Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: q 
Päivämäärä:   19.4.25 13:29:24

En oikein osaa päättää, mihin käyttäisin (rajalliset) rahavarani. Toisaalta tuntuu, että elän näin 35-vuotiaana edelleen harmittavan paljon ns. sitku-elämää. Viime vuosina on myös sattunut ikäviä yllätyksiä, kuten kahden eri koiran vakava sairastuminen suurine eläinlääkärikuluineen, auton hajoaminen, omia terveysmurheita, työttömyysjakso sun muuta, mitkä ovat vieneet kertyneet säästöt ja vaikeuttaneet uusien kerryttämistä. Se on tehnyt minut vähän turhankin huolestuneeksi rahasta. Mutta toisaalta valitettavasti moni elämän mukava asia vaatii rahaa ja ihan vaan kotona sohvalla nenää kaivaenkaan ei haluaisi istua. Harrastan kyllä edullisia asioita kuten käyn kirjastossa, joogaan kotona Youtube-videoiden tahdissa ja lenkkeilen.

Mutta edelleen mieli tekisi esimerkiksi jatkaa ratsastusharrastusta sekä hankkia vielä uusi koira. Olen tosi vähän matkustellut, mutta joskus haluaisin vielä ulkomaille. Lisäksi haaveissa siintää, että jonain päivänä asuisin vielä omassa pienessä omakotitalossa. Mutta en vaan oikein tiedä, että mitä noista haluan eniten. Kaikkeen kun ei ainakaan nykyisellä tulotasolla riitä rahaa.

Tienaan siis nettona noin 2200 e. Niin sanotut kiinteät menot asumisine, auton kuluineen, laskuineen ja ruokamenoineen ovat aikalailla 1500 e. Tällä hetkellä menee rahastoon 50e ja ASP-tilille (jossa noin 20 000e) 50e kuussa. Lisäksi laitan 100 euroa kuussa ns. hätävaratilille, mutta esimerkiksi tällä hetkellä tilin saldo on tasan 200 euroa, koska noita hätätilanteita on tosiaan sattunut enemmän kuin tarpeeksi.

Eli periaatteessa noin 500e kuukaudessa jäisi käytettävää muuhun. Käytännössä jos jatkaisin ratsastusta, se olisi noin 160 e kuussa. Koiraan taas menisi varmaan saman verran ihan jo peruskuluihin, puhumattakaan, jos tulee lääkärilaskuja. Sitten jos tulee tarvis vaikka ostaa joku uusi vaate hajonneen tilalle ja lisäksi käydä vaikka hammaslääkärissä plus lisäksi menee vaikka kerran kahville tai syömään kaverin kanssa, niin siihenhän tuo 500 e sitten jo aikalailla uppoaakin. Eli käyttötilille ei juuri säästöjä kertyisi.

En oikein osaa päättää, mihin haluaisin priorisoida :( Tosiaan jos haaveilen siitä omakotitalosta, niin olisi järkevää laittaa kaikki mahdollinen säästöön, mutta onko se sitten elämää, että kituutan vähän kärjistettynä yksin kotona seuraavat 15 vuotta jotta olen kerryttänyt pesämunaa taloa ja sen kuluja varten? Kaikki unelmat eivät toki ikinä välttämättä toteudu, mutta jos niitä haluaisi edes yrittää toteuttaa. Noista kiinteistä kuluista ei oikein saa enää karsittua, esim. ruokaan, hygieniatuotteisiin ym käytän ehkä 200-250 euroa kuussa, mikä on mielestäni jo aika karsittu summa. Esimerkiksi vakuutuksia ei oikein voi kilpailuttaa, kun en itse saa enää sairausvakuutusta mistään muualta tällä historialla ja hinnat ovat kalliimmat, jos vakuutukset ripottelee ympäriinsä. Netti ja kännykkäliittymä on kilpailutettu.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: q 
Päivämäärä:   19.4.25 13:36:40

Siis tarkennuksena, että hätävaratilin saldo on 200e, käyttötilillä onneksi tällä hetkellä muutama tonni.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   19.4.25 16:23:31

Mutä on nuo kiinteät kulut? Jos vain n 250€ menee ruokaan, jää 1250€, mitä kuluja ne on? Auto, asunto ymd tietysti mutta voisiko niistä säästää?

