Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: Bäätön 
Päivämäärä:   26.5.25 09:29:00

Siirryn koirista kissoihin. Olen nyt puoli vuotta ollut ilman lemmikkiä kun viimeisestä koirasta aika jätti. Pitkään on jo itänyt ajatus että koirat on jo nähty. Tämä oli 4. koirani, että ei mikään 14., mutta ei minua enää kiinosta.

Kaverin ragdoll -kasvatusta vierestä seuranneena minä haluan kissan. En tosin mitään karvaturria, vaan lyhytkarvaisen. Aktiivisen, jonka kanssa harrastaa ja ulkoilla mukavina vuoden aikoina eli keväästä ruskaan. Ei kiinosta enää rämpiä ojissa vaakasateessa ja Jumalan pakkasessa. Se ei kiinosta kissaakaan ja siksi olemme match. Meillä on valmiiksi aidattu jättimäinen okt landella, no tuosta aidasta ei kissoille ole mihinkään tietenkään, mutta tehdään uusi verkkokatollinen maUahtava viiletyspaikka.

Olen innoissani. Tämä on uusi sivu elämässäni. Jokainen koira oli rakas ja opettavainen, nyt on kissojen aika.

Toinen pentu tulee olemaan rotukissa ja toinen n. samanikäinen esy :ltä.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.5.25 09:35:28

Katsoin just eilen kissakuiskaaja ja niitä sotkuja mitä kissat teki ja aattelen niitä monia kissanpissalaatikoita kotona ja koko kotia mikä oli laitettu vain kissoille ja niitä kissanpissoja leivänpaatimella ja ties missä ja kissoja hyppimässä pöydillä ja hellalla ym.
Ja eilen totesin, että ei kissoja minulle, vaikka sellainen on käynyt mielessä - ettei tartteis mennä ulos silloin kun ei huvita.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.5.25 09:36:25

Pysyn siis koirissa.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: .2 
Päivämäärä:   26.5.25 09:36:30

Jee. Minulla on ollut koiria ja kissoja yhtä aikaakin, nykyään enää kissoja ja koiria tuskin enää tuleekaan.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   26.5.25 09:37:57

Sama. Siirryin 30 vuoden koiraharrastuksen jälkeen kotikissaan. Siistejä eläimiä, ja kyllä koti pysyy siistinpänä kuin ulkoilevien koirien kanssa. Ainoatakaan kissanpissaa väärässä paikassa ei ole ollut.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: Bäätön 
Päivämäärä:   26.5.25 09:39:49

"Katsoin just eilen kissakuiskaaja ja niitä sotkuja mitä kissat teki ja aattelen niitä monia kissanpissalaatikoita kotona ja koko kotia mikä oli laitettu vain kissoille ja niitä kissanpissoja leivänpaatimella ja ties missä ja kissoja hyppimässä pöydillä ja hellalla ym.
Ja eilen totesin, että ei kissoja minulle, vaikka sellainen on käynyt mielessä - ettei tartteis mennä ulos silloin kun ei huvita."

Jokaiselle eläinihmiselle tulisi olla selvää, ettei kissanpissoja ole hyvinvoivien kissojen kodeissa "leivänpaahtimissa" ymv. Ihan riippumatta siitä, pidätkö sinä kissoista vai et, niin voisi olla myös fiksu ja olla möhelöimästä ölinöitä.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.5.25 09:43:47

Tykkään kyllä kissoista yhtä paljon kuin koirista, niin voisin sanoa. Mitä lapsuudenkodissa oli kissoja, niin ei niiden jälkiä sisällä näkynyt, ulkoilivat päivittäin, hui kauheeta, vapaina, mutta se oli silloin. Ja räks räks räks, sä Bäätön ja sun fiksuutes, en sano siitä mitään.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   26.5.25 09:51:30

