Lähettäjä: yksin? 
Päivämäärä:   5.4.25 00:17:39

Mietin tässä että käytännössä kaikki sukulaiseni ja perheenjäseneni ovat sellaisia jotka eivät ikinä ole asuneet yksin.

Kaikki ovat suoraan lapsuudenkodista muuttaneet yhteen parisuhdekumppanin kanssa. Osa on opiskellut mutta silloinkin kämppisten kanssa. Vain yhden etäisen serkun tiedän asuvan yksin.

Mielestäni tässä siis ei ole mitään väärää.
Laumaeläimiähän me ihmiset olemme. En pidä ihan luonnollisenakaan sitä että yksilöt yksin tönöttävät yksiössä. Osa toki viihtyy yksin.

Mutta mietin sitä että mitenköhän kamala se on sitten jos keski-ikäisenä tai vanhuksena vasta kokee yksin asumisen ekaa kertaa elämässään. Muutama sukulaisnainen juuri menetti 75+ iässä miehensä ja asuvat nyt ensimmäistä kertaa yksin ja tiedän että ovat onnettomia.

Oletko sinä sellainen ettet ole ikinä asunut yksin? Mitä ajattelet siitä?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   5.4.25 00:48:59

No tulee mieleen yksi kaveri joka alkoi lukion alussa seurustella poikaystävänsä kanssa ja muuttivat sitten jo lukion aikana yhdessä asumaan ja sen jälkeen toiseen kaupunkiin. Siellä asuivat monta vuotta yhdessä kunnes erosivat ja kaveri joutui ensimmäistä kertaa ikinä asumaan yksin. Parin kuukauden päästä oli uusi mies jonka luokse muutti asumaan ja ovat siitä lähtien asuneet yhdessä.

Vähän käy sääliksi tämä kaverini kun vähän näyttää ettei osaa olla yksin, antoi tämän edellisen kumppaninsakin kohdella häntä huonosti. En tietenkään ole sanonut hänelle mitään ajatuksistani.

Itse olen puolestani aina lapsuudenkodista muutettuani asunut yksin eikä asiaan ole tulossa muutosta. Tykkään siitä että on oma tupa ja oma lupa. Olen introvertti ja kuormitun herkästi erityisesti äänistä, kun tulen töistä niin kotona on pakko olla täysin hiljaista ja siistiä. Ja varmasti siis vanhemmissa ihmisissä on enemmän porukkaa jotka eivät ole koskaan asuneet yksin, mutta omassa ikäluokassani (30v) ei se ole mitenkään erikoista. Aika moni kaverini on asunut yksin vuosien ajan.

Lähettäjä: Bink 
Päivämäärä:   5.4.25 00:52:12

En ole asunut yksin. Muutin lapsuuden kodista opiskelijasoluun, jossa asuin vuoden. Sitten muutin yhteen nykyisen mieheni kanssa. Valmistumisen jälkeen asuin vuoden miehestä erillään, kun jatkoin opintoja, mutta silloinkin asuin solussa. Tosin kämppikset oli sellaisia, että lähinnä omassa huoneessa kökin. En tiedä, millaista olisi asua täysin yksin, kun nyt on nuo alaikäiset lapsetkin. Varmaan hiljaista, mutta toisaalta työt vie niin ison osan päivästä, että arkena tuskin ehtisi asiaa surra. Viikonloput ja pyhät olisivat varmaan vaikeampia.

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   5.4.25 00:54:36

Mä oon taas vastakohta, en ole lapsuudenkodin jälkeen asunut vielä koskaan kenenkään kanssa yhdessä, vaan aina yksin. Ikää 34v. Ei vaan ole löytynyt kumppania.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   5.4.25 01:05:05

Tunnen, hyvän naispuolisen ystäväni. On seurustellut miehensä kanssa nuoresta asti, muuttivat lapsuudenkodistaan yhteen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.4.25 01:15:03

Kyllä. Yks siskoni tais muuttaa vanhempien luota suoraan poikaystävänsä luo. Ja periaatteessa myös toinen siskoni, mutta hänen poikaystävänsä oli vielä armeijassa niin ehti käytännössä asua yksin silloin kun poikkis oli siellä armeijassa.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   5.4.25 02:24:21

Eipä äkkiä tule mieleen. Omasta tuttavapiiristä suurin osa asuu yksin. Itse olen asunut yksin melkein koko aikuisikäni, ja ajatus jonkun kanssa asumisesta tuntuu melko mahdottomalta.

