|
Lähettäjä: 35v
Päivämäärä: 7.4.25 17:33:43
En ole se sosiaalisesti lahjakkain taikka kokenein ihminen, kun minulla on elämässäni ollut oikeastaan vain kaksi ystävää jotka ovat lapsuudesta asti olleetkin. Töissä olen tarjoilijana joten kyllä selviän ja pärjään sosiaalisissa tilanteissa. Taustalla on myös ADHD ja autistisia piirteitä, sosiaalisten tilanteiden pelon kera.
Olen tutustunut n. vuosi sitten itseäni yli 10 vuotta nuorempaan naiseen jolla on mt-ongelmia (epävakaa) ja on menossa autismitutkimuksiin. Olemme tulleet hyvin juttuun aina. Näemme n. kerran kuussa.
Nyt olemme minun perheeni mökillä toista kertaa. Muutoin on mennyt mukavasti, mutta en saa apua mihinkään kotiaskareisiin mitä täällä on (takan sytytys, puiden lisääminen takkaan, puiden hakeminen, saunan lämmitys, ruoanlaittoa jne.). Otan vastuuta toisen viihtymisestä hyvinkin paljon, mutta olen kai tottunut siihen kun nämä vanhemmat ystäväni ovat hyvinkin oma-aloitteisia tai vähintäänkin kysyvät voivatko auttaa jossain. En oikein osaa pyytää apua, kysyin häntä kerran lähtemään hakemaan puita kanssani. Hän tuli mukaan, muttei koskenut yhteenkään klapiin. Yhtenä iltana pyysin häntä ottamaan kalan uunista pois, kun olin itse juuri sytyttämässä takkaa. Hän sanoi, että pelkää uuneja ja en tietenkään lähtenyt painostamaan. Mutta olen nähnyt hänen kyllä käyttävän uunia omassa kodissaan. Ymmärrän, että hän voi varmaankin vierastaa mökkiämme koska onhan tämä vieras paikka.
Nyt tänään hänellä on introverttipäivä. Koitin ottaa asian huomioon, mutta varmaankin puhuin silti liikaa ja vaikka laitoin kyllä kuulokkeet päähäni soittamaan äänikirjaa ja koitin alkaa keskittymään maalaamiseen, mutta maalini ovat vähän sikinsokin koska ystävänikin käytti minun maalejani ja jouduin niitä kyselemään… Ystäväni kysyi sitten saisiko olla kuitenkin yksin. Siinä pohdittiin että mitä tehdään, kun molemmilla oli tarkoitus maalata… Saatiin tehtyä kompromissi ja tehtiin ”hänen” makkariin maalauspiste ja jaettiin maalit. Nyt olen vähän hämmentynyt, enkä tiedä mitä ajatella ja miten toimia. En saa käydä edes koputtamassa hänen oveensa vaan minun pitää laittaa tekstiviestiä. Ymmärrän kyllä hyvin, jos haluaa omaa aikaa ja siinä ei ole sinäänsä mitään pahaa. Mutta tässä pitäisi tänään myös siivota mökki ja hommaa on aika paljon jo noiden maalauspisteiden kanssa. Puut pitää hakea hyvän matkan päästä ja sopivasti maitokärryt ovat rikki, ja itse toivun vielä selkäleikkauksesta niin en kovin painavia kasseja voi kantaa.
Olen tullut elämäni aikana monesti hyväksikäytetyksi ja pelkään että tässä ystävyyssuhteessa tulee samanlaisia vinkeitä. Tämän vuoden aikana olen maksanut paljon kaikkea tälle ystävälleni… Jopa aika isoja summia. Hänen rahatilanteensa on huono, ei ole ollut koskaan työelämässä ja kulkee nyt kuntoutuksessa. En itsekään rahassa kieri, mutta kyllä säästöönkin jotain aina jää. Eikä minua haittaa tarjota ravintolailtaa tai leffalippua. Kyllä hänkin on minulle tarjonnut kahvia ja pieniä juttuja (esim. sipsiä leffailtaan) enkä sinäänsä laskekaan pennejä vaan lasken tuota, että miksi minun pitää tehdä kaikki... Jopa hänen kotonaankin joudun vähän passaamaan. Olen todella avulias ja saan siitä iloakin, mutta liika on kai liikaa…
Miten tällaisen asian kehtaisi esittää hänelle? Vai mitä kannattaisi ylipäätään tehdä?
Mitä tässä tulisi ajatella? Myönnän että hämmennyksen lisäksi olen hieman ahdistunut, kun yleensä suht iloinen ystäväni oli yhtäkkiä tuollaisella hyvin kylmällä tuulella. Varmaan en ole tehnyt mitään väärää, mutta silti minulla on sellainen olo. Tai vähintäänkin että olen vääränlainen ja miten kukaan tällaista jaksaisi ystävänä katsoa.
|