Jos on auto, voisitko asua kauempana halvemmalla? Tai vaihtoehtoisesti asua paremmalla sijainnilla ilman autoa? Mitä ne muut laskut on?

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   19.4.25 18:25:22

Minäkin lähtisin ensina tutkimaan, voisiko jostain nykyisestä menosta säästää. Pienistäkin säästöistä tulee yllättävän isoja summia kun alkaa laskea kaikki mahdolliset säästöt vaikka vuositasolla.

Mulla kahden koiran peruskuluihin menee yhteensä jotain 50-100e/kk. Joskus varmaan vähemmänkin jos ei tarvitse ostaa ruokaa. Ohjatut harrastukset 20e/vko/koira, muutoin treenaan kotona. Eli mulla menee keskimäärin yhteen koiraan jotain 80e/kk harrastuskulut ja 25-50e/kk ruoka ja satunnaiset muut kulut. Tosin en esimerkiksi noille nykyisille koirille ole varusteita sun muuta juuri ostanut, kun kerralla ostaa laatua niin ne kestää sitten koiralta toiselle jos vaan koko on sopiva. Ja näin kun samaa rotua harrastaa niin usein sitten pannat, valjaat, takit yms. menee useammalla koiralla. Toki kuluja sitten tulee enemmän jos koira sairastuu ja vaatii vaikka erikoisruokavaliota, mutta aika halvalla noita kuitenkin saa pidettyä. Omat syö nyt rehdin nappulaa ja jonkun verran lihaa, tätä ennen meni hauhaun nappula. Eläinkaupparuoat ovat kalliimpia, mutta harvemmin ne sen parempia ovat kun sisältöä alkaa vertailemaan.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   19.4.25 18:51:53

Onko se auto oikeasti välttämätön? Auton pitäminen on niin kallista, että siitä jos pystyy luopumaan, niin säästää äkkiä, vaikka se tarkoittaisi vähän kalliimpaa vuokraa tai lainan lyhennystä.

Ja asutko siis vuokralla? Osta nyt ensin omistusasunto, niin vuokran sijaan maksat omaa varallisuuden karttumista vaikka lainasta korkojen osuus meneekin pankille. Kun saat asunnon velattomaksi, niin rahaa alkaa kertyä kuin itsestään. Toki sijainnista pitää olla tarkka, että arvo säilyy.

Pieneenkin asuntoon voi ehkä hankkia pienen koiran, ratsastamaankin pääsee paikoin julkisilla.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.4.25 19:00:00

Budjetoisin nuo rahat, miettisin kuinka paljon mihinkin tarpeeseen pitää varata vuodessa sisältäen myös hätävaran hätävarat ja jakaisin summan joka kuukaudelle ja pitäytyisin näissä itse suunnitelluissa raameissa. Esim jos kahvilaan menisi tuloista 120e vuodessa se on kymppi kuussa pois muusta käytöstä. Näin näkee paljonko rahaa on mihinkin eikä yllätyksiä vuoden mittaan pääse tulemaan kun joka eurolla on osoite mihin se on tarkoitettu.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   19.4.25 19:37:20

Miksi et osta sitä pientä taloa nyt ? Lainanlyhennyksen maksaminen olisi paljon järkevämpää kuin vuokran. Itsekin sanoit olevasi liian "sitku"...
Koira sinne uuteen taloon kaveriksi niin ensimmäiset vuodet menee hujauksessa nurkkia ja pihaa laittaessa, ei ehdi kuluttaa eikä kovasti harrastaa, mutta ei myöskään sellaisia kaivata.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   19.4.25 20:38:52

Jos aloittajan haluamaan taloon kiinni pääseminen nykyisellä kulurakenteella vaatisi 15v kituuttamista, niin ensin täytynee ostaa jotain halvempaa kulurakenteen muuttamiseksi, jotta talon ehtii maksaa ennen kuin maksukyky loppuu eläkeikään.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: Ohje 
Päivämäärä:   20.4.25 08:19:23

Mä laittaisin joka ikisen menon ja tulon excel taulukkoon ja sieltä sit katsomaan et mistä voisi luopua ja voiko jotain kilpailuttaa.

