Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   29.3.25 21:20:46

Otsikko ei ole täysin totta, koska se, että lakkasin kunnioittamasta miestä, aiheutti vuosien kärsimyksen. Mutta se, että hyväksyin kunnioituksen puutteen ja lakkasin pettymästä siihen, ettei mies ole kunnioituksen arvoinen, paransi suhteen.

Nykyään kun mies selittää jotain suunnitelmaa, nyökkäilen ja sanon ehkä jonkin sanan väliin. En oikeasti kauheasti kuuntele, koska miehen suunnitelmat eivät kuitenkaan toteudu. Palaan asiaan sitten, jos jotain oikeasti tapahtuu. Ennen kuuntelin miehen suunnitelmia tarkasti, ja jos olin eri meiltä, saatoimme väitellä asiasta jne. Sitten kun kaikki suunnitelmat jäivät puheiden tasolle, olin hämmentynyt ja pettynyt.

Samoin pystyn nykyään jo aika hyvin olemaan välittämättä miehen kiukuttelusta. Olen hyväksynyt sen, että hän ei useinkaan kykene toimimaan järkevästi, ja sitten kun asiat menevät pieleen, tulee kiukku kuin pikkulapselle. Olen ajatellut, että sellaisia lapsetkin ovat: eivät he voi asialle mitään.

Jos pitäisi tehdä jokin homma, josta miehen täytyisi ottaa koppi, suhtaudun asiaan nykyään niin, että mieluummin en mainitse koko asiaa, jos hommaa ei ole täysin pakko tehdä. Repsottakoot kaikki nurkat, joita en itse saa korjattua, aivan sama. Jos on ihan pakko saada homma tehtyä ja pakko pyytää miehen apua, varaudun jo ennalta siihen, että sitä saa pyytää monta kertaa eikä silti välttämättä mitään tapahdu. Mies ei edes oletettavasti toimi noin ilkeyttään vaan hän on vain sellainen, että sanoo joojoojoo ja unohtaa koko jutun, ainakin jos kyseessä ei ole kiva homma. Ainoastaan siihen on ollut vähän vaikea tottua, että jos miehen saamattomuus aiheuttaa vahinkoa muille ihmisille, joudun joskus välikäteen selittelemään miehen tekemisiä.

Sen oivaltaminen, ettei minun tarvitse kunnioittaa miestäni, on vapauttanut omaa käytöstäni. Olen aina ollut kaikissa suhteissa sellainen, että koetan parhaani mukaan olla todella reilu ja käyttäytyä aina reilusti, vaikka toinen toimisi huonosti. En nykyisessäkään tilanteessa käyttäydy törkeästi tms mutta olen siinä mielessä antanut siimaa itselleni, etten välitä, olenko kaikessa aina täysin reilu miestä kohtaan. En katso, että olen miehelleni velkaa reilun käytöksen tai mitään muutakaan. Jos joskus laiskottelen tai jätän miehen selviytymään jostain asiasta yksin, niin mitä sitten. Se ei kuitenkaan ole kuin promille siitä, miten hän tässä suhteessa käyttäytyy.

Sanotaan aina, että toinen täytyy hyväksyä sellaisena kuin hän on. Minä olen hyväksynyt. Se on tarkoittanut kunnioituksen menettämistä, mutta suhde tuntuu nykyään helpommalta. En ehkä pysty olemaan tässä ikuisesti ja mies ehkä jossain vaiheessa reagoi siihen, etten enää kunnioita häntä, mutta olen hyväksynyt senkin. Tällä hetkellä minulla ei kaikesta huolimatta ole syytä lopettaa suhdetta, mutta jos se loppuu, niin se sopii kyllä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.3.25 21:25:51

Aivan kuin meillä. Miehellä hoitamaton ADD ja osa käytöksestä ehkä sen oireilua.

En jaksa juuri enää välittää.

