|
Lähettäjä: Dimma
Päivämäärä: 19.4.25 18:48:42
"Vaikka otan napakan otteen, on leikkaus vaikeaa koska pentu puree ihan täysillä paksunkin paidan läpi mihin kohtaan tahansa saa osuttua."
Sinällään ei ihme, että jos pidät napakalla otteella väkisin kiinni, koira kokee tilanteen ikävänä. Etenkin jos se jo valmiiksi kokee toimenpiteen pelottavana tai inhottavana.
Mietipä hetki itseäsi lapsena jossakin hieman epämukavassa paikassa, esim. hammaslääkärissä. Ehkä sinua jännitti, jopa pelotti. Kumman tilanteen näistä valitsisit:
A) Hammaslääkäri avustajineen laittaa sinut tuoliin makaamaan ja avustaja pitää kiinni. Hammaslääkäri tokaisee, että "turha itkeä ja rimpuilla, nyt vaan porataan!" ja tekee mitä tekee.
B) Hammaslääkäri pyytää sinua tuolille. Hän kysyy jännittääkö sinua ja nyökkäät. "Okei, ei haittaa, niin monia muitakin jännittää. Mutta tiedätkö mitä? Jos sinua alkaa liikaa pelottaa tai tuntuu kipua, niin nosta vaan kätesi ylös, niin keskeytän heti ja pidetään tauko."
Minun hammaslääkäripelkoani lievitti huomattavasti jälkimmäinen lääkäri. Koska tiesin, että minulla on vapaus valita, kestin jopa enemmän kipua ja epämukavuutta kuin olisin kuvitellut. Se hälvensi pelkoa myös seuraaville kerroille. Ja auttoi muuten enemmän kuin se kerta, jolloin vain luvattiin tarra, mikäli olen reipas.
Ihan sama psykologinen juttu käy muilla eläimillä: vapaus valita tekee niistä rennompia ja luottavaisempia - etenkin, jos kyseessä on tilanne, joka valmiiksi on epämukava tai eläin on herkkä.
Siksi omaehtoisuus on hyvä menetelmä etenkin niissä tilanteissa, jotka toisaalta toistuvat säännöllisesti, mutta toisaalta eivät ole täysin pakollisia ja välttämättömiä hoitaa juuri sillä sekunnilla. Eläinkin on tunteva olento, jolla olo vaihtelee, jonakin päivänä se voi olla stressaantuneempi tai sitä voi valmiiksi kolottaa, jolloin kynsien leikkaus tuntuu normaalia ikävämmältä. Jos sillä on vapaus valita, leikataanko kynnet nyt, se lisää sen luottamusta asiaa kohtaan.
Itse siis lähtisin sillä liikkeelle, koska samalla menetelmällä sain jo hampaisiin koskemisesta säpsyvän koiran juoksemaan hammasharjan luo kun kysyin, pestäiskö hampaat. Hassua kyllä, se tasan kerran arpoi, haluaako vai ei (ensin perääntyi, mutta päätti sittenkin, että pestään vaan), muuten se valitsi joka kerran hampaiden pesun. Ei tarvinnut pitää kiinni, ei painostaa, ei taistella, ei edes käskyttää, ainoastaan kysyä ja sitten tehdä. Eikä minua olisi haitannut, jos se joku kerta olisi kieltäytynyt, koiralla varmaan olisi ollut ihan hyvä syy ja sitten olisin kysynyt myöhemmin uudelleen.
|