|
Lähettäjä: Omalla
Päivämäärä: 22.4.25 08:51:24
Tsori, ei ole oikein muuta paikkaa avautua.
Sinänsä pikku juttuja, mutta tuntuu, että pitää päästä jakamaan jonnekin.
Äitini ei ole mikään erityisen vanha eikä höperö, mutta asunut jo pidemmän aikaa yksinään. On aina ollut vähän sellaista paheksuvaa sorttia ja kova arvostelemaan.
Nyt kävin pääsiäisenä kahtena päivänä hänen luonaan ja mietin taas, että hänellä ei tunnu olevan muuta sanottavaa kuin arvostella muita.
1. Telkkari koko ajan päällä. Sieltä tuli joku kotimainen filmi, jossa päähenkilö suuteli väkisin naisia ja tyyliin raiskasi naispääosan. Keskellä päivää. En kommentoinut, että en haluaisi noin ongelmallista sontaa katsoa. Äitini kommentoi kuitenkin kun kuvassa näkyi suomenhevonen, että hän tykkää katsoa näitä kun TUOLLOIN VIELÄ KOHDELTIIN ELÄIMIÄ HYVIN. Siihen oli pakko sanoa jo vähän vastaan, että oli kyllä aika erilaista ja tietämys vähäistä.
2. Alkoi ruokapöydässä selittää jostain minulle tuntemattomasta ihmisestä, joku tutun tutun tuttu. Että mummolla on niin paha peliriippuvuus, että oli pelannut hedelmäpeliä eikä malttanut lopettaa, vaikka oli vessahätä ja oli sitten paskonut housuunsa. Mitä tuohonkin voi nyt sanoa? Hän on kuullut jonkun ilkeän juorun ja levittelee sitä sitten eteenpäin. Ehkä on totta, ehkä ei, ikävää jos on noin paha riippuvuus.
3. Minulla sattui olemaan toisena päivänä merkkitakki- ja neule päällä kun olin menossa hoitamaan muutaman asian samalla kaupungilla. Äitini kommentti: "onko noi niiltä kirpputorimummoilta?". Koska kaikenlainen tuhlaaminen uusiin vaatteisiinhan olisi ihan kamalaa. Miksi pitää sanoa mitään, jos ei voi vain todeta, että onpa kivat vaatteet?
4. Kaikkien sukulaisten ja tuttujen avioliittoja pitää AINA arvostella. Esittää empaattista kuuntelijaa näille ja paheksuu ja juoruilee sitten selän takana toisten yksityisasioita eteenpäin. Epäilen, että tämä on jotain vahingoniloa, koska meni itse väkivaltaisen alkoholistin kanssa naimisiin (isäni on nyt jo kuollut). Salaa nauttii kun muillakin menee huonosti. Erityisen ällöttävää minusta on kun repostelee veljensä parisuhdeväkivaltaa sisältävällä parisuhteella -etenkin Puhakan tapauksen jälkeen olen tästä hänelle joka kerta ärähtänyt.
5. Minun asioistani ei todellakaan ole koskaan kiinnostunut -enkä toki mitään erityisen henkilökohtaista kerrokaan. Tiedän että ei halua kuulla mitään ikävää, minun pitää olla se tytär, jonka tekemisillä ja saavutuksilla voi kehuskella kavereille. Sekin, että minun pitää käydä pyhinä, on vain osa performanssia, että voi sitten kehuskella kuinka hänen lapsensa kyllä käyvät pyhinä kotona.
Nämä nyt päällimmäisenä mielessä. Jotenkin sekin harmittaa, että nämä harmittavat minua. Äitini on sellainen kuin on. Hän on nuorempana vaikuttanut minuun paljonkin, mutta olen tehnyt ison kasvun, että olen päässyt eroon hänen opeistaan enkä arvostele tai kritisoi muita (vaikka tavallaan äitini kohdalla niin teenkin). Onko jollain samansuuntaisia kokemuksia? Ehkä sen oman muutoksen vain näkee konkreettisesti kun on äidin kanssa tekemisissä ja ymmärtää, että hän ei ole muuttunut ihmisenä kuin hurjempaan suuntaan. Ja ristiriitaista, silti hänestä välittää ja rakastaa, haluaa auttaa ja hyvää hänelle, mutta se yhteinen aika on oikeasti aika tuskaa. Välillä miettii, millaista olisi jos olisi oikeasti hyvät ja lämpimät välit, olisi nähty, kuultu jne. Ymmärrän kyllä, että äitini varmasti tekee parhaansa omista lähtökohdistaan.
|