Sit se on oikeastaan vaan sun päässä mitä haluat eniten tehdä. Esim. Mulla on talo joka on vähän liian kallis (asumiskulut yli 60% tuloista) mutta en luovu koska tämä on se paikka jossa myös harrastan ja vietän kaiken vapaa-ajan. Moni sanoo, että istun kotona 24/7 mutta elämäni on kotona.

Noihin on vähän hankala muiden sanoa kuinka pitää tehdä =)

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: Kohtuus 
Päivämäärä:   20.4.25 08:29:00

Ihmiset ei ymmärrä että rahaa makuuttamalla ei talous nouse. Raha on laitettava kiertämään eikä homehtumaan.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   20.4.25 09:35:05

Tämä ei ratkea pelkästään järjellä, koska yksi iso valinta voi yksilön kannalta olla yhtä hyvin hyvä kuin huono. Omakotitalo voi olla todella hyvä sijoitus tai sysip*ska rahareikä, josta ei pääse edes eroon.

Nyt on mietittävä, mitä eniten haluaa. Jos se on matkustaminen, tuo on hyvä ikä reissata. Jos se on koira ja hevoset, vielä on kuntoa ratsaille ja energiaa koiralle. Jos se on omakotitalo, sitten kaikki ruuti siihen. Perheenkin ehtisi hankkia. Tai aloittaa jotakin aivan uudenlaista, oli se sitten uusi työ, vuorikiipeily tai lentolupakortti.

Ehkä kannattaa hetkeksi hiljentyä miettimään prioriteettejansa, ja samalla säästellä vararahasto kuntoon.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: Mikä ongelma 
Päivämäärä:   20.4.25 09:49:43

Sinulla on aloittaja säästötilillä 20 000 €, sen lisäksi sinulla on rahasto johon menee rahaa, hätävara tili johon menee rahaa ja sitten vielä käyttötili jossa itsessään muutama tonni joten en nyt oikein ymmärrä, mikä on ongelma.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: Laura 
Päivämäärä:   20.4.25 10:00:03

Siis sullahan on rahaa? Miksi odottaisit 15 vuotta että voit saada jotain mitä haluat? Minä aloittaisin ratsastusharrastuksen. Se on sellainen josta pääset nopsaan eroon jos tulee jotain yllättävää. Koira voi tulla kalliiksi niin kuin itsekin totesit, mutta sen voi hankkia myös tulevaisuudessa.

Oikeesti. Luulin ensin että sulla ei jää tyyliin penniäkään pakollisten kulujen jälkeen. Mutta sulla on ihan hirveästi rahaa ja elät silti sitku-elämää. Koska ajattelit alkaa elää? Koska jos venailet sitä että talo on maksettu, niin et kerkeä tehdä sitä koskaan.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.4.25 10:05:30

Minkälaisesta lukaalista ap oikein haaveilee jos asp-tilillä on 20 000e ja pitää säästää vielä 15v? Eikö se aspikin ehdi loppua ennen sitä?

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   20.4.25 10:25:17

Omakotitalon ostaminen vaatii yleensä 30% omarahoituksen. 20te säästöt riittää siis 66te taloon. Voit mennä etuoveen ja oikotielle ja katsoa mitä sillä saisi, pohtien kannattaako sellaiseen ainoita rahojaan laittaa kiinni ja onko myyntihinta todellinen kustannus vai pelkkä käsiraha verrattuna vaadittavien korjaustöiden hintalappuun.

Jos aloittaja nykyisellä kulurakenteella aloittaa päälle ratsastamisen, hankkii koiran ja matkustelee ulkomailla, niin 2200e nettopalkasta ei kerry käytännössä yhtään säästöjä talolle asti, kun bensaa palaa tallilla käyntiin ja koira tarvitsee eläinlääkäriäkin joskus.

