Lähettäjä: Jaana 
Päivämäärä:   18.5.25 00:40:49

Kuinka pitkään jaksaa ystävää, joka jokaisessa tapaamisessa suree edesmenneen äitinsä kuolemaa? Hän ei ole enää lapsi, ja voisi olla aika alkaa käsitellä surua eteenpäin. Miten tämän voisi sanoa kohteliaasti: että olisi hyvä puhua ammattilaisen kanssa, sillä jatkuva kuormitus saattaa karkottaa ystävät ympäriltä. Äidin kuolemasta on kulunut jo yli puoli vuotta, ja kaipaan sitä entistä, iloista ystävää. Tätä nykyistä, suruun jumiutunutta ihmistä, joka ei lähde mihinkään eikä halua tehdä mitään, en enää tunnista ..enkä oikein jaksa.

Lähettäjä: E 
Päivämäärä:   18.5.25 01:01:39

Noin puoli vuotta on TODELLA LYHYT aika, olet aloittaja todella empatiakyvytön.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.5.25 01:32:41

Vaikka surutyö jatkuu, niin ei sen tarvitse myrkyttää tosiaan joka tapaamista puolen vuoden jälkeen. Kuten aloittaja sanoi. Neuvoja en osaa antaa miten toimia.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   18.5.25 06:29:52

Hänellä on oikeus surra niin kauan kuin tarpeellista ja tuskin edes muuta voi. Noissa tilanteissa ystävät nimenomaan punnitaan.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   18.5.25 08:27:45

Eli K on sitä mieltä, että et ole ystävä, jos et elä mukana hänen surussaan määrittelemättömän pituisen ajan.

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   18.5.25 10:13:58

Olisi se hyvä myös niiden ystävien ymmärtää, että ystävyys on vastavuoroista. Puoli vuotta on äärimmäisen pitkä aika jauhaa samaa asiaa. Varmasti moni suree ja kaipaa läheisiä vuosiakin mutta ei sitä pidä kaataa perheen tai ystävien niskaan. Olen hoitotyössä huomannut että yksinäisimmät ihmiset kaatavat eniten asioita toisten niskaan. Liekö siinä yksinäisyyden osasyy?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   18.5.25 10:48:52

En kommentoisi suuremmista suoraan, vaan pyytäisin välillä että puhutaan myös jostain muusta. Sureminen on ok mutta on myös ok pitää omat rajansa sen suhteen, miten paljon jaksaa olla kuuntelija ja olkapää.