Lähettäjä: Vertaistukea? 
Päivämäärä:   20.4.25 19:36:03

Meillä on 12 vuotias lapsi jolla on ollut aina kaikenlaista haastetta ja tutkimuksia on tehty reilusti päiväkoti ikäisestä lähtien. En muista oliko alle kouluiköisenä näitä autismin piirteitä testeissä havaittavissa, mutta ensimmäisen kerran lapsi alkoi ottamaan kontaktia muihin lapsiin vasta ensimmäisellä luokalla koulussa. Eskarissa saattoi pelata toisen lapsen ja avustajan kanssa esim lautapeliä, mutta ei kai varsinaisesti vielä silloin puhunut muille lapsille tai osallistunut leikkeihin muiden kanssa. Kun koulu alkoi niin lasta alkoi kiinostaa kaverit ja on ollutkin vapaa-ajalla aika aktiivisesti muiden kanssa.

Toisella luokalla tehtiin laajat nepsy-testit uudestaan ja tuolloin oli puhetta, että autismin piirteet tulevat adhd:n kanssa hyvin selvästi esille. Tuolloin ei kuitenkaan tartuttu tähän autismi asiaan kun ahdh oli isompi rasite arjessa eikä kyseisen psykologin mukaan autismi diagnoosista olisi mitään hyötyä. Nyt tehtiin uudet testit ja tämä psykologi taas oli sitä mieltä, että laitetaan lähete lastenpsykiatrialle ja aletaan tutkia autismia tarkemmin.

Lapsella on paljon jumittamista edelleen, ei pääse asioista yli, pitää päänsä vaikka sitten kiinnipitoon asti. Hänellä ei tunnu olevan mitään vieraskorutta vaan esim viimeksi tänään karjui ja kiljui vaatekaupassa ettei halua apua vaan haluaa löytää ihan itse oikean kokoiset housut hyllystä, mutta ei löydä. Eikä lasta hetkauta yhtään vaikka muita vieraita lapsia tuli tuojottamaan tilannetta ja aikuiset kääntyivät katsomaan. Sama homma koulussakin jos olen siellä syystä tai toisesta, lapsi saattaa nostaa kierrokset ihan jo vaikka siitä ettei saa takkia päälle eikä halua apua. Kai 12 vuotiaan lapsen pitöisi osata säädellä vähän edes tunneluohuja jos muut kerääntyvät ympärille tuojottamaan.

En nyt jaksa alkaa luettelemaan kaikkia piirteitä tai tilanteita, mutta kyllähän lapsella varmasti näkyy ihan arjessa autismiin viittaavaa käyttäytymistä. Adhd diagboosi oli tavallaan helpotus, en ehkä ole umpisurkea lepsu vanhempi kun tarkkaan suunniteltu arki rutiineineen ja sääntöineen ei tuntunut tepsivän siihen, että lapsi käyttäytyisi kuin muut.

Tuo autismin mahdollisuus saa minut vain surulliseksi ja lapsen tulevaisuus pelottaa. Minulle tulee jopa olo, että en halua tarkempia testejä. Eihän se diagnoosi muuta lasta mitenkään, mutta silti autismi kuulostaa jotenkin pelottavalta ja liikaa kaikkeen vaikuttavalta. Minulla ei oikein ole tietoa autismista ja ja ne muutamat jotka tunnen ovat hyvin erikoisia. Toinen on lastani vuoden vanhempi eli 13 vuotias , ei puhu ei juurikaan tee asioita omatoimisesti. Tiedän myös, että autismia on hyvin paljon eritasoista, mutta silti asia tuntuu minulle vaikealta hyväksyä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.4.25 19:41:07

Käytä se nyt vaan siellä testeissä, se ei muuta mitään kuten sanoit. Alkujärkytyksen jälkeen voi helpottaakin kun saa konkreettisia syitä ja sitä kautta voi myös apuja

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   20.4.25 19:45:02

"Käytä se nyt vaan siellä testeissä, se ei muuta mitään kuten sanoit. Alkujärkytyksen jälkeen voi helpottaakin kun saa konkreettisia syitä ja sitä kautta voi myös apuja"

Tämä. Saat sinäkin sitten oikeaa tietoa luotettavista lähteistä. Lapsi toivottavasti saa tarvitsemaansa tukea sitten helpommin, eikä joudu pahimmassa tapauksessa tarpomaan paskameren läpi miettien, mikä hitto on kun normaalit asiat eivät sujukaan...

