Lähettäjä: jipsi 
Päivämäärä:   17.4.25 11:26:32

Tottuuko / turtuuko siihen, että työssään lopettaa eläimiä, pysäyttää eläimen sydämen ja aiheuttaa (toimittaa) prosessin nimeltä kuolema?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.4.25 11:34:40

Tottuu

Lähettäjä: Puu 
Päivämäärä:   17.4.25 12:01:04

Eiköhän siihen totu, ja usein lopettaminen on ihan perusteltua.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   17.4.25 12:16:04

Tottuuhan metsästäjä ja teurastajakin.

Kuulemma myös ihmisten 'lopettamiseen' tottuu ja turtuu. Osalle toki tulee esim. uniin vielä pitkienkin aikojen päästä. Siinä(kin) pitää psyykata itsensä, että on hyvällä asialla.

Lähettäjä: qwerty 
Päivämäärä:   17.4.25 12:47:29

Eläinlääkärin ja hoitajan tehtävä on kuitenkin auttaa ja hoitaa eläintä. Useimmiten lopetuksessa on kyse enemmän tai vähemmän lemmikin parhaasta. Kyllä siihen myös tavallaan turtuu, ei se ikinä kivaa ole, mutta koska ammatti on kuitenkin asiakaspalvelua niin siinä on pakko pysyä asiallisena ja ajatella sitä työtehtävänä. Välillä tulee kuitenkin niitä hetkiä, kun joku tapaus menee ihon alle ja joskus joutuu pidättelemään kyyneleitä. Jos on joku tosi tuttu asiakas niin silloin on ollut välillä ihan ok myös päästää omia tunteita enemmän näkyviin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.4.25 12:55:52

Kyllä niihin turtuukin. Pakkohan se on, muuten ei pysty tekemään työtä jossa loputukset ovat arkipäivää.

Lähettäjä: tg 
Päivämäärä:   17.4.25 13:03:44

Kirjassa Eläinlääkärinä revontulten mailla käsitellään tuotakin. Suuri murhe oli uran alussa kuollut kissavanhus, mutta myöhemmin oli kirkastunut myös omien isovanhempien kuoleman merkitys osana elämää.

Lähettäjä: Ell 
Päivämäärä:   17.4.25 13:05:23

Ei totu eikä turru, mutta niitä tunteita (ja omistajan tunteita) oppii käsittelemään ja niihin tunteisiin tavallaan tottuu.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   17.4.25 14:03:07

No varmaan tietyllä tasolla tottuu kun se on vaan tehtävä ja yleensä on hyvä syy esim vanhuudet vaivat tai joku ikävä vaiva . Mutta varmaankin ikävä velvollisuus joka vaan tehtävä.
Vuosia sitten vein tutun hevosen makkaratehtaalle. Mietin että en halua tehdä sitä mutta tiesin että sitten joku muu kuitenkin tekee sen ja ajattelin että ehkä minä kuitenkin vien hevoselle mukavammin kuin joku vieras mies. En tietty vienyt sitä sisään sinne- joku mies haki sen. Näitä on ikäviä velvollisuuksia kun eläinten kanssa työskentelee. Niihin oppii vaan suhtautumaan oikealla tavalla.

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   17.4.25 14:10:21

Kun vanha koirani lopetettiin niin en kokenut lääkäriä pyövelinä vaan pelastavana enkelinä. Näin asiakkaan näkökulmasta.

Lähettäjä: jjjj 
Päivämäärä:   17.4.25 14:33:48

Tottuu ja turtuu, mutta joskus joku menee ihon alle. Pari kertaa on saanut omistaja lohduttaa minua, tuntunut niin epäammattimaiselta mutta minkäs teet...

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   17.4.25 14:42:56

Tuleeko teille paljonkin tapauksia, missä eläintä olisi mahdollista auttaa, mutta omistaja mieluummin lopetuttaa, koska ei ole vaikka varaa kalliisiin hoitoihin tai muuten ei halua enää hoidattaa?

Silloin varmaan turhauttaa. Vai ymmärrättekö omistajaa?

