Lähettäjä: jehna 
Päivämäärä:   23.3.25 07:53:11

Niin monta asiaa päässä, että vaikea miettiä, mistä pitäisi aloittaa.

Parisuhdehistoriaa puolison kanssa noin 20 vuotta, jälkikasvuakin on. Tehdään molemmat paljon töitä, mies on ns kiltti ja ahkera. Kuormitusta on tullut vuosien aikana (menetyksiä lähipiirissä), itse olen ne osannut käsitellä, mies ei halua puhua, patoo asiat sisälleen. Mies polttanut aina, myös suhteemme alussa, jolloin salasi asiaa, sillä en itse voi sietää tupakkaa. Väitti siis pitkän aikaa, ettei polta, mutta aina jäi kiinni, eikä koskaan kyennyt lopettamaan. Nykyään minulle ihan sama, mitä tekee, mutta koskaan ei ole lasten nähden polttanut ja minunkin nähden vain harvoin.

Alkoholia itse käytän paristi vuodessa, eli harvoin. Miehellä karannut tässä mopo käsistä, tissuttelee joka päivä, tätä ollut jo useamman vuoden. Viime kesänä kysyin, että jos itse otan saunan yhteydessä yhden lonkeron, niin voiko mies olla tuon päivän juomatta - tästä hän suuttui. Tein tuon vähän testimielessä, että mitä vastaa mun ehdotukseen ja onhan se harmi, että ei pysty olemaan edes päivää juomatta. Nyt alkanut tulla seurauksia, kroppa ei ehkä kauaa enää kestä. Kertaalleen jo soitettu lanssi, kun tuli joku kohtaus alkuvuodesta. Oma näkemykseni on, että mies lääkitsee omaa pahaa oloa alkoholilla (kuten isänsä teki), mutta ei tilanne muutu sillä yhtään paremmaksi. Itse en siedä alkoholisteja siinä määrin, että haluaisin olla loppuelämääni sellaisen kanssa parisuhteessa. Mies suuttuu (yllätys) jos ja kun otan alkoholin käytön puheeksi hänen kanssaan. Ell tietää ongelman, muttei ole valmis muuttamaan mitään.

Isoin muutos oli perhettä kohdannut kriisi useampi vuosi sitten, jonka jälkeen mies siirtyi nukkumaan sohvalle. Sinällään se ei haittaa, kun läheisyyttä oli kuitenkin. Viime vuosina läheisyyskin on vähentynyt, tänä vuonna sitä ei ole ollut enää nimeksikään. Jos menen illalla samalle sohvalle miehen kanssa, hän kyselee milloin menen nukkumaan (tämä tapahtuu siis 20-22 välillä, eli ei kovin myöhään). Siihen kun sanon, että haluaisin olla lähellä ja haittaako se, niin joskus saattaa ärähtää, että yö on ainut aika hänellä olla yksin, joten haluaa olla yksin. Miehellä on uniapnealaite, joka on meidän makuuhuoneessa, mutta hän ei sitä käytä. Ollut pölyttymässä jo pari vuotta. Ei koe tarvetta sen käytölle.

Jos ei olisi lapsia, olisin nostanut kytkintä jo vuosia sitten. Useamman kerran olen muutenkin ollut jo niiiiiiin kypsä tähän, kun tilanne ei etene tai edes palaudu sellaiseksi, mitä se joskus oli. Suuttuessaan mies on kyllä kovaääninen, mutta niin olen minäkin. Fyysistä väkivalta ei ole koskaan ollut. Mies on kyllä sanonut aina joskus, että hänellä on ollut itsetuhoisia ajatuksia, mutta lasten takia "jaksaa elää". Itse taas ajattelen, että lapset on ainut syy, miksi olen tässä suhteessa, vaikkei niin ehkä pitäisi ajatella.

Lapsilla on kallis harrastus, jonka pääasiassa minä kustannan. On treeni- ja turnausmatkoja, varusteet maksaa paljon. Tätä varten teen lisätöitä, jotta mahdollistan lapsille tämän. Mies ei juurikaan rahaa laita lasten harrastukseen. Muistaa toki välillä muistuttaa, kun olen niin paljon pois kotoa. No miksiköhän? Tienaamassa rahaa. Mies on minua selkeästi isompituloinen ja maksaa toki asumiseen liittyviä kuluja enemmän, kuin mitä minä. Loppurahat sitten laittaa kurkusta alas ja savuna ilmaan.

