Lähettäjä: S. 
Päivämäärä:   10.4.25 08:08:30

Kipuilen aiheen kanssa aina vain vuodesta toiseen. Sain lapset nuorena, 18v ja 21v ikäisenä. Lähihoitajaopintoja kävin 1,5v ennen ensimmäisen syntymää. Olin kotona vauvan kanssa ja tajusin etten tuota halua työkseni tehdä. Siitä lähtien ollut jossain kierteessä. Kaikki tivaa että mitä aion opiskella, mitä haluan elämälläni tehdä. Nyt olen 26-vuotias ja työelämässä. Ammattia ei ole mutta töissä ollut kolme vuotta vakipaikalla.
Silti läheiset ja suku kyselee että "et kai aio noita hommia tehdä koko elämääsi?", "minkä ammatin aiot opiskella?".

Selailen usein opintopolusta eri koulutuksia mutta mikään ei tunnu kiinnostavan. Toki nyt olisikin vaikeaa lähteä opiskelemaan, taloudellisesti ei varmasti mahdollista. Tai jaksamisenkaan kannalta, työt + opiskelut vaikea yhdistää.

Mutta rassaa se, etten tiedä mikä mun ala on. Mikä haluan olla isona? Mikä on mun juttu?

Mistä te tiedätte et tää on mun juttu, tätä haluan tehdä?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.25 08:15:27

Oon 50 enkä tiedä vieläkään. Ainoa mikä kiinnosti oli hevosala ja palo oli kova. Selkä hajalla se ei ole vaihtoehto ja olen tehnyt vähän sitä ja tätä. Tympeitä töitä ja siksi lyhyitä pätkiä. Olisipa se oma ala löytynyt aikanaan.

Lähettäjä: -*- 
Päivämäärä:   10.4.25 08:17:57

Kohta 50 ja vain ajautunut IT-alalle. Mulle on sinänsä ihan yksi lysti mitä teen työkseni, kunhan siitä saa hyvin rahaa ja se on muuten siedettävää. Mun elämän intohimot on ihan muualla kuin töissä.

Lähettäjä: Urmas 
Päivämäärä:   10.4.25 08:23:29

Tapaturman seurauksena jouduin tai pääsin uudelleen koulutukseen ja löysin alani

Lähettäjä: Pulu 
Päivämäärä:   10.4.25 08:24:31

Eipä se nyt muille kuulu, jos kerran kuitenkin ittensä elättää eikä elä veronmaksajien rahoilla. Toki aika huono homma, jos irtisanotaan tms., kun melkein kaikki paikat vaatii sen jonkun koulutuksen, vaikka työkokemusta olisikin. Että sikäli suosittelisin opiskelemaan.

Mutta aika harva varmaan loppujen lopuksi haluaa tosi intohimoisesti tehdä jotain ja on mennyt vain pelkästään joku tietty homma päämääränä eteenpäin. Väitän että perustyössäkäyvistä suurin osa on vähän puolivahingossa ajautunut sellaiseen semi-ok työhön, välillä kivaa ja välillä ei mutta mahdollistaa muun elämän.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.25 08:25:53

Se että pitäisi löytää se oma ala voi saada elämän jäämään jumiin. Mietitään ja harkitaan. Ei edetä. Ne joilla se intohimo on, tietävät sen kyllä jo nuorena. Jos ei tiedä, pitää vaan tehdä jotain ja vaihtas suuntaa sitten jos sen oman alan keksii. Odottelu ja jumitus aiheuttaa taloudellista haittaa ja elämässä jälkeen jäämistä. Joku päivä sitä huomaa että muilla on talot ja lapset ja itse selaa koulutusvaihtoehtoja paskapalkkaisen työn tauolla.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   10.4.25 08:31:47

Itse ajauduin omalle alalle vahingossa (hain vähän kaikkia töitä, ja satuin saamaan paikan). Tunsin heti kuinka paljon enemmän se kiinnosti kuin työ jota olin tehnyt aikaisemmin, palkka on parempi ja vapauksia on enemmän, ja sillä tiellä olen edelleen.