Lähettäjä: Hoitaja 
Päivämäärä:   17.4.25 15:41:15

Vastaan nyt hoitajana kun mekin aika usein niissä tilanteissa läsnä olemme.
Tavallaan siihen turtuu ja tottuu...silti aina joku menee ihon alle.
Vanhat, sairaat tms...on yleensä helppoja. Pennut/nuoret tuntuu aina epäreilulta.
Omistajaa on helppo ymmärtää ja itse en edes hiljaa mielessäni tuomitse jos joku rahan puutteen takia lopettamaan lemmikkinsä vaikka olemassa olisi pelastava hoito. Toki se turhauttaa mutta tilanne on varmasti sille omistajalle vielä turhauttavampi ja kamalampi kuin henkilökunnalle.

Lähettäjä: Tiina 
Päivämäärä:   17.4.25 18:25:43

En ole tottunut. Se on aina surullista varsinkin jos terve eläin halutaan lopettaa sen takia että se ei enää kelpaa tai on kasvatettu huonosti ja on siksi hankala.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.4.25 18:57:42

Tottuu mutta silloin tällöin on tapauksia jotka tuntuu enemmän ja tulee itku lääkäriltäkin. Ja esim perheen lasten suuri suru lopetustilanteissa herkistää helposti

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   17.4.25 22:20:16

Oikeastiko ihmiset vievät nuoria ja terveitä lopetettaviksi, jos eivät jaksa etsiä uutta kotia? Hurjaa...

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   18.4.25 07:02:14

Aihetta sivuten, mutta kiitos teille jotka näitä tilanteita joudutte hoitamaan.

2v sitten vein ensimmäisen ja ainoan koirani eläinlääkäriin kun oli pari päivää ollut flegmaattinen lenkillä ja kieltäytyi aamuruuasta, röntgenkuvat kun iskettiin tauluun näin heti että tilanne on paha (keuhkot ihan täynnä valkoista sakkaa). Menin kai valkoiseksi kun klinikan henkilökunta toi tuolia, suklaata ja vesilasia. Olin työtön lapseton sinkku ja koira oli minulle paljon muutakin kuin lemmikki.

Olisi varmasti ollut paljon vaikeampi kestää mikäli klinikan henkilökunta olisi tylysti ja robottimaisesti vaan hoitanut hommansa, mutta kaikki olivat hienotunteisia.

Lähettäjä: Hah 
Päivämäärä:   18.4.25 07:30:19

Monen ell kanssa asiasta jutelleena: he tottuvat, mutteivat turru. Kyllä se eläimen lopettaminen kuulemma aina jossain tuntuu, toki joku eläin tuntuu pahemmalta esim. Siksi että on hoitanut eläintä pitkään tai eläimen omistaja on tuttu/lapsi. Toivottavasti eläinlääkärit ja omistajat pystyvät ajattelemaan asian siltä kannalta että monesti lopetus on eläimen parhaaksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.4.25 08:57:40

Tottakai koska kuolema kuuluu myös elämään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.4.25 09:27:52

"Rahapulan takia meillä ei koskaan kenenkään eläin jää hoitamatta, ellei puhuta tuhansien eurojen totaalisen epävarmasta tapauksesta, että auttaako hoito vai ei."

Eli jos joku vähävarainen tuo koiran, jonka tilanne vaatii molempien eturistisiteiden operoinnin ja hänellä ei ole varaa siihen, niin maksatte omasta taskusta?

Missä päin vaikutatte? Vois tulla asiakkaita lisää jos tietäisivät tästä käytännöstä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.4.25 10:33:48

Eli ette tee oikeasti kalliita operaatioita, joissa oikeasti omistaja joutuu pohtimaan talouttaan ja myös eläimen tulevaa elämänlaatua.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.4.25 12:57:09

Olen ollut aikoinani harjoittelussa eläinlääkärissä ja yksi oli kyllä niin turtuneen oloinen siihen. Ei mitään reaktiota tai tunnetilaa kun lopetti koiran ja puhui jopa ärsyyntyneen oloisesti kuin olisi muutakin parempaa tekemistä. Kaikki muut jotka olen tavannut on olleet lempeitä/herkkiä asian kanssa ja puhuneet kunnioittavasti eläimestä jopa takahuoneessa keskenään mutteivät silleen että alkaisivat itkemään. Kunnioittavat vaan omistajan tunnetilaa sillä tietävät että päätös on ollut vaikea ja lemmikki on ollut todella rakas. Paras eläinlääkäri oli jossa itse olin asiakkaana, puhui niin kauniisti ja herkästi. Meenasi vissiin itsekkin alkaa herkistyä kun itse itkin vuolaasti lemmikkini perään jonka piti olla vain perustarkastuksessa eli kumpikaan ei ollut yhtään valmistautunut siihen lopetukseen. Lemmikki oli kans niin nuori joten eläinlääkärille tämä kasvain tuli kans todella yllätyksenä eli ei ehtinyt valmistautua mentaalisesti myöskään esimerkiksi mun reaktioon. Antoi mulle vielä ison halin ennenkuin lähdin ovesta ulos.

