|
Lähettäjä: Ninni
Päivämäärä: 25.3.25 08:26:15
Onkohan tämä somekulttuuri vääristänyt deittailussakin ajatusmaailmaa? Ei kai ennen someakaan löytänyt kumppania ihan tuosta vaan ja vaivaa näkemättä? Vai löytyikö sieltä baarista aina viikossa joku justiinsa sopiva? =D Epäilen. Deittailu vaatii aikaa, lehmän hermoja ja sitä tiukkaa seulontaa. Siinä voi mennä vuosia! Itse erosin 13v suhteesta kun olin 37v ja tässä kymmenessä vuodessa olen ihan Tinderistä löytänyt niin paljon seuraa, kuin ikinä olen halunnut. Välillä viihdyin ilman deittikuvioita, mutta kolmas vakava parisuhde meneillään ja sieltä nuo kaikki on löytyneet. Kaikki kivoja miehiä, mutta nuo kaksi eivät sitten kuitenkaan olleet loppupeleissä perfect match. Tämä viimeisin on kaikista sopivin ja paras, pari vuotta oltu nyt yhdessä ja koko ajan vaan paranee.
Ja kyllä, tämän ikäisellä ihmisellä on painolastia mukana enemmän, kuin parikymppisellä. Sehän sitten riippuu ihan omista tunnetaidoista, itsereflektiokyvystä jne että osaako niitä asioitaan käsitellä niin, etteivät ne vaikuta tulevaan parisuhteeseen. Se, että kuvittelee itse olevansa jotenkin ainutlaatuinen ja säilyneensä nelikymppiseksi ilman minkäänlaista painolastia, kertoo sitten vain siitä ettei ole ehkä kovinkaan tiedostava ihminen. Kaikillahan oman taakkansa jo tässä kohtaa on. Jos tuolla tarkoitetaan sitten lapsia, exiä, tai muuta "fyysisesti" näkyvää painolastia, niin sellaisia ei tokikaan kaikilla ole. Itse en koskisi pitkällä tikullakaan lapsettomaan, kun itselläni on lapsi. Ja jollei tähän ikään mennessä ole kenenkään kanssa seurustellut, niin kyllä sekin jostain valitettavasti kertoo. En alkaisi seurustella ikisinkun kanssa tässä iässä enää.
|