Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.5.25 14:30:22

Minulla on reilusti ylipainoa ja olen yrittänyt laihduttaa useita kertoja siinä onnistumatta, alkuinnostus on aina kova, edistynkin alkuun mutta sitten homma lässähtää ja valun vanhoihin tapoihin. Tiedän että tehtävä on haastava muttei mahdoton.

Kerroin tuntojani miehelleni ja sanoin että haluaisin todella nyt tällä kertaa onnistua ja pyysin voisiko hän auttaa minua siinä. Esimerkiksi niin että lähtisi lenkkiseuraksi, tsemppaisi ja tukisi ja vaikka tehtäisiin yhdessä terveellistä ruokaa meille molemmille. Koen että sain märän rätin naamalleni kun hän sanoi että ongelma on minun eikä hänen, turha vierittää vastuuta hänen niskoilleen. Minun täytyy itse ottaa härkää sarvista, vika on minun itsekurissani eikä hänessä. Lisäksi hän sanoi ettei häntä edes kiinnosta onnistunko vai en, koska ei usko että siitä tälläkään kertaa mitään tulee :( Masennuin tästä kovasti.

Ymmärrän että on varmaan turhauttavaa ollut katsoa vierestä näitä lukuisia innostumisia ja epäonnistumisia mutta en silti käsitä miten hän tuntui jotenkin menevän puolustuskannalle ja syytti minua että pakoilen vastuuta. Itse ajattelen ettei kaikesta tarvitse selvitä yksin eikä ole heikkoutta että pyytää apua. Oli myös hirveää kun hän oli niin varma etten koskaan onnistu..

Miten sinä suhtautuisit jos puolisosi pyytäisi sinulta tukea tämän tyyppiseen asiaan? Oli se sitten laihdutusta, tupakanpolton tai alkoholinkäytön lopettamista tai mitä vaan.

Tietenkin minun täytyy se isoin työ tehdä mutta pyysinkin vain hieman empatiaa ja jeesiä enkä kuuta taivaalta hopeatarjottimella. Jos tilanne olisi toisinpäin, itse ainakin olisin iloinen siitä että hän kuulostaa olevan tosissaan kun myöntää ettei pärjää yksin ja on valmis ottamaan apua vastaan. Tukisin kaikin keinoin miten vaan osaisin ja tsemppaisin ihan täysiä että kyllä hän tällä kertaa onnistuu. Mutta pyysinkö nyt kuitenkin liikaa?

Lähettäjä: Klp 
Päivämäärä:   12.5.25 14:34:12

Millainen hän muuten on? Puolison on tarkoitus olla kannustava ja rakas.

Muistan kuinka siinä yhdessä laihdutusohjelmassa perhe (hoikat) ei yhtään kannustaneet hurjan lihavaa vaan kantoivat nokan eteen herkkuja ja tuntuivat sabotoivan laihduttajaa. Ihan kamalaa katsoa. Onneksi laihduttaja sai oman asunnon ja etäisyyttä perheeseen.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.5.25 14:40:57

Meillä tuetaan toista kyllä, mutta ymmärrän, että turhauttaa. Toinen aina sanoo tekevänsä jotain, mutta luovuttaa aina...

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.5.25 14:50:06

Minulla on laihdutusprojekti meneillään ja mies ei suostu näitä ruokia syömään, joten molemmat teemme omat ruokamme. Mies tukee sen verran, että ajoittaa omat ruokailunsa minun mukaani ja ei osta/syö juurikaan herkkuja nyt kotona. Joskus käydään lenkillä yhdessä, mutta salit ja muut harrastukset käyn yksin. Tosin minulla ongelma ei ole ollut liikunnan puute, vaan ruoka. Eli mies suhtautuu aika neutraalisti asiaan, tämä on minulle ihan ok.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   12.5.25 14:50:10

Kuulostaa että puolison reaktio oli aika negatiivinen ja inhottava. Toisaalta, kun ei ole nähnyt tilannetta, voi olla että se ei ollut niin paha kuin kuulosti.

Ymmärrän nimittäin myös puolison näkökulmaa. Jos aloittaja on toistuvasti yrittänyt laihduttaa, kenties puhunut negatiivisesti itsestään ja toistuvasti valittanut painosta, voi olla tosi raskas enää yrittää auttaa.

