Lähettäjä: leena 
Päivämäärä:   23.4.25 14:18:19

Minua, kuten selvästi monia muitakin tällä palstalla, mietityttää lasten hankkiminen ja nyt kun olen jo yli kolmekyppinen, niin tulee väkisin mieleen myös se, että jos lapsen päätyisi hankkimaan ja sen vielä onnistuisi saamaankin, niin toista tuskin edes kerkeäisi tehdä, eikä ehkä haluaisikaan.

Minulla ja myös puolisollani on kuitenkin sisaruksia, jotka olivat ihan korvaamaton osa lapsuuttamme ja yhä näin aikuisiällä he ovat todella läheisiä. Onko ainoana lapsena oleminen automaattisesti jotenkin kurjaa, vai voiko se olla ihan hyvä vaihtoehto?

Hyvin tuntemani ainoat lapset ovat muutenkin hieman rikkonaisista perheistä, joten en oikein osaa sanoa, kuinka paljon näissä tilanteissa sisarukset olisivat auttaneet.

Lähettäjä: MaTilda 
Päivämäärä:   23.4.25 14:23:07

Ei se automaattisesti varmasti kurjaa ole. Yksi kaverini on esim on oikein tyytyväinen ja onnellinen ainoana lapsena kasvaneena.
Minullakaan ei ole sisaruksia, mutta olen kyllä aina toivonut että olisi. Ja toivon edelleen, vaikka olen kohta 30v. Osittain se varmasti johtuu ihan kotioloistani, koska kasvoin masentuneen ja hyvin etäisen äidin sekä aina töissä olevan isän kanssa. Olin kotona todella yksin enkä tuntenut oloani koskaan rakastetuksi, siksi kaipasin jotain läheistä perheenjäsentä elämääni.

Lähettäjä: Najadi 
Päivämäärä:   23.4.25 14:41:43

Minäkin olen ainokainen eikä se ole koskaan haitannut millään tavalla. Olen ollut oikein tyytyväinen elämääni ilmankin sisaruksia.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   23.4.25 14:43:58

Me olemme mieheni kanssa molemmat ainoita lapsia. On se näkynyt lapsuudessa ja ehkä vielä enemmän aikuisuudessa. Kaikki mökkireissut ja loma-ajat on olleet aika yksinäistä meillä molemmilla. En nyt sano että pelkkää kurjuutta olisi ollut, onhan siinä ihan eri tavalla oppinut itsenäisyyttä ja olemaan yksin. Se on ollut myöhemmin kuitenkin hyvä taito. Meille oli kuitenkin itsestään selvää että kaksi lasta "tehdään" jos vaan luoja suo. On ollut ihana nähdä millainen rikkaus sisaruus on ollut omille lapsille.

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   23.4.25 14:46:09

Eihän sitä ole vertailukohtaa, niin tuskinpa. Itseäni kyllä kahden lapsen äitinä lämmittää kovasti sisarusten keskenään touhuaminen, vaikka toki kummallakin on omia kavereita myös. Oma siskoni on myös minulle äärettömän tärkeä. Eihän sisaruksista välttämättä läheisiä tule, ja toisaalta yhtä läheisen ihmissuhteen voi saada ystävistäkin.

Vanhempien vanhenemisen ja kuolemisen taakka on helpompi jakaa sisaruksen kanssa.

Mulle äitiyden rankimmat hetket on olleet niitä, kun toinen lapsista on ollut jossain (leirillä, yökylässä, tms) ja toisella on sitten ollut sillä aikaa hirveän tylsää :D

Mutta jokainen perhe on omanlaisensa ja hyvä sellaisenaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 14:49:25

Ei lapsilukua kannata paisuttaa vain sisaruksen takia. Vaikka hyvässä lykyssä sisaruus on todella tärkeä voimavara, ei sitä etukäteen tiedä. Vanhempi saa myös ottaa omat voimavaransa ja resurssinsa huomioon. Ei tarvitse olla se optimaalinen perhe. Sitä tuskin on kuitenkaan. Näen tärkeämpänä, että lapsiluku aidosti sopii perheelle eikä ketään synnytetä vain sisarukseksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 14:49:38

Ei, asuimme lähiössä maaseudun reunalla, talossa ja koko alueella oli paljon lapsia. Samoin siellä maaseudun puolella isoja perheitä joista riitti kavereita.
Usein oli joku koulukaveri kylässä tai minä heillä, lähes aina joku kaveri tai sitten serkut mukana mökillä ja matkoilla.
Ehkä vähän itsekäs olin lapsena kun ei tarvinnut jakaa mitään, mutta aikuisena sitä taitoa myös usein tarvii selvitäkseen.
Lisäksi olen katsonut läheltä serkkujeni perintöriitaa, heitä on kolme ja isänsä kuoli 5vuotta sitten. Ovat pahoissa riidoissa. Samoin työkaverini just taistelee siskonsa kanssa perinnöstä.

Lähettäjä: + 
Päivämäärä:   23.4.25 15:07:48

” Kaikki mökkireissut ja loma-ajat on olleet aika yksinäistä meillä molemmilla.”

