Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Unelmista totta

Lähettäjä: vihdoin 
Päivämäärä:   28.5.25 10:43:13

Tehdäänkö tästä vaikka hyvänmielen ketju.

Meillä tapahtui suuri unelmamme kolme viikkoa sitten. Pääsimme vihdoin muuttamaan rakentamaamme taloon ja nyt täällä hengittelen kuistilla kahvimuki kädessä ja mietin että vaikeuksien kautta voittoon.
Kolme vuotta etsimme tonttia omilla kriteereillä. Isoin kriteeri oli että talo nousee järvenrantaan. Tämä tietysti karsi tontteja pois ja toinen kriteeri oli oma rauha muttei aivan metsässä kuitenkaan. Lapsia kolme joilla peruskoulu vielä kaikilla kesken ja pakko oli miettiä myös koulut, kaverit, harrastukset yms.

Rakennusprojektin ollessa käynnissä, olimme vielä kiinni vanhassa asunnossamme joka ei tuntunut menevän millään kaupaksi. Tiputettiin hintaa reilusti ja 1,5 vuoden jälkeen se oli myyty.

Piti pyytää poikkeuslupaa ja haudata kaksi läheistä projektin aikana, ei ollut helppoja aikoja ei.

Mutta nyt. Se on tässä ja paikoillaan pysyy.
Vielä toki on hommaa pihasuunnittelun kanssa ja tontista olisi tarkoitus aidata ennen Jussia 1,5ha koirille.
Hommia siis piisaa mutta se on sitä mitä me olemme niin kovasti halunneet.
Tuossa tuo unelma seisoo tukevasti paikoillaan (ei mainos mutta talomme on Kuusamon hirsitalo riekamo jos kiinnostaa kurkata heidän sivuja)
Välillä tuntui ettei koko hommasta tule yhtään mitään kun ympärillä pyörivä elämä kolmen lapsen kanssa oli huomioitava myös mutta lopussa kiitos seisoo.

Olen onnellinen, ei muuta.

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.5.25 10:47:58

Onneksi olkoon, varmasti upea fiilis!

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.5.25 10:51:44

Ihanaa aloittaja! Olen puolestasi iloinen, mikään tekemisen arvoinen ei koskaan ole helppoa.

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   28.5.25 11:07:18

Onnea aloittajalle :)

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: lööv 
Päivämäärä:   28.5.25 13:45:06

Harmi kun omat unelmani eivät ole toteutuneet mutta hyvä aloittaja :D

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   28.5.25 13:49:53

Tuo olisi omakin unelma mutta persaukisena nelikymppisenä humanistina ei voi muuta todeta kuin että ehkä sit seuraavassa elämässä :/

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: vaude 
Päivämäärä:   28.5.25 13:51:32

Onnea uuteen kotiin! On varmasti upea fiilis!

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: Muta 
Päivämäärä:   28.5.25 17:25:10

Onnea aloittajalle. :)

Täällä vietetään tällä erää viimeistä viikkoa eteläisemmässä Euroopassa, auringosta nauttien. "Talvi poissa Suomesta" venähti 9 kk mittaiseksi oleskeluksi ulkomailla, mutta tämä vapaus on juuri sitä, josta olemme mieheni kanssa unelmoineet. Kolmas talvi jo tätä tyyliä, mutta ensimmäistä kertaa olimme näin pitkään poissa kerralla. Ihanaa elää unelmiaan. <3 Molemmat olemme siis etätöissä, niin voimme oleskella missä mieli tekee. :) Ihanaa kyllä nyt palata kotiinkin ja saada välillä olla siellä, tavata perheitä ja ystäviä ym. Ensi talvi on vielä auki, katsotaan mitä keksitään!

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   28.5.25 17:59:27

Onnea uuteen kotiin ja onnellisia vuosia teille siellä koko perheelle <3

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: sam 
Päivämäärä:   28.5.25 18:01:07

Upeaa :) Paljon onnea uuteen kotiin, olen iloinen aloittaja puolestasi <3 !

Mä olen tällainen syntymä-tyytyväinen optimisti joka löytää joka päivästä ilon aiheita, vaikka pitkiin aikoihin ei mitään mullistavaa tapahtuisi. Tänään ilhduttaa loppuviikon vapaat, eli neljän päivän pitkä viikonloppu joka alkoi än-yy-tee-NYT.

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   28.5.25 18:04:21

Onnea aloittajalle ja Mudalle! On se vaan hieno tunne, kun saavuttaa jotain, mitä todella haluaa.

Aikoinaan meilläkin oli asioita mietittävä ja piti tehdä kompromissia ja laskea ja pohtia. Jaan aloittajan unelman siinä mielessä, että haluan asua rannalla ja kuitenkin suhteellisen lähellä kouluja. Siihen vielä sitten puolison unelmat päälle ja kiire painoi päälle, mutta vaikka ei ollut aikaa unelmoida, niin elän kuitenkin unelmaani.

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.5.25 18:07:13

Paljon onnea uuteen kotiin!
Nauttikaa nyt unelmastanne, olette kaiken hyvän ansainneet!

Hieno talo myöskin, kävin katsomassa Kuusamon sivut. Joku vastaava juurikin omassa rauhassa järven ja metsän ääressä olisi omakin unelma.

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   28.5.25 18:10:06

Ja Riekamo on todella kaunis talo! Oleskelettekohan te tuolla parvekkeella? Minä mietin aina tuota :). Entisessä talossani oli tuollainen parveke, ja me emme koskaan olleet siellä.

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: Monta 
Päivämäärä:   28.5.25 18:12:26

Paljon onnea aloittaja! Talon valmistuminen saa aikaan kyllä todella upean tunteen.

Montaa unelmaa on toteutunut.

-Hyvä mies, talon valmiiksi saaminen, naimisiin meneminen
-Lasten saaminen
-Opinnot ja työt aina olleet suuria saavutuksia, vaikka eivät sitten ole vastanneet ihan haavekuvaa, mutta se tunne, kun kuullut että päässyt kouluun yms. Ollut aina mahtava

Nyt viimeisin unelma jonka saavutin oli uudelle alalle valmistuminen ja hyvään työpaikkaan vakituisen työn saaminen. Olen niin onnellinen ja tiedän olevani hyvin onnekas.

  Re: Unelmista totta

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   28.5.25 18:19:28

Paljon onnea! :)

Saako kysyä paljonko tuli kustantamaan?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.