Lähettäjä: Ex-hoitsu 
Päivämäärä:   18.4.25 13:33:22

Tottuu ja turtuu, tuolla alalla kyllä kyynistyy ja lopulta lakkaa oikeasti välittämästä.

Lähettäjä: Humi 
Päivämäärä:   18.4.25 16:24:42

Kyllä siihen tottuu. Joskus on vähän tiukkaa jos mukana on pieni lapsi joka ei ymmärrä asiaa ja vanhemmat itkevät hysteeristä lopetettua eläintä. Silloin ei auta muu kun itse ottaa lapsi syliin ja kertoa hänelle mitä tapahtuu, että se koira ei enään tuosta herää, lähde mukaan, nuku enään vieressä. Kyynel silmäkulmassa on sen lapsen surun aiheuttamaa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.4.25 16:30:21

Tottuu, mutta olen mä nähnyt paatuneidenkin kymmeniä vuosia työtään tehneiden eläinlääkärien itkevän kun pitkäaikaista asiakasta lopettaa tai vaikka vammaisena syntynyttä varsaa.

Lähettäjä: Satuna 
Päivämäärä:   18.4.25 16:36:15

"2v sitten vein ensimmäisen ja ainoan koirani eläinlääkäriin kun oli pari päivää ollut flegmaattinen lenkillä ja kieltäytyi aamuruuasta, röntgenkuvat kun iskettiin tauluun näin heti että tilanne on paha (keuhkot ihan täynnä valkoista sakkaa). Menin kai valkoiseksi kun klinikan henkilökunta toi tuolia, suklaata ja vesilasia. Olin työtön lapseton sinkku ja koira oli minulle paljon muutakin kuin lemmikki."

Oliko tuo valkoinen siis syöpäpesäkkeitä? Vai mitä se oli?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.4.25 17:22:05

"Tottuuko / turtuuko siihen, että työssään lopettaa eläimiä, pysäyttää eläimen sydämen ja aiheuttaa (toimittaa) prosessin nimeltä kuolema?"

Kuolevien ihmisten kanssa työskennelleenä sanoisin, että varmasti tottuu. Omassa työssäni siis kuolemantapauksia oli melkein päivittäin. Tottuminen ei tarkoita turtumista, etteikö välittäisi, etteikö joskus jokin tapaus jopa aiheuttaisi itkua ja surua ja jokin toinen tapaus jopa aiheuttaisi helpotuksen tunnetta, että vihdoin tuo pääsee tuskistaan. Se vaan ei ole enää valtavan iso ja erikoinen asia, vaan ihan tavallinen osa elämän kulkua. Sitähän kuolema on.

Olen joskus saattanut töissä kyynelehtiä ja sydämessä on tuntunut puristusta, koska todella välitin. Olen saattanut kotiin tullessa istahtaessani keittiön pöydän ääreen ja sanoa, että tänään oli tapaus joka kosketti tavallista enemmän, joka meni vähän ihon alle. Ja sitten arkielämä jatkuu kuten tavallisesti, leikin lasteni kanssa, teen iltaruoan, luen iltasadun, menen seuraavana päivänä töihin ja nauran työkavereiden kanssa kahvihuoneessa jollekin jutulle sydämeni pohjasta. Vaikka sinäkin päivänä todennäköisesti joku kuolee siellä työpaikalla, ehkä joku jo sinä aamuna kuoli. Silti kahvihuoneesta kuuluu naurua ja iloa, koska elämä jatkuu muualla.

Sellainen on oma kokemukseni kuoleman lähellä työskentelystä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.4.25 19:50:42

Pahimmat ei halua lopettaa vaan pitkittävät eläimen tuskaa suosittelemalla just vaikka vanhalle nivelvaivaiselle jotain pihattoelämää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.4.25 23:22:15

Tutut ellit näkyy ainakin muuttuneen täysin empatiakyvyttömiksi. Ja en tarkoita sitä, että tarvitsisi asiakkaiden edessä pillittää, en siis todellakaan. Vaan näkyvät suhtautuvan jopa omiin eläimiinsä hyvin kylmästi ja välinpitämättömästi.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   18.4.25 23:50:57

”Tutut ellit näkyy ainakin muuttuneen täysin empatiakyvyttömiksi. Ja en tarkoita sitä, että tarvitsisi asiakkaiden edessä pillittää, en siis todellakaan. Vaan näkyvät suhtautuvan jopa omiin eläimiinsä hyvin kylmästi ja välinpitämättömästi.”