Tämän takia me käydään tosi usein lomilla ystäväperheen kanssa, jolla on saman ikäiset lapset. Minusta on aina tuntunut, että näin yhden vanhempaa pitää enemmän panostaa lapsen ystävyyssuhteisiin ja tukea niitä koska sitä sisarusta ei ole. Pitää sietää, että välillä on kämppä täynnä lapsen kavereita :)

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   23.4.25 15:11:43

Olin ainoa lapsi ja en koskaan ajatellut sitä kurjana koska en paremmasta tiennyt. Nyt kun minulla on kaksi lasta niin ymmärrän, mistä olen jäänyt paitsi. Ja tässä iässä ajatuksen kans jo pärjää. :D ei sitä lapsena edes hoksaa ajatella.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   23.4.25 15:12:17

Silloin, kun meillä oli vasta yksi lapsi, niin lomareissuilla oli paljon joku kaveri mukana. Vanhempineen tai ilman. Toisaalta ollaan kyllä aika liikkuvaista sorttia, joten niitä lomareissuja ja harrastuksia (yhteisiä ja omia) on ollut aika paljon. Esikoinen ei enää ihan joka reissulle lähde mukaan ja jos lähtee, niin kaveri tai kumppani on usein silti mukana. Kuopus ei vielä voi ottaa kavereita mukaan, mutta nytkin olemme lähdössä entisten naapureiden kanssa ulkomaan matkalle. On lapsellekin seuraa.

Lähettäjä: Tätä ei omalla 
Päivämäärä:   23.4.25 15:13:15

S: minulla taas toisin päin.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   23.4.25 15:21:18

Riippuu aivan hirveästi joka asiasta! Omani on lähdössä muutaman kaverinsa kanssa Pokejahtiin. Laittavat juuri eväitä mukaan. Käskin kutsua myös "Laten" mukaan, koska tämä ei viimeksi päässyt poikien mukaan syömään ja ostoksille koska pikkuveli on liian pieni. Nyt ei päässyt mukaan kun pikkuveli kiukuttelee. Leirille ei päässyt, koska se ikäraja meni niin, ettei pikkuveli olisi päässyt... meille saisi tulla, ja joskus on ihan ok, mutta joko se pikkuveli marmattaa siellä isojen leikeissä tai sitten on minun riesoina. Että tuo Late saattaa olla sitä mieltä, ettei se pikkusisarus ole niin hirveän kiva, kun itse haluaisi joskus mennä kuin muut ikäisensä. Mutta sitten osalla näistä janttereista on myös sisaruksia ja oikein hyvissä väleissä tuntuvat useimmiten olevan. Joskus pikkusiskoja haetaan esimerkiksi maalitauluiksi ja isosisaruksia kantamaan majatarpeita :D

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   23.4.25 15:23:27

Mieheni ainoa ja kaipasi kovasti sisaria.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 15:28:26

Mun parhaalla kaverilla oli vuotta vanhempi isosisko. Tappelivat niin että hiukset pöllysi ja veri lensi. Isosisko vielä hajotti kaverini tavaroita urakalla tehostaakseen riitaa. Eivät olleet kovin onnellisia että heitä oli kaksi.
Nykyään ovat ihan ok väleissä vaikka harvemmin tapaavat, molemmilla oma perhe. Kummallakin tosin vain yksi lähes aikuinen apsi :)

Lähettäjä: marja 
Päivämäärä:   23.4.25 15:29:01

Meillä on vain yksi lapsi ja olen joskus asiaa kysynyt häneltä. Ei kuulemma ole kurjaa. Pienenä (päiväkoti-ikäisenä) toivoi sisarusta, mutta ei enää sen jälkeen. Nyt on jo teini-ikäinen. Minusta yksi lapsi on varsin toimiva ratkaisu. Yhden lapsen kanssa eläminen, harrastaminen ja reissaaminen on paljon helpompaa ja halvempaa kuin useamman lapsen. Lapsen ei myöskään tarvi kilpailla sisaruksensa kanssa kaikesta. Lapsemme on aika sosiaalinen ja hänellä on paljon kavereita. En kuitenkaan ymmärrä miksi ainoa lapsi olisi yksinäinen. Reissut ovat yleensä täynnä ohjelmaa ja harvemmin kestävät niin kauaa, että olonsa ehtisi tuntemaan yksinäiseksi. Välillä otamme myös jonkun kavereista mukaan reissuun. Kotosalla ollessa voi alkaa niitä kavereita ja meillä onkin usein kavereita kylässä. Teemme myös perheenä paljon asioita yhdessä oltiin sitten kotona tai reissussa.

Itsellä ja miehellä on molemmilla usempi sisarus. Itse olen läheinen minua melkein 10 vuotta nuremman siskon kanssa. Tai ei oikeastaan voi sanoa, että läheinen, kun olen huomattavasti läheisempi muutamien ystävieni ja serkkujeni kanssa. Ollaan kuitenkin tekemisissä ja nähdään säännöllisen epäsäännöllisesti. Melkein samanikäisen veljeni kanssa emme ole missään tekemisissä. Lapsuudessa elämä veljen kanssa oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Isän uudesta avioliitosta olevat puolisisarukset ovat taas niin, etäisiä, että hyvä jos tunnen kun tulevat kadulla vastaan. Joten ei voi sanoa, että sisaruksista olisi ollut leikkikaveria ja seuraa.

Miehellä on 3 sisarusta. Eikä ole läheinen heistä kenenkään kanssa. Reippaasti nuorempiin sisaruksiin hänellä on ok vällit, mutta lähes saman ikäiseen siskoon huonot. Kaiken kaikkiaan koko sisarusparvi on aika etäinen ja kantavat jos minkäkinlaista kaunaa toisiaan kohtaan. Tähän tietysti vaikuttaa miehen vanhempien tyyli, jolla ovat kasvattaneet lapsensa. On suosittu ja kilpailutettu.

Lähettäjä: + 
Päivämäärä:   23.4.25 15:35:27

Meillä 9v. kerran kysyi, että äiti, eihän meille hankita uusia lapsia? Sanoin että ei johon totesi, että huh, hyvä :D

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 15:38:48

Aikuisilta vaatii viiitseliäisyyttä tutustua muihin ja huolehtia, että lapsella seuraa ja leikkikavereita. Ei ollenkaan mahdoton muuten.