Lähettäjä: Ei nyt omalla 
Päivämäärä:   29.3.25 21:27:34

Tein samoin exäni kanssa...! Lakkasin välittämästä hänen mykkäkouluistaan, kun jokin ei mennytkään hänen mieleisellään tavalla jne :D Oma ja lasten elämänlaatu parani huomattavasti.
Ja kyse ei ollut siitä, että asioista olisi voinut puhua tai sopia, vaan hän oli tätä mieltä. Piste. Mm. Saattoi sanoa, että eihän täällä ole pakko asua, jos olin eri mieltä jostain ihan typerästä asiasta, minkä hän nyt oli päättänyt. Ja oikeasti, typerästä.
No, ero tuli ja on uusi vaimo, onnea vaan hänelle...

Lähettäjä: ihme 
Päivämäärä:   29.3.25 21:29:28

Miksi olet tuossa suhteessa? Taisit lopettaa myös itsesi kunnioittamisen…

Lähettäjä: F 
Päivämäärä:   29.3.25 22:20:37

Tämä:

"Miksi olet tuossa suhteessa? Taisit lopettaa myös itsesi kunnioittamisen…"

Lähettäjä: joku raja 
Päivämäärä:   29.3.25 22:21:31

"Miksi olet tuossa suhteessa? Taisit lopettaa myös itsesi kunnioittamisen…"
TÄMÄ!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.3.25 22:29:28

tein saman mitä aloittaja. pari vuotta meni kunnes tajusin ettei yhtään syytä olla yhdessä enää. sen kunnioituksen mukana meni halutkin. käppiksinä elettiin.
kohta 10v erosta ja vieläkin vikisee takaisin.
ikinä enää en riippaa ota taakakseni. elämä helpompaa yksin.

Lähettäjä: Ä 
Päivämäärä:   29.3.25 22:34:33

Tuo on kuin omani ja kyseenalaistan homman vahvasti. Jos kunnioitus loppuu, loppuu suhde...tai no, hän oli exänsä kanssa 15 vuotta pelkällä seksillä...tiedä sitten totuutta.

Lähettäjä: Vääräsääri 
Päivämäärä:   29.3.25 22:49:11

Kuulostaa aika paljon omien vanhempieni elämältä. On sitten vähän kiusallista käydä kotona, kun he puhuvat toisilleen vain tiuskimalla tai eivät puhu ollenkaan. Itse on siinä välissä vähän kuin ukkosenjohdattimena ja jos ns. kumartaa toiselle, niin pyllistää toiselle. Ja viis minusta, mutta kun sokea otsallaankin näkee, että myös vanhemmat kärsivät tilanteestaan. Yrittävät teeskennellä normaalia, mutta ei mene läpi.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.3.25 23:29:07

Aloittaja olet hoksannut itse tämän saman mitä nuo maailmanluokan terapeutit ja self help-ihmiset ovat. Nyt on just trendinä tuo "let them" eli se että antaa toisen näyttää mikä on ja toimia siten miten luonnollisesti he toimii. Sä taas annat heidän. Katselet, vedät johtopäätökset ja toimit sen mukaan.

Idea tässä on se että et yritä muuttaa toista ja näin sulta vapautuu kauheasti energiaa ja voimaa, konflikteja tulee vähemmän ja otat oman voiman käsiin kun ymmärrät että voi vaikuttaa vain itseensä. Voi vaikka erota tai päättää jatkaa tietäen että tämä on mitä saan.

Mulla ollut tän vuoden tavoite aina kun tulee joku konflikti läheisten kanssa mieleen niin ajatella vain että jaaha, ei ole niin vakavaa ja siihen aivoni on oppineet lopettamaan stressaamisen.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   29.3.25 23:40:29

"Kuulostaa aika paljon omien vanhempieni elämältä. On sitten vähän kiusallista käydä kotona, kun he puhuvat toisilleen vain tiuskimalla tai eivät puhu ollenkaan."

En minä tiuski miehelleni juuri koskaan. Paljon kireämmät välit meillä oli silloin, kun koetin vielä epätoivoisesti kunnioittaa häntä ja hän aiheutti jatkuvasti pettymyksen. Nyt kun tiedän, ettei häntä tarvitse eikä kannata yrittää kunnioittaa, välimme ovat paljon paremmat. Pahimmillaankin suhtaudun häneen välinpitämättömästi, varsinaista riitaa tai kireitä välejä on enää harvoin.

