Lähettäjä: #
Päivämäärä: 19.4.25 18:28:04
kumman syystä siitä tiedä mitään.
Naapureihin menee hermo. Lähikaupassa "se yksi ärsyttävä myyjä" risoo pelkällä olemuksellaan. Toisin kuin voisi luulla, en vihaa kaikkia ma..muja. Neutraalit ovat siedettäviä. Sellaiset, jotka eivät mekkaloi ja jotka elävät maassa maan tavalla. Julkisilla paikoilla raivostuttaa kovaan ääneen juoruilevat tyypit, jotka pakottavat kaikki muutaman metrin säteellä olevat ihmiset kuuntelemaan heidän paskaansa. Tunnen hirvittävää myötähäpeää ja v*tutusta. Mietin itsekseni, että eikö tuo OIKEASTI huomaa olevansa kirjaimellisesti ainoa ihminen äänessä?! Eikö häntä hävetä?!?
Onnellisimpia hetkiä ovat ne, kun katsoo jotain maisemaa, jossa ei ole rakennuksen rakennusta, ei ihmisiä missään. Esimerkiksi maaseudut ovat loistava esimerkki peltoineen. Eikä minua edes kiinnosta joku lato tai satunnainen omakotitalo jossain, kunhan ei ole sellaista kaupungin betonihelvettiä ja ihmisryysistä.
Joitain kohtaan ei ole mitään empatiaa. Ei yksinkertaisesti mitään. Ei kiinnosta edes kuolema, jos on tarpeeksi vastenmielinen tyyppi kyseessä. Julkisilla paikoilla välttelen katsekontaktia siksi, että olen ujo, mutta myös siksi, etten halua nähdä ihmisiä ympärilläni (ei koske läheisiä tietenkään.)
Veren saa kiehumaan ihmiset, jotka julkisella paikalla yhtäkkiä pysähtyvät muiden eteen kuin seinä. Samoin repulla tönijät ja sellaiset, jotka katselevat jotain julkisella paikalla ja täysin äkkiarvaamatta astuvat taaksepäin suoraan muiden varpaille. Vaikka kuinka saisi osakseen pahoittelua, tällainen raivostuttaa ja voi pilata päivänkin, jos se on jo tarpeeksi melkein pilalla. Eli sellaista v itutuksentäyteistä elämää, jos joutuu olemaan liikaa tekemisissä ihmisten kanssa. Työpaikasta en jaksa edes aloittaa... Paitsi sen verran, että kaikki sellainen sosiaalinen teatteri raivostuttaa myös. Se kun puolin ja toisin esitetään niin hemmetin mukavaa ihmistä ja niin naurattaa hihhihhahhahh ja hehheh, kuulumisetkin kiinnostavat niin sairaasti, vaikka oltaisiin vain jotain etäisiä tuttavia. Eli toisin sanoen se sosiaalinen show, jota pitää vetää työpaikalla ja ylipäätään aina kun on ihmisten kanssa tekemisissä.
Sellaista on ihmisviha. Älkääkä ehdottako mitään "hoitoa." Ei ole mitään parannettavaa. Tämä on syvällä luonteessani enkä tule tästä muuttumaan. On parempiakin kausia, kun kaikki ei raivostuta, mutta se on ohimenevää.
|