Lähettäjä: Ilkko 
Päivämäärä:   31.3.25 13:19:20

https://www.meillakotona.fi/artikkelit/harvinaissairaan-lapsen-isoaiti

Mitä mieltä olette? Minulle jäi tunne siitä, että mummi ehkä elää hieman liikaa lapsensa perheen elämää, jolloin murheetkin voivat olla liian kova taakka.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   31.3.25 13:28:49

Sama mieltä, aika hurja reaktio kun lapsikin pyytää jo rauhoittumaan eikä hätäilemään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.3.25 15:22:35

Mummi romahtaa ja joutuu käymään psykoterapiassa ja liittyy harvinaissairaiden vanhempien ryhmiin ja vertaistueksi ja mitä kaikkea? Joko tuo juttu on kirjoitettu värikynillä tai sitten tosiaan menee hieman ehkä pitkälle. Jos mummolla on syy toimintaansa, niin sitä olisi voinut avata jutussa.

Lähettäjä: HK 
Päivämäärä:   31.3.25 16:23:00

On kyllä pelottavaa, jos joku elää toisen elämää noin tiiviisti. Ja asioiden ennakkoon murehtiminen, oli asia mikä hyvänsä, on myös ihan hemmetin raskasta. Tässäkään tapauksessa mitään "oikeaa" ongelmaa ei ole, vain ne pään sisäiset.

Lähettäjä: R 
Päivämäärä:   31.3.25 16:32:46

Minä voin kuvitella käyttäytyväni samoin kuin tuo mummu. Sen enempi asioita tässä kertomatta kuitenkaan, tulis liian pitkä teksti kirjottaa. Tärkein on ettei rasita vammaisen lapsen vanhempia vaan juurikin terapeutti tms kenen kans käy asioita läpi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.3.25 16:53:27

R: miksi koit tarvitsevasi tilanteessa apua? Ja kunnioittakaa R:n vastausta jos hän haluaa vastata. Minua kiinnostaa aidosti.

Lähettäjä: Ajatuskatko 
Päivämäärä:   31.3.25 17:05:52

Ymmärsinkö oikein, että tuolla mummilla on vielä alaikäinen lapsikin? Joka oli harvinaissairaan syntyessä 10 ja on nyt 16? Hänestä ei puhuttu kuin kuvatekstissä. Minkähän verran hän saa äidiltään huomiota ja ymmärrystä, jos tämän kaikki tarmo, huolehtiminen ja hösääminen menee lastenlasten hoitamiseen ja yhdistyksen pyörittämiseen? Äkkiseltään artikkelista saa kuvan että mummi on tehnyt yhdestä lapsenlapsestaan elämänsä tarkoituksen, ei kuulosta ihan normaalilta suhtautumiselta.

"Kaksi viikkoa diagnoosin jälkeen Saaran mieli mureni. Hän tunsi romahtavansa totaalisesti.
”Tuntui, että kaikki vyöryy ylitseni ja lamaannun. Ihan kuin minulta katoaisi kaikki elämän koordinaatit enkä saisi enää mistään kiinni." Saara räyhäsi päiväkodissa. Hänen työkaverinsa ihmetteli, miksi ihmeessä hän ärähteli niin rumasti ja komenteli kiukkuisena pieniä laittamaan päänsä tyynyyn."

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   31.3.25 17:12:07

Olen kieltämättä järkyttynyt. On normaalia tuntea huolta läheisistään, mutta ei ole normaalia elää täysin toisen kautta. Tuokin ihminen on työelämässä, lapsensa pyytää häntä rauhoittumaan ja tämä säätää, höösää ja tekee lapsenlapsensa elämästä päätehtävänsä?!

Lähettäjä: R 
Päivämäärä:   31.3.25 21:09:04

Mun lapsuus oli erittäin traumaattinen ja omien lasten isä teki erosta painajaisen eli lapseen liittyviä pelkoja on ollut todella paljon. Voin kuvitella että joskus kun tulen mummoksi ja lapsi onkin vakavasti sairas ois se mulle todella vaikea ja raskas asia. Ihan siksi että ois ihana saada lapsi jonka ei tarvi kärsiä ollenkaan vaan saa elää turvallisen ja rakastava lapsuuden. Tietenkin jokainen lapsi on arvokas mutta jos 2 sukupolvea lapsia on jo tavallaan kärsinyt niin tuntuu että ois jo aika olla ihan vaan onnellinen.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   1.4.25 23:25:31

Nostelen.

