Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kelan kanssa saa aina värkätä tyhjää

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.5.25 17:35:55

Jouduin nyt ainakin kolmeksi kuukaudeksi hakemaan tt-tukea, mutta Kela ei sitä myönnä, koska tiliotteella näkyi virheellinen 2000 euron tilille pano. Joku häiriö ollut pankissa eikä tuollainen summa todellisuudessa koskaan ollut tullut edes tililleni. Pankista on saatu Kelaa varten lippua ja lappua, että se pano on ollut virheellinen, mutta ei auta. Kelan mielestä olen saanut 2000e. Yli kuukausi jo taisteltu sen asian kanssa. Laskuja maksamatta ja ruokakaapit huutaa tyhjyyttä. Sossu ei auta, ruokajaosta tulee seuraava kassi vasta heinäkuussa ja diakoniasta saatu ruokalahjakortti on käytetty ja ruoat syöty eikä sieltäkään aiottu enempää auttaa kuin korkeintaan vasta syksyllä.
On tämä ihan älytöntä toimintaa. Mitä lahopäitä Kelassa oikein on töissä kun eivät ymmärrä lukemaansa?
Koulu loppui maaliskuussa ja enää en saa opintotukea ja työt alkaa vasta heinäkuun lopussa tai elokuun alussa. Kesätöitäkään en ole mistään saanut, vaikka olen hakenut mansikanpoimijaksi, puhelinmyyjäksi, siivoajaksi ja ties mihin muihin paikkoihin.

  Re: Kelan kanssa saa aina värkätä tyhjää

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.5.25 17:39:31

>joku häiriö ollut pankissa eikä tuollainen summa todellisuudessa koskaan ollut tullut edes tililleni

Tämä tapahtui.

  Re: Kelan kanssa saa aina värkätä tyhjää

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   27.5.25 17:48:55

Miksi lähetit sinne virheellisen tiliotteen? Vähän nyt tarkkuutta.

  Re: Kelan kanssa saa aina värkätä tyhjää

Lähettäjä: kkk 
Päivämäärä:   27.5.25 17:55:32

Perhe, sukulaiset?

Tee kantelu pankista. Tuollaista EI saa tapahtua!

  Re: Kelan kanssa saa aina värkätä tyhjää

Lähettäjä: tässä ja nyt 
Päivämäärä:   27.5.25 18:20:28

-, mahtavia satuja kirjoittelet.

  Re: Kelan kanssa saa aina värkätä tyhjää

Lähettäjä: Tuomio 
Päivämäärä:   28.5.25 10:11:30

Koitapa joskus tehdä Töitä !

  Re: Kelan kanssa saa aina värkätä tyhjää

Lähettäjä: Sohvapöytä 
Päivämäärä:   28.5.25 11:05:24

Eikö tiliotteella pitäisi siis näkyä myös korjaus -2000 eur ja pankin selitys asiaan?

Jos tiliotteella on +2000 eur, niin eihän Kela voi muuta kuin evätä tuen.

Oletko siis niin nuori, ettet saa työttömyyspäivärahaa?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.