Lähettäjä: joustaa?
Päivämäärä: 26.4.25 13:11:31
Luin netistä jostain ulkomaiselta keskustelupalstalta opiskelijanaisesta, jonka varakkaampi miesystävä halusi kaliisiin ravintoloihin ja hintaville matkoille vaatien jälkikäteen, että nainen maksaa oman osuutensa, johon hänellä ei ollut varaa.
Samanlainen oli opiskeluaikana kaverin miesystävä, jolle ei kelvannut ns. tavispaikat ja lomilla ja vkl-reissuillakin olisi pitänyt olla hintavat kohteet, hotellit ja ravintolat, mutta kaverin olisi pitänyt maksaa oma osuutensa. Erohan heille tuli, tietenkin, koska kaveri ei voinut ja mies vaati syyllistäen kun kaverin kanssa ei voi tehdä mitään, kun kaikki on liian kallista.
Tästä tuli mieleen, että mistä tulee se ilmeisesti ei epätavallinen ajatus, että kalliimman mukaan pitää toimia? Otetaan huomioon vielä sekin, että riippumatta kumppanin varakkuudesta, ei ole sanottua että toinen haluaa käyttää rahaa mielestään turhaan, vaikka varaa olisikin (puhumattakaan jos ei ole). Itse en ole halukas käyttämään rahaa tiettyihin "hienoihin" asioihin vaikka voisin, koska en saa kyseisistä asioista itselleni mitään sellaista, jolla voisin perustella rahankäyttöä niihin. Esim. hotelli matkalla on asia, jonka pitää olla tietenkin siisti ja siiinä mielessä hyvätasoinen, mutta koska en vietä lomaani hotellihuoneessa tai hotellin alueella ylipäätään, en ole kiinnostunut maksamaan ns. luksuksesta, koska ei hotellissa oleminen ole minulle matkan tarkoitus. Jos kumppani ehdottomasti haluaisi johonkin sellaiseen aktiviteettin osallistua, josta en haluaisi maksaa ylimääräistä eikä hänelle kävisi minun ehdottamani vaihtoehto samasta asiasta (kuten normihyvätasoinen hotelli), hänen pitäisi itse vaatimansa minulle maksaa jos ehdottomasti haluaisi kanssani sinne mennä/tehdä - ei siksi, etten voisi tai haluaisin lokkeilla, vaan siksi että miksi käyttäisin omia rahojani johonkin, josta en saa ns. mitään vastinetta? Toki hän saisi vastaavasti olla kelpuuttamatta minun ehdotustani, mutta siitähän ei ole kyse vaan siitä, miksi oletus usein on , että kalliimpi ehdotus on se, jonka mukaan pitää toimia?
|