Lähettäjä: Tintti 
Päivämäärä:   20.4.25 19:45:03

On ihan inhimillistä, että autismiepäily tuntuu raskaalta ja pelottaa. Me vanhemmat toivotaan lapsillemme helppoa tietä – ja kun tie näyttääkin vähän kivisemmältä ja erilaiselta kuin oltiin kuviteltu, se voi tuntua surulliselta. Mutta se ei tarkoita, että tie olisi huonompi. Vain erilainen.

Sun lapsesi ei kuulosta mitenkään poikkeuksellisen “oudolta” – hän kuulostaa lähinnä siltä, että maailma tuntuu välillä liian isolta, monimutkaiselta ja kuormittavalta, ja silloin hänen keinonsa pärjätä ovat vielä sellaisia, jotka näyttäytyvät ulospäin räjähdyksinä tai jumittumisina.

Sanoit tosi osuvasti, että diagnoosi ei muuta lasta. Se on just näin. Mutta silti – ihan ymmärrettävästi – se sana autismi voi tuntua raskaalta, jopa pelottavalta. Se voi herättää pelkoa siitä, että tulevaisuus jotenkin kaventuu tai että lapsi nähdään jatkossa eri tavalla.

Diagnoosi ei kuitenkaan aseta rajoja sille, kuka lapsi voi olla tai mitä hän voi elämässään tehdä.

Lähettäjä: Vertaistukea? 
Päivämäärä:   20.4.25 19:45:42

Sairaalan polille toki vien lapsen kunhan aika tulee. Testit tehnyt psykologi vaikutti fiksulta ja järkevältä ihmiseltä ja minulle tuli olo, että hänen arvioonsa kannattaa luottaa. Ei minulla ole ammattitaitoa tai edes tarkempaa näkemystä siitä mistä testeistä on hyötyä ja mistä ei joten luotan ammattilaisen näkemykseen tässä tilanteessa.

Lähettäjä: Tintti 
Päivämäärä:   20.4.25 19:46:02

Ja vertaistukea, kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta on saatavilla, jos sellaiset tuntuu omalta!

Lähettäjä: mutsix3 
Päivämäärä:   20.4.25 19:49:01

Autismilla on laaja kirjo, ja sillä on lahjakkaitakin ihmisiä. Eikö ole kuitenkin hienoa, että lapsesi saa jo nuorena apua, jos löytyy jotakin autettavaa. Onko lastasi muuten kiusattu oireidensa takia?

Ymmärtääkseni esim. Elon Musk on autismin kirjolla.

Yhdellä lapsistani on diabetes, ja melkein mieluummin ottaisin hänelle autismin.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   20.4.25 19:54:20

Täällä yksi!
Ekaluokalla lapseni sai ADHD-diagnoosin, ja silloin oli myös puhetta aspergerista. Kutosluokalla sitten tutkittiin tuo autisminkirjo, ja lapsi sai diagnoosin siitäkin. Lähdettiin sitä tutkimaan sillä, että yläkouluun lapsi saisi erityisen tuen päätöksen ja pienluokkapaikan. Ja saikin.
Tuntuu, että nyt teininä tuo autisminkirjo on enemmän pompannut sen ADHDn takaa näkyviin, ja tietenkin lapsen tulevaisuus huolettaa.
Opiskelee nyt lukiossa toista vuotta, tänä vuonna täyttää 18. Ei puhettakaan, että voisi vaikka kesätöitä hakea, menee lukkoon, kun pitäisi vieraille puhua. Ei ole sellaisia mielenkiinnonkohteita, että voisi tulevaa ammattia miettiä. Koulussa pärjäilee, ensimmäinen vuosi oli tosi takkuinen. Kavereita on koulussa muutama, sosiaalisuus on vaikeaa.