En tiedä minkä verran puoliso lenkkeilee/ tekee terveellistä ruokaa, mutta jos hän ei näitä jo valmiiksi jatkuvasti tee, on myös aika paljon vaadittu että hän yhtäkkiä muuttaisi omia elintapojaan. Jos puolisolla on itselläänkin paino-ongelmaa, hän saattaa kokea häpeää omasta painostaan ja jos hän ei ole itse valmis tekemään muutoksia elämäänsä, voi tuntua tosi vaikealta että yhtäkkiä niitä olisikin "pakko" tehdä. Ja toisaalta jos puolisolla ei ole suurempia ongelmia painonsa kanssa, mutta hänellä on paljon muuta tekemistä eikä hän jatkuvasti lenkkeile ja kokkaile muuten, on aika paljon vaadittu että yhtäkkiä puoliso jättäisi omaa tekemistä paljon vähemmälle vain kokatakseen ja viedäkseen aloittajaa lenkille. Vaikka siis haluaisikin, onko siihen aikaa?

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   12.5.25 15:00:49

Tukisin ja tuen puolisoa laihdutuksessa ja vanhan liikuntaharrastuksen elvyttämisessä. Parastahan se on pyrkiä terveempään elämään yhdessä !

Noin negatiivista suhtautumista en katselisi, miettisin todella tarkkaan suhteen kokonaislaatua jos minulle tuollaisia sanottaisiin.

En myöskään kuuntelisi vuosien kitinää "olen läski byääh", seuraisi jatkuvia näyttäviä laihiksia ja niistä luopumisia jatkuvan puheen ja selostuksen säestämänä. Itseensä tyytyväinen, asiat loppuun asti saattava (tai kaikessa hiljaisuudessa ne yritykset tekevä) puoliso olisi minun juttuni.

Toistan: yhdessä kokonaisvaltaisesti terveempään elämään pyrkiminen olisi parasta.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.5.25 15:05:48

Tietysti tukisin ja hän tukee myös minua. Niin laihdutuksessa kuin muissakin asioissa, jotka eivät ole haitaksi kellekään. En näe mitään järkeä olla sellaisessa suhteessa, jossa kumppania ei halua tukea tai jossa kumppanilta ei saa tukea.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.5.25 15:08:26

"hän sanoi että ongelma on minun eikä hänen, turha vierittää vastuuta hänen niskoilleen. Minun täytyy itse ottaa härkää sarvista, vika on minun itsekurissani eikä hänessä"

Kuulostaa siltä, että mies luuli sinun syyttävän häntä ylipainostasi. Jos mies ei ole se, joka epäterveelliset ruoat teille valmistaa ja kantaa herkut jääkaappiin ja estää lenkkeilysi, niin ei hän varmasti syyllinen olekaan. Voisit sen verran korjata ajatuksenkulkuasi miehelle, että toteaisit ettei tarkoituksesi ollut syyttää häntä liikakiloistasi.

Laihdutuksen tukemisesta - minulle sopisi hyvin, että kotona syötäisiin vain terveellistä ruokaa ja mahdollisen muun laihduttajalle sopimattoman söisin muualla. Se ei olisi ongelma, mutta millekään kimppalenkeille en ehtisi ja se olisi liikaa ajankäytöllisesti vaadittu.

Lukemattomat innostukset, yritykset ja lopetukset syövät myös sen auttajan motivaatiota, joten se motivaatioapu olisi hyvä hakea joltain ammattilaiselta.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   12.5.25 15:26:31

Mun puoliso hyppäsi heti messiin, kun sanoin että haluan aloittaa salilla käynnin. On ohjeistanut, opastanut, tukenut ja kannustanut. Pudotettuja kiloja 15 ja kohta ollaan tavoitteessa.

Aivan ihana kun toinen ollut tukena matkan varrella.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.5.25 15:27:59

Jotenkin hassu ajatus, että jos puolisot oletettavasti viettää kuitenkin vaikka 5 tuntia viikossa aikaa yhdessä, yhtä niistä tunneista ei voisi vaihtaa esim jonkun ohjelman katsomisesta lenkkeilyyn, jos mies ei kerran ollenkaan urheile. Tai jos mies urheilee, ehkä aloittaja voisi mennä vaikka palauttelulenkille mukaan.

Tottakai se on epämotivoivaa kaikille, että laihdutus ei onnistu. Mutta sehän on se hetki kun sitä tukea just tarttee. Ei kai kukaan vaikka herkkuja rakastava tartte kannustusta siinä herkkujen syömisessä vaan syömisen lopettamisessa.

