Lähettäjä: em 
Päivämäärä:   14.5.25 10:05:54

Vertaistukea ja keskustelua varmaan tässä haen. Olen kovin kehityksenjanoinen ihminen. Haluan kokoajan päästä elämässä eteenpäin ja ehittyä, etenkin hevosurheilussa ja työelämässä. Mutta ongelmani on, että pelkään elämää. Pelkään töissä tarttua uusiin juttuihin, koska pelkään mokaavani. Pelkään tehdä hevosurheilussa nousua vaativampiin luokkiin, koska pelkään että mokaan ja tulee vaikka hylky tai käy jotain. Pelkään tarttua uusiin haasteisiin (esim koulutettava hevonen mitä mulle kyllä tarjoillaan) koska pelkään etten osaa tarpeeksi enkä saa sitä koulutettua. Pelkään ostaa uuden hevosen, koska pelkään että se loukkaantuu ja menee rahat hukkaan.

Onko täälä muita jotka painineet samojen ongelmien kanssa? Millaiset asiat tai ajatustyöt on teitä auttanut?

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   14.5.25 10:07:20

Mitään muuta pelättävää ei oikeasti ole kuin pelko itse - koska juuri se on se syy, mikä estää sinua edistymästä. Mitä sitten jos mokaat, kaikki muutkin mokailee. Niin kauan kun kukaan ei kuole niin ihan sama. Ketään ei kiinnosta.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.5.25 10:11:53

Samoin, en tartu mihinkään uusiin haasteisiin ettei kukaan pääse sanomaan, että no siinä meni nekin rahat tai muuta. Tai että jos hakisin uusia töitä enkä saisi niin kukaan ei pääse sanomaan että no et sitten riittänyt.

Tämä estää valitettasti itseäni tekemästä mitään, koska minut aina lytättiin jos epäonnistui. Niimpä kun en saavutakaan mitään, ei kukaa pääse sanomaan että no ei sinusta siihenkään ollut.

En tiedä miten tätä voisi muuttaa, ei varmaan mitenkään. Jos se on kerran istutettu selkärankaan että epäonnistua ei saa niin sitten ihminen ei kokeile mitään missä sellainen mahdollisuus on.

Lähettäjä: -*- 
Päivämäärä:   14.5.25 10:14:51

Jeesus sentään. Lakatkaa elämästä muitten ihmisten mielipiteitten perusteella!! Mitä vtun väliä jos menee rahat johonkin tai mokaa töissä? Se on vaan rahaa, sitä tulee uutta. Ja kaikki mokailevat töissä eikä sillä ole mitään väliä ellei satu olemaan kirurgi (koska siitä mokasta voi jollain mennä henki).

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   14.5.25 10:22:32

Sitä sanotaan myös järjen käytöksi. Ratsastat riittävän monta rataa riittävän hyvin 120-luokissa ennen kuin lähdet vaativiin. Et ota kaikkia hevosia koulutettavaksi, vaan sopivimmat. Et laita kaikkia rahojasi hevosiin, koska hevosten kanssa voi olla 'epäonnea' (vaikka joku edellä sanoikin, että rahaa tulee uutta, aina ei tule).

Se on riskienhallintaa eikä pelkoa.

Lähettäjä: em 
Päivämäärä:   14.5.25 10:24:36

Olispahan noin helppoa että lakkaa välittämästä :D

Mulla ei edes kulminoidu siihen muiden mielipiteeseen, ehkä enempi isoon menetykseen tai vahikoon. Pelkään, että jos teen luokkanousun kisoissa (valmentajien suosituksesta ja tehtävien tasolla treenaten), pelkään että en osaakkaan tarpeeksi hyvin ja vaikka loukkaannutaan hevosen kanssa tai vien hevosen itsevarmuuden tms. Tai jos päätän ostaa uuden hevosen (mitä tahtoisin ja tarvisin), pelkään joutuvani taloudelliseen ahdinkoon. Osaan laskea nyt budjetin, mutta entä jos menetänkin vaikka työni ja joudun taloudelliseen ahdinkoon.

Pelkään ylipäänsä elämässä vahinkoja, menetyksiä ja epäonnea.

Lähettäjä: em 
Päivämäärä:   14.5.25 10:27:38

Sekin on totta ja uskon että olen monessa asiassa elämässä pärjännyt hyvin siksi, että olen varovainen, harkitseva ja rationaalinen. MUTTA, se voi mennä myös yli.

Olen esimerkiksi nyt kisannut 2 vuotta ja lukuisia lukuisia ratoja 120cm tasolla, pääasiassa vain hyvällä tuloksella (jotain hipaisupuomeja lukuunottamatta), treenannut jo vuodenpäivät 130cm tasoa, silti en uskalla tehdä luokkanousua. Pelkään että menetän itsevarmuuden kesken radan ja nypin hevosen päin jotain 130cm oskeria tms. Ja mulla on ollut rahoitus kunnossa hevosen ostoon jo viime vuoden alusta ja ''tarvisin'' ja tahtoisin uuden nuoren rinnalle. En vaan uskalla vieläkään ostaa vaikka haluan aivan hirveesti. Mietin vaan sitä että entä jos parin v päästä rahat loppuu ja aika loppuu.