Ei se diagnoosi mitään muuta, paitsi sen, että on mahdollisesti helpommin tukea saatavilla. Kuulostaa, että teille voisi esim. toimintaterapia tai nepsy-valmennus tehdä hyvää. Perheneuvolasta voi näitä myös tiedustella.
Ei se diagnoosi esim. työnhakua muuta, sellaisia kun ei saa kysellä. Ja jos ihminen on autisti, sen kyllä huomaa, vaikkei diagnoosia olisikaan kirjoitettuna. Tutustu autismiin, sitä on niin laajalla skaalalla, että varmaan kaikki ovat erilaisia. Omani on hyvin asperger-tyyppinen, ja sanoivatkin siellä tutkiessaan, että jos sellainen diagnoosi vielä olisi, se olisi se.

Tarkat rajat ja säännöt on tärkeitä, mutta sen jo tiesitkin. Selkeät ohjeet vaikka paloiteltuna asioihin, joista tietää jo etukäteen, ettei välttämättä muuten onnistu. Ennakointi, ennakointi, ennakointi. Ja kehu aina, kun onnistuu jossain vaikeassa tilanteessa.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   20.4.25 19:55:11

Tyttäreni sai autismidiagnoosin vasta 18-vuotiaana kun itse tajusin että hänen piirteensä ovat autismia eikä hankalaa luonnetta. Samalla tuli sdhd-diagnoosi. Jos nämä olisi saanut jo pikkulapsena, niin ehkä vaikea masennus ja itsetuhoisuus lapsellani olisi vältetty. Olisi saatu ymmärrystä hänelle ja tukitoimia. Diagnoosin jälkeen tyttö pääsi kuntoutukseen ja asiat helpottui kun hänkin ymmärsi mistä on kyse.

Nykyisin opiskelee yliopistossa ja asiat on hyvin.

Lähettäjä: Lot 
Päivämäärä:   20.4.25 19:55:38

Tunteesi on täysin ymmärrettäviä, mutta tutkikaa lapsen tulevaisuuden vuoksi! Lapsi pysyy samana, omana itsenään diagnoosista huolimatta MUTTA muut ympärillä ymmärtävät paremmin ja sitä kautta saa varmasti parempaa tukea ja apua arkeen. Äläkä syytä itseäsi, tuon kaltaista käytöstä on lapsilla todella paljon (diagnoosilla ja ilman) ja joidenkin kohdalla tilanne muuttuu iän myötä paljonkin paremmaksi. Sä teet parhaasi ja lapsi yrittää parhaansa ja se riittää <3

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   20.4.25 20:08:01

Kun lasta osataan sopivasti auttaa, voi autisminkirjoltakin ponnistaa oikein hyvään elämään. Eli hieno juttu, että lapsesi haasteet on huomattu ja oikeaa diagnoosia ja sitä myöten apua nyt etsitään. Omaan perheeseeni kuuluu autisminkirjon ihminen, jolla on lisäksi kaksisuuntainen ja hän on hyvin pärjäävä juristi tänä päivänä. Lapsuudessa oli erilainen, ei juurikaan ystäviä ja nuoruus oli henkisesti vaikeaa. Mutta ammattiavun tuella hänestä kasvoi itsenäinen ja pärjäävä aikuinen. Edelleenkin elää omia polkujaan ja pitkälti omissa maailmoissaan, mutta työelämässä osaa toimia kohtuu normaalein sosiaalisin taidoin. Ja selvästi onnellinen, mikä minusta tärkeintä!

Lähettäjä: kkk 
Päivämäärä:   20.4.25 20:08:20

"Lapsi toivottavasti saa tarvitsemaansa tukea sitten helpommin, eikä joudu pahimmassa tapauksessa tarpomaan paskameren läpi miettien, mikä hitto on kun normaalit asiat eivät sujukaan..."

