|
Lähettäjä: j
Päivämäärä: 27.5.25 12:49:59
Olen joskus aiemmin kirjoittanutkin tänne, että on ollut mielettömän huono tuuri lemmikkien suhteen. Minulla on ollut kymmenen vuoden sisään neljä eri koiraa, kaikki eri aikaan ja välissä taukoja edellisen menetyksen jälkeen. Ennätys on, että yksi koira eli neljä vuotta, muut ovat ehtineet olla minulla 6kk- 1,5 vuotta ennen kuin on ollut pakko viedä viimeiselle piikille. Yhden kohdalla tuli yllättävä akuutti vaiva, eikä varsinainen sairastaminen kestänyt kuin muutaman päivän, muiden kanssa on elo ollut suurelta ostin huolta, murhetta, rahanmenoa ja eläinlääkärissä juoksemista. Yksi on ollut rescue, muut ihan pentuna tulleita rotukoiria. Minkään kohdalla lopetussyy ei ole ollut mikään rotutyypillinen vaiva.
Nyt olen taas ollut pari vuotta ilman koiraa, hoitanut välillä toisten koiria ja katsellut kadehtien muiden koiranomistamista, haaveillen omasta. Nyt sitten kaveri vinkkasi, että hänen tuttavallaan olisi pentuja rodusta, jonka arveli kiinnostavan minua. Yksi pentu olisi vielä vapaana. Sovimme, että menen viikonloppuna katsomaan ja aluksi olinkin ihan innoissani. Nyt kuitenkin iski kauhu, että enkö muista, että koiran pitäminen on pelkkää huolta ja murhetta ja kaikki rahat menevät, että olenko hullu kun edes harkitsen koiran ottamista.
Nyt olen ihan sekaisin ajatusteni kanssa, että miten pitäisi tehdä. Kyllähän suurin osa lemmikeistä joskus sairastuu, se on fakta. Mutta ei kai keskiverto koiran omistajan elämä ole pelkkää lemmikin sairastamista? On tottakai ihan mahdollista, että myös seuraava koirani sairastuu nuorena, mutta miten saisin itseni tuosta paniikista siihen mielentilaan, että ON MYÖS MAHDOLLISTA, että jos otan koiran, niin sen kanssa saa myös terveitä vuosia? Vai pitääkö vain todeta, että parempi vaan haaveilla, eikä toteuttaa enää haavettaan koirasta.
Olen säästänyt uutta koiraa ja mahdollisia yllättäviä kuluja varten, mutta toki mitään ihan hirveää eläinlääkärikierrettä (vaikka olisi vakuutus) ei talous enää montaa kertaa kestä. Ja ei voi mitään, että varsinkin parin kaikista lyhytikäisimmän koiran kohdalla on käynyt mielessä, että kaikki koiraan laitetut rahat menivät "hukkaan", kun koirat ovat ehtineet olla niin lyhyen aikaa ja vaikka ihania ovatkin olleet, niin lähes koko niiden elinajan on ollut kamala huoli ja ahdistus, eikä lemmikistä ole "saanut" sitä mitä on toivonut, eli myös niitä ilon ja onnen tunteita.
Elämä on tottakai valintoja. Jotain tuntuu puuttuvan ilman koiraa, mutta toisaalta tiedostaa riskit vähän liiankin hyvin.
|