Lapset on jo teinejä, lähestyvät siis aikuisuutta. Olen aina ajatellut, että haluan tarjota heille ehjän perheen niin kauan, kuin kotona asuvat. Tätä komboa ja hullun myllyä kestän kyllä siihen asti, vaikka omat tarpeet eivät parisuhteen osalta täytykään. Miehen kanssa olen miljoonat kerrat yrittänyt avata keskustelua parisuhteen tilasta, mutta usein hän sanoo, ettei jaksa puhua juuri nyt. Pyydän häntä sitten ottamaan asian puheeksi joskus myöhemmin, kun hänelle sopii, mutta tätä keskustelunavausta ei hänen suustaan koskaan tule.

Onko muita vastaavassa tilanteessa olleita? Lasten etu on itselle se tärkein ja heidän harrastus on todellakin vaakalaudalla, jos taloustilanne heikkenee eron myötä. Sitä en haluaisi.

Mies jatkakoon samaa elämää, jos ei kerran pysty muuttamaan mitään. Kuitenkin kaipaan läheisyyttä, seksiä ja ihan vaan sitä, että joku on kiinnostunut minusta, niin keskustelujen tasolla kuin fyysisesti. Koskaan en ole pettänyt, mutta nyt mietin, että pitäisikö ehdottaa miehelle avioeroa tässä vaiheessa siten, että asuisimme vain saman katon alla ja huolehtisimme lapsista yhdessä, mutta muutoin olisi vapaus mennä ja tehdä, mitä haluaa.

Jos tästä muutto tulee sillä aikaa, kun lapset vielä asuu kotona, niin oma eläinlauma pitäisi myös saada tavalla tai toisella mukaan matkaan, joka puolestaan vaatii taloudellisia toimenpiteitä, eli hevosia ei ole varaa viedä täysihoitotalliin, jos jään yksin vastaamaan omista, lasten ja eläinten kuluista. Ei ole kovin yksinkertainen homma, joten olisi helpottavaa kuulla muiden mielipiteitä asiaan.

Lähettäjä: rfv 
Päivämäärä:   23.3.25 09:29:59

Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Lapset ovat aikuisia, ja edelleen heillä on koti. Siis se kotikoti, vaikka on oma asunto muualla. En olisi voinut jättää lapsia tuon hoitoon, jos olisin itse lähtenyt muualle. Meillä kun on täällä lapsilla muutakin tärkeää kuin vain pelkkä asunto. Varmaan arvaat, mitä.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   23.3.25 09:31:31

"Lasten etu on itselle se tärkein ja heidän harrastus on todellakin vaakalaudalla, jos taloustilanne heikkenee eron myötä. Sitä en haluaisi."

Älä nyt jauha tuota samaa pa?U/&kaa kuin kaikki muutkin kynnysmattoäidit ! Lasten etu ei ole kallis harrastus(molemmilla?) vaan hyvä perhe ja koti, missä on turvallista ja hyvä olla, mutta missä ennen kaikkea saa ne hyvät käytösmallit kuinka olla vanhempi, puoliso jne. Se ettei mies osallistu näihin lasten harrastuksiin, ei rahallisesti eikä ajallisesti, nukkuu toisessa huoneessa eikä hoida pitkäaikaissairauttaan, kenen kanssa ei voi vaikeistakin asioista keskustella ja tissuttelee kaljaakin päivittäin ja huudattekin toisillenne ajoin kuin peikot niin hoh hoh, onhan malli.

Jos eroaisitte niin mieshän voisi leikkiä isää maksamalla ne kalliit harrastukset ? Melkoiset elarit pitäisi olla tuloillaan ja siihen päälle voi aina keskustella tällaisista harrastuksista, pistää teinin itse asialle ja sanomaan isälleen ettei eron takia ole sitten enää varaa harrastaa jos isukki ei maksa ;)

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   23.3.25 09:35:36

Onko sinulla tytärtä?