^^ Tämä.

Diagnoosin myötä saa apua ja tukea. Sitä on oikeus vaatia ja sitä on silloin saatava ihan lain mukaan.

https://autismiliitto.fi/toiminta/vaikuttaminen/sote-lainsaadanto/
vammaislainsaadanto/

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   20.4.25 20:14:50

Valitettavasti maailma ja sosiaaliset vaatimukset on samat kaikille huolimatta näistä diagnooseista. Lapsille joilla tunteiden tai muita elämän hallinnan ongelmia helpottaa selkeät rutiinit. Niin ruokailun, koulunkäynnin kuin harrasteidenkin osalta. Käytöstavat on oltava pärjätäkseen missä tahansa yhteisössä. Eli ylilyönnit täytyy lapsen oppia tunnistamaan ja oppia välttämään niitä.
Käytöshäiriöisten kanssa vanhemmilta vaaditaan erityistä vastuunottoa ja lämmöllä kurissa pitoa. Diagnoosit varmasti auttaa ymmärtämään mistä kyse mutta arjen vaatimuksia ne ei muuta mihinkään. Onko nepsyvanhemmille olemassa vertaisryhmiä? Harva on syntynyt ne kasvatusoppaat hallussa joten vanhemmuus on jo muutenkin haasteellista ja näiden kanssa toisten hyväksi havaitut arjen konstit on kullan arvoisia.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.4.25 20:15:40

Vaikket antaisi tutkituttaa lastasi, ne ongelmat ei häviä mihinkään. Se lapsi vain kasvaa ajatellen olevansa viallinen, kummallinen, huono, eikä tiedä miksi. Älä anna oman mukavuudenhalusi ja pelkosi mennä lapsesi edun tielle.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.4.25 20:16:53

Ei kannata ajatella itsekkäästi. Diagnoosi voi helpottaa lasta kun on isompi, teini, ja aikuinen. Aika moni jolla on epäilty jotain (tai diagnosoitu mutta pimitetty vanhempien toimesta) tuntee vanhempia kohtaa pientä katkeruutta kun asia selviää vanhempana. Olen törmännyt somessa noihin kun joku löytää omista terveystiedoistaan jotain viitteitä oireilusta tai diagnooseista tai niiden epäilyistä, eikä niitä ole viety eteenpäin tai kerrottu. Autismiin kuuluu usein vahvasti ulkopuolisuuden tunne mutta diagnoosi voi auttaa siinä että tajuaa ettei ole vain joku kummajainen vaan samantyyppisiä on muitakin.

Lähettäjä: Hups 
Päivämäärä:   20.4.25 20:23:26

Minun lapsen elämä helpottui huomattavasti autisminkirjo diagnoosin jälkeen. Hän sai kaiken tarvittavan tuen j avun ja oppi ymmärtämään itseään paremmin ja varmaan itselleenkin tuli selitys miksi asiat ovat joskus hieman hankalampia. Toki edelleen on raivareita ja itseinhoakin välillä siitä kun on erilainen, mutta itsetuntemus on huomattavasti lisääntynyt sekä myös myötätunto itseään kohtaan. Kesti minullakin kauan sopeutua ajatukseen, mutta autismin kirjolla olevia henkilöitä on maailma pullollaan. Kannattaa tutustua autismiliiton sivuihin.

Lähettäjä: BRK 
Päivämäärä:   20.4.25 20:46:22

Tärkeintä on muistaa, että lapsi on jatkossakin sama kuin tähänkin asti - tuli diagnoosia tai ei. Diagnoosin myötä ei taannu miksikään autisti-stereotypiaksi. Diagnoosi voi auttaa ymmärtämään syitä käytöksen takana ja mahdollistaa tuen, kuntoutuksen jne. Autismi voi tuntua raskaalta "tuomiolta" kun siitä ei "parane", mutta eivät nuo nyt elämää hankaloittavat oireetkaan itsekseen katoa, oli niiden takana mitä tahansa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.4.25 21:29:31

Varmaan surettaisi lapsen syöpäepäilykin mutta varmaan silti haluaisit tutkituttaa sen loppuun asti etkä vaan pistäisi lasta elämään selittämättömien oireiden kanssa vailla apua.