Ei voi siis asua skutsissa keskellä ei mitään vaan mieluummin lähiössä kavereiden lähellä ja lyhyet matkat naapuriin leikkimään.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   23.4.25 15:43:57

No, mun veli on alkoholisti ja varmaan joidenkin vuosien päästä nisti, joka aina kuppaa kaikilta rahaa, riitelee ja marttyyroituu ja soittelee kännipuheluita. Että ilmankin olisin pärjännyt.

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   23.4.25 15:52:23

Usein ainoat lapset ovat hyviä löytämään kavereita. Tosin todellakin sitten pitää olla valmiina kuskailemaan ja kutsumaan niitä kavereita kotiin, mutta eikös jokainen vanhempi ole...?

T: äiti, jonka lapsi oli eilen koko illan kavereiden kanssa, kohta lähdetään yhdessä kävelylle ja samalla saatan hänet koululle johonkin projektiin.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   23.4.25 15:56:33

Minä en usko että tuolla on hirveästi merkitystä. Sisaruksesta voi olla iloa tai harmia, riippuu täysin tapauksesta. On niitä, joille sisarus on todella tärkeä ja niitä, joilla sisarussuhde on pelkkää riitelyä ja sitten niitä, joilla sisarus on ihan kiva, mutta pärjäisi ilmankin.

Enemmän tuo taitaa olla kiinni vanhempien aktiivisuudesta ja lapsen persoonasta. Siinä missä toinen viihtyy hyvin itsekseen, toinen kaipaa jatkuvasti seuraa. Toiset vanhemmat jaksavat järjestää lapselle ohjelmaa ja toiset kaipaisivat sitä että olisi se sisarus, jonka kanssa lapsi voisi leikkiä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 16:05:23

Mun miehellä on veli, ovat riidoissa ja kaamea kilpailu kaikesta. Tehtiin päätös, että välit poikki. Helpompaa niin kaikille.

Ei se aina ole onni ja autuus,, että on sisarus. Ainakin pohjanmaalla veljekset on monesti kateellisia ja kilpailuhenkisyys ei aina ole terveellistä. Tiedän tarinoita, joissa on menty vielä pidemmälle.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   23.4.25 16:17:17

Ei todellakaan.

Lähettäjä: Antti 
Päivämäärä:   23.4.25 16:19:38

Ei ole kurjaa.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   23.4.25 16:21:37

Joku kertoi noista yksinäisistä mökkireissuista. Minulla on sisko, ja vanhemmat rakensivat mökin kun olin alle 10-vuotias. Ja siellä mökillä sitä sitten oltiin! Joo, joskus sai kaverin mukaan, mutta ei aina. Siskoni sai jäädä kotiin ja minun oli pakko mennä mökille. Noh, sisko sitten perseili teiniangstissaan, josta minä sain kärsiä. Minua vaadittiin jotta pysyn kunnon tyttönä. Minun piti käydä mökillä 17-vuotiaaksi asti.

Ei ollut siskosta seuraa eikä apua.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   23.4.25 16:22:39

Siis minua vahdittiin ja sen siskon takia en saanut jäädä kotiin koska sekin oli perseillyt aikoinaan.

Lähettäjä: .:. 
Päivämäärä:   23.4.25 16:36:13

ei ole kurjaa :D mutta mulla oli onneksi tosi paljon serkkuja, ja puolen suvun kesämökit samassa paikassa, saatiin kesät mennä yhtenä kakaralaumana. Muutenkin oltiin tosi paljon sukulaisten kanssa tekemisissä kun oli pieni ja nuori.

Lähettäjä: Hah 
Päivämäärä:   23.4.25 17:27:01

Meille tuli kaksi lasta juuri siksi että heillä on tällöin mahdollisuus leikkikaveriin ja ylipäätään johonkuhun joka voi olla elämässä läheinen sittenkin kun meistä aika jättää. Puoliso on ainoa lapsi ja oli yksinäinen, kunnes kouluikäisenä löytyi kavereita. Minä taas olen kolmesta keskimmäinen ja minulla on läheiset suhteet sisaruksiin.
Onhan se mahdollista että sisarusten välille kehittyy skismaa eikä läheistä suhdetta synny tms. Mutta ainakin heillä on mahdollisuus. Ainoana lapsena voi myös olla oikein hyvä olla, eritoten jos on lämmin perhe, mahdollisesti sukulaisia jotka läheisiä jne. Jolloin saa mm. paljon vuorovaikutustaitoja jo pienestä ja seuraa jne. Eli ei mielestäni ole mitään ainoaa oikeaa vaihtoehtoa.

Lähettäjä: Ajatuskatko 
Päivämäärä:   23.4.25 17:34:14

"Ehkä vähän itsekäs olin lapsena kun ei tarvinnut jakaa mitään, mutta aikuisena sitä taitoa myös usein tarvii selvitäkseen."

Mun äiti taas on ainoana lapsena todella epäitsekäs, ja hän ei millään ymmärrä sitä sisaruskateutta mitä minulla ja veljelläni oli (ja on). Hänelle oli aivan luontevaa jakaa kaikki lapsena, kun muut olivat vain kavereita eivätkä kilpailevia sisaruksia. Toki me myös tapeltiin veljen kanssa verissäpäin, tai lähinnä veli pahoinpiteli kun aikuisten silmä vältti, ihme ettei minulta lähtenyt joskus henki...

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 17:37:24

Ainut lapsi puolisoni sanoo aina että kaipasi sitä, että joku toinen ihminen ymmärtää hänen kokemuksensa ilman, että niistä tarvitsee edes puhua. Että pelkkä katse riittäsi kommunikaatioon esimerkiksi perheen kanssa ruokapöydässä.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   23.4.25 18:10:55

Mun lapset on pienellä ikäerolla ja parhaat kaverit ollu aina.

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   23.4.25 18:14:03

Ei ole. Mulla on paljon sukulaisia joihin pidän paljon yhteyttä.

