Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.4.25 10:03:25

Puoliso on toiminimiyrittäjä. Harkinnut oy:n perustamista, mutta erinäisistä syistä ehdottanut että minä omistaisi 51% ja hän 49% yrityksestä. Mietin että jos tähän lähden niin mitä vastuita minulle tulee? Jos en nosta yrityksestä palkkaa, vaikuttaako verotukseen, onko kuluja? Täytyykö minulla olla YEL vakuutus? Mistä lähteä etsimään tietoa ennen kuin tähän ryhdyn?

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   26.4.25 10:25:40

Miksi hän haluaa sinut osavastuuseen omasta yrityksestään, ja lisäksi vielä niin, että päätäntävalta jäisi hänelle?

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: Mari 
Päivämäärä:   26.4.25 10:27:09

Osakkeen omistaminen ei edellytä yel-vakuutusta. Ainut mitä häviät on sijoitettu pääoma. Jos olet hallituksessa silloin olet myös vastuussa. Perheyritys voi joissan typerän viranomaisen mielestä evätä sosiaalietuuksia. Tämä pahin musta aukko, jota vaikea etukäteen tietää. Miehesi voi perustaa oy:n yksin siihen ei tarvita useampia henkilöitä. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että pysy erossa miehesi yrityksestä. Tietämys liian puutteellista, seuraamukset voi olla kovat.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   26.4.25 11:18:51

Myös minä ehdottaisin, että pysy erossa. Perustelu on se, että kysyt asiaa hötönetistä, koska et itse ymmärrä hölkäsen pöläystä koko asiasta.
Seuraava vaihe voi olla se, että sinun nimeäsi pyydetään takaajaksi yrityksen velkaan. Sitä on viimeinen virhe, jota missään nimessä ei kannata tehdä.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.4.25 11:20:33

Siksi tässä selvää otankin, kun tietämys puutteellista. En koe tarpeelliseksi tähän avata miksi järjestely olisi näin, mutta sille on hyvät perusteet. Lähinnä mietin, että jos en omaisuuttani yritykseen sijoita ja jos lainaa yritykselle ottaisi (tuskin) niin mitään en vakuudeksi panttaa.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   26.4.25 11:22:28

Miten voit ymmärtää onko perusteet hyvät, jos et ymmärrä järjestelyn seurauksia?

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.4.25 11:27:40

No mitä ne seuraukset sitten on? Olisi pitänyt muotoilla kysymys niin että jos perustan oy:n niin mitä vastuita tai velvollisuuksia minulla on. Ymmärrän, että on mahdollista tulla kusetetuksi tällaisessa järjestelyssä MUTTA vaatii tietysti sen että lähtee takaajaksi, sijoittaa omaa omaisuutta, panttaa omaisuutta vakuudeksi jne. Jos näitä ei tee, niin mitä huonoja seurauksia minulle on?

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: heh 
Päivämäärä:   26.4.25 11:46:32

Hyvä ihminen älä lähde tuohon. Älä ikinä, missään tapauksessa ota nimiisi lainoja tai lähde takaamaan yrityksen lainoja. Älä osta kalliita työkaluja yritykselle äläkä myöskään vuokraa omiin nimiisi kalliita työkaluja yrityksen käyttöön. Ilmeisesti 49/51 jako on suositeltavin, näin toisella on päätäntävalta. Mutta miksi se jäisi sinulle kun et osallistu ilmeisesti koko yrityksen pyörittämiseen? Haiskahtaa vilunkipeliltä.

Miten aiot toimia tulevaisuudessa jos tarvitset sos. tukia? Sinut katsotaan yrittäjäksi, pelkkä hallitusjäsenyys sukulaisen firmassa ilman omistajuutta tai jopa se että puolisolla on yritys on ollut riittavä perustelu tukien eväämiseksi. Esimerkiksi työttömyyskorvaus voidaan evätä ja on evätty näillä ja heppoisemmillakin perusteilla. En väitä että näin olisi kaikkien kohdalla mutta mahdollisuus on olemassa. Entä jos eroatte, pääsetkö eroon yrityksestä? Vaaditaanko sinulta alkupääomaa perustamiseen?

