Lähettäjä: Pelkuri 
Päivämäärä:   11.4.25 01:30:28

Vanhempani ovat molemmat 55, osalle se on vasta mutta minulle se tuntuu iältä jossa väkeä alkaa putoilemaan rajusti ja sekös pelottaa :( Rakastan heitä kovasti mutta en pyytänyt syntyä tänne kokemaan heidän poissaoloaan. Yritän epätoivoisesti uskoa että on jotain enemmän kuin tämä ihmiselämä koska en tiedä selviänkö muuten tämän ajatuksen kanssa että tulen heidät ennemmin kuin myöhemmin menettämään. Jo yksikin TikTok-video sovelluksen etusivulla joka osuu silmiin jossa asiaa sivutaan aiheuttaa ainakin viikon ahdistuksen jonka aikana on mahdoton nauttia mistään koska kuolema vie kaikki ajatukset ja voimat. Voiko tätä tunnetta selättää mitenkään?? Auttakaa

Lähettäjä: ii 
Päivämäärä:   11.4.25 01:34:13

Mietis että jos sinä kuoletkin ennen vanhempiasi - eikös se olisikin pahempi juttu? Itse haluan kuolla ennen lapsiani vaikka se heidät surulliseksi tuleekin tekemään, mutta näin sen kuuluu mennä.

Lähettäjä: Terassi 
Päivämäärä:   11.4.25 01:38:07

Terapia! Kuulostaa että etukäteen sureminen haittaa elämänlaatua.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.4.25 02:00:05

Hei kauheaa, olen 52 ja olen siis mielestäni nuori. Älä kuule pidä tämän ikäisiä vanhoina, mulla on ikäiseni kaveri jolla on vasta 7v lapsikin...

Lähettäjä: coffee 
Päivämäärä:   11.4.25 03:21:53

Valitettavasti elämä ei kysy sinulta kyseisten tilanteiden kohdalle sattuessa, että oletko valmis vai et. Eikä arvokasta yhteistä elinaikaa vanhempiesi kannata tuhlata moisen voimakkaan pelon kanssa, vaan ennemmin keskittyä nauttimaan siitä.
Ensin suosittelen poistumaan edes hetkeksi sieltä tiktokista, jos se tekee noin pahaa mielenterveydellesi. Ja toiseksi lämpimästi suosittelen hakeutumaan ammattilaisen juttusille.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   11.4.25 03:27:43

Nauti yhteisestä ajasta joka teillä on jäljellä. Sitä voi olla tosi paljon. Itse menetin omat vanhempani alaikäisenä. Ei kukaan kysynyt olenko valmis
Vältä tiktokkia ja keskity sensijaan vanhempiisi

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.4.25 03:47:59

Hommahan on se että kun mietit etteivät vanhempasi pelkää kuolemaa, se helpottaa koska esim. kun jätät kissan hoitoon eikä se ikävöi, tulee heti helpompi fiilis että mitä minä turhaan surkuttelen, kun ei kissakaan. Samaa voi miettiä vanhemmista. Mitä minä liikaa stressaan, eivät hekään (luultavasti?)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.4.25 05:16:41

Aiotko viettää tuon takia ahdistuneena seuraavat 30 vuotta?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.4.25 07:27:44

Moni 5-kymppinen ei ole vielä haudannut omiakaan vanhempiaan.
Suosittelen aloittajalle terapiaa.

Lähettäjä: siis 
Päivämäärä:   11.4.25 07:30:48

Niin, olen 55 ja vanhemmat edelleen hengissä. Toki voin kuolla ennen heitä, kun olen niin vanha.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   11.4.25 07:36:49

Minä olen 51, ja vanhempani ovat elossa. Aloittajan kannattaa hankkia apua tuollaiseen pakkomielteeseen, ei ole tervettä millään tavalla.