Lähettäjä: v 
Päivämäärä:   23.4.25 18:25:52

Ei minua ole haitannut. Oli lapsena ja on nyt paljon kavereita, sen lisäksi olen introvertti, joka viihtyy erinomaisesti myös yksin.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   23.4.25 18:40:51

Ei, eikä sitä tullut lapsena edes ajateltua muuta kuin harvoin, ja muistan ajatelleeni että LUOJAN KIITOS olen ainoa lapsi :D Enkä näin aikuisenakaan sisaruksia kaipaa. Näkemäni perusteella sisarussuhteet on kaikki erilaisia ihan kuten muutkin ihmissuhteet, eikä sisarukset todellakaan ole mikään tae siitä että ne suhteet on hyviä tai läheisiä. Lapsen/teinin näkökulmasta suurin osa mitä näin oli enemmän tai vähemmän huonoja välejä, tappelua, nälvimistä, veristä kilpailua jne. Vähän isommalla ikäerolla ei tappelua tai huonoja välejä, vaan etäisemmät välit kun niin eri vaiheissa elämää. Sitten todella suurella ikäerolla, tyyliin lukiolainen ja iltatähti taapero sellainen hoivaava suhde, tämmöinen varmaan pysyykin läheisenä aina mutta ei ole varmaan koskaan sisarussuhde perinteisessä muodossa.

Aikuisena taas vaikuttaisi suurimmalla osalla olevan ihan ok välit sisarustensa kanssa, mutta ehkä useammin enemmän kaverimaiset, kuin hyvää ystävyyssuhdetta muistuttavat. Siis että ollaan etäisempiä kuin ystävien kanssa ollaan vaikka varmasti välitetäänkin, eikä tavata kuin lähinnä lapsuudenperheen kotona/sukujuhlissa jne. On kyllä olemassa niitäkin jotka on ihan bestiksiä keskenään mutta ne on kyllä pieni vähemmistö.

Lähettäjä: 9 
Päivämäärä:   23.4.25 18:44:10

Lapsena olin tyytyväinen kun olin ainut lapsi, kaverit sisaruksineen joko riiteli koko ajan tai oli ikäeron/eri sukupuolen takia etäisiä. Nyt aikuisena olisi ihanaa jos olisi sisaruksia.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   23.4.25 19:06:01

Täällä alusta alkaen onnellinen ainokainen ! En todella kaivannut lapsena tai teininä sisaruksia ollenkaan, kaverit riittivät kaikkeen ja sain sekä opin paljon ainoana ja ne kavereiden tappelut ja tavarakiistat ja kaikki oli ihan pöyristyttävää seurattavaa, kaikkein kamalimpia uusioperhekuviot epäreiluine asetelmineen ! (Silloin muuten jo päätin etten ikinä suostu mihinkään uusperhekuvioihin minään osapuolena.. ) Aikuisenakaan en ole kaivannut sisaruksia, en varsinkaan kun katson miehen olemattomia välejä sisaruksiinsa tai ystävien ihmeellisiä lapsuudesta alkunsa saaneita epäreilujen kokemusten aikaansaamia katkeruuksia ja vihoitteluja. Yhtäkään, siis oikeasti yhtäkään, oikeasti lämmintä ja paljon tekemisissä olevaa sisarussuhdetta en henk koht tiedä, että se siitä sisarusten tuomasta onnesta.

Lähettäjä: Metris 
Päivämäärä:   23.4.25 19:41:12

Aika sama kuin Hmm:llä.

Oon sosiaalinen introvertti, ei mulla ollut koskaan itekseni tylsää, kavereita oli, useampi niistä ainokainen kans. Olen adoptoitu, joten oletinkin aina, ettei sisaruksia ilmaannu. Oma likka on ainoa myös, ei vaan koskaan tullut enää uutta vauvakuumetta. Samanlainen itsekseen puuhailija, ja salaman nopea löytämään kaverin. Hän toivoi aikanaan isoveljeä, mutta se oli vähän hankalampi toteuttaa.

Sivusta olen seurannut sisarusten välistä taistoa, ja se on monesti ollut hyvin julmaa.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   23.4.25 20:09:09

"ihmeellisiä lapsuudesta alkunsa saaneita epäreilujen kokemusten aikaansaamia katkeruuksia ja vihoitteluja"

Tästä tuli mieleeni se kun oon aina ihmetellyt kun sanotaan esim. että ainoa lapsi ei opi jakamaan. Noh, sisarukset oppii tappelemaan... Mutta hyvä huomio, oon myös pistänyt merkille että sisarusten kanssa kasvaminen altistaa enemmän kitkeryydelle ja katkeruudelle, jopa jonkilaisille traumoille ja tunnelukoille. Ainokaiset ei joudu taistelemaan asemasta ja resursseista, ehkä se johtuu siitä.

Lähettäjä: Uu 
Päivämäärä:   23.4.25 20:11:48

Mulla oli hyvä lapsuus, olin ainoa lapsi. Oli varaa harrastaa ja pitää hevosia ja vanhemmilla oli varaa ostaa auto lahjaksi. Tälleen aikuisiällä olisi ehkä kaivannut sellasta ”vakkarikaveria” millasia sisarukset monelle ovat jos vaan välit ovat hyvät.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 20:14:10

Ei ole yhtään kurjaa. Mitä ei ole koskaan ollut ei osaa kaivata. Ennemmin päinvastoin, lapsena ihmettelin miten raskasta on elää siskojen ja veljien kanssa kun elämä yhtä riitelyä ja nillitystä ja jopa suoranaista väkivaltaa. Olin varmaan 7v kun katsoin silmät suurina kun kaverin muutamaa vuotta vanhemmat (!) sisarukset tappeli että kumpi saa ruokkia juuri ostetut marsut, vetivät marsunruokasäkkiä molemmista päistä niin että pari kiloo napuroita lensi ja levisi pitkin lattioita. Jo sen ikäisenä tajusin ihmetellä että miten voi tulla tommonen farssi asiasta minkä pitäis olla kiva juttu.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   23.4.25 21:41:23

Nyt, kun niitä sisaruksia on, niin tuntuisi kamalalta jos niitä ei olisi. Mutta jos niitä ei olisi koskaan ollutkaan, niin ei niitä välttämättä osaisi kaivata.