Lähettäjä: micmac 
Päivämäärä:   5.4.25 03:00:00

Äkkiseltään tulee mieleen oma äitini sekä yksi ystäväni, joilla aika erilaiset syyt.
Äitini kasvoi suuressa perheessä, asui lapsuudenkodistaan pois muutettua ensin parin siskonsa kanssa kämppiksinä ja sen jälkeen tapasi isäni ja he muuttivat yhteen ja ovat asuneet yhdessä tähän päivään asti, välillä samassa talossa asui isovanhempanikin.
Tuo ystäväni (28v) on asunut vain lapsuudenkodissaan koko elämänsä yhdessä vanhempiensa ja nuoremman sisaruksena kanssa, syynä se että heillä on talli kotipihassa ja ystäväni hevoset asuvat siinä, joten ei ole kokenut halua tai tarvetta muuttaa mihinkään.
Itse taas olen asunut aina vanhempieni luota 16 vuotiaana pois lähdön jälkeen yksin, mutta haluaisin kyllä mieluummin asua yhdessä toisen ihmisen kanssa. Toivottavasti löytäisin vielä jonkun ihanan miehen jonka kanssa päädyttäisi jakamaan koti. Olen nyt jo tosin 30 v, joten vähän jännittää löytääkö näin ”vanha” enää ketään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.4.25 07:45:18

En ole asunut yksin. En usko, että yksin asumisesta tulisi ongelmaa. Olen 55v.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   5.4.25 07:54:25

Mä olen asunut yksin tasan puoli vuotta. Sillon toinen solukämpistä oli tyhjä.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   5.4.25 08:20:03

Minä ja mieheni. Lapsiudenkodeista yhteen. Veikkaan, että kun toinen meistä menehtyy, niin yksin jäänyt olisi onneton, oli sitä kokemusta yksin asumisesta tai ei.

Lähettäjä: Kop 
Päivämäärä:   5.4.25 08:31:56

Kun +75 vuotiaana (tai koska vaan) jää leskeksi niin on aivan se ja sama onko joskus 50 vuotta sitten asunut vaikka vuoden yksin.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   5.4.25 08:32:07

Tunnen lähisukulaisten. Hän muutti kotonaan yhteen poikaystävän kanssa, sen jälkeen on asunut neljän eri miehen kanssa. Katsoo aina seuraavan valmiiksi ja muuttaa sitten suoraan uuden luo. Hän on yli 40-vuotias.

Kerran on sitä minulle harmitellut, että ei ole päivääkään yksin asunut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.4.25 08:33:27

Mieheni. Lapsuudenkodista kimppakämppään, siitä yhteen minun kanssa.

Lähettäjä: ..-.. 
Päivämäärä:   5.4.25 08:36:12

Itse en ole koskaan asunut yksinyksin. 16-vuotiaana muutin soluasuntoon, eli kämppisten kanssa. Sen jälkeen muutinkin nykyisen mieheni kanssa yhteen 18-vuotiaana.

Lähettäjä: HH 
Päivämäärä:   5.4.25 09:22:43

En ole koskaan asunut yksin. Muutin poikaystävän kanssa yhteen 18-vuotiaana ja nyt 15 vuotta myöhemmin asutaan edelleen yhdessä. Jos puoliso menehtyy vaikka 80-vuotiaana, en usko, että surun määrän tai sen kanssa pärjäämisen osalta on mitään merkitystä sillä, onko asunut vuoden tai pari yksin yli 60 vuotta aiemmin.

Lähettäjä: Metris 
Päivämäärä:   5.4.25 09:35:54

Aika monta lähipiirissä

Minä
Mieheni - siippani on paljon työmatkoilla, enimmillään ollut 5 viikkoa putkeen, joten pysty kyllä tän orkesterin pyörittään ittekseni, enkä koe näin intrverttina itteeni pätkääkään yksinäiseksi. Yhdessä asuttu 27 vuotta.
Äitini
Appiukkoni
Kälyni, joka asui opiskeluaikanaan veljensä kanssa kimppakämpässä (ja kyllä, kelalle piti selvittää, etteivät ole pariskunta)
Tyttäreni
Vävypoikani, joka majaili epävirallisesti meillä 2,5 vuoden ajan, ennenkuin ostivat sitten talon ensiasunnokseen.

Tästä porukasta äiteni on se, jota itseäänkin hirvittää, isäni on niin hoitanut kaikki juoksevat paperihommat. On lisäksi varsin säikky luonteeltaan. On kyllä jo vuosikymmenet ilmoittanut, että "hän sitten aikoo lähteä ensin". Ikää porukoillani on nyt 74 ja 78

Lähettäjä: tassu 
Päivämäärä:   5.4.25 09:39:32

Veljeni, joka yhä kolmekymppisenä asuu isän ja äidin nurkissa... Toki auttelee kaikessa, maksaa kauppaostoksia ja talon kuluja jne., mutta ei silti kovin tavallista nykypäivänä. Onneksi ei tunnu olevan haaveita kumppanista, koska tuollaisella yhtälöllä ei olisi helppoa saada ketään pidempään tai välttämättä edes lyhyempään suhteeseen :P

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.4.25 09:41:33

"Muutama sukulaisnainen juuri menetti 75+ iässä miehensä ja asuvat nyt ensimmäistä kertaa yksin ja tiedän että ovat onnettomia."