Ei siis tarvitse mistään lukaalista haaveilla tajutakseen, että aloittajan tuloilla omakotitaloa ei ihan noin vain shoppailla mistään tinkimättä.

" sulla on ihan hirveästi rahaa ja elät silti sitku-elämää"
-Se elämän eläminen kun ei ole lopulta pelkästään rahasta kiinni. Siltä voi toki tuntua, jos omassa arjessa ainoa syy jättää jotain tekemättä on rajallinen budjetti, mutta heti kun rahaa on esim. se 10te säästössä niin alkaa tajuta että niitä rajoitteita on muuten itseasiassa todella paljon muitakin kuin raha. Esim. itse luovuin aikanaan hevosen ostamisen haaveesta, kun tajusin, että jos teen kokoaikaisesti töitä, ei ole aikaa ja energiaa nauttia sen hevosen omistamisesta ja jos teen osa-aikatöitä hevosen omistamisesta hyötyäkseni, ei rahat riitä hevosen pitämiseen. Ratsastustunnitkin lakkasi kiinnostamasta tuon myötä, kun ei ollut enää sitä tavoitetta hevosen ostosta. Myöhemmin elin vuosia sitku-elämää tilin pullistellessa rahasta, kun kukaan ei vaan myynyt sellaista taloa, jota kodikseni etsin. Rahallakaan ei saa tyhjästä taiottua unelmien paikkaa.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: Lot 
Päivämäärä:   20.4.25 10:39:58

Mä olen kyllä ostanut omakotitalon paljon pienemmällä käsirahalla. Talo maksoi 265 000€ ja meillä oli miehen kanssa omaa rahaa vain 30 000€ eikä pankki kyllä sanonut siitä mitään, joten varmaan vähempikin olisi riittänyt. Oltiin toki ensiasunnon ostajia jos/kun vaikuttaa, mutta oletan että myös aloittaja on. Tämä siis noin vuosi sitten.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   20.4.25 10:48:09

Muistaakseni joskus 10 prosentin säästöt riittivät jossakin pankissa, jos pariskunnalla oli hyvät ja varmat tulot. Varmaan ostokohteellekin oli tiukat kriteerit.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   20.4.25 10:48:47

Lot: Miten paljon teillä oli muita vakuuksia tai jotain ostettuja takauksia? Kohde itsessään arvotetaan yleensä 70% arvostaan käyväksi vakuudeksi, näin on pankissa toistuvasti todettu omakotitalojen osalta ja lainaa olen kysynyt vain kaupungissa sijaitseviin kohteisiin. Jos joutuu budjetin takia ostamaan jonkun pikkukunnan puolelta, niin ei varmasti lasketa vakuusarvoa senkään vertaa.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.4.25 11:03:00

Tietysti elämänsä voi käyttää odotteluun. Omahan se jokaisella on ja jos tykkää vaan istua odottamassa rahan kerääntymistä tilille niin mikäs siinä.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: Lot 
Päivämäärä:   20.4.25 11:05:34

A: ei ollut muuta. En edes ajatellut koko asiaa, koska lainan saamisessa ei tosiaan ollut mitään ongelmaa.
Ystävä pariskunta osti samoihin aikoihin myös talon ja heillä ei ollut omaa rahaa säästössä ollenkaan, eli ei näissä taida olla mitään tiettyä kaavaa minkä mukaan aina mennään tai sitten meillä käynyt vaan mieletön mäihä:D

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.4.25 11:25:34

Eikö asp-ehdoissa luvata valtiontakaukset jne, jolloin pitää säästää itse 10% ja loput saa lainaa? Kyllä kai 200 000 eurolla yksinasuva nyt jonkunlaisen tönön jo saa (okei en tiedä mistä aloittaja havittelee, siinähän oli ne jotkut paikkakuntakohtaiset maksimimäärät asp-lainalle).

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: q 
Päivämäärä:   20.4.25 11:26:37

Aloittaja täällä.