Lähettäjä: S. 
Päivämäärä:   10.4.25 08:32:22

Sehän tässä juuri onkin. Tosiaan ok palkka ja työ josta tykkään. Vakipaikka ja alalla muutenkin hyvä tulevaisuus. Lapset on tehtynä, elämää eletty, talonkin ostettu. Tällä työllä elää ihan mukavaa elämää!

Mutta suoraan sanottuna @!#$ kun suku painostaa. Muka kaikille on joku ala intohimona. Kaikkien pitäisi kouluttautua. Mitään painoarvoa ei ole sillä että nyt on hyvä työ ja palkka millä kannan korteni kekoon talouden hoidossa..

Lähettäjä: Vehnä 
Päivämäärä:   10.4.25 08:35:09

Suurimmalla osalla ihmisistä työ ei ole mikään upea "oma juttu" johon oli palo ja se "tuntui heti omalta" ja "tiesin heti et siinä oli mun ala" ja muuta ihmeellistä lässytystä mikä asettaa nuorille suhteettomia paineita kun ei löydy sitä omaa ja kivaa juttua. Työ on asia jota tehdään elääkseen ja josta saatavalla korvauksella tehdään niitä kivoja juttuja. On toki hyvä löytää ala joka ei tunnu vastenmieliseltä ja sopii omille kyvyille. Ihmisvihaaja ei mene hoitoalalle ja pyörätuolissa istuva ei halua fyysiseen varastotyöhön.

Jos sinulla on nyt vakipaikka niin onko siinä etenemismahdollisuutta tai voiko työn ohessa kouluttautua alalle, hankkia siitä tutkinnon? Tai mitäpä jos vain jäät siihen jos se on ihan ok työ ja työyhteisö on mukava. Miksi välittää toisten mielipiteistä.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   10.4.25 09:30:32

Vähän sama, kuin yllä jo kirjotettu. Ikää 35v (jo, vasta, kummin vain) ja ei tähän mennessä ole omaa alaa löytynyt. Hevoset ainoa jotka kiinnostaisi, mutta selkä ja polvet sen verran rikki, että ei järkeä lähteä hevoshommiin isommin.

Mikään ala ei sillä tavalla kiinnosta, osa tietenkin on semmosia, että missään nimessä en halua tehdä (esim. mikään ihmisten hoitotyö) ja kropan kunto toki sitten osan myös estää.

Koulutustakaan ei käytännössä ole ollenkaan. Vahingossa olen ajautunut toimistotöihin. Niitä tehnyt erilaisia. Vakipaikka nyt. Ei tähän mitään intohimoa ole, mutta ei se nyt ihan paskaa hommaa ole ja rahaa saa tarpeeksi niin se riittää.

Suvulle voit sanoa, että sinun elämä ja teet mitä haluat, ei tarvi kysellä asiasta enää. Ja, jos kysyvät niin alat vain puhumaan muista aiheista.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.25 09:58:16

Aika monilla saattaa olla käsitys, että työn kuuluu olla intohimo, mutta sitten näille kyselijöille ei kelpaa mikään mitä joku tekee. Jos joku olisi innokas maalari, niin voi se olla intohimo, mutta onko tärkeämpää se, että saa tehdä niitä vai se, kuinka paljon maalauksia on mennyt kaupaksi. Jos lompakko on tyhjä, mutta työ intohimo, niin ketä se harmittaisi?

Ja millainen on ihminen joka intohimolla tekee jotain?
Sellainen, joka pyrkii aina vaan eteenpäin, etsii parempia paikkoja, missä voi kehittää jotain, ei tyydy vain perustyöhön. Työtä voi tehdä ilman ihmeempää himoa siihen. Mitä nämä sukulaiset itse tekevät? Onko heillä intohimotyö?

Aika hyvä kombo on jos löytää kiinnostavan alan ja siitä maksetaan myös hyvin. Mutta näissäkin yleensä joudut tilanteeseen, että ei riitä se, että teet jotain , vaan kysellään no mikset ole jo johtaja tms.