Lähettäjä: hih 
Päivämäärä:   12.5.25 15:46:55

Kyllä minä puolisoa tukisin, jos hänellä olisi joku projekti meneillään. Ihan sama mikä se projekti on, esim. pääsykokeisiin lukeminen, treenaaminen, tms.

Miehesi on kyllä törppö. Mutta sen sijaan, että masennut tuosta, sinun kannattaisi sisuuntua. Et anna miehen lytätä sinua vaan alat tehdä töitä sen eteen, että saat painoa pudotettua.

Tiedän jo etukäteen, että kun miehesi näkee, että saat tuloksia aikaan, hän koettaa saada sinua luovuttamaan. Ostaa tai leipoo herkkuja, tunkee niitä naamallesi ja suuttuu, kun et syökään niitä. Estää sinua lähtemästä lenkille jollain tekosyyllä. Syyllistää sinua siitä, että olet salilla tai lenkillä etkä lihomassa sohvalla. Alkaa valittaa, kun syötkin terveellisiä ruokia etkä hänen tarjoamiaan / ostamiaan höttöherkkuja. Täyttää kaapit sipsillä ja suklaalla ja jättää kaapinovet auki ja avaa keksipaketteja pöytään ja tyrkyttää niitä sinulle.

Mutta älä anna periksi. Voit vaikka ihan alkuun muuttaa omaan asuntoon että saat tehtyä muutoksen. Jos et halua muuttaa, niin sitten asia on vaikeampi ja sinun on kyettävä olemaan loukkaantumatta. Opettele vaikka sanomaan, että mikä häntä pelottaa, kun on noin epävarma.

Ehkä hän pelkää, että lähdet jonkun muun miehen mukaan kun onnistut hoikistumaan? Jos hän ajattelee nyt, ettet kelpaa kenellekään, kun olet lihava ja hoikempana miehet alkavat katsella sinua ja näyttää kiinnostustaan?

Palkkaa vaikka pt, ettei sinun tarvitse yksin touhuta. Joku sellainen, jolla on kokemusta painonpudotuksesta ja siinä tukena olemisessa, eli osaa tukea sinua niin, että innostut treenistä ja uudesta elämäntavasta, etkä tunne itseäsi huonoksi siksi, kun olet lihava, tai et onnistukaan laihtumaan viisi kiloa viikossa.

Ruudussa on sarja nimeltä Hurja painonpudotus Suomi
https://www.ruutu.fi/ohjelmat/hurja-painonpudotus-suomi
Noilla on aivan ihanat, heitä tukevat personal trainerit.

Vaikka itse en olekaan koskaan pudottanut isoa määrää painoa, niin omalla kohdallani toimii vhh/ketogeeninen ruokavalio ja liikunta. Olen nyt ollut viikon uudella elämäntavalla ja ihan ihmeissäni siitä, miten olen saanut kroppaa sutjakammaksi, kun nesteet lähtee ja lihakset joutuu käyttöön. En ole edes mitenkään suuresti tehnyt muutoksia. Reipas kävelylenkki puoli tuntia, vähän kotijumppaa, vähähiilarisempi ruokavalio. Suht ongelmattomasti, mutta muutos näkyy ja tuntuu.

Tee sellaienn muutos, jota jaksat jatkaa ja noudattaa vaikka loppuelämäsi. Aloita nyt uusi elämä ja mielellään tuota sinua halveksivaa mätäläjää.

Kannattaa myös ehkä hankkia joku laihdutuslääke tuohon tueksi. Ei välttämättä edes isolla annoksella, vaan tueksi, että kykenet paremmin tekemään elämäntapamuutoksen.

Ja sitten sellainen pyyntö, että voisiko aloittaja käyttää jotain sellaista nimimerkkiä, jota ei käytä myös kuusi ketjuun kommentoivaa? Olisi helpompi nähdä, mitkä kommentit on aloittajan kirjoittamia ja mitkä jonkun muun.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.5.25 15:55:27

Just oli terveyssummitissa eea:jen merkityksestä. Pitäisi makeannälän helpottaa huomattavasti, kannattaa kokeilla.

Lähettäjä: uuu 
Päivämäärä:   12.5.25 15:57:08

Puolison laihdutusprojektista ei ole kokemusta, mutta olen auttanut äitiäni. Vanha, yli 70 v, huonokuntoinen, monisairas, liikkuu rollaattorilla, 1-tyypin diabetes, BMI reilusti yli 40. Ei ole koskaan halunnut lihavuuskirurgiaa ja joku laihdutuslääke piti lopettaa, kun munuaisarvot nousi.