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   20.4.25 22:01:35

Käytä vaan lapsi testeissä.
Mä olen aikuisena asperger ja ADHD diagnoosit saanut. Olisi elämä ollut helpompaa, jos lapsena olisi saanut tukea. Pidettiin vaan tyhmänä, laiskana ja itsepäisenä.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   20.4.25 22:36:47

Aloittaja: saat olla surullinen. Saat olla huolissaan. Saat tuntea noin. Se menee ohi ja palaa, ja sitten joskus asiaan sopeutuu.
Mitä jos vaan menet päivä kerrallaan. Se voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Mitä ikinä selviää tutkimisella, sieltä kautta voi saada apuja arkeen. Oli diagnoosin nimi mikä hyvänsä.

Lähettäjä: Maga 
Päivämäärä:   20.4.25 22:43:36

Robertin mielestä autisteista ei ole mihinkään.
Go RK Go!

Lähettäjä: Hillevi 
Päivämäärä:   20.4.25 22:59:17

Mulle aikuisena saatu diagnoosi on tuonut monta ahaa-elämystä ja ymmärrystä omaan itseen. Mutta voi veljet, ois ollut helpompaa jos se diagnoosi olisi asetettu aikaisemmin!
Mulla esimerkiksi psykiatrian kirjauksista tuli aina esiin että vaikuttaa ikäistään nuoremmalta, eikä siinä kyllä tietoihin ja taitoihin viitattu. Mulla on sosiaalisesti suht normaali elämä, mutta yhtään ystävää en ole itse ns hankkinut, kaikki kaverit on itse lähestyneet minua
Tuo tunteiden vuoristorata on tosi raskasta ja Mulla on vielä nelikymppisenä suuria vaikeuksia tunnesäätelyssä. Varmasti lapsi hyötyisi jos näihin puututtaisiin aiemmin.
Samoin yliherkkyydet saa helposti tuntemaan itsensä oudoksi ja erilaiseksi, jos ei oikein hahmota mistä ne syntyvät.
Toivottavasti tutkimukset sujuu ja saatte vastauksia.

Näistä iskee kyllä vanhemmalle helposti pieni kriisi, mutta koita pitää se omana tietonasi. Mun äiti kyseenalaisti kovasti omia toimiaan mun lapsuudessa, kun sain sisaruksen kanssa diagnoosin samana vuonna. Ei sitä kannata murehtia, eiköhän nämä ihan synnynnäisiä ole.
Autismi on sana, joka herättää tietyn mielikuvan ja jos diagnoosin saa, sen hyväksyminen on oma juttunsa. Kunhan muistaa että kyse on nimenomaan kirjosta ja sille kirjolle mahtuu monenlaista :).

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.4.25 23:09:36

Kannattaa muistaa myös että autismi on pitkälti perinnöllistä. Ehkä teidän vanhempien kannattaisi miettiä diagnoosin saamista tai edes muihin autisteihin tutustumista.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.4.25 06:28:29

Lievät autistit voi olla neroja ja saada hyvän uran. Ei ole maailman loppu. Se voi olla viisas insinööri joku päivä se sun muksu.

Lähettäjä: AuDHD 
Päivämäärä:   21.4.25 06:57:49

Voi kun edes autistien omat vanhemmat ymmärtäisivät, että autistien käytös on erilaista, muttei epänormaalia.

Ja joo, autisti voi tienata yli 100 000 e vuodessa ja elää hyvää, onnellista elämää. Niin ainakin on omalla kohdallani. Rahan mainitsen koska se on monelle ulkoinen merkki "elämässä pärjäämisestä".