En tietenkään ole tässä tilanteessa millään tavalla onnellinen. Olen kuitenkin punninnut, mitä vaihtoehtoja minulla tällä hetkellä on, ja ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän huonoja. Tämä nykyinen tilanne tuntuu vähiten huonolta vaihtoehdolta, mutta minulla ei kuitenkaan ole myöskään epätoivoista tarvetta pitää tällaista suhdetta yllä. Se on oikeastaan hyvin vapauttavaa: jos suhde jatkuu näin, tiedän kestäväni sen, ja jos suhde loppuu, kestän kyllä senkin, kun ei todellakaan ole enää sellaista ajatusta, että tämä olisi jokin suuri rakkaustarina.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.3.25 23:46:21

siinäpä se- se rakkaus kuolee, katoaa kun tajuaa että ei miehestä mihinkään ole. kunnioitus kuluu rakkauteen ja jos sitä ei ole...kaikki muukin katoaa.

Lähettäjä: (€) 
Päivämäärä:   30.3.25 07:36:24

Ihan varmasti on parempia vaihtoehtoja kuin elää kalana haaleassa vedessä.

Lähettäjä: Kansas 
Päivämäärä:   30.3.25 07:48:07

Mikä saa jäämään suhteeseen?

Tuohan on myös romantiikan ja seksielämän tuho. Et kai voi haluta miestä, jonka rinnastat lapseen?

Lähettäjä: C 
Päivämäärä:   30.3.25 07:55:22

Sama kun aloittajalla.
Ja olen tyytyväinen tilanteeseen. Ei ole tarvetta erota. Kaikki eivät kaipaa sitä 'suurta rakkautta ja tunteiden paloa'.

Lähettäjä: rt 
Päivämäärä:   30.3.25 08:21:48

Olisin voinut kirjoittaa jokseenkin saman tekstin kuin aloittaja. Joskus on vaan vaan paras luovuttaa.
Onko mies koskaan kunnioittanut sinua?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   30.3.25 08:47:30

Käytännössä tuollaisessa pysytään kulissien takia, on iso talo ja muuten ulkoisen elämän tunnusmerkit kasassa, jopa hevospaikka yhdessä, ja sitä ei olisi mahdollista yksin pitää. Ihminen sitten tyytyy suhteessa siihen puolivillaiseen, jotta saa säilytettyä elintasonsa.

Enkä siis tuomitse, jos kuviossa ei ole lapsia, niin jokainen aikuinen saa tyytyä juuri niin vähään kuin haluaa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   30.3.25 09:53:33

"Ihminen sitten tyytyy suhteessa siihen puolivillaiseen, jotta saa säilytettyä elintasonsa."

En nyt ihan sanoisi että tyytyy puolivillaiseen, jos mies ei joka ilta lähesty ruusu hampaissa ja elämä ei ole yhtä suurta romatiikkaa, onnea ja auvoa. Kyllä jokaisessa suhteessa se arki astuu mukaan kuvioon, ja tulee myös vaikeampia aikoja joista selvitään yhdessä tai sitten ei.

Aloittajana kyllä kysyisin että mikä tuossa suhteessa on niin hyvää että sitä haluaa vielä jatkaa? En tiedä onko oma mies jotain mitä tulisi suuresti kunnioittaa, jos nyt miettii mitä sana kunnioittaminen tarkoittaa, mutta keskinäinen rakkaus, arvostus ja ystävyys olisi nähdäkseni aika tärkeitä perusteita parisuhteen jatkamiselle.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   30.3.25 10:03:35

Ai niin joo sori, unohdin että ollaan ht-netissä jossa on tarjolla vain ääripäät, joko mies lähestyy joka ilta ruusu hampaissa tai sitten eletään puolipakolla saman katon alla siinä haaleassa suhteessa jossa kaikki on ihan sama.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.3.25 10:49:24

Voin tunnistaa aloittajan ajatuksen, mutta itse sanoisin ennemmin, että lakkasin odottamasta mieheltäni sellaista, mihin hän ei pysty. Hyväksyin hänet puutteineen. Voin ihan hyvin elää niiden kanssa.

Mitä muuta edes voisi tehdä? Täydellistä ihmistä en ole vielä ikinä tavannutkaan.