Yhtä hyvinhän voisi katsoa koiraohjelmaa, jossa olisi revitty sohvat ja pureskeltu ovenpielet, pissat ja kakat matolla ja kaiken keskellä koira haukkumassa ja ulvomassa yksin kotona. Ja vielä kuvaa lenkiltä, jossa koira riuhtomassa ja rähisemässä hihnassa ja yrittämässä käydä jokaisen vastantulevan koiran tai auton kimppuun. Ja todeta pysyvänsä kissoissa.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: liinu 
Päivämäärä:   26.5.25 09:56:46

Kissat on ihan parhaita. Itsenäisiä oliota eikä koko ajan sun perässä juoksevia läähättäjiä.
Ja lyhytkarvaisissa on monta ihanaa rotua, jos et halua ihan maatiaiskissaa.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: Se Hep 
Päivämäärä:   26.5.25 09:58:29

Mietin kanssa tuota, että jos mielikuvan koirista laittaisi "koirakuiskaajaohjelmien" varaan, niin koirat olisivat aika kamalia. 😅

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: rex 
Päivämäärä:   26.5.25 10:05:10

Hyvä päätös! Sinulla vaikuttaa olevan hyvät puitteet kissanpitoon ja halu tarjota sille virikkeellinen elämä turvallisine ulkoiluineen.

Kissa on vaativa lemmikki, mutta se myös antaa hyvin paljon. Kun saat kissan rakkauden, olet saanut jotakin korvaamatonta ja äärimmäisen arvokasta. Aloituksen perusteella sinulla on kaikki mahdollisuudet olla vastuullinen kissanomistaja, jonka kissa saa hyvän elämän. Voin olla varma, että se palkitsee.

Lyhytkarvaisia kissoja suosin minäkin, ja niissä onkin juuri aktiivisia rotuja, joiden kanssa voi ulkoilla ja tehdä juttuja. Jos hyvin käy, kissa voi valjaissa kulkea mukana vaikka pienellä päivävaelluksella. Toisaalta sitä ei tarvitse viedä tarpeilleen ulos, vaikka se virikkeitä kaipaakin, ja kun sinulla on turvallinen piha, jossa kissa voi ulkoilla, et joudu kurjassa säässä pakosti lenkille, kun ei kissakaan silloin ulkona viihdy.

Onnea kissalliseen elämään! Suosittelen sinulle ocicatia, abessinialaista tai burmankissaa.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   26.5.25 10:15:31

Suosittelen rescue-kissaa. Maailma on kodittomia täynnä.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: aloittaja 
Päivämäärä:   26.5.25 10:39:43

"Suosittelen sinulle ocicatia, abessinialaista tai burmankissaa."

Tähtäimessä on ollut itämainen tai bengali, koska näistä löytyy lukuisia suomalaisia kissasometilejä ja ovat sitä mitä haen eli usein niissä on sitä "ytyä ja potkua"

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: aloittaja 
Päivämäärä:   26.5.25 10:44:42

"Suosittelen rescue-kissaa. Maailma on kodittomia täynnä."

Kauhean hauskaa olisi jos täällä luettaisiin JA ymmärrettäisiin luettu teksti ennen kuin nähdään parhaaksi kommentoida.

Jos taas kehtaat oikeasti parkua siitä, että aion eläinhankinnoillani "vain" 50 % katkoa kissakriisiä, niin sanon sinulle soronoo. Asialliselta kasvattajalta kattavasti terveystutkittu pentu ei ole mikään synti tänäkään päivänä. Itselläni ei ole huono omatunto tästä tulevasta rotupennusta ja jos sinä muiden puolesta moralisoit asiaa (etenkin kun luet ja myös sisäistät viimeisen lauseeni aloituksessa kokonaan), niin suosittelen henkisen kasvun kurssia.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   26.5.25 10:46:32

Anteeksi, mutta ei hirveän mielenkiintoista. Mä olen kokonaan koiraihminen!

