Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.5.25 15:43:55

Minulla on kaverina mies ja hänen vaimonsa oli myös, kunnes kuoli viime vuonna syöpään. Heillä yksi aikuinen lapsi ja liitto kesti pitkään. Mies on avautunut asioistaan paljon minulle ja nää keskustelut on saanut mut miettimään että onko sellaista todellista rakkautta olemassa?

Kaveri kertonut kuinka kokee tietynlaista syyllisyyttä vapaudesta joka hänellä on nyt, esim. tapaili jo samana vuonna kun vaimo kuoli muita ja harrastanut yhden yön juttuja. Ei selvästikkään ole valmis mihinkään parisuhteeseen vielä ja kuulostaa siltä ettei ehkä lähitulevaisuudessa edes halua sellaiseen. Mutta kuitenkin samaan hengenvetoon puhuu että on rankkaa, eikä halua juosta fiiliksiään pakoon tai surullaan ketään rasittaa.

Parisuhteen aikana mies oli myös lähellä pettää pari kertaa, muttei ikinä sitä kuitenkaan tehnyt, olivat läheisiä vaimonsa kanssa ja sanojensa mukaan ei ikinä voisi tehdä mitään mitä ei hänelle voinut kertoa.

Jotenkin itselle välittyy vähän sellainen fiilis, että oliko mies tuossa suhteessa vain pelkän velvollisuuden takia? Olihan mies kuitenkin loppuun asti vaimonsa kanssa ja onhan siinä syövän aikana paljon aikaa käsitellä asioita. (tosin tähän nyt varmaan voi vaikuttaa ihan sekin että olisi varmaan kokenut syyllisyyttä jos lapsensa äidin olisi jättänyt oman onnensa nojaan ja mitä läheiset ympärillä olisivat sanoneet) on myös lähes aina reissussa työnpuolesta ja oli paljon poissa kotoa suhteessakin, läheiset olivat odottaneet että nyt alkaa elää sellaista erakkoelämää kun vaimo kuoli mutta sanoo ettei hän ikinä ole sellaista elämää elänyt.

Minulle tuli jotenkin huono fiilis tämän kuolleen vaimon puolesta näiden avautumisten jälkeen, toki en miehelle ole mitään näistä mun ajatuksista ole sanonut vaan koittanut ymmärtää.

Lähettäjä: Jone 
Päivämäärä:   27.5.25 15:50:01

Rakkautta on hoitaa toinen loppuun asti tuollaisessa tilanteessa. Vaikka sitten velvollisuudentunnosta. Munkiksiko miehen olisi pitänyt ryhtyä? Ennen vanhaan oli toki joku virallinen suruaika, mutta jos toinen joutuisi vaikka laitokseen pitkäksi aikaa, niin eipä sen toisen osapuolen seksuaaliset tarpeet siihen lopu. Mies on ollut rehellinen sua kohtaan eikä pettänyt vaimoaankaan. Mikä on ongelma?

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   27.5.25 15:55:18

"Ei selvästikkään ole valmis mihinkään parisuhteeseen vielä ja kuulostaa siltä ettei ehkä lähitulevaisuudessa edes halua sellaiseen."

Minkähän takia? Ei varmaan siksi, että rakasti vaimoaan ja oli rankkaa odottaa rakkaansa kuolemaa samalla kun kuitenkin on elävä olento joka silti tuntee ja kaipaa fyysistä hyvää oloa? Omien sanojesi mukaan mies ei kuitenkaan vaimoaan pettänyt. Moni pettää. Miksi siis tämä kuolevaa vaimoaan hoitanut mies saa sinut epäilemään, että rakkautta EI ole olemassa?

Lähettäjä: Miksi 
Päivämäärä:   27.5.25 16:01:38

Vähän aloittajana kyllä pohtisin tuota teidän kaveruutta, kun tuomitset kaverin irti suhteet jotka tapahtuneet kumppanin kuoleman jälkeen ja kaen kaivamalla yrität löytää toisen suhteesta virheitä. Minusta kaveruuteen ei kuulu tuollainen tuomitseminen.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.5.25 16:05:23

Ehkä tähän vaikuttaa että tunsin vaimonsa hyvin myös. Ehkä kun en ole itse kokenut vastaavaa niin en tiedä, itse kun en voisi kuvitella harrastavani irtosuhteita tms, noin nopeasti kun elämän rakkaus kuolee. Ehkä nuo, että mies oli lähellä pettää, siis ennen kuin vaimo edes oli sairastanut tms. sai epäilemään ja tuntemaan pahaa oloa jos edesmenneen vaimon puolesta.. mutta hyviä pointteja nostitte kyllä esiin.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   27.5.25 16:14:55