Lähettäjä: Kiulu 
Päivämäärä:   23.4.25 21:59:38

En tosiaan ole koskaan kaivannut. Ystäviä on sen minkä introvertti kaipaa.

Lähettäjä: Hm 
Päivämäärä:   23.4.25 22:25:43

Sain omani 28v, 32v ja 37v. Oma äitini oli 40v. kun synnyin. Töissä sijaistin erästä, joka sai lapsen 44 v.

Eikö sen SDP: n puheenjohtajan Antti Lindtmaninkin vaimo ollut o 54v kun saivat yhteisen lapsen.

Eli et ole vielä ikäloppu.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.4.25 22:44:23

Mulla on sisko ja veli, mutta ovat kummatkin noin 15v vanhempia kuin minä, eli käytännössä olen ollut ainoa lapsi kun en hirveästi muista niistä ajoista kun sisko ja veli vielä asuivat kotona, ja muutenkin välit on vähän erilaisemmat kuin niillä joilla sisarukset ovat saman ikäisiä. Mm. se, ettei olla tapeltu, leikitty yhdessä, jne. Ne on vähän kuin jotain kaukaisempia sukulaisia:D

Mutta niin. En olisi lapsena kaivannut samanikäisempää sisarusta, ei ikinä tullut mieleenkään. Ainoastaan matkoilla oli välillä tylsää, mutta siitäkinhän selviää kun ottaa jonkun lapsen kaverin mukaan. Suurin osa elämästä on kuitenkin sitä arkea. Ja siitä jakamisesta, minä olen antelias ja tykkään ilahduttaa mm. lahjoilla. Ei ole ollenkaan ongelma jakaa asioita muiden kanssa, ja otan muut huomioon. Ei ole koskaan tarvinut tapella mistään niin en ole oppinut sellaiseen.

Jos hankkisin lapsen niin se olisi ehdottomasti vain se yksi.

Lähettäjä: leena 
Päivämäärä:   23.4.25 22:54:50

Kiitos kaikille kommenteista! Selvästi se on tosiaan paljon perheestä ja tilanteesta kiinni, eikä varmasti olisi tuhoon tuomittua hankkia vaan sitä yhtä lasta.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   23.4.25 23:05:18

En uskalla edes ajatella millaista elämä olisi ainoana lapsena. Uskon vakaasti, että sisaruksen ansiosta en hätkähdä pienestä, koska olen tottunut siihen että hän sanoo minulle vastaan eikä todellakaan suostu mihin tahansa. Olisi karua, jos joutuisi oppimaan sen vasta kodin ulkopuolella ekaa kertaa. Joo, meillä oli ja on vanhemmat, mutta vanhemmat eivät ole kavereita. Ei sisaruksia ja vanhempia voi verrata keskenään.

Uskon, että koska olen tottunut kinastelemaan sisaruksen kanssa, en loukkaannu ventovieraiden tai työkavereiden jutuista. Korkeintaan suutun, mutta loukkaamaan minua ei pysty kukaan elämäni ulkopuolinen henkilö.

En olisi välttämättä oppinut jakamaan. Sisaruksen kanssa on ollut pakko jakaa. Tosin ei huonetta, vaan muut asiat. On ollut pakko ottaa huomioon myös muut, en ole koskaan voinut sooloilla ja päättää yksin asioista.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 23:05:25

No minä kyllä kaipasin sisaruksia lapsena, vaikkei niitä ollut. Eli ei se ihan niin mene että sitä mitä ei ole, sitä ei osaa kaivatakaan. Voi lapsuus silti olla ihan hyvä vaikka on ainoa lapsi. Toinen mikä särähtää korvaan on tuo "otettiin matkoille kaveri mukaan". Joo onnistui 90-luvulla, mutta nykypäivänä kaikki reissaaminennon niin kallista ettei meillä keskituloisena perheenä ole puhettakaan maksaa lapsen kaveria mukaan tai maksaa oman lapsen matkaa jonkun kaverin perheen kanssa. Ihan omalla porukalla mennään se mitä mennään.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   23.4.25 23:07:17

.: toisilla on varaa elättää useampi lapsi, toisilla on varaa matkustaa kahden lapsen kanssa. Kolmannella on varaa kumpaankin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 23:18:54

Eli köyhät älkööt vaivautuko ainoan lapsen vanhemmaksi. Aika paljon saa olla rahaa nurkissa lojumassa että nykyään makselee yhden ylimääräisen mukaan matkoille.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   23.4.25 23:25:19

Ei se varmasti lapsuudessa ole mikään rasite, mutta aikuisuudessa sitten ehkä, kun turvaverkot on pienemmät. Lapsen lapsille ei ole niitä tätejä ja serkkuja.