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: m52 
Päivämäärä:   26.5.25 10:54:08

Minä taas en voisi kuvitellakaan kissaa omaan kotiini. En tykkää yhtään, että eläimet luuhaa pöydillä ja repivät huonekaluja, enkä varsinkaan siedä sitä, että silloin kun haluan nukkua alkaa naukuminen kissan halutessa ulos. Myöskään paskojen ja kusien siivoaminen päivittäin hiekkalaatikosta ei kiinnosta.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: rex 
Päivämäärä:   26.5.25 10:55:12

Itämainen tai bengali ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Sometilejä on niillä, jotka haluavat pitää sometilejä ja kirjoittaa lemmikistään tarinoita. Se ei tarkoita sitä, että vain ne rodut, joiden omistajilla on paljon sometilejä, ovat tietynlaisia.

Jos päädyt itämaiseen tai bengaliin, olet varmasti tehnyt hyvän valinnan!

Käy kuitenkin esimerkiksi kissanäyttelyissä avoimin mielin juttelemassa esim. edellä mainitsemieni rotujen kasvattajien kanssa. Veikkaanpa, että esimerkiksi ocicat ei häviä "ydyssä ja potkussa" bengalille tai itämaiselle lyhytkarvalle viiksikarvan vertaa.

Burma taasen on hyvinkin "apinamainen".

Tulipa mieleen vielä yksi kissarotu, nimittäin vanhanajan siamilainen eli thai. Siamilainenhan on hyvin itämaisen kaltainen ja vanhanajan siamilainen ulkonäöltään vähemmän äärimmäinen. Minuakin viehättää itämaisten suuret korvat ja pitkä kuono, mutta joskus tuntuu, että itämaisen ulkonäköjalostus menee vähän liian pitkälle. Mieluummin kuitenkin liian pitkä kuin liian lyhyt kuono, toki.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   26.5.25 10:58:41

Miksi mä sitten kommentoi??? Musta oli erittäin mielenkiintoista, mutta olenkin enemmän kissaihminen, vaikka koiriakin aina ollut.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.5.25 11:00:18

Anna kuitenkin sen mieluummin olla sillä pihalla ilman häkkiä ja mieti vielä pariin kertaan rotukissan ottoa. Ennemmin suosisin maatiaista tai risteytystä.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.5.25 11:01:09

"Katsoin just eilen kissakuiskaaja ja niitä sotkuja mitä kissat teki ja aattelen niitä monia kissanpissalaatikoita kotona ja koko kotia mikä oli laitettu vain kissoille ja niitä kissanpissoja leivänpaatimella ja ties missä ja kissoja hyppimässä pöydillä ja hellalla ym."

Olen katsonut samaa ja mulla on useita kissoja elämänaikana ollut joten voin todeta että kissakuiskaajan kissat on usein äärimmäisen stressaantuneita jostakin. Sama voi tapahtua koirallekkin väärissä käsissä kuten näkyy koirakuiskaaja ohjelmassa.

Kissa on helpompi kuin koira ja siistimpi. Tosin tärkein elementti on kastroida erityisesti uroskissat ajoissa eikä liian myöhään ettei merkkailu jää tavaksi. Mulla kukaan kissa koko elämäni aikana ei oo pissannut muualle kuin kissavessaan. Ehkä ainoa ärsyke on että tuhosivat sohvan vaikka kaksi raapimapuuta. Tulevaisuudessa kun uusi sohva tulee niin täytyy hankkia hajustetta että jättävät rauhaan tai sit koiraportti olohuoneeseen. Muuten ovat kyllä kivaa seuraa. Katsovat leffat mun ja miehen kanssa, tykkäävät seurailla mitä puuhataan ja ottaa osaa välillä liikaakin :D On myös ihana katsoa kun leikkivät keskenään ja puuhailevat. Suosittelen. Olen koira- ja kissaihminen. En tiedä miksi moni koiraihminen haukkuu kissoja samalla todeten "meille ei tule yhtäkään koskaan". Tuntuu että moni ymmärtää ja tykästyy kissoihin vasta kun semmoinen astuu talouteen. Niin kauan ennen sitä luullaan että kissat ovat ilkeitä diivoja jotka vihaa ihmisiä :D

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   26.5.25 11:03:42

Kissa helpompi kun ei tarvi lenkittää. Siksi itsellä kissa. Tallilla saan itse liikuntaa tarpeeksi.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: styx 
Päivämäärä:   26.5.25 11:03:49

Mulla on hevonen, kaksi koiraa ja kissa. Kaikki on yhtä rakkaita ja omanlaatuisensa.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: aloittaja 
Päivämäärä:   26.5.25 11:05:57

"Anteeksi, mutta ei hirveän mielenkiintoista. Mä olen kokonaan koiraihminen!"