Jollekin irtosuhteet sopii ja pitää niitä varmaan ns laastarina.
Syöpä yms vakavat sairaudet ne joko hitsaa parisuhteen vielä tiiviimmäksi tai sitten huonon suhteen hajottaa . En käsitä miten aloittaja kuvittelee miehen velvollisuutena olleen vaimonsa kanssa. Tuollaiset "syyllisyydet" yms normaalia surutyön tunnetta. Toisella surullinen /syyllinen olo kun on saanut jatkaa elämän teitä ja puoliso ei .

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.5.25 16:22:03

Ihmisillä on myös ristiriitaisia haluja ja tarpeita eikä kaikkea voi saada. Yhtälailla sama ihminen voi haluta vapaana reissata pakulla ympäri maailmaa ja samaan aikaan haaveilla suurperheen äitiydestä. Toinen sulkee aika varmasti toisen pois. Sitä puuttuvaa on ok surra vaikka olisi onnellinen siitä mitä on.

Myös läheisen kuolema ja hoito voi olla todella raskasta ja uuvuttava taakka samaan aikaan kuin erittäin merkityksellinen ja syvä ihmissuhde.

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   27.5.25 16:28:09

Suru vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Toiselle se on yksinään itkemistä ja kuolleen muistelua. Toiselle se on menemistä ja tulemista ja asioiden kokemista enemmän kuin ennen. Toisen ihmisen kuolema usein pysäyttää ymmärtämään myös oman kuolevaisuutensa jolloin voi tulla alitajuisesti myös sellainen ”tässäkö tämä nyt oli” reaktio. On luonnollista että noin ison mullistuksen kohdatessa elämää, ajatukset menee vähän sinne tänne. Se ei kerro rakkaudesta tai sen määrästä mitään. Minusta myöskään rakkaus ilman velvollisuutta on nimenomaan sitä romanttista hömpötystä jossa ollaan yhdessä vain niin kauan kuin itsellä on kivaa. Velvollisuus on nimenomaan se mikä hitsaa parisuhteen yhteen koska se tarkoittaa sitä että jaksetaan uskoa siihen että rakkaus kestää vaikka ei ole aina niin kivaa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.5.25 16:28:27

''En käsitä miten aloittaja kuvittelee miehen velvollisuutena olleen vaimonsa kanssa. Tuollaiset "syyllisyydet" yms normaalia surutyön tunnetta. Toisella surullinen /syyllinen olo kun on saanut jatkaa elämän teitä ja puoliso ei .''

Siitä tuo ajatus velvollisuudesta itselle tuli kun mies kertoi että oli lähellä pettää kuitenkin useamman kerran parisuhteen aikana aikaisemmin jo, jäin miettimään että kyllähän moni varmasti jää suhteisiin ihan vaan lapsienkin takia?

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   27.5.25 17:35:52

” Siitä tuo ajatus velvollisuudesta itselle tuli kun mies kertoi että oli lähellä pettää kuitenkin useamman kerran parisuhteen aikana aikaisemmin jo, jäin miettimään että kyllähän moni varmasti jää suhteisiin ihan vaan lapsienkin takia?”

Kyllä varmasti jääkin. Mutta jokaisella ihmisellä on myös oikeus itse päättää omista tunteista ja siitä mihin vetää rajan. Samoin sillä vaimolla on ollut oikeus päättää, haluaako olla juuri tämän miehen kanssa. Rakastava ihminen ei tee päätöksiä kumppanin puolesta. Minusta nimenomaan rakkautta ei ole se että heti erotaan kun vähän ihastustaan johonkin toiseen. Tunteeet on välillä sekavia, se mitä niillä tekee on se mikä merkitsee. Kunhan on pääsääntöisesti rehellinen kumppanille tunteistaan (mikä ei tarkoita sitä että jokaikistä ajatusta pitäisi raportoida)

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   27.5.25 19:13:45

En nyt oikein tiedä miten aloittaja kokee, että miehen olisi sopivaa surra.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   27.5.25 20:28:19

Kunnioitusta.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   27.5.25 20:43:39

Jos nyt kuolisin, kehottaisin kumppania kyllä elämään eteenpäin. Syövän aikana ehtii sitä paitsi tekemään surutyötä, vrt. tapaturmainen äkkikuolema.

