Lähettäjä: lenkille? 
Päivämäärä:   29.4.25 07:23:38

Eilen totesin jälleen saman asian, jonka olen huomannut joitain kertoja aiemminkin. Aina ei huvittaisi lähteä lenkille, vaan tuntuu, että on jotain parempaa tekemistä, kuten istua sohvalla ja syödä jäätelö.

Lähdin kuitenkin, vaikka alku tuntui nihkeältä ja kurjalta. Puolen tunnin jälkeen alkoi sujua, kun kroppa oli kunnolla lämmennyt. Ja kun tulin takaisin kotiin, oli hyvä fiilis myös sen takia, etten antanut itselleni periksi vaan vähän pakotin itseni lähtemään. Mitään oikeaa syytä (esim. flunssa tms.) kun ei lähtemättömyydelle olisi ollut, oli vain tekosyitä.

Tajusin, etten muista yhtäkään sellaista kertaa, jolloin olisin lähtenyt lenkille vaikkei ensin huvittanut, ja katunut lähtemistä jälkikäteen.

Lenkille kannattaa aina lähteä. Jos ei ole palautunut edellisestä, kannattaa lähteä kevyelle lenkille tai vain kävelemään. Ulkoilu ja liikkuminen ei koskaan kaduta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.4.25 07:24:58

Lenkille lähtemisen vaikein ylitettävä kynnys on kotiovella.

Lähettäjä: Kerran 
Päivämäärä:   29.4.25 07:26:52

Kerran kaduin, koska ihastukseni oli käynyt meillä sillä aikaa.

Lähettäjä: pp 
Päivämäärä:   29.4.25 07:27:36

Sama! Kunhan saa itsensä ylös ja pääsee lähtemään, niin jälkeenpäin on hyvä olo. Poislukien sellaiset kerrat kun esim. allergiat on päässeet yllättämään.

Se on oikeastaan aika hyvä motivaattori, kun tietää että riittää kun saa vaatteet päälle ja kävelee ovesta ulos, loppu hoituu melkein itsestään. Sateisella säällä on myös raikkaampi ilma, joten pieni tihkukaan ei ole este.

Lähettäjä: Lenkkeilijä 
Päivämäärä:   29.4.25 07:30:44

Kerran kaduin koska kaaduin päistikkaa suksilla mäkeen koska tökkäsi hiekkaan. Silmälasit mäsänä ja naama mustelmilla.

Muuten en koskaan!
Tuota olen yrittänyt täällä sanoakin eräille jotka eivät saa itseään lenkille että harvemmin sitä kadut että lenkki tuli tehtyä- ennemmin kadut ettet lähtenyt

Lähettäjä: Mari 
Päivämäärä:   29.4.25 07:55:57

Muutaman kerran joo silloin kun olin uupuneimmillani ja (parin kilometrin kävelylenkilää) kroppa tuntui lyijynraskaalta ja oli vaikea hengittää ja suoraan sanoen joka askel v*tutti kun koirakin repi joka suuntaan. Mutta toki niilläkin kerroilla jälkikäteen oli ihan hyvä fiilis siitä, että selviydyin.

Lähettäjä: Paju 
Päivämäärä:   29.4.25 08:00:43

Kaduttaa useinkin, koska kehoni on jo valmiiksi ylirasitustilassa ja loppu, lenkki vain pahentaa oloa ja tilannetta. Mutta mieli ei aina anna jäädä kotiin lepäämään, vaikka se olisi oikeasti parasta mitä voisin tehdä itselleni. T: toipumassa ortoreksiasta

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   29.4.25 08:07:46

Kyllä. Viime kesänä se kävelylenkki, jolla kaksi miestä yritti hyökätä kimppuuni. Hyvää tässä oli se, että selvisin säikähdyksellä. Huonoa se, että jouduin luopumaan lopustakin yhteiskunnallisen perusturvallisuuden illuusiosta.

Lähettäjä: lenkille? 
Päivämäärä:   29.4.25 08:10:09

Paju: onpa kurja tilanne. Juuri tuostahan paljon myös puhutaan, että jos on rasittunut tai vaikka paljon psyykkistä stressiä, niin rankka liikunta ei ole silloin järkevää. Parempi olisi tehdä se rento ja palauttava kävelylenkki, josta aloitusviestissänikin kirjoitin.