Lähettäjä: äm 
Päivämäärä:   11.4.25 09:45:03

55-vuotiaana alkaa porukkaa "putoilemaan rajusti"? Tuskinpa sentään. Minun vanhempani ovat 7-kymppisiä ja toki ikä alkaa nyt jo vähän näkyä, mutta nuorekkaita ja hyväkuntoisia ovat edelleen. Ukkini kuoli pari vuotta sitten 93-vuotiaana, ja kaikki muutkin isovanhempani elivät yli 80-vuotiaiksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.4.25 10:29:30

Mä olen 56, eikä yksikään mun kaveri ole vielä kuollut. Toki tiedän jonkun jostain, joka on menehtynyt esim. syöpään nuorena, mutta ovat toki poikkeuksia. Ei porukkaa nyt kaadu kuin heinää tässä iässä.

Ystävien vanhemmat sen sijaan kuolevat. Suurin osa siinä 80+ ikäisinä. Oma äitini on vielä elossa 83-vuotiaana, asui yksin ja voi hyvin. Ajaa autoa, matkustaa jne. Isä on kuollut joitakin vuosia sitten.

Aika monen ystäväni molemmat vanhemmat vielä elävät. Parhaan ystäväni äiti kuoli juuri 93-vuotiaana.

Jos vanhempien kuolema ahdistaa, ja vanhemmat tosiaan on 55, kannattaa hakea apua. Itse tässä toivon tulevani joskus isovanhemmaksi ja eläväni vielä paljon hyviä vuosia. Äidistäni tuli isomummo, kun siskoni tytär sai ensimmäisen lapsensa. Niin se elämän kiertokulku menee. On vauva, on 25-vuotias äiti, on 54-vuotias mummu, on 83-vuotias isomummo. Äitini nuorin lapsenlapsi juhlii tänä keväänä lakkiaisiaan. Joskus täältä ei lähdetä järjestyksessä, ja se on surullista. Mutta eletään silti tätä päivää ja nautitaan siitä.

Lähettäjä: qwerty 
Päivämäärä:   11.4.25 10:38:49

Kantsis katkaista se napanuora ja mennä terapiaan, tuollainen ei ole normaalia

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   11.4.25 10:45:09

Aloittajalla on pitkä aika stressata, tuon ikäiset vanhemmat elävät helposti vielä 20-30 vuotta. Siinä välissä aloittaja ehtii itsekin saada syövän ja jäädä auton alle.

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   11.4.25 14:15:18

Siitä jää henkiin, saattohoidin molemmat vanhempani kotona (siskon kanssa) kolmen vuoden sisällä, isäukko suoraan kaivurin puikoista, äitee ehti eläkkeelle. Jäin henkiin, kaikki jäätiin.

Ne saattaa kuolla vaikka huomenna kolarissa, kuten sinäkin. Siinä missä voivat ehtiä täyttää 100 kuten suvun mummo joka oli terävä päästään viimeiseen kuukauteensa asti. Näistä ei tiedä joten ihan turhaan pelkäät asiaa mille et voi mitään.

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   11.4.25 14:16:45

Niin ja isä ei uskonut kuolevansa joten hillitön homma jäi meille. Äiti tiesi, järjesti kaikki ja määräsi hautajaisiin kaikki tarjoiluista kantajiin ja vieraat. Heleppo homma.

Lähettäjä: Kop 
Päivämäärä:   11.4.25 15:55:06

Aloittajalla on todennäköisesti pitkä aika stressiä luvassa... Kannattaa ehkä hakea tuohon jotain apua.

Mun mies on 57 ja mä 49 ja meidän molempien vanhemmat ovat edelleen tukevasti hengissä :D

Kun aloittaja saa itsekin vähän ikävuosia lisää niin ei se omien vanhempien menettämisen pelko ja riippuvuus heistä tunnu enää samalta. Sitä alkaa tajuta, että se kuuluu elämän kiertokulkuun. Aloittajakin hankkii nyt vaan oman elämän ja lakkaa murehtimasta, voithan itsekin kuolla vaikka ensi viikolla ja vanhempasi saattavat elää vielä 40 vuotta.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   11.4.25 16:05:26

Unohda koko juttu. Jotkut elää satavuotiaaksi ja joidenkin kohtalo on kuolla esim syöpään jo lapsena. Ei todellakaan kannata stressata tuollaisesta. Jonain päivänä me kaikki lähdemme mutta päähän siitä sekoaa jos alkaa sitä miettimään etukäteen. Aloittajan vanhemmat sitä paitsi vasta hyvässä keski-iässä. Tietty esim syöpä ja onnettomuudet ei katso ikää mutta eletään vaan nyt tätä päivää ja surraan sitten kun on sen aika.