Joo tilanne voisi olla huonompikin, mutta tosiaan noilla 20.000 e säästöillä ei vielä hirveästi omakotitaloja YKSIN ostella, en tiedä miten saisin edes sellaiseen lainaa, kun tosiaan vain yhden ihmisen tulot. Ja pitäisi nyt olla vähän enempi sitä pahanpäivänvaraakin, siellä talossakin voi tulla vaikka joku ylläri, että jotain isompaa menee rikki tms. Että jos on sitten sellainen laina, että joutuu elämään ihan kädestä suuhun, niin on aika kusessa jos jotain sattuu.

Ja tosiaan kuten sanoin, niin kaikki hätävarasäästöt on viime vuosina tullut käytettyä moneen kertaan, niin se on tehnyt vähän varovaiseksi, ettei taloutta pidä mitoittaa liian tiukille varsinkaan yksin asuessa.

Tuo 15 vuoden kituuttaminen nyt oli vähän hatusta repäisty aikamääre :D

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   20.4.25 12:01:11

Missä ja minkälaista taloa aloittaja on ostamassa? Pikkukylistä saa alle 50 000e kivoja taloja, kun taas Helsingissä ei 500 000e kummoiseen riitä. Jos asuu pikkupaikkakunnalla, voi tuolla 20 000 eurollakin saada talon. Sitten onkin edullista asua omassa velattomassa kodissa. Raha jää hyvin niin ratsastukseen, koiraan kuin matkustamiseenkin. Minä tein tämän mukaan. Taloni maksoi kymmenkunta vuotta sitten noin 25 000e ja remonttiin meni vajaa 10 000e. Ostin talon suht nuorena, nyt aloittajan ikäisenä olen jo velaton. Nettotulot on itseasiassa vähän pienemmät mutta hyvin riittävät kahteen omaan hevoseen (kotipihassa), kahteen koiraan ja vielä viimeisen parin vuoden aikana matkusteluunkin, kun sain lainat loppumaan. Isoin haaste on löytää hoitaja hevosille ja koirille matkan ajaksi.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   25.4.25 20:59:48

Lot: Tuosta vakuusarvosta oli näköjään tänään uutisissa, niin tuli tämä keskustelu mieleen.

"Yleensä pankit arvottavat vakuuden niin, että asunnon vakuusarvo on noin 70 prosenttia sen käyvästä hinnasta. Tarvitaan valtiontakaus tai jotain muuta lisävakuutta, jotta lainan määrän saa nostettua 70 prosenttista 95 prosenttiin, sanoo johtaja Veli-Matti Mattila Finanssiala ry:stä."

https://yle.fi/a/74-20158024

On hyvin poikkeuksellista, jos joku saa lainaa 90% asunnon myyntihinnasta ilman mitään lisävakuuksia.

"Jos asuu pikkupaikkakunnalla, voi tuolla 20 000 eurollakin saada talon. Sitten onkin edullista asua omassa velattomassa kodissa."

-Jos talon arvo sijainnista johtuen on noin alhainen, niin voi olla varma, että myyjä ei ole investoinut sen kunnossapitoon sellaisia summia, mitä pitkäaikainen ylläpito vaatisi. Siellä onkin äkkiä 200te edestä korjattavaa, joka olisi oikeastaan pitänyt hoitaa viimeistään jo muutama vuosi sitten, ja syrjäiselle sijainnille ei välttämättä meinaa ketään saada houkuteltua hommaa hoitamaan, mikä vähentää kilpailutuksen mahdollisuutta.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: Sanna 
Päivämäärä:   25.4.25 22:46:22

Paljonko maksat nyt vuokraa? Laske kannattaisiko ostaa ensin joku pieni, vaikka rivitaloasunto.

Asun itse nyt omakotitalossa, mutta en missään tapauksessa haluaisi asua tässä yksin. Ei olisi varaa talon pitoon. Vakuutus, laina, sähkö, puut, jätemaksu, vesi, nuohous, kiinteistövero jne. Meillä menee asumisen kuluihin reilu 2000€ kuussa. Ehkä jossain pienessä mummonmökissä olisi varaa yksin asua. Tässä on meillä ainakin koko ajan jotain pientä ostettavaa. Viime vuonna oli pakollinen kompostin osto 300€, nyt ilmanvaihtokoneen huolto 500€. Sitten laitettiin aurinkopaneelit ja sähköauton latausasema (ei tietty pakollisia, mutta tuovat pitkässä juoksussa säästöä). Yksin mun tuloilla olisi jäänyt laittamatta. Olisin toissa talvena ollut myös aivan kusessa sähkölaskujen kanssa (pörssisähkö).

