Lähettäjä: Hiljaista on 
Päivämäärä:   20.4.25 19:59:48

Mieheni toteaa usein, että tunnelma on kuin hautajaisissa jos olemme koolla minun sisarusteni ja äitini kanssa. Kukaan ei keksi oikein mitään juteltavaa ja jos joku sanoo jotain niin joku kommentoi siihen hyvin lyhyesti tai sitten seuraa vielä kiusallisempi hiljaisuus. Ihan olemme 40 vuoden molemminpuolin, aikuisia työssäkäyviä ihmisiä. Enkä koe, että muiden seurassa olisi näin kiusallista ja vaikeaa keksiä puhuttavaa. Äitini kuitenkin kokee tärkeäksi, että näemme porukalla joten tapaamme sisarusten kanssa 1-2 kertaa vuodessa. Asumme samassa kaupungissa, mutta kaikki muutkin taitavat kaupassa luikkia äkkiä toista hyllyväliä jos satumme samaan paikkaan ettei vain tarvitsisi väkisin yrittää keksiä puhuttavaa.

Meillä on vain yksi lapsi ja hänen ollessaan pienempi kaikki hokivat kuinka tärkeää on olla sisaruksia, että on seuraa läpi elämän ja sisarussuhteet ovat ne elämän tärkeimmät. Koska on odotettavissa, että välimme lähenevät? Eläkeiässä? Lapsinakaan emme olleet kuin pakolliset tilanteet toistemme kanssa tekemisissä, olimme jo silloin niin erilaisia ja täysin eri mielenkiinnon kohteet.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   20.4.25 20:03:23

Tuossa tilanteessa tuskin koskaan, jos ette itse asialle mitään tee. Ihmissuhteet vaativat työtä, eivät ne tyhjästä ilmaannu ja lähenny. Jotkut eivät lähene koskaan, jos ihmiset itse ovat liian erilaisia.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.4.25 20:04:12

Onko teillä autismia?

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   20.4.25 20:21:11

Mulla on sama tilanne omien sisarusten kanssa. Ei sitä vaan jaksa itse jauhaa tyhjää loputtomiin.

Onneksi miehen sukulaiset on eri maata.

Lähettäjä: Bree Vandekamp 
Päivämäärä:   20.4.25 20:21:29

Kuulostaa kyllä omituiselta jos kaupassakin luikitaan karkuun omia sisaruksia.

Lähettäjä: vilja 
Päivämäärä:   20.4.25 20:23:02

Olette kyllä outo perhe. Mikä meni noin pahasti pieneen lapsena?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.4.25 20:31:03

Mulla on toiseen veljeen väljät välit. On vähän semmonen tuppisuu kuten isävainaammekin oli, hankala jutella mistään. Hänellä kuitenkin on kaksi tytärtä, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä niin yritän jaksaa tavata heidän vuokseen myös isäänsä.

Toisen veljen kanssa ollaankin irlantilaiset kaksoset. Oli meillä teininä omat tappelumme, mutta aikuisikä suhteellisen läheisissä väleissä menty. Paitsi yhdessä välissä oli välirikko, veli hyppäsi liian henkilökohtaiseen alueeseeni ja puukotti selkään. Siitäkin toivuttiin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.4.25 21:14:32

Mulla myös veljeni kanssa vähän vaikeat välit. On sisäänpäinkääntynyt ja juro, ei puhu mistään ja vastailee murahdellen ja jotenkin ärsyyntyneenä. Autellaan joskus toisiamme kun samassa kaupungissa asutaan, tyyliin kuskataan toisiamme jos tarpeen, ja nähdään vanhemmilla tyyliin joulupöydässä, mutta keskustelu on kyllä hankalaa.

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   20.4.25 21:25:40

Meillä on sisarus-/ perheporukalla kyllä rattoisaa, herja ja vitsit lentää ja puhetta riittää. Mukana myös sisarusten aikuisia lapsia, joillakin heistä myös jo lapsia. Aina on todella hauskaa kun isolla porukalla tavataan, ei tosin kovin usein kun välimatkaa on satoja kilometrejä. Mutta vanhemmiten ( ollaan siis viis- kuuskymppisiä nyt) on välit koko ajan lähentyneet kun vanhemmista on aika jättänyt. Ja kiva että serkutkin pitävät yhteyttä ja tapaavat isommalla joukolla aina välillä, yleensä serkuksista vanhin kehittää jotain yhteistä juhlaa.