Onneksi sinun antamasi informaatio sen sijaan oli valtavan mielenkiintoista kuultavaa. Kiitos!

"En tykkää yhtään, että eläimet luuhaa pöydillä ja repivät huonekaluja, enkä varsinkaan siedä sitä, että silloin kun haluan nukkua alkaa naukuminen kissan halutessa ulos. "

Selvä. Jokaisella oikealla koiralla on joskus ripaska yölläkin. Silloin ne luojan kiitos herättivät minut pyytääkseen ulos. Jos en ollut kotona niin raukat tekivät vasten tahtoaan lattialle. Ihmettelen, miten olet (?) tullut ottaneeksi muita kuin pehmoleluja.

Eikö sinun yksikään koirasi muka ole repinyt irtaintasi koskaan? :D Onko sulla sittenkään edes koiria ollut? Ei vissiin?

Täällä on monella maanantaita vaossaan, kun tullaan nitisemään kuin öljyämätön ovi. Jos kerran tälle linjalle lähdetään, niin minä taas enää paskassa kierineitä lemmikkejä ja jopa sitä syöneitä ja sitten oksentaneita, lemmikkejä enää elätä. :D Siisteys perimässä on arvo sinällään jatkossa :D

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: Mää 
Päivämäärä:   26.5.25 11:12:07

Miksi kirjoitat tänne? Jos teit päätöksen, niin mitä muuta kuin mielipiteitä odotat meiltä???

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: Mie 
Päivämäärä:   26.5.25 13:14:55

Ja kun siitä katista ei vaan ole koiraksi, ni äkkiäpä on molemmat. Ikää tulee ja koira pakottaa lenkille, vahtii jne... Mut menestystä vaan!

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.5.25 13:16:02

Sellainen lopullinen ratkaisu sieltä.

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: Hyiyök 
Päivämäärä:   26.5.25 13:31:51

Hyi niitä kissojen oksennuksia ym. En myös voisi sietää kissan pöydillä kulkemista.
Kyllä koira on parempi!!!

  Re: Tein illalla lopullisen päätöksen.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.5.25 14:01:17

Minulla on aina ollut samaan aikaan molempia, useampia yleensä nyt vain kissa ja koira.

Ymmärrän kyllä tuota aloittajan ajatusta, kyllähän kissat ovat siistimpiä vaikka en minäkään hirveästi pidä kissanvessan puhdistuksesta. Tuo on ainut asia joka koiran omistamisessa, ainakin aktiivisen sellaisen kanssa välillä rasittaa, varsinkin jos lunta ei ole maassa. Sotkua on aina, ihan sama siivoaako päivittäin ja tämän hetkinen koira kuolaakin paljon eli saa päivittäin pyyhkiä pintoja. Mutta silti mielestäni hyviä puolia on enemmän, maalla ainakin toimii hyvänä vahtina, pakottaa ulos ja lenkillä vaikka juurikin sinne kaatosateeseen. En oikeasti tiedä tulisiko käytyä lenkillä ilman koiraa ollenkaan, tuskin. Ja toinen on se, että eläinten takia en hommaa kotiini oikeastaan mitään mikä haittaisi jos tuhoutuisi tai menisi pilalle, en myöskään sisusta tämän takia. Varmaan siihenkin tulisi eri tavalla panostettua jos ei eläimiä tarvitsisi miettiä tässäkin. Mutta elämä olisi paljon tyhjempää. :D

Kissasta taas on seuraa sellaiseen rauhalliseen hengailuun kotona ja talvi-iltaisin on mukavaa kun kissa käpertyy viereen nukkumaan.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.