Suosittelen tutustumaaan esimerkiksi Kauppakamarin ohjeisiin sekä ihan lakitekstiin aiheesta. Koska et itse mitään aiheesta ymmärrä niin mene nyt vähintään jonkun noista asioista ymmärtävän juristin juttusille ettei sua viilata linssiin joko tarkoituksella tai tietämättömyyttä. Voi tulla erittäin kalliiksi joka tapauksessa. Löysin aika helppotajuisen sivun jon on kereätty oy perustamisesta jotain. Ei kata kaikke aja tietenkin myyvät palveluaan mutta kannattaa tutustua tähänkin.
https://www.osakeyhtiotoimisto.fi/artikkelit/valta-yrityksen-perustamisen-sudenkuopat

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: Ploplo 
Päivämäärä:   26.4.25 11:58:37

Minä ostin pienen osuuden yrityksestä, josta mieheni omistaa yli puolet. Jouduin ottamaan Yel-vakuutuksen, koska yhdessä puolison kanssa omistamme yli 50%. Olen tosin myös töissä yrityksessä.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.4.25 12:09:50

Kiitos heh, nyt sain edes jotain konkreettisia asioita miksi ei kannattaisi lähteä hommaan mukaan. Oma työpaikkani on sellainen että tuskin koskaan työtöntä päivää tulen näkemään, mutta kaikkihan on tietenkin mahdollista ja työttömyysetuuden evääminen olisi ikävä asia siinä tilanteessa. Koskaan en mitään lainaa aio taata enkä omaisuuttani toisen yritykseen aio pistää.

Pakko kai asiaa avata nyt sen verran, että puoliso on luottotiedoton, ja mm pankkitilin avaaminen yritykselle tuntuu olevan mahdotonta tämän vuoksi. Siksi minä omistaisin sen 51%. Itse olen aina ollut tarkka taloudellisesti, koskaan en ole elänyt yli varojen tai saanut edes maksumuistutusta, joten tottakai mietin hyvin tarkkaan voiko tästä olla minulle jotain haittaa, vaikka en omaisuuttani mihinkään laittaisi vakuudeksi tmv.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   26.4.25 12:21:27

Kannattaa miettiä tosi tarkkaan. Jos sinä otat pankkitilin, sinä omistat isoimman osuuden yrityksestä, joudut kyllä pistämään nimmaria papereihin. Mistä löytyy se pääoma jolla yritys aloittaa vai täytyykö siihenkin ottaa laina? Laina joka on sinun nimissäsi? Jos annat miehelle kaikki oikeudet tilin käyttöön (jotta hän voi pyörittää yritystä) mitä kaikkea mies voi niillä oikeuksilla tehdä? Tai jos et anna miehelle kuin minimi oikeudet, kuinka paljon ylimääräistä työtä sinä joudut tekemään ja voiko mies pyörittää yritystä lainkaan?

Kuinka paljon vastuuta sinulle tulee jos asiat yrityksessä menee pieleen (tahallaan tai vahingossa)? Kun omistaa 51% yrityksestä, ei ole enää mikään yksittäinen osakkeen omistaja vaan sinä olet yrityksen pääomistaja. Jos mies ei esimerkiksi maksa yrityksen veroja oikein, uskooko verottaja että ei sinulla ollut asiaan mitään arpaa? Tuskin. Jos mies päätyy rikkomaan asiakkaan kanssa sopimusta ja tulee sopimussakko? Entäs jos mies tekee päätöksiä jotka mielestäsi heikentävät yritystä taloudellisesti, kuka saa päättää? Tai mitä jos te eroatte? Voiko mies edes ostaa sinua ulos? Millä hinnalla sinä ostat miehen ulos? Yhteinen yritys olisi ihan superkiva tapa kiusata exää. Tai mitä vaan muuta.

Itse sanoisin että joko en ole yrityksessä lainkaan tai olen oikeasti aktiivinen osakas joka tietää mitä tapahtuu ja osallistuu päätöksentekoon. En ikinä suostuisi tuollaiseen vaihtoehtoon jossa minä olen sidottu yritykseen kiinni mutta oikeasti ei ole mitään sananvaltaa enkä tiedä mistään mitään

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   26.4.25 12:24:18

Eli puoliso on tössinyt omat raha-asiansa, perustaa nyt uuden firman sinun nimiisi, ja sinä olet vastuussa sen ongelmista ja väärinkäytöksistä. Menetät oikeutesi sosiaaliturvaan, ja jos puoliso "unohtaa" hoitaa firman raha-asioita tai kirjanpitoa tai on niissä yhtään luova, häkki heilahtaa erittäin helposti - sinulle.

Ei hyvänen aika.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   26.4.25 12:24:26

Muotoile mielessäsi oma kysymykseesi muotoon "Mikä on yrityksen omistajan vastuu?" niin saatat päästä lähelle ratkaisua.