Lähettäjä: Nitu 
Päivämäärä:   30.3.25 11:01:49

Kallistun samaan että lakkasit kunnioittamasta miestä eli itseäsi.
Mies rikkoi rajasi ja lakkasit pitämästä kunnioittamasta omia rajojasi
Tyydyt vähempään mitä haluaisit.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   30.3.25 11:39:42

Siis teidän suhteenne ei ole parantunut, mutta sinun elämäsi on kylä saattanut parantua koska olet hyväksynyt sen todellisuuden, jossa elät.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   30.3.25 11:59:56

Niin kuin sanoin, olen jäänyt suhteeseen toistaiseksi, koska hyviä vaihtoehtoja ei ole. Taloudellinen tilanteeni jopa paranisi erossa tai vähintään muuttuisi vähemmän ahdistavaksi. Ero on kuitenkin aina iso muutos, ja tässä tapauksessa se tarkoittaisi erityisen isoa muutosta, muun muassa siksi, etten haluaisi jäädä nykyiselle paikkakunnalle, jos eroaisin miehestä. Työpaikkakin täytyisi luultavasti muuton takia vaihtaa. Tällainen muutos vaatisi runsaasti voimia, joita minulla ei ole. Parisuhteeseen liittyvät raskaat pettymykset ja erinäiset muut asiat ovat ajaneet minut masennukseen. Tässä tilanteessa ei ole realistista kuvitella, että minulla olisi jossain uusi upea alku.

En tunne miestäni kohtaan suurta intohimoa, mutta seksi on kuitenkin yksi suhteemme hyvistä puolista. Siihen vaikuttaa sekin, että seksi on yksi niistä asioista, joissa olen lakannut yrittämästä turhia. Joskus koin, että koska mies on kokeilunhaluisempi kuin minä, minun täytyy yrittää huomioida hänen halunsa tässä asiassa. Samoin olen kokenut painetta siitä, että olen itse riittävän aloitteellinen. Enää en piittaa. Koska kaikki seksiin liittyvät paineet mielestäni ovat poistuneet, seksi on ihan ok silloin, kun sitä on. En mieti enää lainkaan sitä, onkohan seksielämämme miehen mielestä varmasti upeaa ja tyydyttävää. Tuskinpa, mutta aivan sama.

"Onko mies koskaan kunnioittanut sinua?"

Ehkä suhteen alussa. Mies ei myöskään erityisesti ole kunnioittamatta minua, vaan hän on ylipäätään sellainen ihminen, ettei hän ajattele juurikaan muita. Tämä ei mielestäni ole ilkeää tai halveksivaa vaan kyse on enemmän lapsenomaisesta itsekkyydestä. Ei pieni lapsikaan ole itsekäs minäminä-tyyppi siksi, ettei hän välittäisi läheisistään, vaan hän vain on sellainen. Omat tarpeet ensin ja muita ei oikein osata tai jakseta ajatella.

Lähettäjä: utu 
Päivämäärä:   30.3.25 13:18:41

Näin se on. Ehkä sitä jollain tapaa vielä kunnioittaakin miestä. On työteliäs ja hoitaa asiansa. Haluaa panna ja paljon ja hyvin ja pitää minua pantavanakin. On monessa asiassa sitä ja tätä niinsanotusti hyvää.
Sitten on myös alkoholisti ja kiukutteleva pikkupentu jos ei saa seksiä omasta mielestään tarpeeksi. Ei myöskään kunnioita rajojani, vaikkei sinänsä tee mitään tyyliin raiskaamiseen viittaavaa. Saattaa vongata ränni päällä vaikka tietää etten anna koskeakaan, sitä vonkaamista piisaa. Tai muuten vaan kun vonkaa kun en itse jaksaisi, tekee sitä että alkaa lääppiä suoraan jalkovälistä ja hankaa häpykumpua tai mahasta niin että huomautan sen olevan epämukavaa. Kun viidennen kerran sanon jo painokkaammin että älä hankaa kun se sattuu - kääntää kylkeään tai poistuu huoneesta. Voisin huutaa jo toisen kerran jälkeen että " sanoinko jo että älä raappaa noin nahkaani kun se on vitun epämiellyttävää ". Mutta kun ei kiinnosta. Kun ei tämä kymmenien ja kymmenien tällaisten tilanteiden jälkeen ole vieläkään oppinut että akka yksinkertaisesti EI PIDÄ siitä että karhealla kädellä paijataan painaen liian kovaa tai sormenpäillä kaaputetaan. Tilannetaju puuttuu ja sitten koska hän haluaa, niin yrittää herätellä minua omalla typerällä tavallaan. Lopputuloksena se, että porot nokkaan.