Itse käytän rahat mielummin matkusteluun ja harrastuksiin kuin asumiseen. Koira kyllä on, mutta siihen ei juuri rahaa kulu. Ekan oman (halpa ja pieni) asunnon ostin jo nuorena. On ollut myös hevosia, mutta niihin ei ole enää varaa eikä kiinnostusta. Silloin maksoin kaiken yksin, mutta ei ollut rahaa oikein muihin kun hevosiin. Nyt vanhempana en jaksaisi samaa kituutusta. Mielummin esim. käyn ulkona syömässä ja ostan laadukkaampaa ruokaa.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.4.25 01:05:19

Oma asunto ei ole automaattisesti paras ratkaisu eikä taloudellinen hyöty niin suuri kun monet tuntuvat olettavan. Lainasta joutuu maksamaan korkoja ja näin asumismenot kasvavat huomattavasti. Asuntoyhtiöissä on lisäksi vastikkeet. Omakotitalossa tosiaan voi tulla mitä vain remonttia ja huoltoa. Eli miettisin haluanko todella sitä ja mistä syistä? Mikä on ensisijainen syy omalle asunnolle? Taloudelliset motiivit eivät välttämättä ole järkeviä vaan asunnon omistaminen voi vetää taloutesi niin tiukalle, ettei se ole sen arvoista.

Kolmatta koiraa ei kannata ostaa ennen kuin jompikumpi jo sairastelleista koirista on kuollut. Lemmikit tuovat paljon iloa elämään, mutta sen sijaan että haalii uusia, voisi nauttia niistä jo olevista. Kun koiran osto sitten joskus on ajankohtaista, kannattaa kiinnittää huomiota myös koiran kokoon. Pienet koirat tulevat käytännössä joka käänteessä halvemmiksi. Ja uskaltaisin väittää että 10 kiloisesta koirasta on yhtä paljon iloa kuin 20 kiloisesta.

Matkustellakin voi hyvin monenlaisella budjetilla, niin Suomessa kuin ulkomailla. Ja miettiä myös tarvitseeko esim. joka vuosi matkustaa vai saisiko lähes saman ilon puolet vähemmällä reissaamisella?

"Tienaan siis nettona noin 2200 e. Niin sanotut kiinteät menot asumisine, auton kuluineen, laskuineen ja ruokamenoineen ovat aikalailla 1500 e. "

Nämä voi olla kiinteät, mutta todennäköisesti ei välttämättömät. Tiedosta mikä osuus on ekstraa ja tee tietoinen päätös onko se sen arvoista verraten muihin haaveisiisi.

"Eli periaatteessa noin 500e kuukaudessa jäisi käytettävää muuhun. Käytännössä jos jatkaisin ratsastusta, se olisi noin 160 e kuussa. Koiraan taas menisi varmaan saman verran ihan jo peruskuluihin, puhumattakaan, jos tulee lääkärilaskuja. Sitten jos tulee tarvis vaikka ostaa joku uusi vaate hajonneen tilalle ja lisäksi käydä vaikka hammaslääkärissä plus lisäksi menee vaikka kerran kahville tai syömään kaverin kanssa, niin siihenhän tuo 500 e sitten jo aikalailla uppoaakin. Eli käyttötilille ei juuri säästöjä kertyisi."

Näin käy jos annat käydä. Vaatteita ei tarvitse ostaa joka kuukausi. Hammaslääkärissä ei tarvitse käydä edes joka vuosi. Koiraa sinun ei ole järkevää ostaa. Vielä vähemmän, jos aloitat ratsastuksenkin. Tuolla summalla käyt todella monta kertaa ulkona syömässä... 1500e pitäisi sisältää niin kahvilat, ravintolat kuin uudet vaatteetkin.