Lähettäjä: Roosa 
Päivämäärä:   10.4.25 10:01:10

Itse löysin sen "oman juttuni" vasta lähemmäs nelikymppisenä :) Ajauduin alalle vahingossa - työtapaturman jälkeen etsin jotain kevyempää, mutta samaan suuntaan kuitenkin olevaa työtä (lapset ja pedagogiikka). Siirryin varhaiskasvatuksesta koulumaailmaan -> opiskelin 7kk itseni erityisohjaajaksi ja nyt tavoittelen sosionomin paikkaa, toiveena päästä opettajaksi, ehkä jopa erityisopettajaksi.

Lähettäjä: bumbum 
Päivämäärä:   10.4.25 10:01:15

Muille ihmisille ei riitä mikään. Jos jatkatkin vaikka lukiosta yliopistoon ja rakennat uraa, ihmiset kyselee niiden lapsien perään ja milloinkas sitä perhettä meinaat keretä rakentaa, noh, kohta oot vanha jo.

Joten: meillä on vain tämä yksi elämä. Elä sitä, niinkuin itse haluat.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   10.4.25 10:03:40

Oma intohimo olisi ollut hevosala. Jos olisin seurannut sitä, olisin jossain ulkomailla hevoshommissa. Valitsin kuitenkin järjellä, koska olin aina hyvä koulussa ja pärjäsin helposti. Opiskelin lääkäriksi, jotta on varaa harrastaa hevosia mielekkäästi. Eli intohimo ajoi alalle, jonka myötä on mahdollista harrastaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.25 10:06:45

Opiskelin lääkäriksi, jotta on varaa : riittääkö tässäkään se, että opiskelet lääkäriksi vai tuleeko siellä kuitenkin erikoistua ja siten kehittyä työssä?

Kaikilla näillä vaativillakin aloilla on alan sisällä se ongelma, että jos jäät sinne alatasolle, niin sieltä ei päästä pois vaativimpiin tehtäviin työn sisällä. Eli siinä mielessä työssä tulee jotain intohimoa olla kehittyä siinä varmistikin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.25 10:17:28

Lääkärikin kuuluu niihin aloihin joissa tulee olla halu tehdä sitä työtä. En haluaisi sellaisen lääkärin vastaanotolle, joka on siellä puhtaasti palkan takia. Toisaalta, jos asenne on se että haluaa todella auttaa ihmisiä mutta järjestelmä pakottaa siinäkin tekemään liukuhihnaa ja tuottavuus tärkeintä, niin kuka intohimoinen lääkäri jaksaa sellaista?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.25 10:19:53

"Ok palkka ja työ josta tykkään. Vakipaikka ja alalla muutenkin hyvä tulevaisuus"

Jos kerran kaikki nämä ovat kunnossa ja alalla on hyvä tulevaisuus, niin hanki työn ohessa tuon alan tutkinto. Oppisopimuskoulutuksella tai monimuotona. Useimmat työnantajat antavat käyttää myös jonkin verran palkallisia työpäiviä opiskeluun, mikäli teet oman alasi tutkinnon.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.25 12:37:33

Minultakin kysellään yhtenään mun urasuunnitelmista ja et: "mitäs aiot seuraavaks". Mutta kun oon itse tyytyväinen omaan tilanteeseeni, niin kaikki on hyvin

Lähettäjä: Metris 
Päivämäärä:   11.4.25 06:44:42

Mä oon alalla, johon harvemmin ajautuu, jos ei kyseiselle alalle halua, ja ammattini on monilla se "haaveammatti" ollut, oon arkkitehti. Pääsykokeet sisältävät ennakkotehtävät, matikankokeet, ja useampipäiväiset suunnittelukokeet, joka vaiheessa on tietty nahdollisuus tipahtaa. Nykyään koulutetaan taas tauon jälkeen myös rakennusarkkitehteja ammattikorkeakouluissa, mutta sen pääsykoesysteemi ei ole tuttu. Tuskin sinnekään kukaan vahingossa ajautuu.

Mulle on ysillä opo tuumannut, että Metriksestä taitaa tulla arkkitehti. Mulla oli silloin syksyn todistuksessa matikka kymppi ja kuviksesta kaksi erillistä kymppiä. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksikaan taipumuksiani, mielessäni oli ollut lähinnä kuvis- tai äikänopettajuus. Ammatinvalintatestissä tuli joskus lukioaikana (oli ehkäpä joku nettitesti silloin jo) arkkitehtiä ja kirjailijaa.