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   21.4.25 11:38:09

Ei olla käytännössä missään tekemisissä ainoan veljeni kanssa. Olemme aina olleet hyvin erilaisia ja 15 vuotta sitten hän puukotti selkään niin pahasti, että välimme oli sillä kuitattu. Äiti on vielä elossa ja hänen takiaan käyttäydyn asiallisesti, jos joudun veljeni näkemään, mutta kun äidistä aika jättää, niin siinä vaiheessa veljen ei sitten tarvitse kuulla musta pihaustakaan enää koskaan.

Lähettäjä: Pelttu 
Päivämäärä:   21.4.25 12:41:03

On teillä outo perhe. Että kaupassakin juistaan karkuun. Tuskin tuossa tilanteessa enää mitään lähentymistä tapahtuu.

Minulla on kaksi nuorempaa veljeä. Olen vanhin ja ainoa tytär. Lapsena olin ikävä kyllä hieman lastenvahdin roolissa, vaikka ikäeroa veljiin on vain 2 ja 3 vuotta. Veljeni ovat aina olleet todella läheisiä keskenään (ehkä pienestä ikäerosta johtuen). Vanhempani tukivat kuitenkin sisarussuhteidemme kehitystä. Siinä 20+ vuotiaina oli vähän etäisemmät välit, kun olimme niin eri elämäntilanteissa. Kuka opiskeli, kuka oli armeijassa, kuka viiletti välivuotta ulkomailla. Jossain siinä 25-30 ikävuosien tienoilla aloimme taas lähentyä ja nyt kun kaikilla ikää 40+, olemme säännöllisesti yhteyksissä, näemme toisiamme ja vierailemme toistemme luona. Minulle sisarussuhteet ovat todella tärkeitä ja iso voimavara. Veljeni tietävät tismalleen millainen olen ja mitä minulta voi odottaa, kuten minäkin tiedän heistä.

Omilla vanhemmillani on myös läheiset välit omiin sisaruksiinsa, vaikka ovat koko aikuisuutensa asuneet eri puolella Suomea ja toinen setäni pitkään ulkomaillakin. Ehkä tämä malli on jollain tavoin myös periytyvää?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   21.4.25 12:46:25

Mieheni suvussa on juuri tuollaista. Joulukin on kuin hautajaiset ja kaupassa luikitaan karkuun. Ei se siitä muutu. Minä kutsun joskus nouta sukulaisia juhliin tai käymään niin kyllä ne vilkkaammassa seurassa hieman rentoutuvat.

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   21.4.25 12:54:11

Ei ne välit itsekseen parane. Aikuistuessa vaan yleensä ikäero hälvenee eikä ole enää niin tärkeää, että jokaisella on omat jutut mistä ollaan mustasukkaisia ja kilpaillaan. Ollaan aikuisia ja kiinnostutaan enemmän yhteisistä asioista. Mutta eihän se onnistu jos kukaan ei vapaaehtoisesti puhu tai ota yhteyttä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.4.25 12:58:27

Meillä miehen perheessä ei ole kovin läheisiä välejä. Eivät luiki karkuun ja juttelevat, mutta mitenkään läheisiä eivät ole. Ei heillä vaan ole oikein puhuttavaa tosilleen. Mieheni juttelee paljon ja kyselee, mutta varsinkin toinen veljistä on huono puhumaan. Puhuu vaan omasta kiinnostuksen kohteesta, josta kukaan muu ei tiedä mitään. Kun lapsemme joutui teho-osastolle, kukaan miehen perheestä ei kysellyt asiasta, eikä meidän vointia. Saati tarjoutunut apuun toisten lasten hoitamisessa. Kun mies sitten soitti puhuakseen asiasta, oli vastaus "no kerrot sitten, kun seuraavaksi nähdään".

Lähettäjä: Nonna 
Päivämäärä:   21.4.25 17:04:21

No mulla läheni siskon kanssa välit kun olin 17 ja hän 21. Tän siskon kanssa tapeltiin paljon kun asuttiin kotona molemmat.
Muiden sisarusten kanssa on ollut aina ihan ok välit.