Itse olen suuresta perheestä, enkä erityisen läheinen sisarusteni kanssa. Autellaan kuitenkin tarvittaessa ja tiedän, että he on olemassa, jos nyt tosipaikka tulee. Minulla on yksi lapsi ja hänen täytyy rakentaa turvaverkkonsa hieman etäämmälle sukuun. Onneksi on kuitenkin serkkuja, kun sekä minulla että isällään on sisaruksia.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   23.4.25 23:25:38

Voi sen niinkin ajatella. Meillä oli viimeksi mökkimajoitus, jonne mentiin henkilöautolla. Kylpylässä käytiin sillä samalla perhelipulla kuin kahden lapsen vanhemmat, lasketteluliput ostettiin erikseen, vaikka kaverin vanhemmat olisivat antaneet sen rahan. Ottavat taas sitten meidän lapsen mukaan kun itse menevät. Ruoka kuuluu meillä aina myös vieraille, eli sitä ei lasketa. Joskus on itsetehtyä sämpylää, joskus ravintolaruoka tai pizza.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.4.25 23:26:16

No piste ei sitten ota lapsen kaveria matkaan, eikö se ole aika selvää että jokainen menee oman budjetin mukaan? Turha tuosta on mieltänsä pahoittaa tai alkaa kinaamaan.

Lähettäjä: on 
Päivämäärä:   23.4.25 23:32:53

Työelämässä pitäisi vielä joku vuosi jaksaa ja onneksi äidillä hitaasti etenevä muistisairaus mutta tilanne saattaa muuttua äkkiä jos alkaa kaatuileen tms. Ei se lohduta että ainoa perijä aika kohtalaiselle omaisuudelle jos eläkeiässä suoraan omaishoitajaksi tai jo aiemmin. Etenki jos äitini aina muistanu huomauttaa että olisinpa poika ja varmaan olen synnytyslaitoksella vaihtunut.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   23.4.25 23:33:12

Siis millä matikalla se satunnainen lomamatka kaverin kanssa tulee kalliimmaksi kuin kaksi omaa lasta? Eikös niistä omistakin kahdesta mene se sama hinta?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.25 23:35:39

Taisi mennä pointti ohi? Kun moni kertoo kuinka omassa lapsuudessa on ollut kaveri mukana reissuilla niin onhan se nyt selvää että nykypäivänä se ei ihan samalla tavalla onnistu. Vaikka juuri sinun perheeltä onnistuisikin niin suurimmalta osalta ei. Maailma katsos muuttuu.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   23.4.25 23:40:01

Meillä taas ei ysärillä hirveästi matkusteltu kun oli lama. Yksi Espanjan reissu oli, siellä olimme me sisarukset mutta isosiskolla piti silti olla kaveri mukana. En tiedä, miten maksu meni. Olisiko perhehintaan kuulunut kolme lasta.

Lähettäjä: Ämmä 
Päivämäärä:   23.4.25 23:42:03

"Siis millä matikalla se satunnainen lomamatka kaverin kanssa tulee kalliimmaksi kuin kaksi omaa lasta? Eikös niistä omistakin kahdesta mene se sama hinta?"

Noh, kun raha on vähän tiukassa niin en minä niitä viimeisiä kyllä valitettavasti naapurin tytön matkaan laita vain siksi että omalla olisi seuraa. Oma lapsi on pikkuisen eri asia. Ja aika moni oikeasti jättää lapsiluvun yhteen juuri siksi ettei talous kestä enempää. Eli ainoa lapsi on tosiaan yksin matkoilla. Se on sitten eri asia onko se mitenkään huono asia, mutta en lähtisi sillä ajatuksella että ainoalle lapselle voi sitten aina ottaa kaverin mukaan kaikkialle.

Lähettäjä: sDÅLVKN 
Päivämäärä:   24.4.25 00:04:46

Olen ainut lapsi, nyt 58v ja minuuttiakaan en ole kaivannut sisaruksia. Lapsena oltiin suvun mökillä paljon serkkujen kanssa, ja mulla on aina ollut tosi paljon ystäviä kun olen sosiaalinen. Vanhemmat oli rakastavia ja todella tukevia joka asiassa. Eli on ollut hyvä elämnä ainoana lapsena.

Uskon että sisarukset voi olla tärkeitä ja läheisiä, tai sitten ei. En kadehdi kun katson mieheni loputonta riitelyä sisarustensa kanssa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.4.25 00:06:02

No kukaanhan ei ole aseella uhkaamalla pakottanut ottamaan lasten kaveria matkaan. Ja aina on ollut rikkaita ja köyhiä, ja siltä väliltä. Se, että teillä ei ole varaa tai halua kustantaa lapsen kaverin matkaa mukaan, ei muuta sitä että se on edelleen vaihtoehto jolla saa lapselle seuraa matkalle, jos sitä haluaa. Ja jos kokee että lapsi pärjää matkoilla ilman kaveriakin, niin sehän on ihan teidän perheen oma asia.

Kyllä asioista pitää voida keskustella yleisellä tasolla, ei niin että kun minulla henkilökohtaisesti ole varaa johonkin niin sitä ei saa muut edes mainita. Ap joka niitä kokemuksia kyseli, varmaan itse tietää taloudellisen tilanteensa.

Eli lyhyesti: jos haluaa ja on mahdollisuus niin ottakaa lapsen kaveri matkaan. Jos ei ole niin älkää ottako. Kumman tahansa valitsette niin antakaa toisen toimia tavallaan.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   24.4.25 00:09:40

Ei

Lähettäjä: Kelpo Kokkeli 
Päivämäärä:   24.4.25 02:07:00

Luin vain aloituksen, joten en tiedä mitä on sanottu, mutta nämä on niitä sarjassamme tapauskohtaisia asioita joita ei voi etukäteen tietää. Sisarusrakkaus voi olla hienoa ja sisaruusviha/kateus aivan hirveää.
Elämää ei voi ennustaa.

Lähettäjä: Hp 
Päivämäärä:   24.4.25 06:01:09

Mulla on yksi lapsi, on tyytyväinen ja sosiaalinen.
Itselläni on veli, jonka kanssa riitelimme koko lapsuuteni (sisarkateus) ja aikuisena olemme etäisiä.
Nykymaailmassa kustannusten noustua minulla ei rahat riittäisi kahden teinin elättämiseen.