Eläinlääkäreillä on paljon empatiauupumusta. He välittävät ja venyttävät omia rajoja, kunnes eivät enää pysty. Silloin ikään kuin irtaantuu mikä sitten näyttää ulospäin kylmältä.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   19.4.25 06:55:28

"Oliko tuo valkoinen siis syöpäpesäkkeitä? Vai mitä se oli?"

Joo syöpäpesäkkeitä täynnä. Maha oli myös kuluneen päivän aikana alkanut pingottaa ja koira joi paljon, ell epäili että jossain piilossa oli pääkasvain joka oli revennyt ja vuoti verta vatsaonteloon. Koira lopetettiin samana päivänä, vointi oli mennyt niin rajua vauhtia alamäkeen että täysi romahdus olisi todennäköisesti ollut vaan tunneista kiinni.

Lähettäjä: Helmu 
Päivämäärä:   19.4.25 18:15:46

” Ei totu eikä turru, mutta niitä tunteita (ja omistajan tunteita) oppii käsittelemään ja niihin tunteisiin tavallaan tottuu.”

Minä olen vähän eri mieltä, koska riippuu ihmisestä.
Minusta ei ole koskaan eläimen lopetus ollut erityisen hankalaa tai tunteikasta.

Lähettäjä: Geir 
Päivämäärä:   19.4.25 18:19:00

No meidän eläinlääkäri sanoi suoraan, että hänelle tulee olemaan tosi kova paikka lopettaa tuo meidän hepo.
Hän on hoitanut sitä varsasta asti, tänä vuonna jo 27 vuotta.

Lähettäjä: Hoitaja 
Päivämäärä:   19.4.25 18:51:13

LähettäjäGeir

Päivämäärä19.4.25 18:19:00

No meidän eläinlääkäri sanoi suoraan, että hänelle tulee olemaan tosi kova paikka lopettaa tuo meidän hepo.
Hän on hoitanut sitä varsasta asti, tänä vuonna jo 27 vuotta.

Pitkäaikaiset asiakkaat on varmaan jokaiselle edes jollain asteella vaikeita.
Itselleni yksi vaikea ryhmä on tehopotilaat, niitä hoitaa pahimmillaan viikonkin ja sitten eivät selviä. Se on aina tosi kova paikka, siihen lyhyeeseen pätkään voi sisältyä monia tunteita hoitohenkilökunnaltakin, toivoa kun vastaa hoitoon, pettymys kun toivon jälkeen romahtaakin yms...

Lähettäjä: Pallå 
Päivämäärä:   19.4.25 21:24:51

Olen eläinsuojelutyön kautta tavannut monia kymmeniä eläinlääkäreitä ja kyllä niiltä "kylmän" tuntuisiltakin on löytynyt empatian viisautta, se on vain kovin erilaista eri ihmisillä. En kyllä edes odota että minua lääkärikäynneillä hyysättäisiin, jos eläintä osaa käsitellä ja kohdata sen hyvin, on se kaikkein tärkeintä, joskus nähnyt täysin eläinlukutaidottomia tollojakin. Ei ole myöskään eläinlääkärin tehtävä toimia terapeuttina omistajalle, kuten moni asiakas taitaa luulla tänä päivänä, vaikkei sekään tarkoita ettei saisi tunteita näyttää tai olla lempeä ja ihmisläheinen. Ihmiset ovat niitä jotka tekevät lemmikkien ja eläinten hoitamisesta usein kaikkein vaikeinta.

Lähettäjä: Surku 
Päivämäärä:   20.4.25 00:17:12

Mietin toisen koirani lopetustilanteessa että on eläinlääkäreilläkin työ, lopettaa eläin ja koittaa olla siinä sitten kun omistaja poruu vieressä. Mä en pystyisi enkä varmasti tottuisikaan koska otan toisen surun itselleni niin vahvasti. Mut en olekaan eläinlääkäri. Varmaan siihen ammattiin kun lähtee, pitää "tottua".

Arvostan.