Jälkeenpäin olen tajunnut pari juttua lapsuudestani. Ala-asteikäisenä kirjoittelin kovasti omia juttujani, ja kaikista tapahtumapaikoista piirsin aina pohjapiirrokset sekä jonkinlaisen asemapiirroksen tapaisen. Pienempänä leikin legoilla ja junaradalla, perhetuttujen kellarissa oli valtava pienoismallijunarata ja sitä olisin tutkaillut vaikka kuinka pitkään. My little ponyjä mulla oli lauma, ja niille sommittelin tallin isolle paperille. Jne. Olin hyvä piirtämään, perspektiivit oli helppo oppia ja matikassa avaruusgeometria oli helppoa, kolmiulotteinen käsityskykyni oli hyvä. Pystyn näin jälkikäteen piirustaan pohjan esimerkiksi siitä asunnosta, missä asuin 2-5-vuotiaana. Kiinnitin jo pienenä huomiota erinäisiin tilajuttuihin ja reitteihin. Olen edelleen maaninen kartantuijottaja :D

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   11.4.25 10:44:17

Sano niille sukulaisillesi, että sinulla intohimonaiheet ovat ihan muualla kuin työnteossa. Käännä asia niin päin, että on parempi arvostaa elämässä muita asioita kuin pelkkää työntekoa.

Lähettäjä: -*- 
Päivämäärä:   11.4.25 10:52:05

"suoraan sanottuna @!#$ kun suku painostaa. "

Käske niitten haistaa perse ja sano, että teet jo intohimotyötäsi.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.4.25 11:19:50

No itse olin 27-vuotias, kun uusi tuttava kertoi opiskelemastaan alasta ja tunsin kolmannen silmäni aukeavan. "Ai tota voi tehdä työkseen?!"
Eli on ihan mahdollista löytää se oma juttunsa aikuisenakin.

Jos et koe paloa minkään alan opiskeluun ja nykyisessä työssä ei ole vikaa, niin sinuna haistattaisin huilun sukulaisille ja jatkaisin samalla linjalla. Ei työn ole pakko olla mikään kutsumus - monella tapaa voi olla parempikin, jos pystyy tekemään "ihan kivaa" työtä ilman sen suurempia intohimoja. Silloin on pienempi riski siihen, että työ haukkaa elämästä liian suuren osan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.4.25 11:34:43

Karvaa vaille 35-v enkä tiedä vieläkään. Enkä enää jaksa opiskella (4 ammattitutkintoa takana). Taidan mopata niin pitkään kunnes kroppa hajoaa. Sitten sairaseläkettä hakemaan.

Lähettäjä: S. 
Päivämäärä:   11.4.25 13:01:34

Kiitos vastauksista!
Juuri tätä olen järkeillyt omassa päässäni. Että voi sen oman ammatin (jos haluaa) löytää myös vanhempana. Ja ettei työnteossa ilman ammattia ole mitään vikaa.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   11.4.25 13:08:15

Valmistuin kolmekymppisenä sairaanhoitajaksi ja kun olin muutaman vuoden tehnyt alan töitä huomasin, että tää on ihan mun juttu. Etukäteen en siis tiennyt, halusin vain hyvin työllistävän ammatin.

Lähettäjä: paula 
Päivämäärä:   11.4.25 15:12:49

Mä lähinnä mietin nuorena että mitä mä osaan ja missä olen hyvä. Koulu ei kiinnostanut, oli pakko lähteä nuorena aikaisin maailmalle ja elättää itsensä.

Mä osasin ja osaan puhua ja olen hyvin kilpailuhenkinen. Joten olen myynyt koko elämäni tyyliin "traktoreita Venäjälle ja lomia rikkaille" ja kaikkee siitä väliltä. Rahaa on joskus virrannut pankkitilille oikein kivasti, joskus normaalipalkkaa.