Mä en ole ihan nuori enää ja olen oppinut että ei ihmissuhteista kannata edes odottaa että ne olisivat täydellisiä. Mieheni on huonoissa puolissaan putkinäköinen, lapsellinen ja hölmö ja tyhmä. Impulsiivinen ja kimpoilee tunteissaan. Varmasti on jotain kirjainta saatavilla paperiin jos menisi itseään arvioittamaan. En edes halua tietää mikä sen diagnoosi on. Isänsäkin on outo, sosiaalisesti ihan kömpelö.

Omista huonoista puolistani voi toki olla mitä mieltä hyvänsä, olenhan pihtaaja joka ei tee aloitteita IKINÄ. Olen myös kylmä kun pidän etäisyyttä vaikka hänhän on viimeisen kaljan juonut jo viisi tuntia sitten ja " on ihan selvä ". Olen alkoholin hajun kyttääjä ja kohtuuton kun en anna läheisyyttä silloin kun hän on ihan rikki juomisestaan.

Olen sanonut, että tuota menoa en sitten tule kyllä loppuikääni katselemaan. Ei tiedä kuka täältä ensin lähtee ja kuka sairastuu ja kuka ketä hoitaa mutta jos juo itseltään terveyden niin hommatkoon jonkun muun hoivaamaan.

Ei tämä pysty parempaan. Ei vaan pysty.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   30.3.25 13:35:20

Nahjuskin tormistuu kun tontille tulee toinen uros. Minulla vanha miespuolinen kaveri joka tulee maksusta avukseni kun pitää jotain hommia tehdä.
Tehdään yhdessä ja hoidettavat asiat valmistuu.
En usko että tuo sohvaperuna mustasukkainen olisi mutta ilmeisesti miehisyys saa kolauksen. Yleensä ilmestyy norkoilemaan näköetäisyydelle muka tärkeämpiä asioita tekemään. No ihan sama kunhan jotain tekee.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.3.25 14:25:58

Samassa tilanteessa. Ennen mies piti kiinni sovituista asioista mut alkoi aina lipsumaan hiljaa siihen, että melkein kaikki suunnitelmat peruuntuu. Paitsi tietty jos hänen kaverinsa on sovittu mukaan, silloin pitää kiinni mutta kaverinsa taas usein ei eli siihen jää sekin.

Eniten rasitti että sovittiin jotain ennakkoon, miehen toimesta. Kuten päiväreissu jonnekkin tai vaikka tiettyyn kauppaan joka ei ole "kävelymatkan" päässä. Tai vaan vaikka uimaan tms. Ja sit pahimmassa tapauksessa tuntia ennen perui sen minulle kun kysyin koska lähetään. Ei viitsinyt aikaisemmin kertoa tai ehkä unohti itsekkin. Muistutin usein edellisenä päivänä jos tuntui et hän unohti että "vieläkö mennään huomenna sinne minne halusit" ja vastasi joo. Sit seuraavana päivänä ei jaksakkaan kun ei nukkunut hyvin tms. Nyt 6v jälkeen opettelin myötäilemään asioihin "juujuu". Mieskin joskus hieman loukkaantui kun en näyttänytkään innostuneelta ja vastasin että innostun vasta kun ollaan oikeesti menossa. En jaksa enää turhia pettymyksiä, joten en oletakkaan enää mitään. Pelastanut paljon mielipahalta.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   30.3.25 20:59:04

Hyissaat. Vähemmästäkin ihminen masentuu. Nuo teidän suhteet on sellaisia että en tuhoaisi omaa mielenterveyttä niissä enää sekunttiakaan.
Mies kokeilunhaluisempi ja seksi ei välttämättä riittävää, joo aloittajaa ei kiinnosta mutta väkisin tuommoinen tekee psyykkeelle hallaa kun jatkuvasti tieto siitä ei riitä toiselle sellaisena kuin on.
Kyllä minä etsisin ihmisen jota haluaisin rakastaa, ei niinpäin että yrittäisin saada jonkun rakastamaan mua.
Kunnioitus kun katoaa, katkeruus astuu peliin ja sitä saakin pitkään paikkailla. Aloittajan masennus johtuu tuosta parisuhteesta, olet alistunut tilanteeseen. Masennus korjaantuu kun eroar