Olen kaikkeni tehnyt, että hän onnistuisi ja olisin tukena. Mutta tuntuu ihan turhalta.

Vaikka miten autan häntä hankkimaan liikuntavälineitä, käyn hänen kanssaan liikkumassa, autan arkisissa asioissa niin, että pärjää paremmin itsekseen, kokkaan terveellisiä ruokia, jne. Niin ei auta.

Hän keksii koko ajan tekosyitä sille, miksi nyt / tänään ei tarvitse harrastaa liikuntaa. "Katsotaan ennemmin leffaa ja syödään jäätelöä". Tai kun kokkaan vhh-pannukakkua, niin hän laittaa liikaa insuliinia ja valittaa silmiään pyöritellen, miten nyt on taas verensokerit alhaalla ja pakko syödä puoli litraa jäätelöä. Hän kyllä laittoi siihen pannarin päälle reilusti sokerihilloa... Sama esim. kala- tai kanasalaatin kanssa. Vaikka se on vhh:ta, niin hän laittaa hirveästi insuliinia, että saa syödä jäätelöä.

Ja jos joku tulee kylään, niin avaa pöytää 4-5 jäätelöpakettia sulamaan jo ennen kuin vieraat tulee. Hänelle ei mene jakeluun se, että 1-2 jäätelöpakettia riittäisi vallan mainiosti. Mutta kun ne jäätelöt on jo sulaneet, niin eihän niitä voi pakastimeen laittaa, niin ne on sitten syötävä pois, ja hän sitten yksin syö niitä. Tarjoaa toki minullekin, mutten minäkään jaksa montaa litraa syödä.

Todella turhauttavaa yrittää auttaa häntä. Tekosyitä riittää, mässyä uppoaa, liikunta ei maitakaan. Ja vaikka hän on laittanut isot rahat sähköavusteiseen kolmipyörään, ulkokäyttöön soveltuvaan rollaattoriin ja isoon potkuriin ja tien mihin, niin ei käytä niitä. Ei ainakaan, kun on yksin.

Voi siis hyvin olla, että sinunkaan miehesi ei enää jaksa tukea sinua, kun aiemmatkin yritykset on menneet mönkään. Toki se on typerää, koska voisihan hän auttaa sinua alkuun kun sinulla kerran motivaatiota riittää sen muutaman päivän. On aika tökeröä sanoa suoraan, ettei auta. Kuulostaa siltä, ettei hän edes halua sinun onnistuvan.

Lähettäjä: Hogan 
Päivämäärä:   12.5.25 16:05:08

Yhdessä kuihutaan.
Toinen 25 ja toinen 19 ja jatkuu Tavoite 50

Lähettäjä: Hogan 
Päivämäärä:   12.5.25 16:16:24

Yhdessä kuihutaan.
Toinen 25 ja toinen 19 ja jatkuu Tavoite 50

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   12.5.25 16:55:45

Pääset heti eroon 100 kilosta, kun näytät miehelle ovea.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.5.25 17:22:22

Tuossa ottaisin härkää sarvista, ja kiloja karisisi puolison verran.

Lähettäjä: —/ 
Päivämäärä:   12.5.25 17:49:26

Mä haluaisin tukea, kun puoliso haluaisi karpata, mutta se menee minulle, joka kokkaan, aivan mahdottomaksi. Harrastan itse aerobista liikuntaa, johon tarvin hiilihydraatteja, ja olen kasvissyöjä. Mies syö lihaa eikä oikein pidä kasviksista eikä suostu syömään kalaa, äyriäisiä eikä sieniä. En ole kerta kaikkiaan keksinyt miten näistä lähtökohdista rakentaisin ruokavalion, joka sopii molemmille, niin ettei minun tarvitse karpata. Ja naurettavaa kyllä, poden tästä huonoa omatuntoa, vaikka kokkaan muuten aidosti terveellistä ruokaa - etenkin koska edellinen kumppaninsa karppasi ja mies oli kuulemma silloin hoikistunut ja voinut hyvin.

Lähettäjä: Kyllä 
Päivämäärä:   12.5.25 19:44:13

Olen tukenut miestäni alkoholinkäytön nujertamisessa ja hän minua laihduttamisessa noin 16 vuotta. En ole laihtunut mutta hän on laihduttanut mukana, laihtuen. En käsitä miten hän on jaksanut minun päivittäistä tuskailua kilojen karistamisen suhteen. Välillä aistin että aihe kyllästyttää häntä kuten itseänikin. Taika painonpudotukseen taitaa viimein löytyä, joten ainainen laihdutusteema taitaa jäädä.