Tällä hetkellä edelleen myyntihommissa, joista siirryn eläkkeelle parin vuoden päästä.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   11.4.25 15:20:45

Aika harva on missään työssä niin että se olisi jotenkin ennalta tiedossa. Jollei ole mitään erityisvahvuuksia jotka vie mennessään, niin sitä mennään mihin nenä näyttää. Eli pidetään silmät auki ja tartutaan mielenkiintoisiin tilaisuuksiin. Tai sitten vaan tehdään sitä duunia mitä on tarjolla.
Koska mikään tieto ei ole turhaa niin suosittelen mitä tahansa opiskelemista. Ei niistä tarvitse tutkintoa suorittaa vaan osioita sieltä täältä.
Jos haluaisit kokonaisen tutkinnon niin mieti millä alalla on laajimmat mahdollisuudet.

Lähettäjä: Miina 
Päivämäärä:   11.4.25 15:34:23

Hevosala on se mitä haluaisin tehdä.
Muuten olen vain ajautunut työpaikasta toiseen. Nykyisessä työssä olen ollut vuodesta 2011 ja viihdyn edelleen. Joskus mietin opiskelua, mutta en keksi yhtään mitä haluaisin opiskella.

Lähettäjä: sun 
Päivämäärä:   11.4.25 15:54:32

En minä tiedä vieläkään. Ei ole missään vaiheessa tullut sellaista tuntua tai intohimoa, että minusta tulee isona tämän alan ammattilainen. Olen vain ns ajautunut työstä ja koulutuksesta toiseen ja ylöspäin sen mukaan mikä on saattanut vähän edes kiinnostaa tai ollut sellaista mitä suht mielellään rahan eteen tekee. Nyt jo yli 50 vuotta ikää. Luulen, että se ei selviä minulle koskaan, elelen vain elämäni loppuun asti tetsiskellen asioita jotka tekevät minut iloiseksi :)

Lähettäjä: Yjk 
Päivämäärä:   11.4.25 15:58:00

Jos on saumoja yliopistoon niin suosittelen kauppatieteellistä. Sieltä voi päätyä melkein mille tahansa alalle, joten ei tarvitse päättää vielä.

Itse KTM-tutkinnon suorittaneena olen ollut töissä 4 eri alan yrityksessä. Nykyään rahoitushommissa.

Lähettäjä: Sylvia 
Päivämäärä:   11.4.25 17:35:27

Jos ei ole kuin peruskoulu pohjalla, niin joku tutkinto kannattaa suorittaa, siltä varalta että joudut työttömäksi, jos nykyinen firma esim lopettaa toimintansa tms.

Ite lähdin alavalinnassa näin aikuisempana liikkeelle ihan siitä, mikä työllistää, mikä vähän kiinnostaakin ja mistä saa sellaisen palkan, että voin toteuttaa intohimojani (hevosella haluamallani tavalla).

Lähettäjä: hopsis 
Päivämäärä:   11.4.25 17:46:44

Sain 6-vuotiaana (tms) joululahjaksi eläinlääkäri-barbien ja siinä se oli :D

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   11.4.25 17:48:36

Jos aloittajalla on jo työ ja vakipaikka, voisko sitä kautta löytyä se oma ala? Voitko opiskella tutkinnon joka sopii nykyiseen työhön tai auttaa etenemään siinä? Työpaikka voi jopa tukea tällaisessa.

Lähettäjä: NoName 
Päivämäärä:   11.4.25 17:52:45

Oon aina tehnyt sitä, mikä on ollut kivaa. Palkasta huolimatta.
Eka tutkinto oli maatalousalan perustutkinto, varmaan hevostelu vei lomittajan tielle.
Mietin myös agrologin tutkintoa, tai jotain käsi- ja taideteollisuusalalta.
Sit EU:n tulo torppasi lomitushommat seudulla ja joku kaveri vinkkasi puutarhurin ammattia ja sen monenlaisia mahdollisuuksia. Sinne siis opiskelemaan!
Sittenhän hurahdin siihen ja opiskelin lisää ja nyt oon alan opettaja ja yrittäjä - eli lapsuuden haaveammatista (opettaja) tuli totta useiden polkujen kautta.
Eihän näitä voi tietää kuin kokeilemalla. Mulle silloin 80-luvulla joku ammatinvalintatesti ennusti alaa lasten kanssa, no juu ei napannut edes silloin.
Nykymeininki tekee kyllä haastavaksi nää urapolut. Kiitos hallitus.

