Lähettäjä: Ällö
Päivämäärä: 8.5.25 21:14:18
Vuosien mittaan eniten mieleen on jääneet ystävälliset ja asioista kiinnostuneet, kohteliaat ihmiset. Myös moni, joka on muistanut jotenkin jollain eleellä tai lahjalla. Monista on tullut kavereita, jopa ystäviä vuosien saatossa.
Absurdit asiakkaat ja täysin asiattomasti käyttäyttyneet. Esimerkiksi hän, joka kuvasi minua kameralla, kun kieltäydyin tarjoilemasta mitään. Epämiellyttävästi ja huonosti käyttäytyneet, näitä tosin on häviävän vähän, ei edes vuositasolla kohtaa juurikaan. Erittäin erikoisrt ja monitahoiset sekä ristiriitaiset toiveet/allergialistaukset jää myös mieleen. Asiakas, joka halusi medium- pihvin sata asteisena, mutta ei millään ymmärtänyt, että sellaista ei ole fysiikan lakien vuoksi mahdollista valmistaa. Sarjasyömäri.
Lisäksi asiakkaat, jotka ovat purkaneet mieltään vaikeistakin aiheista ja kadonneet sitten tyystin yllättäen. Vaivaa yhä muutaman kohdalla, saivatko asioitaan ratkottua. Muutama kollega on kertonut olleensa viimeinen, jolle asiakas on puhunut ennen itsemurhaansa.
Kaikki erikoiset ja hassut tapaukset, tapaukset, joissa on tarvittu ambulanssia tai muu tavallisesta poikkeava. Yksi hauskimmista oli vanhempi rouva, joka halusi tunnetussa taiteilijaravintolassa järjestää performanssin omien sanojensa mukaan. Äkkiäarvaamatta hän heitti muutaman kuperkeikan keskellä ruokapöytärivistöjä alushousut vilkkuen, täydessä ravintolasalissa. Tästä innotoutuneena ilmoitti tekevänsä saman myös terassin asiakkaiden iloksi ja lähti ulos toteuttamaan samaa.
|