Lähettäjä: ohhoh 
Päivämäärä:   2.4.25 05:44:39

Hui, aikamoinen mummi. Eihän tuollainen nyt normaalilta kuulosta, mutta onneksi saa edes terapiaa!

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   2.4.25 06:58:38

Kuulostaa tosiaan siltä, että mahtaako se oma 16 vuotias olla nyt vallan unohtunut vai miten tälle riittää huomiota kun lapsenlapset yökylässä joka viikonloppu.

Vai onko tuo 16 vuotias kenties isällään ja koko sekoilu on oikeasti sen paikkaamista, että ikävoi omaa lastaan?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.4.25 07:41:03

Juttu voi olla kirjoitettu tiettyä näkökulmaa painottaen ja tuolla mummilla on takuulla hyvä ajatus taustalla.

Mut mut... ja onneksi tuo poika (perheenisä) ei ole hänen ainoa lapsensa...

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   2.4.25 08:09:03

Mut varmaan ainoa poika ;)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.4.25 09:17:04

Tuollaisesta mummista on enemmän haittaa kuin hyötyä, vanhemmilla on varmasti murhetta ihan riittämiin sairaan lapsen kanssa. Varmasti ovat itsekin tajunneet lapsen olevan jollakin tapaa poikkeava, ilman että mummi menee siitä sanomaan. Sairaan lapsen lisäksi heillä on huolehdittavana vielä liikaa höösäävä ja itsensä sairastuttava mummi. Raskasta on varmasti.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   2.4.25 09:23:38

Rasittavan kuuloinen tyyppi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.4.25 09:54:03

R: kiitos vastauksestasi. Ihan hyvä, että tiedostat asian ja olet valmis käsittelemään asiaa terapiassa. (Tai siis luin rivien välistä niin kun puhuit tuosta tuon mummin terapiasta).

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.4.25 10:04:58

"Tuollaisesta mummista on enemmän haittaa kuin hyötyä, vanhemmilla on varmasti murhetta ihan riittämiin sairaan lapsen kanssa. Varmasti ovat itsekin tajunneet lapsen olevan jollakin tapaa poikkeava, ilman että mummi menee siitä sanomaan. Sairaan lapsen lisäksi heillä on huolehdittavana vielä liikaa höösäävä ja itsensä sairastuttava mummi. Raskasta on varmasti."

Tämäpä juuri. Itsellä harvinaissairaan äitinä olisi kyllä mennyt hermo tuollaiseen mummoon.

Lähettäjä: Ajatuskatko 
Päivämäärä:   2.4.25 11:26:40

Löysin toisenkin artikkelin aiheesta, kirjoitettu vuosi sitten. Siinä ei ole sanaakaan muista omista lapsista, mutta vahvistaa kyllä kuvaa että mummo vetää lapsenlapsen sairauden koskemaan häntä itseään ja hänen järkytystään, huoltaan, väsymystään ja niin edelleen. Stalkkasin vähän facebookissa ja vaikuttaa siltä että tuo "harvinaissairaan mummi" on hänelle vahva identiteetti, asia joka tekee juuri hänestä erityisen. En löytänyt muiden lasten sukupuolista tietoa, mutta tulee mieleen nämä Poikien Äidit joiden identiteetti on ollut nimenomaan POJAN äiti (vaikka lapsissa olisi tyttöjäkin).

"Poikani ja oma äitini kehottivat minua rauhoittumaan. Minusta alkoi tuntua siltä, että jos puhun ajatuksistani, minun kanssani ei enää jakseta olla tekemisissä.

Vauvan rintaruokinta ei sujunut ja perheen yöt olivat repaleisia. Se on aivan tavallista monessa vauvaperheessä. Samanaikaisesti perhe kuitenkin tiedosti, että syömisen ja nukkumisen vaikeudet saattoivat olla oireita jostakin muusta.

Saara otti perheen lapset yökylään viikonloppuisin jakaakseen arjen kuormitusta ja nauttiakseen yhteisestä ajasta lastenlastensa kanssa. Viikonloppujen valvotut yöt väsyttivät silti myös häntä."