Lähettäjä: Niksnaks 
Päivämäärä:   11.4.25 20:17:54

Kyllä se kannattaa ammatti tai tutkinto opiskella ja mieluummin nuorena niinkuin vielä olet. Vakipaikka ei ole tae siitä että toimintaa ei koskaan supisteta, firma ei joudu talousvaikeuksiin tai itse et vanhene tai iän myötä kyllästy työhön. Ilman virallista tutkintoa sitä on työmarkkinoilla aika harvojen tilaisuuksien varassa.

Jos pidät työstäsi, mieti voisitko kouluttautua siinä lisää. Moni työnantaja sitä jotenkin tukeekin. Myyjän ammattitutkinto? Tai kiinnostaisiko sinua tavoitella esihenkilöasemaa? Logistiikka? Tai luottamushenkilön ja liiton hommat? Tai hae rekryihmiseksi alalle?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.4.25 20:29:26

"Mutta suoraan sanottuna @!#$ kun suku painostaa."

Sanot niille, että näkevät sitten, mutta keräät nyt ensin rahaa siihen opiskeluun.

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   11.4.25 20:46:19

Olen pian 34 täyttävä yhden AMK-tutkinnon suorittanut (rakennusinsinööri), joka oli "kakkoshaave". Olen 11 vuotta tehnyt näitä hommia ja nyt haen ykköshaaveeseen toistamiseen, eli lääkikseen. Jo tarhaikäisenä olen halunnut lääkäriksi, mutta elämälla on tapana heitellä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.4.25 20:55:46

No nyt on viimeiset hetket vielä alkaa opiskelemaan uutta, jos pystyt rahoittamaan itse haahuilusi.

Lähettäjä: NoName 
Päivämäärä:   11.4.25 21:40:04

Tuohon sukulaisten tivaamiseen: ei muuten kuulu heille.
Kun aloitin maatalousalan opinnot, mulle ilmoitettiin lähisukulaisten toimesta että tommoseenko sitten alat. Kun ois pitänyt yliopistoon mennä ja "oikea ammatti" hankkia.

Ihminen saa tehdä sitä mikä kivalta tuntuu. Jos aloittaja viihtyy nykyisessä työssään, voisko siitä tehdä tutkinnon? Sit ois ala ja ammatti = lisää liksaa.
Voihan siitä sitten jatkaa tai vaihtaa, pakkohan on aikuisten alanvaihto mahdollistaa jatkossakin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.4.25 12:55:13

Itse en tiennyt peruskoulun jälkeen yhtään mitä haluan. Päädyin tallille töihin, hevoshommaan oli palo, sitä jaksoi aikansa mutta umpisurkea palkka ja jonkinlainen loppuunpalaminen lopetti ne työt noin kymmenen vuoden jälkeen. Vähän mitä sattuu töitä, tehtaan hihnalla ym., päätin kouluttautua merkonomiksi koska se oli semmonen perusjuttu ja ainoa mitä nyt tuli mieleen. En löytänyt toimistotöitä joita siinä vaiheessa ajattelin haluavani tehdä. Rahaa tarvi niin menin sitten töihin hoivakodin keittiöapulaiseksi. Siinä sivusta seuratessa totesin, että hoitotyö voisi sittenkin olla merkityksellistä työtä vaikka en koskaan olisi uskonut sinne suuntaavani.

Opiskelin sairaanhoitajaksi ja se tuntui oikealta koko ajan. Opiskelujen aikana heräsi myös mielenkiinto opiskella pidemmälle, tutkimuksen teko alkoi kiinnostaa ja huomasin myös, että jossain kyti myös ajatus lääkärin ammatista. Eli yhtäkkiä itseä kiinnostavia juttuja alkoikin avautua koko ajan enemmän, vaikka aiemmin en osannut ajatella itseäni oikein mihinkään ja en varmaan myöskään osannut ajatella, että myös minä voin pärjätä opiskelussa siinä missä muutkin.