Mutta viestisi loppu, ortoreksian mainitseminen, kertoo hyvin, ettei nautiskeleva ja leppoisa kävely ole sinulle helppo vaihtoehto. Ehkä joskus kokeiltavaksi kuitenkin? Jos ei mieli anna jäädä kotiin lepäämään, niin antaisiko mieli lähteä vaikka lintujentarkkailuretkelle kiikareiden kanssa? Ulkoilemaan ja "lenkille", mutta ei hikoilemaan ja urheilemaan?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.4.25 08:16:40

En ikinä ole kyllä katunut jäätelön syömistäkään tai kotiin jäämistä. Eli jotenkin outo asettelu. Todella poikkeuksellista, että katuisin mitään tekemääni, joka ei moraalisesti ole väärin.

Lähettäjä: Erakkorapu 
Päivämäärä:   29.4.25 08:24:43

Kerran lähdin pyörälenkille. 30km matka samaan ilmansuuntaan ja koko matkan ajan sellainen vastatuuli, että piti polkea kaiken aikaa tai pyörä pysähtyi. Ärsytti ihan suunnattomasti ja ärsytti pitkään pyöräilyrupeaman jälkeenkin. Kadutti että edes lähdin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.4.25 08:38:55

Olin pahoissa kivuissa, ja niihin tyrkytetään joka taholta liikuntaa ja buranaa ratkaisuksi. Joka kerta kun lähden lenkille silloin, kadun vahvasti koska tuntuu siltä että pitää ryömiä kotiin ja jokainen askel on vaan ontumista.

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   29.4.25 08:41:49

Olen, sen kerran kun irtokoira kävi oman koirani kimppuun ja seurauksena oli paha puremavamma, joka vei eläinlääkäriin ja toipuminen vei viikkoja. Loppuelämän seurauksena koiralleni jäi eläinlääkärikammo kivuliaan vamman hoidosta. Itselleni jäi taistelu korvauksista purreen koiran omistajan kanssa, mikä oli hankala juttu sekin.

Kadun ikuisesti, että lähdin ko. suunnalle lenkille, missä yleensä en edes käy. Enkä käy enää ikinä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.4.25 08:52:31

Yhdesti. Alkoi tulemaan räntää taivaan täydeltä puolessa välissä lenkkiä ja siinä tarvoin monta kilsaa kengät märkinä ja silmät täynnä lunta.
Muuten lenkillä käynti ja ulkoilu on parasta.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   29.4.25 09:09:17

On pahempaakin kaduttavaa.

Lähettäjä: jipo 
Päivämäärä:   29.4.25 09:18:54

Silloin kun olin oikein tosissaan hurahtanut juoksuun, niin kyllä tuli lähdettyä monta kertaa, vaikka olisi pitänyt pitää lepoäivä ja toipua. Siitä seuranneet rasitusvammat kyllä kadutti.

Sen sijaan räntäsateessa ja kengät märkinä on tullut juostua vaikka kuinka monta kertaa, se ei kaduta lainkaan.

Lähettäjä: Ruska 
Päivämäärä:   29.4.25 09:19:03

Tämä on ihan totta, mutta kerran olen! Lähdin talvella lenkille, enkä huomannut että kenkien pohjat olivat revenneet pahasti. Joka kymmenes metri jouduin ronkkimaan suojalumipaakkuja pohjista jotka painoivat todella inhottavasti. Vähän niinkuin koirilla anturakarvoihin tarttuvat lumipallot. Silloin kaduin ja kirosin kun piti lähteä ja tämä paheni vasta puolessa välissä lenkkiä niin että kolme kilometriä piti kävellä takaisin kotiin paakkukengillä. Kotona sitten jo nauratti, että tämä vissiin on se poikkeus sääntöön!

Lähettäjä: Nasty 
Päivämäärä:   29.4.25 09:24:37

Kerran, työ ja siviilipuhelin taskussa ja ukkonen yllätti juuri lenkin pisimmällä kotoa pisteessä. Siinä sitten yritin kahta iphonea pelastaa ja juosta (kävelylenkki piti olla) mutaiseksi mennyttä peltotietä puhelimet käärittynä hupparin sisään piiloon. Siinä liejussa sutiessa *tutti ihan kohtalaisesti.

Samoin olen joskus lähtenyt "vähän kantapäästä kuluneella" lenkkarilla juoksemaan hiekkatielle, tuloksena tuo hiertynyt kohta täynnä hiekkamujua, hirveä hiertymä tunne kantapäässä ja helvetillinen helle tietenkin päällä. Lenkkarit jäi kotimäessä roskikseen ja kävelin paljain jaloin kotiin.

Paskat varusteet on varmin tapa pilata liikunnan ilo.