En keksi mitään hyvää syytä miksi olisi järkevää laittaa yrityksen omistus bulvaanille.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.4.25 12:55:22

Ai luottotiedoton tarkottaa yhtäkuin talousrikollinen, selvä :D Korona aika oli rankkaa aika monelle muullekkin yrittäjälle, moni muukin luottotietonsa menettänyt.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   26.4.25 13:00:35

Ei tarvitse olla edes tieten tahtoen talousrikollinen joutuakseen firman raha-asioiden kanssa ongelmiin, jos niitä hoitelee huithapelisti tai vähän sinne päin. Ja tässä toinen osapuoli on aina ollut erittäin tarkka ja tunnollinen raha-asioissaan, toisella taas ei ole edes luottotietoja eikä saa firmaa pystyyn tai pankkitiliä avattua itse, joten ei, raha-asioita ja vastuita ei näiden kannata yhdistää ja jättää huithapelin hoidettavaksi ja siten, että tunnollinen vain vastaa kaikesta, vaikkei edes tiedä mitä on tekeillä.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   26.4.25 13:11:31

” Ai luottotiedoton tarkottaa yhtäkuin talousrikollinen, selvä :D Korona aika oli rankkaa aika monelle muullekkin yrittäjälle, moni muukin luottotietonsa menettänyt.”

Ja vaikka korona aina oli hyvin erikoinen tapaus, mikään ei takaa että sellaista ei tulisi uudestaan vaikka esim pienemmässä mittakaavassa. Tai muita vaikeuksia joita yritykselle voi käydä ihan normaaleinakin aikoina. Haluatko sinä menettää omat säästösi ja luottotietosi jos näin käy koska sinut katsotaan ihan yhtä vastuulliseksi yrityksestä kuin miehesikin (enemmänkin koska sinä omistat enemmistön) jos ongelmia tulee. Yritys on aina riski ja se riski voi olla täysin ok silloin kun on itse tekemässä päätöksiä jotka siihen yritysriskiin liittyvät. Mutta tässä tilanteessa sinä ottaisit kaikki yrityksen omistamiseen liittyvät riskit ilman että sinulla on mitään mahdollisuutta vaikuttaa tai päättää asioista. Minusta tuo on ihan älyttömän huono diili.

Nim. Minullakin on yhteinen yritys puolison kanssa mutta me pyöritetään yritystä yhdessä jolloin me myös hallitaan riskiä yhdessä.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.4.25 13:22:01

Eikö nimenomaan ole niin, että jos oy menisi esim konkurssiin, niin jos et ole siinä kiinni takaajana tai omalla omaisuudella niin et menetä omia luottotietoja?

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.4.25 13:25:28

No mutta, osakeyhtiötähän ei yksin kuitenkaan voi perustaa. Jos olen vain joku hallituksen varajäsen, jotta puoliso saa oy:n pystyyn, niin onko siinä sitten riskejä?

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   26.4.25 13:31:23

Eikö mies pysty pyörittämään liiketoimintaansa millään muulla yhtiömuodolla? Tai jopa verokortilla? Onko hän ulosmittauksessa?

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: *Remontti Riku * 
Päivämäärä:   26.4.25 13:37:58

"No mutta, osakeyhtiötähän ei yksin kuitenkaan voi perustaa"

Miksei?

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   26.4.25 13:44:23

Hallituksen varajäsen on ainoa rooli mikä on ok. Googleta nyt lisätietoa noista vastuista ihan asialähteistä.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: Pankki 
Päivämäärä:   26.4.25 13:48:48

Voit menettää oman pankkitilisi (siis se suljetaan ja avaaminen on hankalaa).

Kaveri on yrittäjä (oy), ihan kunniallinen ja hoitaa asiansa hyvin. Tilitoimisto tekee kirjanpidon ja laskut maksetaan tilitoimiston ohjelman kautta, sieltä näkee myös tiliotteet. Kaveri ei siis koskaan käy yrityksensä verkkopankissa. Kaveri oma pankkitili on samassa pankissa kuin yrityksen pankkitili.