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   21.4.25 07:37:51

Olen kohdannut paljon autisminkirjon lapsia ja nuoria työssäni. Seurannut myös sivusta, miten diagnoosin saaminen vaikuttaa lapseen ja perheeseen. Paljon olen nähnyt hyvää, diagnoosin myötä yhdenkin lapsen masennus lähti helpottamaan ja hän rupesi itse näkemään erityispiirteensä vaikeuksien lisäksi myös vahvuuksina. Perheille järjestetään sopeutumisvalmennuksia ja leirejä, sieltä löytyy ymmärryksen lisäksi vertaistukea.

Varmasti surettaa ja vähän pelottaakin, mutta liputan vahvasti tutkimusten puolesta. Vaikka ne eivät suoraan muuta mitään, niin monelta olen kuullut diagnoosin olleen lopulta helpotus.

Lähettäjä: d 
Päivämäärä:   21.4.25 07:52:40

Eihän testit ja diagnoosi LASTA muuta mitenkään. Hän elää ja toimii edelleen samoin kuin ennenkin. MUTTA muut osaavat suhtautua paremmin, ottaa huomioon hänen hänen erityisominaisuudet ja toiminnan, ja siten elämä helpottuu.
Suurin virhe mitä tuossa voi tehdä on yrittää salata ja peitellä asiaa. Se pahentaa tilannetta, ei tutkimukset ja diagnoosi.

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   21.4.25 13:54:04

Ei ne vanhemmille jaa diagnooseja vaan siksi, että lapsi on autisminkirjolla. Esim. omat vanhempani eivät varmasti ole kirjolaisia. Molemmista suvuista kyllä löytyy todennäköisesti kirjolla olevia. Mä taidan olla ainoa jolla on lähisuvussa dg.
Perinnöllistä tuo on, mutta ei se tarkoita suoraan, että myös vanhemmat olisi kirjolla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.4.25 13:59:10

Ei tietenkään tarkoita että myös vanhemmat on kirjolla, mutta ehdottomasti kannattaisi tutustua asiaan. Auttaisi ehkä ymmärtämään itseä ja erityisesti autisteja paremmin kun alkaisi nähdä sitä sen moninaisuudessa eikä vaan jonain stereotypioina.

Olen vähän katkera kun en saanut omaa diagnoosiani lapsena koska vanhempani tuumivat että ei se mitenkään poikkeava ole, lääkärit on väärässä, mekin tehdään noita asioita eikä meissä ole mitään vikaa! Jäi tukitoimet saamatta vain koska vanhemmat ei voineet nähdä itsessään autistisia ominaisuuksia.

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   21.4.25 13:59:45

"Minulla ei oikein ole tietoa autismista ja ja ne muutamat jotka tunnen ovat hyvin erikoisia. Toinen on lastani vuoden vanhempi eli 13 vuotias , ei puhu ei juurikaan tee asioita omatoimisesti. Tiedän myös, että autismia on hyvin paljon eritasoista, mutta silti asia tuntuu minulle vaikealta hyväksyä."

Sinun lapsestasi ei tule puhumatonta eikä hän menetä toimintakykyään diagnoosin saatuaan.

Lähettäjä: äiti 
Päivämäärä:   21.4.25 20:49:17

Minulla on autismikirjon poika, mutta kiitos fiksun ohjeen eräältä psykiatrilta, emme koskaan hakeneet diagnoosia.

Haasteita oli paljon eskarissa ja ala-asteella ja hieman yläasteellakin, mutta lukiossa ei enää mitään. Nyt poikani valmistuu ulkomaisesta yliopistosta, tuskin palaa heti Suomeen.

Diagnoosi ei tuo autuutta. Jos tilanteen ymmärtävät kaikki muutenkin. Elämä pitää vain luoda sellaiseksi, että pärjää mahdollisimman hyvin. Sitä tietoa saa ilman diagnoosiakin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.4.25 21:00:45

äidin poika on selvästi sitten lievempi tapaus kuin aloittajan lapsi.