Lähettäjä: Kelo 
Päivämäärä:   27.5.25 20:53:13

Rakastumisvaiheen jälkeen rakkaus on enemmänkin päätös kuin kupliva tunne. Ei pitkä rakkaus yleensä ole ikuista ilotulitusta, vaan ennemminkin syvää ystävyyttä. Toki siihen kuuluu yleensä myös vetovoima, mutta ei se estä sitä, etteikö vetovoimaa voisi välillä olla muitakin kohtaan. Kaikki eivät kaipaa suuria tunteita ja draamaa elämäänsä, vaan kunnioittavat elettyä elämää kumppaninsa kanssa ja hyväksyvät ja ymmärtävät, että on hetkiä, jolloin on ilotulitusta ja sitten on hetkiä, jolloin pitää vain päättää rakastavansa.

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   27.5.25 20:59:20

Kiitos Kelo - veit sanat suustani!

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.5.25 21:36:10

Täällä on hyvää keskustelua aiheesta ja onhan se totta, että kaikki ei todellakaan kaipaa mitään suurta ilotulitusta ja sellainen on varmasti myös aika raskasta pidemmän päälle. Ja totta, tuokin että mies oli kuitenkin ollut rehellinen vaimolleen joten molemmat olivat yhdessä koska halusivat olla ja heidän välillään oli varmasti sellaista syvää kumppanuutta.

Hyvä varmasti olisi miehen jatkaa elämäänsä, mutta ehkäpä hän haluaa nyt elää hetken itselleen jos pitkä parisuhde on koettu jo.

Itse ehkä haluaisin sellaista once in a lifetime kuuluvuuden tunnetta, jossa intohimo pysyisi yllä ja missä ei tulisi mieleenkään esim. tuntea houkutusta pettää vaikka tiedän sen että me kaikki kyllä viehätytään muista ihmisistä, kauniita ihmisiä on maailma pullollaan mutta toisaalta tuossa tullaan siihen, että sitten kun toinen kuolee niin pystyisikö enää jatkamaan omaa elämäänsä. Että onko sekään sitten miten tervettä. Tiedostan että olen myös ihan syystäkin sinkkuna ja varmaan aika pitkään jatkossakin mikä on ihan fine. :D

Lähettäjä: jenni 
Päivämäärä:   27.5.25 23:07:54

Kyllä mä aloittajan kanssa kyseenalaistaisin sen että ''pettääkö melkein'' useamman kerran jos aidosti rakastaa puolisoaan. Onhan siinä vissiin ero kuin pelkkä viehättyminen toisesta? Muuhun en ota kantaa.

Lähettäjä: Jone 
Päivämäärä:   28.5.25 01:51:33

Mulla on tuttavapiirissä naispuolinen ystävä jonka 40+ mies sairastui syöpään. Se ei ole edes remissiossa, vaikka rauhoittunut. He olivat sopineet tätä ennen jostain järjestelyistä koskien avointa parisuhdetta. Mies oli lupaa kysymättä yrittänyt onnistumatta jotain seksiä jonkun kaa ja mennyt sit kertomaankin siitä. Nainen on ihastunut nyt, vaikka ennen itki ettei löydä parempaa miestä koskaan. Eikä varmaan löydäkään.

Siinä vaiheessa kun ihminen sairastuu vakavasti syöpään ja tietää olevansa käytännössä saattohoidossa, elämänarvot voivat mennä uusiksi.

Suurinta rakkautta on huolehtia velvollisuuksistaan, mutta myös itsestään. Eikä ole yhtä oikeaa tapaa surra, paitsi ehkä kakskymppisten mielestä. (Mutta he usein ovat niitä jotka jättäisivät kuolevan jostain tekosyystä.)

Kanssani saa olla eri mieltä, itsekin olisin nuorempana ehkä ollut, mutta ikä tuo kokemusta ja kokemuksen pitäisi tuoda viisautta. Vähäistä se viisaus mulla toki on, menen kyllä yhä usein samaan lankaan uudestaan. Mutta Pamina esim. ei pidä enää ryyppistä ja oo siitä täällä kertomassa;)

Lähettäjä: G.A 
Päivämäärä:   28.5.25 10:44:44

Olemme mieheni kanssa molemmat leskiä ja yhteinen kokemus on ollut se, että puolison kuolema vaikutti maailmankatsomukseen yllättävän paljon.
Rakkautta ja ihmissuhteita katsoo ja arvottaa realistisemmin. Ne ajatukset ikuisesta rakkaudesta ja pitkästä suhteesta ovat muuttuneet ja osittain menettäneet sen merkityksen, joka niillä on aikaisemmin ollut.
Meillä on yksilöinä haluja ja tarpeita ja yksityisiä ajatuksia ja yhdessä pitävä liima harvoin on niitä asioita, joita meidät on opettu luulemaan niitä olevan. Rakkaus, kumppanuus, uhraukset.

