Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   27.5.25 11:36:02

Ilmoittauduin avoimen projektihallinnan kurssille ja puolisoni totesi ettei minusta ole ikinä johtajaksi. Voipi olla, mutta ei tämän pitäisi parisuhdettamme kaivaa.
Itse olen mielestäni kannustanut puolisoani aina, tsempannut työhaastatteluun, hoitanut käytännön juttuja taustalla jotta hänellä olisi parhaat mahkut harrastaa ja menestyä. Toisin päin sitten näin. Mites teillä?

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   27.5.25 12:11:35

Ei ole koskaan ollut erityisen tsemppaavaa tai ammatillisesti inspiroivaa miestä.

Yhtä exää kannustin uudelle alalle, jossa tämä nyt onkin menestyvänä toimarina. Samoin tämä ex kannusti itseäni eräässä tärkeässä projektissa. Eli vaikkei oltu 'hyvä pari', siinä yhtälömme toimi.

Osa ihmisistä on luontaisia johtajia, mutta valtaosa joutuu oppimaan johtamistaidot ja johtajan roolin (ja nämä asiat siis ovat opittavissa). Hyviä johtajia on monenlaisia. Mene kurssille, ja anna miehesi olla hyvä jossakin muussa kuin kannustamisessa, vaikkapa vuoteessa.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   27.5.25 12:21:12

Minusta ei ole liikaa vaadittu, että kumppani ei lyttää tai hauku.

Lähettäjä: Pinto 
Päivämäärä:   27.5.25 13:41:23

Aloittaja kuulostaa loistavalta pomolta!

Meillä mies kannustaa lähinnä lakonisin kommentein ”hyvä, ehkä tienaat sitten enemmän ettei minun tarvitse maksaa kaikkea” tms.

Lähettäjä: lela 
Päivämäärä:   27.5.25 14:17:19

Mulla oli nuorempana sellainen poikaystävä, joka useastkin lyttäsi heti alkuunsa, kun kerroin tavoittelevani jotain asiaa. "Ei tuu sulta onnistumaan" oli yleinen heitto.

Nykyään kyllä ajattelen, että jos jonkun kanssa ollaan yhdessä, niin silloin ollaan tiimi, joka kannustaa toisiaan. Jos on huolia toisen suunnitelmiin liittyen, niitä niitäkin voi nostaa esiin jotenkin nätisti, vaikka lopulta jokainen saa tehdä omat valintansa ja puolison rooli on tukea niissä parhaansa mukaan.

Tuollainen "susta ei ole ikinä johtajaksi" on joko ilkeyttä, kateutta, epävarmuutta tai näitä kaikkia. Mutta joka tapauksessa todella inhottavaa ja epäkunnioittavaa puolisoltasi.

Ensinnäkin, johtajia on erilaisia, eikä ole yhtä oikeaa johtajatyyppiä. Toiseksi, kotona ja töissä on usein johtajillakin hyvin erilaiset roolit, eikä kotirooli välttämättä kerro kauheasti siitä, onko töissä hyvä johtaja. Olen itsekin ollut johtavassa asemassa jo kymmenisen vuotta ja menestynyt siinä hyvin. Esim. kaveriporukaani tarkkailemalla tuskin ikinä arvaisi, että minä olen meistä se, joka työkseen johtaa muita. Olen kiltti, joskus syrjään vetäytyvä, enkä yhtään päsmäri (ja varmaan osin näistä syistä myös hyvä johtaja).

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.5.25 15:47:37

On kyllä sellainen kommentti, että viimeistään siinä kohtaa kun pääset johtajaksi suosittelen heilauttamaan lapikasta. Onko mies katkera, pelokas vai mistä ihmeestä tuollainen kumpuaa? Me ollaan kuitenkin usein hyvin erilaisia työpersooniltamme kuin siviilissä. Minäkin olen mukavuudenhaluinen nautiskelija, välillä vitsillä ylpeilen laiskottelullani, mutta töissä tulee ryömittyä sellaisessa paskassa että ette uskokaan ja kaikki hommat hoidetaan ihan täysillä nappiin. Raksatöitä siis. Satuin pitkäaikaisten ystävien remppaan ja kaveri sitten mutisi partaansa, että en ole ikinä kertonut että olen oikeasti todella hyvä työssäni. Rankka työ ja työympäristöt vievät mehut, vapaalla tulee nautiskeltua ihan huolella sitten.

