|
Lähettäjä: Kolmas täti
Päivämäärä: 27.3.25 10:20:29
Onhan se kieltämättä välillä hirveääkin, mutta myös kamalan ihanaa, täynnä rakkautta ja huikeita hetkiä. Ymmärrän aloittajaa, minä olen kantanut päävastuun kolmesta ja lapsesta sekä kodista työnarkomaanin maajussin rinnalla eikä meillä ole ollut sellaisia tukiverkkoja, jotka ottaisivat lapsia vaikka yökylään (tai edes päiväkylään). Erään lastenlääkärin sanoin "se tunne, kun haluaisit heittää oman lapsesi seinään" (tämä siis suora lainaus häneltä, kärjistetty, mutta ehkä kuvaa niitä pahimpia hetkiä).
Joskus tuntui kyllä toivottomalta, myönnän ihan avoimesti. Pahinta olivat varmaan he hetken, kun toivoit, että joku ottaisi lapset edes hetkeksi ja sitten tajuat taas, ettei sitä hetkeä tule. Tehtiin lapset aika putkeen, joten aika sumuiset muistikuvat noista ekoista vuosista on. Ja parisuhdekin on ollut koetuksella, mutta toki siihen meidän kuviossa vaikuttavat muutkin asiat kuin lapset. Järjen lähtö oli lähellä monta kertaa.
Mutta nyt voin avoimesti sanoa, että lasten kanssa on ihanaa. Ovat kouluikäisiä kaikki ja pahimmat teinimelskeet ehkä vasta edessä. Kaikesta selviää ennemmin tai myöhemmin, tsemppiä ja voimia sinulle <3 tee irtiotto yksin tai yhdessä, jos vaan pystyt ja raivaa aikaa itsellesi niin, ettet ole hetkeen tilivelvollinen kenellekään. Aika ja apuvoimat auttavat tässäkin asiassa.
|