Aina sanotaan että syö vähemmän kuin kulutat, mutta minun on ollut vaikea uskoa että kulutukseni liikuntaa harrastavana on tonnin paikkeilla eikä yli kahden tonnin kilokalorin. En tosiaan laihdu 1700 kilokalorilla, vaikka liikuntaa olisi 400-800 kilokalorin edestä päivässä. Siksi niukka kalorimäärä.

Lähettäjä: Hopli 
Päivämäärä:   12.5.25 20:56:00

Lämpimiä ajatuksia suuntaasi aloittaja. Minulle tuli olo, vaikka en tunne teitä kumpaakaan, että miehesi ei varmaan tarkoittanut lytätä vaan asetti toisaalta terveellisiä rajoja. Koskaan kenenkään ei kannata mennä missään ihmissuhteessa liikaa tukemaan toista, koska se ei ole hyväksi kummallekaan. Toista voi tukea riittävästi vähemmälläkin tsempillä ja osallistumisella, ja edelleen aidosti välittää toisen tarpeista vaikka ei heittäytyisikään täysillä.

On totta, että suurin vastuu on jokaisella itsellään loppupelissä - myöskään henkisesti ei ole hyvästä (eikä ok) takertua kehenkään tai mihinkään mitenkään voimakkaammin saadakseen apua, vaikka kokisi että siitä olisi itselle apua
(ellei kyse ole ammattiavusta, jossa voidaan toimia eri pelisäännöin), vaan tosiaan tulee löytää voima asioihin omasta itsestään. Hyvässäkin suhteessa on rajat sille mitä tulisi toisen hyväksi tehdä, eikä tämä tarkoita ettei toinen aidosti rakasta, kunnioita ja välitä toisesta. Enemmänkin päinvastoin, itsestään huolta pitävä jaksaa ja voi pysyä paremmin toisen rinnalla, vaikka sanoisikin joihinkin asioihin "ei" .

Toivon, että löydätte sen tien yhdessä, jossa koet että saat kumppaniltasi kohtuullisesti tukea ja kumppanista tuntuu edelleen että häneltä ei vaadita mitään liikaa. Tukea toista voi niin monella tapaa!

Ei kuitenkaan kuulosta reilulta odottaa, että toinen tekee suuria muutoksia. Mitä varsinkin vaikka syöminen voi olla, koska asia on henkilökohtainen ja iso osa elämää, tai mikä tahansa muu asia, joka tuntuu pakotetulta silloin jos joku muu haluaa rajoittaa, ja varsinkaan silloin jos kyseessä ei ole mikään yksittäinen hetki vaan vaatisi pitkäaikaista elämänmuutosta joka ei sillä hetkellä edes lähde omista tarpeista.

Luulen jotenkin ymmärtäväni mitä rakas aloittaja tarvitset ja tarkoitit, välität varmasti puolisostasi ja halusit itsellesi hyvää. Saat pahoittaa mielesi, mutta ole myös itsellesi armollinen ja anna itsellesi myös lupa välillä epäonnistua, ja tunnustele sisintäsi kunnes sinulle selviää miten sinun kannattaa jatkaa. Jos ja kun siltä tuntuu pyydä anteeksi ensin itseltäsi ja sitten kumppaniltasi, jos sinusta tuntuu että niin kannattaisi tehdä ja osoita selkeästi mitä pyydät anteeksi ja miksi. Jos kumppanisi on hyvä tyyppi, hän myös voi murehtia asiaa eikä tiedä miten ottaa asia puheeksi. Voit aloittaa siitä, että et varmistat että teidän välillä on kaikki hyvin. Sitten on helpompi jatkaa itse asian kanssa,kun yksi murhe vähemmän kuormittamassa.

Laihdutus on enemmän maraton, kuin pikamatka. Omat tunteet, uuden oppiminen itsestään ja niiden käsittely voivat olla isokin osa matkaa, edistystä on myös tämä osuus vaikka se ei näykään puntarissa mutta on tärkeää siinä missä vaikka muutokset ruokavaliossa.

Voisitko löytää seuraksi esim. Toisia laihduttajia tai jonkinlaisen mentorin ohjaamaan silloin tällöin? Näin sinusta ei ehkä tuntuisi niin paljoa siltä, että odotat tukea puolisoltasi.

Lähettäjä: Ainokainen 
Päivämäärä:   12.5.25 21:38:13

Puolisoa tuetaan aina. Sitä ei tarvitse ansaita.