Lähettäjä: + 
Päivämäärä:   29.4.25 10:47:58

Vähän kaduttaa se tammikuinen lenkki, jolla päätin pidentää matkaa ja mennä vähän pidemmän kautta. Teloin sillä lisäreitillä jalkani, ei ole vieläkään oikein kunnossa.

Lähettäjä: kata 
Päivämäärä:   29.4.25 11:15:01

Kerran kaduin. Olin huonovointinen jo ennen lenkkiä mutta ajattelin sen parantavan olotilaa...no, se olikin norovirus joka iski sitten just 5km kotoa.. löysät pusikkoon x 4 kotimatkalla ja ei tietenkään edes nenäliinaa mukana.

Lähettäjä: Lo 
Päivämäärä:   29.4.25 11:17:42

Joskus on rankkasateet yllättänyt kesken lenkin ja silloin oo kyllä miettinyt et ois ollu kivampaa kotona vaan olla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.4.25 11:18:29

Olen katunut usein. Alkaa oksettaa, pyörryttää, tulee kylmä, ei vaan jaksa. Näistä sitten jää kammo myöhemmäksi.

Lähettäjä: koiro 
Päivämäärä:   29.4.25 11:33:04

Koirani on aloittajan kanssa 100% samaa mieltä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.4.25 11:36:03

Olen kyllä useammankin kerran, mutta lenkkeilen edelleen silti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.4.25 11:38:04

Olen, useinkin. Valmiiksi väsyneenä ja rasittuneena olen pakottanut itseni lenkille ja lopputulos on, että olen seuraavat päivät kuumeflunssassa. Jonka olisin mahdollisesti välttänyt kokonaan, jos olisin vain ymmärtänyt levätä.

Lähettäjä: ei poluille 
Päivämäärä:   29.4.25 12:27:32

Ekat 5min menee hyvin mutta sitten jumaahtaa kaikki lihakset lukkoon ja sattuu eikä pysty kävelemään kotiin. Mistähän johtuu?

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   29.4.25 13:46:36

”Lenkille lähtemisen vaikein ylitettävä kynnys on kotiovella.”

Minulla tämä ei pidä paikkaansa. Lenkille tulee lähettyä, usein mielellään ja joskus vaivalloisesti, mutta yleensä se väsymys tai muu sitten iskee nimenomaan kesken lenkin.

Lähettäjä: kipeä 
Päivämäärä:   29.4.25 13:56:01

"Minulla tämä ei pidä paikkaansa. Lenkille tulee lähettyä, usein mielellään ja joskus vaivalloisesti, mutta yleensä se väsymys tai muu sitten iskee nimenomaan kesken lenkin."

Sama.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   29.4.25 15:15:08

Olen yhden kerran, oli ihan hirveää rämpimistä, koko ajan vastatuuli ja tuiskutti räntää, katselin ihmisiä lämpimissä kodeissaan ja tuli kurja ja yksinäinen olo.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   29.4.25 15:16:27

Kerran olen. Jälkikasvun rattaista irtosi rengas ja muutenkin kaikki meni päin peetä.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   29.4.25 16:08:58

Voi kuule, monesti! On ollut välillä niin takkuista touhua että on vaan v*tuttanut.

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   29.4.25 17:34:36

Ainoastaan jos olen ollut tosi, tosi väsynyt jo valmiiksi, siis unettomuuden takia. Muuten ehdottomasti aina positiivinen vaikutus. Ja väsyneenäkin voi tietty kävelyllä käydä, sitä en ole varmaan koskaan katunut, juoksulenkki sen sijaan on joskus turhan rankkaa. Minä oikein rakastan huonoja säitä, mitä huonompi, sen parempi!

Lähettäjä: Gio 
Päivämäärä:   29.4.25 17:59:00

Olen katunut. Silloin olen lähtenyt lenkille, vaikka keho on yrittänyt kertoa että pitäisi levätä. Silloin seurauksena on ollut vain pelkkää haittaa terveydelle ja hyvinvoinnille.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.4.25 18:05:31

Tosi monta kertaa. Siis voisin sanoa että melkein aina. En voi käsittää etteikö sitä katuisi!

Mulla on jotain ihme ärsyttävää aistiherkkyyttä joka vaivaa lenkeillä. Jos on yhtään tuulta, mulla vuotaa silmät samalla tavalla kuin itkisin. Siis aivan solkenaan. Nytkin siellä on ihan kevyt tuulenvire ja tiedän että vesi valuisi taas kaulaan asti. Tuulenvire, pienikin pistää mua korviin ja vihaan yli kaiken sitä selkään kihoavaa kirvelevää hikeä.

