Lähettäjä: sujss
Päivämäärä: 4.4.25 17:57:51
Ymmärrän aloittajaa todella hyvin, vaikka olenkin itse ollut vain asiakkaan roolissa.
Ärsyttää itseänikin, kun ihmiset valittavat kaikesta, mutteivät itse tee asioille mitään. Valitetaan kun viemäri on tukossa, vaikka käyttää viemäriä roskiksena ja heittää lavuaariin kaikki biojätteet ja kasaa hiekkaa ja roskaa pesuhuoneen lattialle jotka sitten vain huuhtoo suihkulla lattiakaivoon.
Tai valitetaan kun väsyttää, vaikka ei viitsitä nukkua kun on kivempaa selata somea ja tuijottaa töllöä ja mässätä kaikkea joka närästää, aiheuttaa refluksia ja valvottaa.
Tai vaaditaan laihdutuslääkettä, lile-lähetettä ja verenpainelääkettä, muttei tehdä elintavoille mitään, että oireet helpottuisivat ja paino saataisiin hallintaan. Ei edes lileen pääse, jos ei onnistu pudottamaan painoa ja osoita, että voi muuttaa elintapojaan.
Tai vaaditaan palkallista saikkua ja kipulääkkeitä, mutta elintapoja ei voida muuttaa, kotikonstein kokeilla mitään, tai jumpata ohjeiden mukaan, että oireet helpottuisivat. Tai vaikka levätä, että kroppa ei olisi niin rikki.
Minä saan aina kehuja kaikilta, kun olen itse yrittänyt jumpata ja selvittää, mikä oireet aiheuttaa. Menen fyssarille kun omat keinot ei riitä ja saan täsmäohjeet ja noudatan niitä. Seuraavalla kerralla sanotaan, että huomaa kyllä, että olen tehnyt ohjeiden mukaan.
Lääkärit tosin ovat välillä minuun tympääntyneitä, kun eivät voi valittaa elintavoistani vaan joutuvat oikeasti miettimään, mikä oireet aiheuttaa. Kun ei voi valittaa, että lopeta alkoholin juonti/vähennä, ala syödä terveellisemmin, harrasta enemmän liikuntaa, noudata säännöllistä päivärytmiä, ota särkylääkettä ja seuraa, auttaako, mittaa verenpaineitasi ja tule sitten uudelleen, jos tarvetta, jne. Kun minä teen nuo kaikki jo valmiiksi, eli tarvitsen oikeasti jo hoitoa kun lääkärille ajan varaan ja vien sinne verenpaineseurantatiedot, en käytä alkoholia, eikä elintavoissa ole juurikaan korjattavaa kun olen jo korjannut ne ennen kuin varaan ajan.
Ja en todellakaan ole täydellinen ja terve, vaan kyllä minulta diagnooseja löytyy. En siis todellakan aiheuta ongelmiani itse elintavoilla tai kuvittele oireitani, vaan olen ihan oikeasti kiero (CP-vamma), olo on huono joskus koska sydänvika ja hypotyreoosi, elämä joskus kohdellut rumasti josta seurasi melkoisia mt-ongelmia, joista seurasi pahoja fyysisiä oireita (mm. verenpaine ja rytmihäiriöt), jne.
|