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   30.3.25 21:01:30

"Mä en ole ihan nuori enää ja olen oppinut että ei ihmissuhteista kannata edes odottaa että ne olisivat täydellisiä"

Joo kukaan ei ole täydellinen, mutta jonkinlaista kunnioitusta ja arvostusta pitää olla ja hyvät käytöstavat. Tommonen lääppiminen ei ole mikään pikku "virhe" ihmisessä, vaan täysin piittaamatonta ja alentavaa toimintaa

Lähettäjä: Rch 
Päivämäärä:   30.3.25 21:07:01

No jaa. Joka kerta kun homma on mennyt siihen, etten enää välitä, olen hyvin nopeasti tajunnut että haluan myös lopettaa suhteen. Kerran kyllä meni 2 kk, ennen kuin pystyin käytännöllisistä syistä lähtemään, mutta kyllä se suhde on aina taputeltu kun ei enää välitä.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   30.3.25 21:34:42

Minunkin miehessäni on toki hyviä puolia, useitakin. Hänestä saa fiksua keskusteluseuraa, hän osaa olla hauska ja hän on oikeasti myös todella taitava ja lahjakas monessa asiassa - varmasti useammassa kuin minä. Miehessä siis olisi asioita, joiden varaan kunnioituksen voisi rakentaa, ja olen joskus rakentanut. Hänen puutteensa ovat vain liian suuria, ja se vie kunnioitukselta pohjan. Ainakin minun on mahdoton kunnioittaa saamatonta, tyhjiä lupailevaa ihmistä, joka purkaa pahaa mieltään muihin kuin pieni lapsi eikä ole kykenevä kehittämään itseään näissä asioissa.

Kun mies joskus ryhtyy johonkin, hän saa todella hyvää jälkeä aikaan. Ongelma on siinä, ettei hän saa ryhdyttyä. Hän suunnittelee, lupailee ja puhuu puhumasta päästyäänkin muttei osaa tarttua asioihin. Jos hän tarttuu, hän tekee sen usein liian myöhään ja sitten kiukuttelee, kun homma ei toimi.

Tästä tuli mieleen, että kun sanoin miehen kunnioittaneen minua ehkä suhteen alkuaikoina, niin itse asiassa sen jälkeen, kun olen itse lakannut kunnioittamasta häntä, hänen kunnioituksensa minua kohtaan on taas kasvanut. Tai ainakin käytös vaikuttaa siltä. Hänellä oli nimittäin vuosia tapana, ettei hän ainoastaan kiukutellut vaan myös raivosi, jos hänellä oli paha mieli. Syyksi kelpasi mikä vain, ja joskus syy oli niin pieni, etten edes kunnolla ymmärtänyt, mikä se oli. Tämä on viime aikoina loppunut. En tiedä, johtuuko se siitä, että vähän ennen kuin lakkasin piittaamasta, pimahdin muutaman kerran oikein kunnolla, kun mies raivosi minulle. Tai ehkä mies vain vaistoaa nykyisen välinpitämättömyyteni ja on eron pelossa parantanut käytöstään.

Ja kyllä minä tiedän, että masennukseni todennäköisesti johtuu suurelta osin parisuhteesta. Olen kuitenkin kokenut masennuksen ennenkin enkä valitettavasti usko, että tapahtuisi ihmeparantuminen, jos eroaisin. Aikaa myöten masennus varmaan helpottaisi, mutta eron jälkeen uusi elämä on saatava kasaan nopeasti, ja siihen en pysty.

Lähettäjä: Rch 
Päivämäärä:   30.3.25 22:26:01

Henkilökohtaisesti tiedän keski-ikäisten parisuhteita, joissa molemmat käyttäytyvät kuin normaalit aikuiset ja kunnioitusta sekä rakkautta on edelleen vuosikausien jälkeen. Joo olen kateellinen, itse en sellaista suhdetta ole löytänyt.