Lähettäjä: Riu 
Päivämäärä:   11.4.25 16:18:29

"Rakastan heitä kovasti mutta en pyytänyt syntyä tänne kokemaan heidän poissaoloaan."

Eli olisit mieluummin elämättä kuin kokisit tämän asian elämäsi aikana?

Usko pois, aika auttaa. On todennäköistä, että vanhempasi kuolevat vasta oikeasti vanhoina. Silloin sinäkin olet vanhempi ja koet, että se on toki surullista mutta osa elämää.

Mutta jos asia vie voimat ja yöunet niin tarvitset kyllä apua ahdistukseesi.

Lähettäjä: Ef 
Päivämäärä:   11.4.25 16:24:39

Meinasin otsikon perusteella tulla antamaan vertaistukea mutta omat vanhemmat on yli 70, joten tilanne on kuitenkin vähän eri enkä nyt märehdi asiaa jatkuvasti eikä se vaikuta elämänlaatuuni. Mutta jos alan ajatella asiaa, tulen surulliseksi, koska siinä kohtaa jään tosi yksin, kun ei ole sisaruksia, puolisoa (ainakaan tällä hetkellä) eikä omia lapsia.

Aloittajan tilanne kuulostaa siltä, että ammattiapu voisi olla tarpeen.

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   11.4.25 18:54:51

Samoja fiiliksiä, mutta muutama asia lohduttaa:

- melkein jokainen on joskus tuon asian edessä, ja kaikki siitä jotenkin selviää
- kuolema on luonnollinen osa elämää, se tekee tarinoille loppuja ja uusia alkuja
- oma murehtiminen ei muuta tosiasioita millään tavalla, parempi olla vaan onnellisen "tietämätön"

Mitä voi itse tehdä asialle? Ehkä kerätä etukäteen tukiverkkoa ja elämään muutenkin asioita, jotka kannattelee. Omat lapset, sisarukset, kumppani, jos ei niitä ole niin sitten ystävät, työkaverit, harrastusryhmät, lemmikkieläimet ym.

Mua stressaa hieman se, että läheisen kuoleminen koko prosessina on itselle vieras. Kun sitä ei vaan ole etukäteen tullut harjoiteltua mitenkään. Tulee ihan uutena asiana, että kelle pitää soittaa, mitä asioita pitää tehdä missäkin järjestyksessä, jne. Ihan sekin, että miten järjestän itseni hoitamaan vanhempieni kuoleman jälkeisiä asioita, kun asun 600 kilometrin päässä.

Sama oikeastaan koskee mun kissan kuolemaa, vaikka tarkoitus nyt ei ole missään nimessä vertailla eläintä ja ihmistä. Ymmärrän faktana että se kuolee lähivuosina, mutta jännittää kun en tiedä, miten siihen reagoin ja miten ylipäätään asia tapahtuu. Toisaalta yritän aina muistuttaa itselleni, että turha sitäkään on etukäteen murehtia.

Lähettäjä: muu 
Päivämäärä:   11.4.25 22:30:03

Mulla on molemmat vanhemmat kuolleet, isä 20 vuotta sitten 71-vuotiaana, ja äiti oisko 12 vuotta sitten 82-vuotiaana. Isän kuolema oli yllätys, kävi niin äkkiä ja oli ollut tosi terve, äidillä altzheimer viimeiset vuodet, hänen kuolema oli helpotus.

Aloittaja tarvitsee kyllä jotain terapiaa, tommoinen ei todellakaan ole normaalia.