauantaina, niin menen itse ihan kauhusta kankeaksi ja yritän tietenkin hymyillä ja peittää sen jos siinä on muita. Ja mieheni on sitten ihan vaikeana kun ei uskalla suostua, mutisee vaan että katellaan tai jotain. Ja sitten taas minä olen se tarinan pahis vaikka en haluaisi olla :( Asiaa pahentaa just jos on sovittu että tehdään yhdessä jotain lauantaina, luultavasti siis jotain ihan arkista minkä voisi yhtä hyvin siirtää seuraavalle viikonlopulle mutta kun se tulee noin puun takaa niin koen että oma viikonloppu menee sitten pilalle sen takia."
"Ei ne ole siis tietoisia ylläreitä vaan ihan tavallista elämää, erilaista vaan millaista haluaisin kun tykkään tietää reilusti ennakkoon että pystyn varautumaan."
"Mutta hän joskus haluaisi tehdä asioita fiilispohjalta.
Toivoisin vaan ettei ne tilanteet tulisi aina niin puun takaa."
"Ei tosiaan asuta yhdessä, joten siksi en voi periaatteessa päättää ketä mies OMAAN kotiinsa kutsuu."
"Jos ei viikkoa ennen viikonloppua ole tullut mitään suunnitelmia, oletan että ollaan kotona ja lyön sen mielessäni lukkoon. Sitten sekoan jos se ei menekään niin."
"Kun kysyin miksi ei ollut kertonut minulle, hän sanoi ettei itsekään vielä tiennyt minkälaisen haluaa eikä jaksanut kyselytulvaa kun oli pihalla itsekin."
* * * * * * * * * * * *
Opettele siihen, että ne tilanteet tulee välillä puun takaa eikä maailma siihen kaadu. Ja opettele siihen, että mies saa välillä tehdä asioita fiilispohjalta ilman, että tarvitsee siihen sinun lupaasi, hyväksyntääsi tai keskustelua kuukausi etukäteen. Ja minkä hemmetin takia sinä suutut ja panikoit siitä, että miehesi kutsuu kavereita kotiinsa kolmen päivän varoitusajalla, jos teillä ei edes ollut mitään keskinäistä tekemistä suunniteltu kyseiselle ajalle?
Lakkaa myös olettamasta, että miehesi ei tule sopimaan mitään sille ajalle, kun ette ole myöskään keskenänne sopineet mitään. Hänellä on täysi lupa sopia kavereidensa kanssa mitä haluaa ja se, että sinä vain oletat, että kun ei ole sovittu mitään keskenänne niin silloin tuo aika on pyhitetty sinulle, niin sinä toimit väärin kun oletat ja kontrolloit häntä. Olet karsea kontrollifriikki, joka raivoaa miehelleen siksi, että OLETAT jotain ja oletat AIVAN PÄIN HEMMETTIÄ.
Minun mielestäni sinun pitäisi ihan oikeasti opetella hellittämään. Kontrolloit miestäsi sairaalloisesti ja sinulle on maailmanloppu, jos kaikki ei mene mielesi mukaan, vaikkette ole edes sopineet keskenänne mitään, ja kaikesta ole sovittu kuukausi etukäteen ja nimenomaan niin, ettet ole itse ehtinyt suunnitella tai olettaa kyseiselle ajalle mitään.
Ja hellittämään voi kyllä oppia. Kunhan itse haluat. Se vaatii sen, että päästät irti täydellisyydestä ja kaiken kontrolloinnista ja teet asioita tosta vain ja annat muidenkin ehdottaa asioita ilman anteeksipyytelyä ja monen viikon varoaikaa. Ja sen, että annat myös muiden suunnitella tai olla suunnittelematta, et aina määräile kaikesta ja siedät sitä, että muut eivät aina elä käsikirjoituksen mukaan ja suunnittele kaikkea kalenteri ja sekuntikello kourassa.
Sinulla on todella vaikea elämä, jos et kestä mitään muutoksia ja suunnittelemattomuutta. Olet siis todella raskasta seuraa, joten ei ihme, jos miehelläsi menee hermo. En minäkään jaksaisi rähjäämistä jos saan päähäni jonkun asian ihan yhtäkkiä, tai kyselytulvaa, jos itse vasta harkitsen jotain. Ei siis ihme, ettei miehesi viitsi tai uskalla kertoa sinulle mitään, koska vastauksesi on aina todella veetumainen tai raskas.
Jostain kumman syystä naisilla on usein tapana, että yhteinen ajanvietto pitää sopia keskenään vähintään kuukausi etukäteen ja silloin kaikki ovat sitä mieltä, että emmä vielä voi tietää mitä mä sillon kuukauden päästä teen, eikä mitään saada lyötyä lukkoon. Miehillä taas on paljon noita ex tempore -juttuja, että joku saa päähänsä "lähdetäänkö nyt pelaan sulista /saunomaan Maken luo", tms. Mielestäni naisetkin saisivat vähän ottaa mallia tuosta miesten tyylistä, että naisetkin saisivat järkättyä jotain kivaa edes joskus.
Sinun miehesi ei uskalla sanoa kavereilleen, että käy se, kun tietää sinun menevän siitä sekaisin ja raivoavan koko illan, vaikka ilmoitus asiasta tuli kolme vuorokautta etukäteen. Mutta sitäkään en tajua, että hän sanoo "kattellaan", jos teillä on jo jotain sovittua sille samalle ajankohdalle. Voisi ihan hyvin sanoa kaverilleen, että "meillä oli kyllä Assin kanssa sovittuna lauantaille mökkireissu tai kahdenkeskinen koti-ilta, mutta passaako sulle Assi, että pojat tuleekin mun luo saunomaan". Mutta tietenkään sinä et siinäkään tilanteessa saisi kauhultasi sanottua mitään järkevää, joten ei noinkaan kannata kysyä. Eli teki mies miten vain, hän häviää kuitenkin, koska olet niin hankala ja lopputuloskena raivoat kuitenkin.
Jos sinulla on tapana vetää kamala kohtaus tai kyselytulva kaikesta, niin ei mikään ihme, ettei sinulle etukäteen kerrota mistään. En itsekään jaksaisi sellaista. Ilmoittaisin kyllä, jos en tulisikaan kotiin, jos olisi niin sovittu, mutta jos ei ole sovittu, niin en tajua, miksi olisin velvollinen ilmoittamaan menoistani esim. tuolle autonhakureissulle. Ja onhan tuo todella lapsellista, että sinulle pitää autonvaihdosta kertoa ,koska olisit halunnut käydä vielä kerran ajamassa sillä ja hyvästellä sen. Siis voi hemmetti :D
|