Lähettäjä: em 
Päivämäärä:   14.5.25 10:32:34

Se on ehkä vaikea sellaisen ymmärtää joka ei tällaisia tunteita koe, mutta se rajoittaa tosi paljon elämää. Mietin esim tota nuoren hevosen ostoa päivittäin, olen miettinyt jo monta vuotta nykyisen hevsoen vanhetessa ja kevättalvella 2024 tuli ajankohtaiseksi kun myin mökin ja sain rahat kasaan. Silti en vieläkään ole ostanut. Tahdon niin paljon että mietin asiaa kokoajan, mutta en uskalla. Olen ollut lukuisia kertoja tekemässä luokkanousua, en uskalla vaikka treeneissä uskallan hypätä sitä tasoa.

Lähettäjä: -*- 
Päivämäärä:   14.5.25 10:33:37

"entä jos parin v päästä rahat loppuu ja aika loppuu."

Se voi loppua vaikka tänään, jos sulta katkeaa verisuoni päästä. Jos rahat ja aika ja kiinnostus joskus loppuu niin sitten loppuu. Sitten myydään hevonen ja tehdään jotain muuta, ei se sen kummempaa ole.

Lähettäjä: wuh 
Päivämäärä:   14.5.25 10:37:15

"Se on ehkä vaikea sellaisen ymmärtää joka ei tällaisia tunteita koe, mutta se rajoittaa tosi paljon elämää. "

Taatusti rajoittaa. Ongelma on siinä ettet ole oikeasti ikinä elänyt vaikeaa elämää, jossa seuraavaa hetkeä ei välttämättä tule ja siksi murehdit aivan irrelevantteja asioita. Sitten jos joskus käyt kuoleman rajalla, opit ehkä elämään täysillä jokaisen annetun hetken ja tekemään mitä haluat, koska kohta et ehkä voi.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   14.5.25 10:39:41

Tuossa miettisin myös hevosen kapasiteettia. Jollekin se 120 on suorituskyvyn yläraja, ja kannattaa tyytyä hyviin suorituksiin siinä. Mutta jos bongaa on, ota vaikka kuusi rusettia nykytasolta ja lähde sitten isompaan. Siinäkin aloita paikasta, jossa olosuhteet ovat mielestäsi suotuisat, ja esim. kentän pohja hevosellesi mukava.

Uuden hevosen kanssa kannattaa kyllä miettiä kassavirran jatkuvuus. Ja ostaa kannattaa vain sellainen, joka on 'pakko saada', ei vain jotakin.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.5.25 10:47:43

Kuulostaa tutulta, mutten omalla kohdalla kutsuisi ihan peloksi, korkeintaan varovaisuudeksi. On tullut kasvettua ja elettyä sellaisten ihmisten ympärillä joiden on ollut pakko kommentoida, kritisoida, neuvoa ja vähätellä lähes kaikkea mitä olen tehnyt. Kyllä on joskus kannustettukin, mutta se oikeasti vaikuttaa itseluottamukseen kun ihan arkisissa asioissa kysytään että pärjäätkö nyt varmasti.... Jälkiviisastelijat on parhaita. Vaatinut itseltä aika paljon pystyä tekemään silti, ja jättämään nämä ihmiset omaan arvoonsa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.5.25 11:19:26

Jos tämä rajoittaa elämää kannattaa oikeasti harkita terapiaa jossa keskustelee näistä tunteista ja siitä mitä motivaatiota vaikka elämässä sinua lytänneillä on ollut joilla ei ole yleensä sinun kanssasi oikeasti mitään tekemistä eikä ole sen arvoista.

Kannattaa miettiä myös sitä että paljonko on somessa, hötönetissä ja kommenttipalstoilla. Itse olen myös tosi varovainen ja sisäistän helposti negatiivisuuden. Esimerkiksi ihmisten ilkeilyn netissä muiden ratsastustaidoista tai huonoista kisasuorituksista. Kun olen rajoittanut tällaisia vaikutteita, esim en enää lue kommentteja vanhemmuudesta, niin olen huomannut että uskallan yrittää. Minun kokemukseni on että ihmiset on kivoja ja kannustavia oikeassa elämässä ja harvassa on negatiiviset jutut päin naamaa.

