Lähettäjä: .
Päivämäärä: 27.5.25 18:47:16
On kyllä. Exäni ja hänen äitinsä. Enkä tiedä vaikka olisinkin narsisti. Käyn terapiassa työstämässä itseäni, mutta terapeutti ei kuulemma näe minussa narsistia, mutta eihän se mitään todista. Aikaisempi exäni jonka kanssa olin yli 10 vuotta ja on nykyään paras ystäväni sanoo, että en voi olla narsisti, koska hän olisi tajunnut sen kymmenessä vuodessa.
Toki olen järkevä ihminen ja tunnistan exässäni ja tämän äitissä paljon häiritseviä piirteitä, mahdollisesti narsismia itsessään. Syyttelevät tyypillisestikin kaikkia. Olen esimerkiksi aiheuttanut exäni MS-taudin (sillä ei ole tekemistä asian kanssa, että hän on tupakoinut lapsesta lähtien ja kärsinyt vakavasta D-vitamiinin puutteesta, ei, minä olen syyllinen). Kummatkin uhkailevat minua ja hänen äitinsä on uhkaillut minulle myös minun sukulaisiani. Exäni on uhannut tappaa minut ja tuhota kaikki ystäväni. Lisäksi hankki henkilön nimen, jonka luuli olevan minun pomoni ja aikoi sanojensa mukaan hankkia minulle potkut. Kaksi vuotta erossa, mutta tänäänkin yrittänyt soittaa useista eri numeroista 16 kertaa. Tätä tapahtuu siis yhä päivittäin ja blokkaaminen on käynyt jo turhaksi. Parisuhteessa oli myös runsaasti henkistä väkivaltaa ja lievää fyysistä (pieni haava veitsellä, seksin yhteydessä lyömistä jne). Joten tämän käytöksen vuoksi olen itse kallistunut uskomaan, että hänen narsisti-syytöksillä minua kohtaan ei liene kovin suurta painoarvoa.
Narsisti syyttää aina toista narsistiksi, mutta todellisuus siitä kumpi oikeasti on narsisti ei välttämättä näyttäydy ulospäin.
|