Olisivatko pikemminkin sen puolison menettämisen vuoksi, eivät varsinaisesti yksin asumisen takia.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   5.4.25 09:58:30

"Kun +75 vuotiaana (tai koska vaan) jää leskeksi niin on aivan se ja sama onko joskus 50 vuotta sitten asunut vaikka vuoden yksin."

Tämä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   5.4.25 10:29:27

Minä en ole. Ei ole ollut taloudellisesti mahdollista. Aina kämppisten tai kumppanin kanssa. Uskon kyllä ettei yksin asumisessa olisi ongelmaa, nautin yksinolosta.

Lähettäjä: ....... 
Päivämäärä:   5.4.25 10:29:28

Mun isäni. Muutti lapsuudenkodistaan suoraan äidin luo ja yhdessä ovat edelleen 7-kymppisinä.

Lähettäjä: Isla 
Päivämäärä:   5.4.25 11:29:19

Mä olen tavannut aviomieheni 15-vuotiaana ja ollaan asuttu yhdessä kohta 25 vuotta. En ole koskaan asunut yksin. En ole asiasta huolissani. Toki yksin jäätyäni joudun talon myymään koska en pysty (lue: halua) hoitamaan pientilaa ja pihalla asuvia eläimiä yksin.

Olisihan tuo nyt ollut ihan kertakaikkiaan älytöntä muuttaa ensi omaan kämppään ja varttia myöhemmin miehen kanssa yhteen, kun molemmille oli jo vuosia sitten selvinnyt että tässä ollaan kunnes kuolema korjaa. Jos mies kuolee ensin olen ihan varmasti onneton, mutta en siksi että asun yksin vaan siksi että puolet sielusta on mennyt.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   5.4.25 14:40:07

Onpa paljon ihmisiä jotka ei koskaan ole olleet itsenäisiä.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   5.4.25 14:50:02

Toinen veljistäni. Asui kotona siihen asti kunnes muutti intin jälkeen yhteen silloisen tyttöystävänsä, nykyisen vaimonsa kanssa. Tästä on jotain pikkuisen päälle 20 vuotta aikaa ja heillä on nykyään kaksi teini-ikäistä lasta.

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   5.4.25 15:20:14

Tunnen useampia. Pahin oli erään ex-ystävän kumppani, hän ei voinut edes olla yksin. Kerran sovittu tapaaminen ystävän kanssa peruuntui, koska hänen kumppaninsa isovanhemmat, joiden piti olla tämän kumppanin kanssa, lähtivätkin teatteriin… Ystävä ei siis voinut tulla luokseni, koska piti jäädä ”lastenvahdiksi” omalle kumppanille! Otti päähän, kun tavattiin ystävän kanssa vain kerran tai pari vuodessa.

Lähettäjä: ä 
Päivämäärä:   5.4.25 15:25:42

Lasketteko te siis soluasumisen joidenkin tuntemattomien kanssa ”yhdessä asumiseksi”? Minä ajattelen asuvani yksin, vaikka asun kuuden hengen soluasunnossa. En edes tiedä kolmen solukaverin nimeä, ja esimerkiksi eilen en tavannut ketään, vaikka olin koko päivän kotona.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.4.25 21:23:16

Olen 35v enkä ole koskaan asunut yksin. Kotoa muutin kämppiksen kanssa asumaan ja sieltä poikaystävän(nyk. puoliso) kanssa yhteen.

Toivottavasti ei tarvitse koskaan asua yksin. Viihdyn paremmin kun kotona on ihmisiä.

Lähettäjä: beentheredonethat 
Päivämäärä:   5.4.25 21:27:19

Lähettäjä: ä
Päivämäärä: 5.4.25 15:25:42

Lasketteko te siis soluasumisen joidenkin tuntemattomien kanssa ”yhdessä asumiseksi”? Minä ajattelen asuvani yksin, vaikka asun kuuden hengen soluasunnossa. En edes tiedä kolmen solukaverin nimeä, ja esimerkiksi eilen en tavannut ketään, vaikka olin koko päivän kotona.