Mieheni tukee kaikessa mihin ryhdyn vaikka osa harrastuksistani ja mielenkiinnonkohteistani herättää alkuun vastustusta kun kerron mihin meinasin lähteä. Miehen pelko minun loukkaantumisestani ja turvallisuudesta on ihan sinänsä aiheellista ja hänellä on usein paljon kysymyksiä siihen liittyen. On ollut tosi hyvä keskustella asiasta ja jotkut projektit on tullut jätettyäkin sitten väliin ilman että olen jäänyt harmittelemaan, kun olen itsekin todennut että riskit ovat liian suuret. Kuitenkin jos päätän lähteä niin mies on tukena ja tsemppaa, hyväksyy että minä elän omaa elämääni joka ei aina hänen mieleensä ole. :D Olen kuitenkinj okaiselta reissulta tullut kotiin suurinpiirtein ehjänä niin on hänellä luottoa pärjäämiseeni.

Tsempataan toisiamme arjen pienissäkin asioissa, suurin osa siitä on sellaista hiljaista olemista ja hyväksyntää.

Lähettäjä: ^z^ 
Päivämäärä:   28.5.25 08:09:14

Tästä tulee ihan nuoruusmuistot ja äitini mies mieleen. Pahimmat perke1eet maan päällä oli 1) vakuutusvirkailijat (äiti), lääkärit (äidin sisko) ja insinöörit (äidin kummipoika).
Hänen päässään hänen ammattinsa edustajat oli ainoita jotka tiesi mistään mitään. Meistä muista asia vaikutti olevan päin vastoin.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   28.5.25 09:40:50

Aloittaja, viittaisin kintaalla tuolle kommentille. Monien miesten mielestä johtaminen on jotain 80-luvun öykkäröintiä ja luolamiestouhua - kannattaa olla iloinenkin jos et istu siihen malliin!

Tunnistan kyllä ongelman. Olen itsekin naisjohtaja ja melko aikaansaava. Kolikon kääntöpuoli on se, että ympärillä olevien ihmisten pitää aina jotenkin "ojentaa" eli mitätöidä tai pienentää tekemisiäni, vaikka en pidäkään niistä meteliä.

Pitkän aikavälin tähtäimessä on etsiä uusia, parempia ihmissuhteita ympärilleni. Tuntuu että olen kasvanut nykyisistä ulos. Sehän on ihan ok, olen itse panostanut henkiseen kehitykseen ja kasvuun, muut ovat samassa pisteesssä kuin ovat olleet tutustuessamme. Pirun vaikeaa vain aikuisena löytää uusia ystäviä.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   28.5.25 09:41:35

Ai niin, se unohtui sanoa, että itse olen juurikin tsemppari ja kannustaja. Yritän aina kannustaa ihmisiä ympärilläni.

Lähettäjä: ^z^ 
Päivämäärä:   28.5.25 09:52:23

Tsemppari on jees.
Päällepäsmäri mikromanageeraaja - kyttä olisi karmea niin parisuhteessa kuin työelämässä johtajana tai tiimiläisenä. Näillä on kuitenkin itsellään kovin into hakea pomon pestejä ja toivon kovasti että meidän tiimistä tämmöinen hakee ja saa pomon postin - naapurifirmasta.

Lähettäjä: Ajatuskatko 
Päivämäärä:   28.5.25 09:56:49

Minun mieheni taas lähes pakotti hakemaan johtajan paikkaa, kun emmin, mietin ja jahkailin. Muistutti hakemisesta monta kertaa, auttoi hakemuksessa (sanoitti osaamistani) ja uskoi minuun huomattavasti enemmän kuin minä itse. En lopulta saanut paikkaa, mutta hänen kannustuksestaan se ei ainakaan jäänyt kiinni :D

Lähettäjä: g 
Päivämäärä:   28.5.25 10:17:07

Ethän sinä enää olisi hänen nöyrää palveluskuntaa, jos onnistuisit etenemään työelämässä.