Muutaman kerran vuodessa käytännön syistä joudun kävelemään jopa 6km lenkin ja vihaan sitä sydämeni pohjasta. Niin tylsää talsimista että meinaa räjähtää tylsyyteen. Ja tietty ne silmät vuotaa, korviin pistää jne.

Kävely on tylsää ja kamalaa. Sisällä sen sijaan tykkään urheilla. Tykkään myös tehdä suojaisessa paikassa puutarhatöitä ja tykkään luonnosta myös muuten mutta reippailu luonnossa ei ole kivaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.4.25 20:16:19

Monestikin. Usein tuolla tulee sellaisia törppöjä vastaan koiriensa kanssa, että saa katua lenkille lähtöä. Yritän valita ajankohdan ja lenkkireitin sillä tavalla, että tulisi mahdollisimman vähän ketään vastaan, jotta olisi edes joku mahdollisuus hyvään fiilikseen. Väistelen muita ihmisiä ja varsinkin koiria, silti aina joku idari päättää yrittää tehdä tuttavuutta jopa väkisin. Haluaisin tehdä lenkkini rauhassa, mutta tuntuu välillä mahdottomuudelta.

Lähettäjä: Kevätmieli 
Päivämäärä:   29.4.25 20:22:03

Enpä oikeastaan. Kerran kesken lenkin kyllä tuntui, etten vaan jaksa kävellä ja mietin jo, että soitan miehen hakemaan. Myöhemmin samana tai seuraavana päivänä selvisi, että mulla oli korona. En mä silloinkaan varsinaisesti katunut.

Lähettäjä: Hah 
Päivämäärä:   29.4.25 22:22:55

Olen. Juoksin 12km silloisen miesystävän seurana, lopputuloksena vasen nilkka paskana 3kk. Olis pitänyt vaan uskoa omaa kroppaa et kovalla pohjalla juokseminen ei ole ok.
En ole paljon uskaltanut juosta tuon jälkeen. Mutta pitkiä reippaita kävelylenkkejä olen tehnyt :)

Lähettäjä: Bink 
Päivämäärä:   29.4.25 22:27:22

En ole koskaan saanut mistään liikunnasta (jollei ratsastusta oteta huomioon) mitään kiksejä tai hyvää oloa etukäteen tai jälkikäteen. Tulee vain hiki, mikä on todella ällöttävä olotila. Talvella tulee helposti kylmä, kun ensimmäisen vartin jälkeen on hikoillut ja sitten hiki alkaa kuivua. Siksi lähinnä vesijuoksen tai uin, koska hikoilua ei tunne.

Lähettäjä: _- 
Päivämäärä:   29.4.25 23:25:13

"Paskat varusteet on varmin tapa pilata liikunnan ilo."

Niin on. Minulla on oikeasti hyvä kestävyys kävellessä, kunhan on mukavat ja hyvät kengät jalassa ja tarpeeksi vähän vaatetta päällä. Liiallisissa vaatteissa puuskutan kuin minulla ei olisi kuntoa ollenkaan, kun taas seuraavana päivänä kevyissä vaatteissa ei mitään ongelmaa. Minulle tulee talvellakin helposti kuuma, joten jos on niin sanotusti lämmin talvipäivä, saatan laittaa t-paidan ja sen päälle takin, ja johan jaksan kävellä. Sitten kun on joku paksu huppari ja sen päällä takki, olo on niin ahdistava ja rasittava, että haluan vain mennä kotiin makaamaan. Toinen on liian liukas keli. Jos täytyy jännittää jalkoja jatkuvasti, ne kipeytyvät. Jos kävelee liian rennosti, kaatuu. En jaksa kävellä, jos se vaatii kamalasti varomista tai jos olen ihan hiessä.

Lähettäjä: moro 
Päivämäärä:   29.4.25 23:46:50

Muutaman kerran.

Nuoruudessa lähin lenkille kun liikunta oli yksi vinkki pahoihin kuukautiskipuihin. Kesken lenkin iski semmoset kipukohtaukset että itkin ja ryömin kotia.

Kerran oli oli loikittava hirveetä kyytiä polulta sivuun ripuloimaan. Silloinkin toivoin jääneeni kotiin.

Lähdin lapissa pitkälle lenkille pahimpaan sääski aikaan. Lähtiessä oli sopiva tuuli ettei ne pahasti häirinneet mutta kesken matkan tuli tuuleton paikka ja hyvä kun sai henkeä niiltä. Mietin että en oikeasti selviä kotia jos koko loppumatka on tämmöistä. Luojan kiitos sitä kesti vaan joku 15min, yhtään pidempään ja olisin soittanut vaikka taksin kotia.