Yrityksen verkkopankkiin oli tullut joku kysely, johon piti vastata tiettyyn päivään mennessä. Koska kaveri ei yrityksen verkkopankissa käy, hän ei ollut kyselyä huomannut. Pankki sulki sekä yrityksen että kaverin oman tilin. Syynä se, ettei kyselyyn oltu vastattu (olin siis joku lakisääteinen, ehkä rahanpesuun liittyvä kysely). Ensin kesti pitkään selvittää syy, miksi pankkitilit eivät toimi (ensimmäinen epäilys oli joku pankin oma ongelma tai palvelunestohyökkäys). Tähän selvittelyyn meni pari päivää ja sitten kun kaveri kävi kyselyyn vastaamassa, meni vielä pitkään ennen kuin sai tilit toimimaan. Oman pankkitilinsä sai käyttöön aikaisemmin kuin yrityksen pankkitilin.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.4.25 13:55:24

Kyllä ulosmitataan joka kuukausi tuloista, ja "mielellään" maksaakin, ei ole tarkoitus jättää velkoja maksamatta tietenkään.

Mutta tosiaan, kyselin asiasta täältä kun en mitään mistään tiedä, mutta itsekin ajatellut että tuskin tähän mukaan lähden kun en halua ottaa mitään riskejä itse. Mutta joku varajäsen olisi kai ok, jotta puoliso sen osakeyhtiön saisi pystyyn. Ja toki eihän se pakollista ole, mutta antaisi ammattimaisemman kuvan kyseisellä alalla ja kai siinä oy:ssä muitakin hyötyjä on kerta sen haluaa perustaa. En tiedä, en ole koskaan yrittäjä ollut ja aivan ummikko.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: jepulis 
Päivämäärä:   26.4.25 14:49:14

Bingo! Veikkasinkin tämän vaihtoehdon syyksi. Ylempänä on hyviä kommentteja. lue ne ajatuksella. Miksi pitää nimenomaan perustaa yritys? Eikö tuossa tapauksessa toiminimi tai ehkä vielä parempi, kevytyrittäjyys, olisi helpompi vaihtoehto.

Mikä muuten olisi yrityksen toimiala? Miten todennäköistä on että puoliso saa yrityksen pyörimään ja tuottamaan? Todennäköisesti ei saa starttirahaa koska muistaakseni siihen pitää olla luottotiedot. Tämän takia sun osakkuus ja pääasiallinen omistajuus tarvitaan. Eli tili/t avataan sun nimellä, starttiraha haetaan sun nimellä ja kohta tuleekin tarve kymppitonnien yrityslainalle, sun nimiin tietenkin. Kun et osallistu yrityksen pyöritykseen et näe mihin rahat menee.

"Pakko kai asiaa avata nyt sen verran, että puoliso on luottotiedoton,"

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: Hallitus 
Päivämäärä:   26.4.25 15:19:06

Saako luottotiedoton olla oy:n hallituksessa? Vai oliko se kiellettyä vain konkurssin tehneeltä?

Edellisessä työpaikassa oli työpaikan hallituksessa yksi pikkupomo. Hänellä ja vaimollaan oli lisäksi yhteinen yritys, jota vaimo pääasiassa pyöritti. Perheyritys meni konkurssiin ja pikkupomon piti erota työpaikan hallituksesta, kun ei (osakeyhtiö lain mukaan) saanut enää hallituksessa olla. En muista, oliko syynä luottotietojen menetys vai konkurssi.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   26.4.25 17:14:25

Siis teoriassahan Oy:n idea on se että yrittäjä vastaa vain osakkuuksien arvon määrällä ja loppu omaisuus yms on turvassa. Mutta näinhän ei käytännössä usein ole nimenomaan pienten ja aloittelevien yritysten kohdalla. Koska jostain se yritys tarvitsee alkupääoman. Yksikään pankki ei lainaa alkupääomaa yritykselle jolla ei ole tuloja tai omaisuutta. Eli alkupääoman tarvitaan henkilö siitä vastaamaan. Eli sinä koska mies ei sitä lainaa saa. Vai onko jossain miehellä sen verran rahaa säilössä että sillä selvitään alkuun? Tämä toki riippuu alasta, paljonko pääomaa yleensä tarvitaan mutta yleensä sellaiset joihin ei juuri mitään alkupääomaa tarvita (eli teet itse yrittäjän töitä minimi työkaluilla) on sellaisia että ei todellakaan ole tarvetta perustaa Oy:ta vaan muilla yrittäjyyden muodoilla pärjää hyvin.

Verottajaa ei kiinnosta pätkän vertaa oliko kyse tmi vai Oy jos veroasioissa käy virheitä.

