Lähettäjä: Jahvetti
Päivämäärä: 5.4.25 15:22:27
Kyllä nyt täytyy jo todeta, että on tässä mukana aimo annos itsestä johtumatonta huonoa tuuria, että taloutta ei saada miltään osin tervehtymään päin. Meillä on toki rakenteellisia ongelmia taloudessa, jotka on itse aiheutettu mm. julkisen sektorin ylisuuri koko kansantalouteen suhteutettuna, mutta on pakko todeta, että ei sitten pienintäkään vetoapua kyllä saada rajojen ulkopuolelta.
Ensin tuli korona ja siitä toivuttiin me ja maailma suhteellisen nopeasti. Noh, kun toipuminen oli vielä kesken, niin Venäjä päätti hyökätä Ukrainaan ja taas talous suistui pohjalle pitkäksi aikaa. Noh, kun nyt viimeinen viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa alkoi orastavaa kasvua näkymään useammalla sektorilla mm. konepajojen tilauskirjat kohentuivat jne. ja talouden kasvua oli näkyvissä, niin eiköhän nyt Usa alkanut näillä tulleilla kikkailemaan ja synnyttävät maailman laajuisen kauppasodan, missä voittajia tuskin löytyy. Jos tullit eivät jäävät olemaan pitemmäksi aikaa, niin tämänkin vuoden talouskasvu muuttuu miinusmerkkiseksi, että ei käy päättäjiä kateeksi.
|