Tiedäthän, että lapset toistavat alitajuisesti vanhempiensa parisuhdemallia ja siitä irti päästäminen vaatii paljon töitä ja joskus myös ammattilaisen apua?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   23.3.25 09:39:52

Jaa että poika olisikin sitten ok opettaa tuollaiseksi itsensä tupakalla ja alkolla tappavaksi sohvalla maksajaksi, joka ei osaa puhua tunteistaan ja märehtii itsemurhaa?

"Onko sinulla tytärtä?

Tiedäthän, että lapset toistavat alitajuisesti vanhempiensa parisuhdemallia ja siitä irti päästäminen vaatii paljon töitä ja joskus myös ammattilaisen apua"

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   23.3.25 09:54:46

Siis eihän tuollaisessa elämässä ole mitään lasten edun mukaista. Masentunut alkoholistivanhempi, jota toinen vanhempi hyysää. Parisuhdemalli on se, että läheisyys ei kuulu kuvioon ja ongelmat hoidetaan huutamalla. Äidin hevoset ovat tärkeämpiä kuin perheenjäsenten hyvinvointi.

Miksi valehtelet itsellesi?

Juuri tuollaisista kotioloista tulee niitä tunnekylmiä juoppoja miehiä ja läheisriippuvaisia kynnysmattonaisia. Vai vielä lasten etu...

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.3.25 10:02:15

Tuli tekstistä tosiaan tunne että hevosten takia siinä asut, et lasten.
Hevoset pois ja muutto. Kyllä niihin lasten harrastuksiin sitten rahaa riittää kun hevosiin ei mene rahaa.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   23.3.25 10:11:59

Tärkeintä, että itse olet tilanteen yläpuolella, ja hyväksyt, että mies on jo henkisesti tavoittamattomissa. Jos jatkat yhteiseloa vaikka lasten tai hevosten takia, se on oma päätöksesi, mutta lämpöä ja rakkautta et tule mieheltä saamaan. Joko etsit niitä asioita muualta, tai olet muutaman vuoden ilman niitä.

Varaudu rauhassa ja järjellä eroon, ja toteutat sen sitten, kun täytyy. Mikään kiirehän tuossa ei ole.

Lähettäjä: jehna 
Päivämäärä:   23.3.25 10:16:55

Ei ole tyttäriä, vain poikia.

Eikä meillä riidellä lähtökohtaisesti lasten kuullen, eli he eivät ole riitojen keskellä. Harvoin siis edes riidellään, mutta sanoin vain, että tarvittaessa itsekin osaan ärähtää, enkä todellakaan jää siinä suhteessa kynnysmatoksi.

Olen ollut vuosia yhden lapsemme omaishoitaja, eli perheessä on senkin suhteen ollut ajoittain erittäin kuormittavia ajanjaksoja, jolloin olen joutunut opettelemaan siihen, että otan myös omaa aikaa, jotta omassa arjessa on mielekkyyttä. Nykyään tilanne onneksi helpompi. Mutta noina vuosina ehkä parisuhteelle ei ollut aikaa niin paljon, kuin mitä olisi pitänyt olla. Onneksi oma turpaterapeutti löytyy samalta tontilta, eli sain voimaa arkeen hevosista. Päävastuu lapsista ja etenkin erityislapsesta oli hyvin pitkälti minulla, miehellä otti pitkän aikaa ymmärtää ja hyväksyä tilanne lapsen dg ja hoidollisuuden suhteen. Nykyään siis mies on jo enemmän sinut asian kanssa. Viettää myös aikaa lasten kanssa, joskin yrittää enemmän siloitella heidän tietä, kun itse taas vaadin tekemään kotitöitä ikätasoisesti ja rajaan esimerkiksi pelaamista tai puhelimen käyttöä.

Kinaa tulee siis eniten juuri näistä käytännön asioista, jolloin mies saattaa ärähtää, kun hänellä pinna palaa. Itse kommentoin rauhallisen napakasti, että aikuiset ei voi käyttäytyä tuolla tavalla, perustelen kantani ja tarvittaessa sanon, että näistä asioista EI puhuta lasten kuullen, vaan aikuisten kesken. Piste.