Ja etenkin tuo että osakkuuden lisäksi sinä olet pankin papereissa tilin haltija ja sitä myötä myös sinne päin vastuussa kaikissa tiliin liittyvissä asioissa. Pankki kun taaskaan ei luo mitään tilejä vasta perustetulle yritykselle ilman että siellä on joku tiedetty henkilö taustalla joka nimen pistää sopimuspaperiin. Ja jos pankki ei suostu sopimusta tekemään sen luottotiedottoman kanssa, se olet sinä jonka nimi siihen paperiin tulee. Muutenhan sinua ei tarvittaisi tässä kuviossa lainkaan.

Mitä muuten miehesi sanoi kun kysyit tätä samaa asiaa häneltä? Jos miehen asenne on yhtään salaileva tai vähättelevä vastuiden osalta tai mitä voi pahimmassa tapauksessa käydä, älä lähde juttuun missään nimessä. Jos mies on kykenevä sinulle selkeästi kaikki riskit selittämään ja keskustelemaan asiasta niin silloin ehkä.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.4.25 18:37:51

Mies on ollut toiminimiyrittäjä jo useita vuosia ja on asiakaskunta ja toimiva yritystoiminta. Mutta korona aikana yksi osa-alue kärsi ja tuolloin joutui ulosottoon koska ei ollut varaa maksaa kaikkia kuluja. Mutta nykyään niitä kuluja ei ole, ja toiminta koostuu eri palveluista.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   26.4.25 21:03:44

En todellakaan sekaantuisi tuossa tilanteessa. Mies opettelee hoitamaan raha-asiansa.

Sitäpaitsi pankkitilin kannalta olennaista ei ole omistukset vaan päättäjät.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: 123 
Päivämäärä:   26.4.25 21:11:16

Ei, ei anna "ammattimaisempaa kuvaa" jos toimarin vaimo on hallituksen varajäsen, yrittäjän palveluita ostavia ei kiinnosta hallituskokoonpano vaan työn jälki.

Älä ihan oikeasti sekaannu kun et ymmärrä asioista.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   26.4.25 23:32:26

Mies voi jatkaa toiminimellä yritystoimintaa kun sellainen kerran jo on. Yritysmuodolla ei ole mitään tekemistä yrityksen maineen tai uskottavuuden kannalta, tmi saa tahkota ihan reilua tulosta ennen kuin verotuksellisesti on kannattavampaa vaihtaa osakeyhtiöksi ja nostaa osa palkasta matalammin verotettavina osinkoina.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   27.4.25 00:30:38

“ Mies on ollut toiminimiyrittäjä jo useita vuosia ja on asiakaskunta ja toimiva yritystoiminta. Mutta korona aikana yksi osa-alue kärsi ja tuolloin joutui ulosottoon koska ei ollut varaa maksaa kaikkia kuluja. Mutta nykyään niitä kuluja ei ole, ja toiminta koostuu eri palveluista.”

Tämä on kuitenkin täysin normaalia yrittämisen riskiä ja voi hyvin tapahtua uudelleen. Suurin osa yrityksistä kaatuu jossain vaiheessa, siinä ei ole mitään outoa (eikä hävettävää). Jos mies yrittää väittää että mitään riskiä ei enää ole, tämä oli vain yksittäinen tapaus, ei miehen omakaan ymmärrys yritys toiminnasta ja sen riskeistä ole riittävä. Kysymys kuuluu, että haluatko sinä ottaa kontollesi yrittämiseen liittyvää riskiä (vaikka et osallistu päätöksen tekoon mitenkään)?

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   27.4.25 00:49:07

Ei se luottotiedottomuus mitään estä nykyisin. Aiemmin ei voinut perustaa osakeyhtiötä, nykyisin voi. Holvi avaa tilin vaikka omistajalla olisi luottotiedot menneet. Mihinkään hallituksen kokoonpanoon se ei vaikuta.

Yrityksen rahat on yrityksen rahoja. Tän kun pitää mielessä, asia hahmottuu hieman paremmin.

  Re: Oy:n perustaminen, omistajan vastuut

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.4.25 10:07:51

Kiitos asiallisesti vastanneille. Itsekin sillä kannalla olen että hallituksen varajäseneksi voin lähteä mutta en 51% omistajuuteen.

Ja tosiaan ainahan riskejä yrittäjällä on, mutta aiemmin oli toimintaa johon oli rahoituksella kalustoa, toiminta loppui kuin seinään mutta kaluston kulut pyöri (vakuutukset, verot, rahoituskulut) ei tuloja joilla maksaa kulut ja päätyi ulosottoon. Tämän jälkeen ei ole uutta kalustoa tullut vaan toiminta jatkunut erilaisena, joten vastaavia suuria kuluja ei enää ole.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.