Lähettäjä: + 
Päivämäärä:   24.4.25 08:15:06

”Ei se varmasti lapsuudessa ole mikään rasite, mutta aikuisuudessa sitten ehkä, kun turvaverkot on pienemmät. Lapsen lapsille ei ole niitä tätejä ja serkkuja.

Itse olen suuresta perheestä, enkä erityisen läheinen sisarusteni kanssa. Autellaan kuitenkin tarvittaessa ja tiedän, että he on olemassa, jos nyt tosipaikka tulee. Minulla on yksi lapsi ja hänen täytyy rakentaa turvaverkkonsa hieman etäämmälle sukuun. Onneksi on kuitenkin serkkuja, kun sekä minulla että isällään on sisaruksia.”

Itse tulen pienestä suvusta, isälläni on yksi sisko jolla ei ole lapsia, äidilläni on sisko jolla on kaksi lasta. Minulla on siis kaksi serkkua. Suku ei ole koskaan ollut mikään turvaverkko, ei olla oltu koskaan läheisiä vaikka ihan samassa kaupungissa asuttiin. Mun turvaverkko on ihan itse rakennettu ja ystäväpiirissä autetaan puolin ja toisin, jos jotain tulee. Sama on lapsellani, hänellä ei ole yhtään serkkua ja tuskin tuleekaan, ihmiset ympärille pitää kerätä jotenkin muuten.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.4.25 08:20:11

Tästä aiheesta on ennenkin ollut keskustelu täällä, ja tulos oli sama: ei ole kurjaa olla ainoa lapsi. Päinvastoin. Ei ole tarvinnut taistella resursseista edes lapsena. Ystäviä löytää aina.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.4.25 08:39:52

"Ei, asuimme lähiössä maaseudun reunalla, talossa ja koko alueella oli paljon lapsia. Samoin siellä maaseudun puolella isoja perheitä joista riitti kavereita"

Näitä entis aikoja muistellessa kannattaa muistaa että nykyään lapsimäärä on romahtanut koko Suomessa ja masdeudut tyhjentyneet. Itsekin olen kotoisin 200 ihmisen maalaiskylästä ja lapsuudesta lapsia oli miltei joka torpassa. Nykyään vain siellä täällä. Nykyään maaseudulla asuva perheen ainoa lapsi on yksinäinen.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   24.4.25 08:54:42

Nykyään myös kaupungissa asuva lapsi, jolla on sisaruksia, voi olla yksinäinen.

En ymmärrä, miksi joku kokee yksinäisyyttä minun lapseni puolesta. On koulu, harrastukset, kerhot, koulubussilla voi jäädä kaverin luokse tai tulla meille. Talvella kokoontuvat milloin luistelemaan, milloin pulkkamäkeen ja kesällä pääsevät pyörällä milloin mihinkin. Lähimmät luokkakaverit asuvat ihan rajanaapureina, toinen alle kilometrin päässä. Näiden kanssa lapseni ei tosin juuri hengaile, mutta silti.

Lähettäjä: Pistepisste 
Päivämäärä:   24.4.25 08:55:54

Olen ainut lapsi, ja ainut asia, mihin olisin sisarusta kaivannut lapsena, oli kotitöiden jakaminen.

Lähettäjä: marja 
Päivämäärä:   24.4.25 08:59:39

Kuka on väittänyt, että mukaan otettavan kaverin kaikki kulut tulevat isäntäperheen maksettavaksi. Meillä on ollut lapsella kavereita mukana reissussa ja kavereiden vanhemmat ovat aina maksaneet kulut. Jos mennään jollekin mökille tms. eikä ylimääräisiä kuluja kaverista synny muuta kuin ruokailusta, niin tietenkään ei olla otettu rahaa kaverin vanhemmilta. Mutta esim. risteilylle ja ulkomaanmatkalle mukaan otettujen kavereiden vanhemmat ovat tietenkin maksaneet lapsensa matkan ja antaneet lapselleen käyttörahaa reissuun esim aktiviteettejä ja ravintolassa tapahtuvia ruokailuja varten.

Sama pätee myös tekemisiin. Kuskaan mielelläni lastani ja hänen kavereitaan esim. tapahtumiin, laskettelemaan tai seikkailu- tai vesipuistoihin jne. Päiväreissut saattavat ulottua muutaman sadan kilometrin päähän. Homma menee, niin, että meiltä on kyyti ja mukaan mahtuu 3 kaveria. Kaverit maksavat itse omat pääsylippunsa, tarvittavat välinevuokrat ja syömisensä kohteessa. Minä tai mieheni toimiin kuljettajana ja kyydit menee meidän piikkiin. Aina on näillä reissuilla auto täynnä porukkaa. Moni useamman lapsen vanhempi on kiitellyt, että jaksetaan kuskata ja järjestää, kun heillä ei ole aikaa kun on useampi lapsi.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   24.4.25 09:19:23

Marja: ihmettelen samaa. Ja eikö niillä, joilla on sisaruksia, sitten ole kavereita? Kyllä on. Oma lapsi kulkee heillä samoin kuin kaverit meillä. Sitten otetaan niitä vieraita lapsia mukaan muuallekin omien resurssiemme mukaan. Oma lapseni oli kaverinsa ja tämän isän kanssa keilailemassa, tuo kaveri lähtee meidän mukaan mökille. Vaikka hänellä onkin paljon sisaruksia. O.a lapseni hoivaa mielellään niitä pikkusisaruksia ja leikittää niitä, mutta itselleen huolisi korkeintaan isoveljen (eikä tarvitse ottaa niin tosissaan, ihan vanhempien päätös se lapsiluku on).

