Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.4.25 15:28:52

Mikä mahtaa vaivata keski-ikäistä tanttaa kun aina eläinihmisenä mulla on ollut kymmeniä elukoita ja kaikenikäisiä on mennyt sairauksiin ja joutunut itse lopetuspäätöksiä tekemään, eläintenpidon nurja puoli ei ole lainkaan tuntematon enkä millään lailla kuvailisi itseä herkkikseksi. Mutta nyt melkein vuosi myöhemmin oikein sydäntä kouraisee joka kerta kun mieleen nousee viime vuonna menettämäni eläin.

Sen kanssa meni useampi pikkujuttu pieleen (eläinlääkäri ei huomannut vaivaa, sitten unohti määrätä elintärkeän lääkkeen jolla se olisi kokonaan parantunut ja itse en työkiireiltä huomannut heti alkuun koko ongelmaa). Piti lopettaa parhaassa iässään ja oli siis aivan mahtava tyyppi ja persoona! En pääse yli valtavasta harmista, epäoikeuden tunteesta, itsesyytöksestä ja olosta ettei näin olisi saanut käydä! Tiedossa on että elämä ei ole reilua. Olen myös tärkeitä ihmisiä menettänyt ja ne ei ole jostain syystä jääneet kalvamaan.

Normaali järkeily ei tunnu auttavan. Harmittaa vaan niin kauheasti että niin mahtava tyyppi ei saanut elää pidempään. Auttaako tähänkin nyt sitten aika.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   16.4.25 15:40:49

Äkillisesti jouduttiin koira lopettamaan enkä ollut itse edes paikalla vaan koira oli hoidossa. Diagnoosi oli aika yllättävä, en ollut huomannut mitään oireita.
Alkuun kyllä vatvoin sitä, että annoinko luvan eutanasiaan liian kevyin perustein ja olisiko ollut jotain tehtävissä, mutta siskoni oli koiran mukana ja sanoi, että päätös oli oikea. Ehkä todellisuudessa tuossa painoi eniten se, kun en ollut itse viemässä koiraa eläinlääkäriin.
Pian vuosi kulunut ja kyllä se vaan totta on, että aika auttaa.

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   16.4.25 15:43:23

Kissa meni, äkillinen sairaskohtaus, ikää vain 2 vuotta. Oli upea yksilö, sen kanssa pystyi tekemään ihan mitä vaan, lenkkeiltiin kissan ja koirien kanssa yhdessä. Toista samanlaista ei tule.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   16.4.25 15:47:05

Aika auttaa. Menettäminen on rakkauden hinta. :( Olen itse lohduttanut itseäni sillä, että vaikka eläimen menettäminen on surullista, niin eläimen kanssa vietetty aika on sen arvoista.

Mietin taannoin sitä, etten ollut vieläkään osannut oikein päästää irti vuosia sitten kuolleesta hevosystävästäni. Ajattelin usein miten kaipaan sitä, miten epäreilua oli että se kuoli aika nuorena, kertasin virheitä joita tein sen kanssa ja olin pahoillani, kun en edes selvittänyt mahdollisuutta käydä katsomassa sitä sen uudessa kodissa. Usein puhuin sille ajatuksissani näitä asioita. Näin hevosesta usein unia, joissa se oli jotenkin saavuttamaton. Viimeksi, kun hevonen tuli taas mieleeni, tuli jostain ajatus "lepää rauhassa". Jotenkin aivoni olivat tulleet valmiiksi antamaan hevosen muiston levätä rauhassa, ja sen jälkeen olo on ollut kevyempi. Hevonen on poissa eikä tule takaisin, mutta muistan sitä rakkaudella ja koetan antaa sen rakkauden myös elämäni tuleville hevosille.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.4.25 15:59:04

On.
Ensimmäinen koirani. Silmäoireet alkoivat 4kk iässä, leikkaus 6kk iässä. Leikkauksen jälkeen alkoi erilaiset pelot ja arkuudet. 12kk iässä alkoi närästys, 13kk iässä virtsankarkailu. Silmiin oli syy ja diagnoosi, muihin ei löytynyt mitään syytä. Paljon tutkittiin, tehtiin, koulutettiin. Lopulta oli todettava, että tässä on liikaa yhdelle koiralle.

Lähettäjä: mini 
Päivämäärä:   17.4.25 00:28:22

Triplasti isompi irtokoira tappoi ravistamalla pihassamme puoli vuotiaan, 5kg painaneen pentuni. Oma kasvatti, jumalaisen kaunis ja kiltti pieni pentu. Oman narttulinjani viimeinen narttupentu. Olen yhä vuosien jälkeen katkera tästä.

Koira oli lähialueella mökkeilleen pariskunnan, aina vapaana ja monta kertaa metsälenkeillä sanoin heille että kytkekää se koira. En tiedä mitä porukalle tapahtuneen jälkeen tapahtui, koskaan emme heitä enää nähneet eikä nimiäkään ollut tiedossa. Toivottavasti menivät kaikki autolla sillalta alas ja hukkuivat hitaasti kituen. Olisin tappanut sen aikuisen koiran, ellei mies olisi tullut väliin ja vienyt koiraa korvasta roikkuen omistajilleen - jotka seurasivat tilannetta metsässä piilossa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.4.25 07:14:16

Useampikin mennyt nuorena ja yllättäen ja aina se on juuri se mun suosikki ja sydänkäpynen, jonka eteen tekisi mitä tahansa.

Ei ne haavat parane. Arpeutuu vaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.4.25 10:51:11

Syksyllä menetin rakkaan koirani syöpään. Itkettää vieläkin ja kaipaan sitä ihan valtavasti

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.4.25 10:59:43

1,8kk ikäinen koira kuoli irtokoiran hyökkäyksen takia ja toinen toinenkin meni äkillisesti 4 vuotiaana. Molemmat koirista olivat äärimmäisen rakkaita. Aika ehkä lieventää, mutta ainakin omalla kohdalla on ollut vaikeaa hyväksyä miten kävi.

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   17.4.25 11:25:54

Suren edelleen 3v sitten menettämääni kissaa. Se oli 2 vuotias, ja ihan spesiaali. Nykyiset lemmikit ovat ihania, mutta ei menettämäni veroisia sydämessäni.

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   17.4.25 12:03:38

Useampia nuoria koiria olen menettänyt ja kymmenenkin vuoden jälkeen sydämestä kouraisee, kun tulee kuvia vastaan. Tuskin helpottaa koskaan.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   17.4.25 20:16:22

Minulta menehtyi 3v koira tapaturmassa, siitä on aikaa jo 7 vuotta, ja itkeskelen vieläkin.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   17.4.25 21:13:47

5v koira kuoli hoidossa ollessaan vatsalaukun kiertymään. Se kalvaa enkä siitä täysin tule koskaan selviämään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.4.25 21:19:07

tuntuu että vaistomaisesti valitsen ne ressukat ja sairaat. päälle ei mitään näy. ne tervet on tyyliä ihan kiva, mut ei kinosta.
yhtä lailla kaikki hoidan. silti aina se rakkain kuolee. oli se koira kissa kani hevonen.
onko se alitajuinen sympatia, en tiedä.