Toivottavasti se oma 10-vuotias lapsi on saanut nukkua, tai ollut isällään tuolloin...

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.4.25 11:30:12

Pääasia kuitenkin on, että mummilla on miniän lupa puhua esimerkiksi tuosta rintaruokinnasta.

Lähettäjä: Floora 
Päivämäärä:   2.4.25 11:37:21

Ajatuskatko: mistä löytyy? Olinkin varma, että olin lukenut tästä jo aiemmin.

Lähettäjä: Ajatuskatko 
Päivämäärä:   2.4.25 11:59:41

Floora: puhelin ei anna nyt linkittää, mutta Kaksplussan artikkeli otsikolla "Kun Saarasta tuli kolmatta kertaa mummo, hän aavisteli jonkin olevan pielessä – Edessä oli kipeä, mutta avartava matka".

Onhan se sinänsä hienoa, että on löytänyt itselleen asian joka on lähellä ja tekee vapaaehtoistyötä.

Lähettäjä: syys 
Päivämäärä:   2.4.25 12:21:46

Ihmiset käsittelee näitä asioita hyvin eri tavoin. Persoonallisuus ja aiemmat elämänkokemukset vaikuttaa paljon. Lapsenlapsen sairastuessa vakavasti isovanhemmalla on huoli lapsenlapsen lisäksi oman lapsen jaksamisesta.

Oma lapseni menehtyi harvinaissairauteen, ja kahta isovanhemmista se koetteli erityisen voimakkaasti. Toinen sekosi ihan valtoimenaan, ja jouduttiin asettamaan rajoja sekä ottamaan etäisyyttä.. ja toinen on nyt myöhemmin tuonut esille masennustaan ym ja onneksi hakeutunut ammattiavun piiriin. En vaan itse kertakaikkiaan jaksa kannatella kenenkään muun surua, kuin puolison ja omaani, joten välit vanhempiimme on viilenneet. Tarpeeksi on tekemistä siinä, että itse onnistuisi jotenkin selviytymään.

Harvinaissairaan kanssa arki on usein hyvin erityistä, ja mulle tuosta jutusta välittyi enemmän se, että mummo on ihanasti perheen tukena. Varmasti kyllä voinut myös koetella perheen äidin ja isän hermoja, mutta toisaalta keskustelemalla on usein löydettävissä rajat. Tukiverkosto on tuollaisessa tilanteessa kultaakin kalliimpaa, omaishoitajuus lapselle ei ole mikään kovin helppo rasti.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   2.4.25 12:30:17

Kolme vuotta terapiaa! Ei ihme, että sote-kulut on mitä on. Eikö rahat voisi ohjata siihen, että lapsen elämä tehdään paremmaksi?

Lähettäjä: syys 
Päivämäärä:   2.4.25 12:37:46

^Tuo kuntoutuspsykoterapia on kyllä säästöjä tuova toimi, mikäli ihminen sen ansiosta säilyttää työkykynsä tai toipuu siihen kuntoon, että pääsee palaamaan sairaslomalta/kuntoutustuelta takaisin työelämään. Korvaus on 57,60€ kerta eli jos kerran viikossa käy vaikka 3v ajan, kelakorvauksen määrä on karkeasti n. 3000€ vuodessa. Työkyvyttömyys on aika paljon kalliimpaa..

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   2.4.25 12:40:42

Ehkä työkyvyttömyys pitää rajata vaikeammaksi, jos jokainen elämän vastoinkäyminen aiheuttaa nyt sitä. Oletko syys itse terapeutti?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   4.4.25 10:27:47

Syys: <3.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.4.25 13:11:36

Mä:

Jos nuppi sekaan niin se sekoaa, ei siinä oikein pysty määrittämään muut että kuinka isosta jutusta on sopivaa mennä sekaisin.
Ehkä helpompi hoitaa etukäteen ne, jotka hoitoon hakeutuvat ennen sekoamista. Tuokin oli rähissyt viattomille lapsille ja töistä jouduttu puuttumaan käytökseen.

Aika kalliiksi sekin tulee jos seonnut päikyntäti traumatisoi 25 mukulaa per vuosi.
Monella lapsettomalle ahdistuneelta nuorella tuntuu menevän paljon pienemmästäkin.

Lähettäjä: Up 
Päivämäärä:   7.4.25 10:32:44

Up