Lähettäjä: D
Päivämäärä: 27.5.25 23:03:17
Olen sitä mieltä, että uusiin suhteisiin ei lähdetä ennen kuin vanhat on käsitelty ja haavat nuoltu. Nyt kuitenkin kävi toisin.
Minulla oli noin vuosi sitten hyvin myrkyllinen ja lyhyt tapailusuhde, josta en oikein vieläkään ole varma, mikä oli totta ja mikä kuvitelmaa vai olenko vain täysin hullu. Mies oli olevinaan kiltti ja sympaattinen, sellainen josta kukaan ei uskoisi pahaa, ja viestitteli paljon söpöjä ja kaunopuheisia asioita. Muutaman ensimmäisen viikon hän hehkutti miten täydellinen olen.
Suljettujen ovien takana alkoi kuitenkin tulla todella nopeasti roisia tekstiä, ensin muka "vitsinä". En ollut uskoa korviani, kun kiltiksi ja herkäksi julistautunut mies kutsui minua tyynesti n*rtuksi olohuoneeni sohvalla istuen. Jotenkin kuittasin sen sellaisena hassutteluna, täysin miehen muuhun olemukseen sopimattomana pöljäilynä, mutta sitten vastaavia alkoi tulla muitakin. Sängyssäkin mentiin muutaman kerran suostumukseni rajamailla, kaikki sellainen rajumpi meno olisi selvästi miestä kiinnostanut. Yhteisessä reissussa sairastuin ja mies oli olevinaan muka ystävällinen silloinkin, mutta en saanut aidosti empatiaa, vaan selkeästi häntä otti vain päähän ettei päässyt heiluttelemaan peittoa.
Tapaamisten jälkeen olin aina vähän hämmentynyt ja jopa mietin, että kuvittelinko kaiken. Eihän mies nyt oikeasti voinut olla sellainen!
Lopulta mies muuttui koko ajan kylmemmäksi ja kylmemmäksi kunnes jätti minut (aikuismaisesti whatsappissa), mutta jatkoi vielä parin kuukauden verran viestittelyä kuin kokeillen, olisiko takaportti vielä auki. Ei ollut. En halua nähdä tätä tyyppiä enää koskaan.
Minäkin tapasin uuden miehen muutama kuukausi sitten. Tarkoitukseni ei ollut hypätä suhteeseen heti, mutta mies on todella, TODELLA ihana. Hänen kanssaan on ollut tosi turvallista, ei mitään vastaavaa kuin tämän edellisen kanssa. Silti panikoin! Pelkään, että kaikki on valetta: ihan kohta hänkin sanoo jotain kauheaa tai pitää minua sängyssä arvottomana l*tkana. Ehkä jopa äityy väkivaltaiseksi. (Mitään oikeita merkkejä tästä ei ole.)
En voi puhua miehelle tästä. Vai voinko? En haluaisi päättää suhdettamme, mies on upea ja tuntuu pitävän minusta aidosti.
|