Miehen omat vanhemmat oli syntyneet 30-40 luvuilla, joten mies on saanut aika ns vanhoillisen kasvatuksen, eikä asioista ole opeteltu puhumaan. Itse taas vaadin sitä, että lapset oppivat puhumaan vaikeistakin asioista ja meillä onkin todella hyvät ja avoimet välit, onneksi. Osaavat myös osittain jo tunnistaa meidän vanhempien omien historioiden ja kasvatuksen vaikutusta siihen, miksi ja miten toimimme eri tavalla.

Mies on siis fiksu ja korkeakoulutettu. Osaa olla ihana, kiltti ja asiallinen. Mutta. On vain lähtenyt vähän väärään suuntaan, kun ei osaa pyytää apua vaan lääkitsee itseään alkolla, kun on huono olla. Takuulla on myös jonkinasteista masennusta. Hirveän vaikea vain auttaa toista, joka ei tunnista omaa oloaan tai vaikka tunnistaisi jotain, niin apua ei pyydä tai ota vastaan. Paitsi sen kerran, kun jouduin lanssin soittamaan. Onneksi ei ollut hengenvaarallinen tilanne ja tutkimuksetkin on jo tehty, ei ollut esim sydän tai aivoperäistä. Eli käytännössä stressi, ahdistus ja pitkittynyt alkon käyttö tekivät yhdessä tämän kohtauksen. Sen jälkeen on ehkä vähän vähentänyt alkon käyttöä ja nyt yrittää töissäkin saada muutoksia aikaan, kun on joutunut vastoin tahtoaan ns liian monen projektin vetäjäksi.

Tiedostan siis, että tässä yhtälössä on paljon hyvää ja paljon mätää. Mutta kumpaa on enemmän? Mitkä asiat vaikuttaa ja kuinka pitkällä aikavälillä? Itse olen elänyt perheessä, jossa isä käytti liikaa alkoa ja oli uhkaava. Vähensi sittemmin sen käyttöä ja nykyään ei enää käytä. Siksi en itse ole juurikaan alkoholin ystävä. Miehen isä käytti myös liikaa, mutta lopetti, kun lääkäri sanoi hyvin tiukkaan, että vaihtoehdot on vähissä, jos vielä jatkaa.

Täten molemmilla on kyllä kokemusta siitä, että alkoholi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Miestä on vaikea motivoida terveempiin elämäntapoihin, yritetty on vaikka kuinka monesti.

Jos mahdollinen ero tulee, niin toisaalta pelkään myös sitä, miten se vaikuttaa lasten arkeen ja mielenterveyteen. Nyt kun heillä on ns tasainen arki (eikä miehen alkon käyttö näy heille asti, kun tissuttelee siten ettei lapset näe tai ne on nukkumassa), niin teenkö hallaa, jos kaikki selviää heillekin? Jos lapset on miehen luona viikonloppuna ja mies ei voi olla juomatta? Tai arkena, jos ovat viikko-viikko systeemillä. Entä jos teini-iässä olevat pojat lähtee itse hakemaan päihteistä ensin kokeiluja ja pahimmassa tapauksessa jäävät niihin koukkuun? Herkkä ikä ja kun molemmilta puolilta tulee suvusta vääränlaista alkon käyttöä (onneksi ei sentään huumeita tmv), niin näen tämänkin riskinä heidän tulevaisuutta ajatellen.

Minun arvomaailma on myös siinä mielessä aika perinteinen, että kaikki pitää kokeilla, ennenkuin annetaan periksi. Eli jos puoliso sairastuu, niin en ole kovin helpolla luovuttamassa tai lähdössä pois tilanteesta. Tässä tilanteessa näen miehen haasteiksi siis masennuksen ja alkoholin liikakäytön. Mutta kun ei aikuista voi pakottaa ottaa hoitoa vastaan, niin onhan se raastavaa katsoa vierestä, kun tietää, että toisella on paha olla ja tottakai muistan, miksi häneen ihastuin ja rakastuin. Sen miehen kun saisi takaisin, mutta lienee aika vaikeaa...

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.3.25 11:41:09

Ai oletko ainoa? No mitäpä veikkaat. Pitkään eläneenä voin sanoa että valtaosa on samassa tilanteessa, siis siinä että 20 vuoden avioliiton jälkeen ei enää elämäntavat, -arvot ja tulevaisuuden tavoitteet kohtaa. Ja aika moni hyysää ja vahtii alkoholistia, yllättävän moni.