Joskus säälittää, kun joku isosisko (useimmiten, joskus velikin) joutuu hoitamaan ne pikkusisaret ja pahimmillaan joutuisi ottamaan ainakin yhden mukaansa, että pääsee mihinkään. Se karsii kavereita. On kuitenkin todella marginaalinen ilmiö, ja omallakin lapsella on useita kavereita suurperheistä, joissa vanhemmat hoitavat vanhempien tehtävät.

Lähettäjä: Cecilie 
Päivämäärä:   24.4.25 12:00:44

Näin kohta 30 vuotiaana vanhempieni ainoana lapsena kaipaan sisaruksia nyt, kun viimeisen vuoden sisällä isäni menehtyi yllättäen ja aivan pian perään yhtä yllättäen äitini sairastui niin vakavasti ettei enää kykene hoitamaan asioitaan. Olen toivonut tässä usein, että olisipa sisarus jakamassa kaikkea tätä, jota halata, joku niin läheinen jolle voisi välillä vaikka itkeä eikä vaan esittää vahvaa ja yrittää hoitaa kaikki nämä asiat yksin.
Mutta nuorempana en ikävöinyt sisaruksia ja olen ollut oikein onnellinen ihan ainokaisenakin. Minulla oli paljon kavereita sekä koko lapsuuden ja nuoruuden ajan yksi niin läheinen paras ystävä, että hän melkein meni siskosta (ja usein meitä luultiin sisaruksiksi).

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.4.25 12:53:15

Minä haluaisin kovasti oman enon, kun kaikkien muiden enot ovat kivoja ja auttavat vanhempien asioiden hoidossa.

Lähettäjä: Viiva 
Päivämäärä:   24.4.25 13:01:34

Kaipasin lapsena sisarusta seuraksi. Kaikki mökkiviikonloput ja ulkomaanmatkat oli todella tylsiä ainoana lapsena. Vielä enemmän kaipaan sisarusta näin aikuisiällä. Olisipa joku joka auttaisi ikääntyneen vanhemman asioiden hoidossa, tai jolle edes purkaa väsymystä. Joku jonka voisi pyytää juhlapyhinä käymään, joku joka ei häviäisi elämästä. Joku jolta kehtaisi pyytää apua milloin vain. Itselläni ei lapsia ole, mutta jos niihin olisi ollut mahdollisuus niin olisin ehdottomasti halunnut vähintään kaksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.4.25 13:13:33

Olen nelilapsisen perheen nuorimmainen, ja olisi minullekin kelvannut seura mökillä ja kotonakin. Onneksi välillä saikin ottaa kaverin mukaan!

Lähettäjä: marja 
Päivämäärä:   24.4.25 13:15:19

Viiva saahan sitä tuollaista kaivata. Kaipaan minäkin, vaikka minulla onkin sisaruksia. Samoin mieheni. Eipä paljoa tule juhlapyhiä tai muitakaan tapahtumia vietettyä sisarusten kanssa yhdessä. Yhden siskon kanssa kylästellään ja jaetaan joitain asioita, mutta enemmän minä ystävilleni puhun kuin siskolleni.

Minun vanhmpani eivät tarvitse vielä apua tai hoitoa, mutta mieheni vanhemmat tarvitsevat. Mikäs sen parempi sisarusriidan aihe ja siihen kun vedetään mukaan kaikki vanhat kaunat ja se mitä yksi on saanut ja toinen ei jne. ja kuinka ketäkin on suosittu missäkin tilanteessa. Siitä touhusta on kyllä auttaminen kaukana.

Lähettäjä: ..m 
Päivämäärä:   24.4.25 13:17:16

Minä seuraan erästä sisarusviisikkoa hoitamassa vanhempiensa asioita, ja huh huh! Tappelevat jopa siitä, minkälaista maitoa sinne vanhuksille ostetaan.

Kaverin veli olisi myös innokas hieman järjestelemään vanhempiensa asioita. Onneksi se on hankalampaa vankilasta käsin.

Lähettäjä: + 
Päivämäärä:   24.4.25 13:50:40

” Olisipa joku joka auttaisi ikääntyneen vanhemman asioiden hoidossa, tai jolle edes purkaa väsymystä. Joku jonka voisi pyytää juhlapyhinä käymään, joku joka ei häviäisi elämästä. Joku jolta kehtaisi pyytää apua milloin vain”

Tämä on tosi ruusuinen kuva ja harvalla tällaista on.

Lähettäjä: Joku 
Päivämäärä:   24.4.25 16:20:58

On!

Olin lapsena jo tosi yksinäinen, olisi ollut helpompaa kun olisi ollut edes yksi sisarus.

Nyt aikuisena kaipaan vielä enemmän läheisiä sukulaisia ( kuolleet) ja toivon että olisi edes se yksi sisarus.

Lähettäjä: Seppo 
Päivämäärä:   24.4.25 17:03:38

Minusta tuntuu hurjalta, että näin moni on sitä mieltä, että onni tai onnellisuus ei lähde itsestä, vaan se tulee toisesta ihmisestä. Ja vieläpä sellaisesta, jota ei koskaan ole ollut olemassakaan. Kyllä, minäkin pidän ihmisistä! Pidän yhteyttä sukulaisiini ja pahoista puheista huolimatta tutustuin myös mieheni sukuun ja pidämme yhteyttä. Kun muutin, niin pyysin koiraa ulkoiluttavaa naapuria meille kylään että tutustutaan. Siskostani en ole kuullut mitään aikoihin. En ole varma, mutta saattoi laittaa synttärionnittelut tammikuussa. Joululahjat vaihdoimme vanhempien kautta. Asumme samassa kaupungissa.

Lähettäjä: Mei 
Päivämäärä:   24.4.25 20:50:23

Oma esikoisenk avautui viimein siitä kuinka pikkusisaruksen tulo ja hänen autistisuus pilasi tämän vanhemman lapsen lapsuuden. Tuli itku mutta ymmärrän valitettavasti hyvin hänen kantansa.