Itse taas en todellakaan laske solussa asumista yksin asumiseksi

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   5.4.25 21:34:25

Joo, itse en laske yksin asumiseksi mitään asumismuotoa missä kylppäri/keittiö jaetaan muiden kanssa, esim. solu, asuntola.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.4.25 21:35:23

Olen onnellinen että opettelin asumaan yksin ja mielestäni muidenkin kannattaisi, ja nimen omaan nuorena. Sitten se ei ole niin kova isku päin naamaa, jos joutuu asumaan yksin vasta myöhemmällä iällä.
Kyllä minäkin seurustelin silloin kun muutin omilleni, mutta nimenomaan halusin asua ainakin hetken ihan yksin, ennen kuin muutimme yhteen.

Tunnen muutaman, joka ei ole koskaan asunut yksin. Eräs on reilu kolmikymppinen, muutti vanhemmiltaan suoraan miehen kanssa yhteen, suhde ei kestänytkään kauaa ja hän muutti takaisin vanhemmilleen.

Toinen tapaus oli serkkuni ja hänen entinen poikaystävänsä, muuttivat yhteen täytettyään 18, asuivat yhdessä 11 vuotta kunnes erosivat, tämä mies muutti myös takaisin vanhemmilleen, serkkuni muutti asumaan yksin.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   6.4.25 02:40:49

Tiedän muutaman ihmisen jotka asuvat edelleen vanhempiensa tykönä 35 vuotiaina...

Lähettäjä: Jone O 
Päivämäärä:   6.4.25 03:51:03

En usko. En ainakaan kovin hyvin.

Lähettäjä: mama 
Päivämäärä:   6.4.25 07:26:03

Vanhempani ikäluokka, syntyneet 1939 ja 1940, duunaritausta. Kansakoulu, joku emäntäkoulu, ammattikoulu. Kukaan ei ole asunut yksin, tavattiin aviopuoliso, muutettiin pois kotoa ja alettiin tehdä työtä ja lapsia.
Yksinasuminen oli ylellisyyttä, johon ei ollut varaa. Naimattomat asuivat asuntoloissa, tehtailla oli esim asunnot perheille ja perheettömille.
Suuri osa asui maaseudulla, ei omistavaluokka, piiat, rengit asuivat isäntäväen nurkissa.
Ylipisto oli hyvin harvinainen reitti, eikä lainkaan alemmille sosiaaliluokille. Eikä oikein naisille.

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   6.4.25 09:19:44

No tuolla logiikalla minä en ole ikinä asunut yksin eikä ole melkein kukaan tuntemani ihminen.

Mitä etua täysin yksin asumisesta saa soluasumiseen verrattuna? Siinä kuitenkin eletään ihan itsenäisesti, sinä vaan jaat osan tiloista muiden ihmisten kanssa.

Lähettäjä: hm 
Päivämäärä:   6.4.25 09:27:59

Mun eksä. Tajusin vasta eron jälkeen miten paljon tää vaikutti asiaan. Kaikki sujui suht ok kun mä olin se, joka hoiti kaiken. Mutta sitten kun mä sairastuin niin kävi ilmi ettei yli nelikymppinen mies selviä mistään aikuiselämän normaaleista asioista. Myöhemmin vasta tajusin että sehän on tosiaan asunut aina tyttökaverin kanssa tai kimppakämpässä ja väliaikoina (aikuisena!!!) äitinsä luona. Ei ikinä yksin niin että olisi ollut vastuussa.

Ja siis kimppakämpällä tarkoitan nyt sellaista kommuunijärjestelyä, että on kaveriporukalla talo vuokrattuna ja sit jokaisella makuuhuone mutta muuten yhteiset tilat. Ei vastaa yksin asumista mitenkään koska kommuunissa on aina säännöt, jotka on valmiiksi joku muu miettinyt ja lukujärjestyksestä tsekataan että "henkilö X vie tiistaina roskat" tms asioita. Sitten kun joutuu yksin tekemään samoja asioita niin onkin ihan pihalla että miten nämä organisoidaan ja aikataulutetaan kun kukaan toinen ei kerro mitä pitää tehdä minäkin päivänä.

Mulla meni kaikki kunnioitus miestä kohtaan kun joutui vierestä katsomaan näennäisesti aikuista ihmistä itkupotkuraivoamassa ihan yksinkertaisista arkeen liittyvistä asioista. Homma toimi, jos joku toinen sanoi että mitä pitää tehdä, mutta levisi käsiin heti kun olisi yksin pitänyt osata.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.4.25 10:06:15

Minä. Mutta samalla viisikymmentä vuotta tämä on ollut elämää jossa olen kantanut vastuuta muista ihmisistä ja arjen sujumisesta, ei mitenkään ollut helpottava tekijä.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   6.4.25 10:33:18

Kihlattuni. Muutti lapsuudenkodista asumaan minun kanssani.