Riskit kuuluvat elämään. Voisitko aloittaa jotenkin pienemmin? Esimerkiksi keskustella luotettavan valmentajan kanssa näistä haaveista ja saada heidän ajatuksiaan asiaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.5.25 11:24:05

Mokaamisen pelosta on mahdollista päästä eroon. Minä onnistuin siinä ihan sillä, että pelosta huolimatta pakotin itseni tekemään niitä pelottavia asioita. Ja mokasinkin välillä, eikä siihen maailma kaatunut. Nykyäänkin uudet jutut jännittää, muttei enää pelota eikä pelko rajoita elämää. Joskus en uskaltanut mennä edes yksin ruokakauppaan.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   14.5.25 11:55:34

Kyllä tuollaisesta ajattelusta on mahdollista päästä eroon. Terapia toimii. Joillekin vastaus on niinkin yksinkertainen kuin itsensä erottaminen ihmisistä, jotka eivät tee muuta kuin kritisoivat.

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   14.5.25 12:12:23

Minä teen mieluiten asioita, joissa olen hyvä. Minulla olisi varmasti ollut esimerkiksi työelämässä paukkuja enempäänkin kuin nykyinen sinänsä ihan kiva ja hyvä asiantuntijatyö, mutta olen perääntynyt, kun joku on tuntunut vaikealta (esimerkiksi tutkijanura, jolta vaihdoin pois helposti syntyneen väitöskirjan jälkeen, kun post doccina ei ollutkaan enää helppoa). Olin hyvä ratsastuskouluratsastaja, mutta lopetin, kun en halunnut satsata omaan hevoseen. Harrastan kahta eri urheilulajia, joten en 100 % panosta kumpaankaan. Koiran kanssa harrastetaan agilityä ja rallytokoa, mutta en halua kilpailla. Samaten en uskalla viedä näyttelyyn, jos saataisiinkin huono arvostelu. Välillä mietin, että monessa asiassa olisi voinut olla kapasiteettia enempään, välillä että keskinkertaisuudessa ei ole mitään vikaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.5.25 12:12:33

Ei tässä kannata alkaa mesoamaan että mitäs pelkäät hölmö. Jos on jo pienenä rankaistu virheistä, niitä oppii pelkäämään tiedosti sen tai ei. Se pelko on niin syvällä ettei se lopu vaikka hötölässä käsketään. Varsinkin kun aikanaan lapsia sai vielä piestä vitsalla tai vaikka vyöllä, se oli niin kova ja pelottava rangaistus että opetti kyllä olemaan tekemättä virheitä eli tekemättä mitään.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   14.5.25 12:18:01

Tässä niputetaan kaikki pelot samaan mörkökategoriaan. On hyvin eri asia, jos ei uskalla mennä yksin ruokakauppaan kuin jos epäröi siirtymistä 120-luokista vaativiin. Toki molemmat ovat 'pelkoja'.

Lähettäjä: Ällä 
Päivämäärä:   14.5.25 12:35:48

Vaikuttaakohan tämmöisissä ikä? Itsellä iän myötä vaan kirkastunut se ajatus että ei mitään väliä mitä kukaan ajattelee. Tai jos mokaan, niin sit mokaan. Ei noita asioita tarvitse miettiä.

Nuorempana kyllä mietin paljonkin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.5.25 13:17:33

Minulla taas iän myötä epäonnistumisen pelko on huomattavasti pahentunut. Nuorempana olin itsevarma ja nykyään tiedän että olen ihan kaikissa asioissa keskivertoa huonompi.

Lähettäjä: em 
Päivämäärä:   14.5.25 13:27:40

Mullaki kyllä pahentunut iän myötä. Ikää 30v. Kyllä sitä parikymppisenä meni ihan huolettomana ja lähti kaikkeen aina täysillä. Nykyään mietin tarkkaan lupaudunko edes kaverin kanssa kahville oerjantaina :D

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.5.25 13:44:14

Oli vaihe jossa epäilin itseäni ja olin epävarma. Nyt tuntuu että olen pääsemässä siitä eroon.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   14.5.25 14:03:57

Minulla aikuinen poika joka juuri samanlainen. Minun on ollut vaikea ymmärtää että tästä kyse. Pidin teininä saamattomana, arkana ja laiskana kun ei mitään saa aikaiseksi. Itse olen täysin päinvastainen.
Asenteeni on että kaikkea ihmisen tekemää voin oppia jos vaan haluan. Jos menee pieleen niin yritän uudelleen tai muutan tavoitteita. Monissa asioissa ei ole niin justiinsa. Riittää kun on puoli siisti ja toimiva lopputulos.
Arkajaloille neuvoksi: mitä se pahimmillaan on jos epäonnistuu? Et voi tietää mihin sinusta on jollet edes yritä. Edes pieni askel haavetta kohti on jo alku.
Minkälaista elämää oikeastaan haluat?. Tee välitavoitteita joita kohden keskität tekemiseksi.

Lähettäjä: Joku 
Päivämäärä:   15.5.25 07:09:42

Tutustu Kaarlo Sarkian runoon Älä elämää pelkää.