Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Työttömyydestä ym.

Lähettäjä: Tiina 
Päivämäärä:   25.4.25 16:19:49

Kuinka ihmeessä poliitikot eivät ota keskusteluissa esiin tätä väkilukutilannetta Suomessa. Talouskasvua ei ole olmut pariinkymmeneen vuoteen ja väkiluku on kasvanut valtavaa vauhtia. Jo viisi ja puoli miljoonaa ja lisää pakkaa koko ajan. Ukrainalaisia on tullut 70000 elätettäväksi. Aluksi olivat innokkaita menemään töihin mutta kun valmis asunto, kela- kortti ja kuntien palvelut avautuivat niin kaikkia ei työ enää kiinnostakaan. Ihminen on ihminen.
Aluksi yritin työllistää siivoukseen ukrainalaisia. Ostin kakkuja ym. Eivät enää jaksa. Heidät majoitettiin kahteen kerrostaloon nyt naapurissa olevat kanta-asukkaat haluavat pois alueelta. Kovin on venäläistä kuulemma meno.
Linkola sanoi että Suomen alue pystyy elättämään 3,5 miljoonaa asukasta. Maa on niin pohjoinen että ilman herkän luonnon tuhoa ei asukkaita saisi olla enempää. Toisessa ääripäässä on EU:n laskelmat että pinta-alan mukaan Suomeen voitaisiin asuttaa yli 30 miljoonaa asukasta.
Jos Putin hyökkää Viroon niin virolaiset kuulemma tuodaan Suomeen eli noin miljoona. Sitten Viron kaupungit tuhotaan.
Eli summa summarum olkaamme tyytyväisiä koska kymmenen vuoden kuluttua mietimme että tämä aika oli vielä hyvää aikaa.

  Re: Työttömyydestä ym.

Lähettäjä: Ah 
Päivämäärä:   25.4.25 16:34:52

Lääkkeet?

  Re: Työttömyydestä ym.

Lähettäjä: Tietoa 
Päivämäärä:   25.4.25 16:43:14

........... / höpö höpö Kelan tuella suomalaisia on eivätkä töihin halua .

  Re: Työttömyydestä ym.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   25.4.25 17:10:21

Osa virolaisista tosiaan siirretään Suomeen, jos Putler hyökkää Viroon, mutta ymmärtääkseni osa lähtisi muualle. Tuo on sodankäynnissä aivan tavallista poltetun maan taktiikkaa, ettei viholliselle jätetä mitään käyttökelpoista.

Siinä vaiheessa jos sota alkaa tällä suunnalla, lauma virolaisia ei ole suinkaan Suomen isoin ongelma.

  Re: Työttömyydestä ym.

Lähettäjä: Tiina 
Päivämäärä:   25.4.25 17:15:38

Toki maksoin siivouksen rahalla. Ostin heidän leipomiaan kakkuja joita aluksi leipoivat rahaa saadakseen.
Nyt eivät leivo eivätkä siivoa.

  Re: Työttömyydestä ym.

Lähettäjä: J 
Päivämäärä:   25.4.25 17:20:13

Just just

  Re: Työttömyydestä ym.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   26.4.25 17:18:05

Joo meidän naapurissa asuu ukrainalainen mies. Eka vuoden kävi töissä. Polttaa tupakkia ja monesti haisee kaljallekki tuolla tupakki paikalla. Ruoka apua vessapapereineen tuodaan kotiovelle. Sais painua takas mistä on tullukki. Ukrainassa kyllä töitä löytyy ja on turvallisiakin paikkoja asua.

  Re: Työttömyydestä ym.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.4.25 18:26:13

” Joo meidän naapurissa asuu ukrainalainen mies. Eka vuoden kävi töissä. Polttaa tupakkia ja monesti haisee kaljallekki tuolla tupakki paikalla. Ruoka apua vessapapereineen tuodaan kotiovelle. Sais painua takas mistä on tullukki. Ukrainassa kyllä töitä löytyy ja on turvallisiakin paikkoja asua.”

Tuttu tarina tässäkin talossa. Tosin sillä erotuksella että nämä täällä eivät ole itseään työnteolla rasittaneet. Liekö laiskuutta vaiko jatkuva häiriön aiheuttaminen vienyt voimat..

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.