Ihmisiä pitää yhdessä inhimillinen välittäminen, maailmalliset asiat ja hyvä kemia. Samankaltaisuus ja päämäärät.
Joskus joillekin saattaa sattua kohdalle myös rakkaus ja eroottinen rakkaus, mutta sekin muuttuu muodoltaan ja merkitykseltään yksilöstä ja ajasta ja tilanteesta riippuen.

Ehkä aloittajan harmitus johtuu siitä, että kaverin kertomat asioat ovat niitä, jotka uhkaavat aloittajan omaa maailmakuvaa, josta puuttuu ne tietyt raadollisetkin asiat. Velvollisuus, yksityiset ajatukset ja vapaa valinta ja vastuut.

Lähettäjä: k 
Päivämäärä:   28.5.25 12:59:53

Niin, tai sitten aloittaja puhuu sellaisesta rakkaudesta jota moni ei elämässään koe vaan ollaan juurikin yhdessä koska se on helppoa, rakennetaan yhdessä elämää ja koetaan kumppanuutta mutta että siitä puuttuu se ''jokin'' vaikka samanlaisia arvoja jaettaisiin. Pysytään yhdessä ja valitaan aina se toinen kuten joku sanoi täällä että rakkaus on valinta. Mutta se ei tarkoita että toinen olisi se elämän rakkaus, kyllä siihenkin mielestäni voi ne raadollisetkin asiat kuulua. Mutta jos suurinosa ei sellaista koe, nähdään se vain ''hömppänä''.

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   28.5.25 13:39:14

K: minusta taas on älytöntä luokitella ihmisten suhteita tosi rakkaudeksi ja vain normi kumppanuudesta. Kukaan ei lopultakaan näe toisen ihmisen ajatuksiin ja sanat joilla omia tunteita kuvailee voi olla tosi erilaisia eri ihmisillä, osa ihmisistä käyttää luonnostaan paljon voimakkaampaa sanastoa, se ei välttämättä liity mitenkään tunnettuihin tunteisiin. Myös se miten tunteet koetaan riippuu paljon temperamentistä. Jotkut on impulsiivisia ja kokee isoja tunteita kaikissa tilanteissa, toiset on luonteeltaan tasaisempia ja harkitsevampia. Tarkoittaako se että vain tietyn temperamentin omaava voi kokea tosi rakkautta?

Ja jos tosi rakkautta, tarkoittaako se sitä että suhdetta ei voi ikinä epäillä? Koska epäilyhän tarkoittaa sitä että kyse ei ole tosi rakkaudesta sinun ajatusmaailmasi mukaan. Voiko tosi rakkauksia olla maailmassa useampi kuin yksi? Jos kyllä niin mitä jos be molemmat osuvat paikalle samaan aikaan? Jos taas on vaan yksi, mistä tiedät että hän on vielä olemassa tai ei ole toisella puolella maapalloa? Pitäisikö odottaa koko elämä katsoen josko se tosirakkaus löytyy?

Lähettäjä: k 
Päivämäärä:   28.5.25 17:22:25

Ei ollut tarkoitus luokitella toisten suhteita vähemmän arvokkaiksi, moni löytää onnea kumppanuudesta, ystävyydestä tai arjen jakamisesta. Mutta ei pidä myöskään vähätellä niitä, joille rakkaus voi merkitä jotain poikkeavaa ja ainutlaatuista.

Lähettäjä: k 
Päivämäärä:   28.5.25 17:34:45

Kyllä, epäillä saa. Tässä esimerkissä, jossa ihminen on lähes pettänyt useaan otteeseen, on mielestäni jo ylitetty jotakin enemmänkin kuin vain pintapuolinen viehätys. Kertoo siitä, että suhteesta puuttuu jotain olennaista. Vai olenko täysin väärässä? Tiedän, että pitkiin parisuhteisiin kuuluu alamäkiä, mutta silloin ongelmista pitää puhua suoraan kumppanin kanssa.