Sun siis aivan mahdollista aloittaa ratsastus ja säästää samalla 450e. Se tekee vuodessa 5400e. Oletetaan että matkustat kerran vuodessa ja matkakassasi on 2000e (joka on todella paljon). Sinulle jää vielä 3400e.

Rahasi eivät riitä kaikkeen, mutta ne riittävät hyvinkin turvattuun ja mukavaan elintasoon, jossa voit valita muutaman itsellesi tärkeimmän asian, joita toteutat.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: q 
Päivämäärä:   26.4.25 10:02:37

Tosiaan ole kolmatta koiraa hankkimassa, vaan edelliset koirat ovat jo edesmenneitä. Enkä siis ostele kuukausittain vaatteita tai syö ulkona, olivat vaan esimerkkejä, miten sitä rahaa hrlposti menee jos tulee yllättäviä kuluja tai tekee jotain vaikka kaverin kanssa. T:aloittaja

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.4.25 10:50:39

"Tosiaan ole kolmatta koiraa hankkimassa, vaan edelliset koirat ovat jo edesmenneitä. Enkä siis ostele kuukausittain vaatteita tai syö ulkona, olivat vaan esimerkkejä, miten sitä rahaa hrlposti menee jos tulee yllättäviä kuluja tai tekee jotain vaikka kaverin kanssa. T:aloittaja"

Silloin säästät rahaa esim. puoli vuotta ja sulla on rahaa koiraan hyvin ja uutta puskuria. Tämän ajan voit pitää ratsastuksenkin tauolla.

1500e pitäisi sisältää vaatteet ja ravintolat. Ja tottakai raha helposti häviää taskuista, jos kulutuksella ei ole rajoja vaan ostelee mitä mieleen juolahtaa. Mikään määrä rahaa ei riitä sillä asenteella. Jopa miljonäärit ovat ajaneet itsensä velkoihin.

Itse asun vuokralla yliopistokaupungissa, pyörämatkan päässä keskustasta 50 neliön kaksiossa, minulla on auto ja koira.
Kuluni ovat alle 1300e/kk. Tähän sisältyy vaatteet, ravintolat jne.

Mutta kaikenkaikkiaan kyse on vain siitä, että sun pitää miettiä mitä haluat eniten, mitä toisiksi eniten jne.

Onko sulle tärkeämpää uusi koira vai ratsastus? Kummasta luovut mielummin?
Onko sulle tärkeämpää oma koti vai koira ja ratsastus yhteensä?
Onko sulle tärkeämpää rahallisesti väljempi arki ja lupa kuluttaa se 500e mihin tykkää vai oma koira/ asunto?
Onko sulle tärkeämpää käydä ravintoloissa vai maksaa striimauspalvelusta?
Onko sulle tärkeämpää ostaa herkkuja vai eineksiä?

Jne.
Eli ymmärrä mikä on välttämätöntä ja mikä ei. Sulla on kohtuulliset tulot eikä sun tarvitse kituuttaa kaikessa, mutta sun pitää silti miettiä mitä arvostat minkäkin verran.

Itse todennäköisesti tilanteessasi asuisin vuokralla, sijoittaisin ylijäävän, pitäisin 6kk pakollisten menojen puskuria+ 2t koiran ell kuluihin, ratsastaisin ja hankkisin koiran. Mutta on ihan ok, jos arvostat asioita toisin ja valitset muut asiat. Oma asunto toisi niin paljon lisää kuluja ja mahdollisia muuttuvia tekijöitä arkeen etten arvostaisi sitä niin paljon. Siihen mennessä kun omistosasunto on maksettu, on todennäköisesti säästöissä ja sijoituksissakin ihan kiva summa, joka riittää mukavaan elämiseen. Asunto ei siis ole ainoa tapa kartuttaa omaisuutta.

  Re: Miten käyttää rahaa järkevästi?

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   26.4.25 11:14:09

Pisteen viestit kannattaa lukea ajatuksella. Niissä oli oikeastaan kaikki olennainen asia.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.