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   12.4.25 17:11:30

Yritin opiskella pariakin alaa, mitkä ei lopulta oikein napannu, ja meinasin pitää vaan välivuoden lomittamalla. Rakastuin kuitenkin navetointiin ja hankin tutkinnon (amis oppisopimuksella) ja nyt opiskelen vielä agrologiksikin. Sen vaan huomaa kun ei vituta aamusin lähteä. Toki väsyttää mutta ei vituta.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   12.4.25 17:23:09

En tiedä vieläkään. Vain sote-alan tutkinto löytyy, ei ole oma ala ollenkaan, mutta rahan takia töitä teenkin.
Olisihan se kivaa, jos olisi sellainen työ josta aidosti pitää. Yhteen aikaan mietin kyllä klinikkaeläinhoitajan koulutusta, mutta huonon palkan vuoksi jäi vain mietiskelyn asteelle.

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   12.4.25 21:47:48

Ja lisään vielä, että oon kiinnostunu ja innostunu oppimaan lisää. Joskus tosi harvoin on hetkiä missä mietin että tästä saa palkkaa, tästä saa palkkaa... Yleensä meen ja teen ja nautin tekemisestä. Ikää on nyt vähän vajaa 30.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.4.25 22:50:03

Jos se yhtään lohduttaa aloittajaa, niin kerron, että itse olen 73-vuotias eläkeläinen, joka teki urallaan kolmea ihan erilaista työtä eikä koskaan tullut tietämään, että oliko niistä jokin oma ala vai olisiko se ehkä ollut joku muu.

Lähettäjä: pyh 
Päivämäärä:   12.4.25 22:51:45

Täytän tänä vuonna 45 vuotta, enkä vieläkään tiedä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.4.25 08:02:20

En tienny. Nuorena ei kiinnostanu kuin hevoset, mutta en ole ollut niin intopiukassa kuin HU:n supergroomit. En halunnut 12h+ työaikaa ja 6-7-päiväistä viikkoa. Tykkäsin sitä paitsi ratsastamisesta ja hevosista, mutta en nauttinut niistä sosiaalista ympyröistä, enkä olisi ollut sellainen yksinäinen pärjääjä, joka uskaltaa ajaa rekkaa täynnä hevosia pelkkä paperikartta kädessä. Eli olin ja olen nössö.

Menin sitten töihin ja opiskelin pari höpökoulutusta, joilla ei mitään tee, eikä työtä saa, vaikka toinen olikin AMK-tutkinto. Tai ainakaan mä en saanut töitä. Tein myös myyntihommia ja verkkosivuja, mutta olin molemmissa huono, enkä tykännyt. Oli ahdistavaa.

Mietin sitten 30v+ mitä tekisin. Valitsin yliopistokoulutuksen, josta valmistuu ammattiin. Aloitin avoimessa, pääsin jossain vaiheessa yliopistoon, tein tutkinnon ja menin töihin. Jos kyse nyt ei ole unelma-ammatista, niin tunnen vihdoinkin pärjääväni tässä duunissa. Muissa en kokenut, aina oli jotain liian vaikeaa.

Lähettäjä: Militantti 
Päivämäärä:   13.4.25 16:11:53

Olen 37v ja en tiedä tosiaankaan mitä haluaisin tehdä. Asiakaspalvelua tehnyt lähes koko työurani eikä se kiinnosta enää yhtään, mutta en tiedä mitä muutakaan... Masentaa.
Työssä pitäisi kuitenkin viihtyä.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   13.4.25 16:23:01

40 v täällä hei ja ei, en tiedä, mitä haluan tehdä. Kaikki kiinnostaa, muttei mikään tarpeeksi. Sattumalta ajauduin ravintola-alalle ja tykkään työstäni, mutta mikään intohimo se ei ole. Mies on puolestaan koodari ja haaveilee kultasepän ammatista. Hyvin harva tekee sitä, mitä haluaisi. Minua kiinnostaisi kirjastotyö tai eläintenhoitajan työ, mutta palkkaus ei näissä ole kummoinen, joten väliin jää.