Lähettäjä: Tonttu
Päivämäärä: 23.3.25 10:24:19
Naapurissani asui aikaa sitten poliisi. Ei mikään virkaatekevä oikea poliisi, vaan tavallinen talopoliisi. Tiedättehän tyypin? Sellainen aktiivinen, innokas ja useimmiten hyväntarkoittava. Joskus myös turhan tarkka ja muiden asioihin puuttuva. Sellaisia ihmisiä riittää useimpiin taloyhtiöihin.
Meidän talopoliisimme tiesi täsmälleen kaikkien talossa asuvien liikkeet ja raportoi niistä aktiivisesti. Hän jaksoi ihmetellä, miten kolmannessa kerroksessa asuva nuorimies tulikin niin usein pikkutunneilla kotiin.
Hän tiesi, kuka ei osaa lukea talon järjestyssääntöjä ja vie tuuletusparvekkeelle petivaatteensa väärinä aikoina. Osasipa hän kertoa senkin, että naapuritalossa asuva rouva parkkeeraa ihan tahallaan autonsa aina meidän puolelle.
Joidenkin mielestä mies oli ystävällinen kanssaihmisistään välittävä naapuri, joidenkin mielestä sietämätön kyylä.
Parhaimmillaan aktiivisista naapureista on pelkkää hyötyä. Eipä pääse kutsumaton vieras luiskahtamaan kotiisi eikä kukaan kähvellä pihakukkasia. Tosin meidän talossamme tapahtui sekin. Paraatiovea koristanut kaunis orvokkiruukku vain hävisi yhtenä yönä. Miten tällaista pääsi tapahtumaan, soimasi talopoliisimme itseään. No, kai sinunkin joskus pitää saada nukkua, lohdutimme miestä.
Toiseen naapuripoliisin törmäsin kesäpaikallamme. Yksi mökkiläinen rakensi tontilleen uutta taloa ja tavararalli oli totta kai melkoinen. Hiekkatie ja sitä reunustavat penkereet olivat kovilla, kun isot kuorma-autot kuskasivat lautatavaraa rakentajalle. Vaan mitä teki naapuripoliisi: hän kävi oikein mittaamassa tienreunaan tulleita vahinkoja.
Ja annas olla, kuorma-autonkuljettajat hyväkkäät eivät olleet onnistuneet ajamaan niin, että kumpikin tienpenkka olisi vaurioitunut saman verran. Oikealta puolelta tietä (lue: naapurin puolelta) oli sammalta ja metsänpohjaa irronnut enemmän kuin vasemmalta. Toimelias täti pisti heti kaikkien postilaatikoihin nootin, jossa toivoi kuorma-autonkuljettajille kerrottavan, että hiekkatietä pitää vastedes ajaa tasaisemmin.
Toive ei tainnut toteutua. Kesä loppui ja mökkiläisen uusi talokin valmistui. Seuraavana kesänä penkereet olivat taas niin yhteismitallisia kuin ne luonnossa voivat olla. Ja naapurintädillä oli jo siinä vaiheessa uusi epäkohta tutkittavaksi.
Naapurit kuuluvat elämään. Kesällä naapureiden kanssa seurustelu on kiivaimmillaan. Hyvät kelit ja kaunis luonto oikein kutsuvat seurusteluun.
Mikä onkaan sen mukavampaa kuin istua iltaa omalla tai naapurin pihalla ja parantaa maailmaa. Mutta yhteisöllisyyden pitää olla vapaaehtoista.
Naapureiden kanssa ei tarvitse ystävystyä, mutta toimeen pitää tulla. Ystävällinen huolenpito on tervetullutta, mutta kyylääminen ei.
Jos haluaa elää vain omilla säännöillään, kannattaa asua niin, etteivät naapurin valot näy
|