Näitä tarinoita jatkuvasti kuunnelleena sanon yleensä parin vuoden marinan jälkeen että tilanne EI tule muuttumaan joten joko hyväksyt elämän tuollaisena tai rakennat oman. Valittamalla se ei muutu ja sitä ei jaksa vuosia kuunnella.

Lähettäjä: jehna 
Päivämäärä:   23.3.25 11:47:12

"Ai oletko ainoa? No mitäpä veikkaat."

No veikkaan että en todellakaan ole ainoa, olenko muuta väittänyt? Tietääkseni en ole. Kunhan nyt halusin purkaa ajatuksia tänne ja kuulostella, miten muut on tehneet ja millä aikavälillä.

Joku tuolla viisaasti kertoi, että asioihin kannattaa varautua ja tehdä rauhassa suunnitelmat, ennenkuin ero tapahtuu.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.3.25 11:49:56

Etkä sinä missään umpikujassa parisuhteessa ole, afgaaninaiset ovat. Tässä maassa jokainen pystyy elämään elämänsä ilman puolisoa, vieläpä hyvin. Valintoja on tehtävä, ikäviäkin joskus, kyllä. Ei sitä kakkua voi aina syödä ja säästää. Siinä sitten punnitset plussat ja miinukset, mielenrauha vs eläimet tai lasten toimimaton mutta kuitenkin ydinperhe.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   23.3.25 11:59:32

"Jaa että poika olisikin sitten ok opettaa tuollaiseksi itsensä tupakalla ja alkolla tappavaksi sohvalla maksajaksi, joka ei osaa puhua tunteistaan ja märehtii itsemurhaa?"

En minä, mutta moni tällaisessa tilanteessa oleva äiti ei ajattele itse poikiensa parisuhdemalleja, kuten ei tämäkään äiti.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   23.3.25 12:04:56

Ette riitele lasten nähden. Hyvä niin, mutta ymmärräthän että kyllä ne teini-ikäiset lapset tietävät ja aistivat teidän suhteenne tilan siitä huolimatta. Mä väitän, että vanhempien ero ei tule kenellekään jo isommalle lapselle yllätyksenä. Joskus jopa vanhemman pettäessä ja kumppanille sen tullessa "puskista", lapset ovat nähneet tai kuulleet jo jotain.

Ja kyllä he tietävät isän tissuttelunkin, valitettavasti. Ei teini-ikäiset niin aikaisin mene nukkumaan etteivät olisi kuulleet kaljatölkin sihahdusta, nähneet tyhjiä pulloja jne.

Lähettäjä: jehna 
Päivämäärä:   23.3.25 12:29:28

"Tuli tekstistä tosiaan tunne että hevosten takia siinä asut, et lasten.
Hevoset pois ja muutto. Kyllä niihin lasten harrastuksiin sitten rahaa riittää kun hevosiin ei mene rahaa."

Rahaa ja aikaa on juuri siihen, mihin sen haluaa käyttää, kyllä minä sen tiedän. Hevonen nyt vaan on ollut se turpaterapeutti itselle tässä vuosien aikana. Onneksi on jo iäkkäämpi ja vähän vaivainen (lämpönen entinen juoksija), seurana ylläpitoponi, jonka saan kyllä nopeasti takaisin omistajalleen, jos tarve tulee.

Tottakai lapset tietää asioista jotain, en sitä kiistä. Mutta pyrin siihen, ettei heidän tarvitse todistaa aikuisten huonoja välejä enempää kuin on pakko. Olen itse hellä miestä kohtaa, annan läheisyyttä ja pusuja, mutta mies ei niitä juurikaan minulle tuota oma-aloitteisesti

Kokonaisuudessaan mietin tilannetta siten, että jos karrikoidusti vaikka 2 vuotta olisi se aika, joka pitäisi tässä jaksaa, että lapset lähtee eteenpäin opiskelemaan. Siinä vaiheessa voisi olla pojilla mahdollista päästä isompaan kaupunkiin, jossa omalla työllä voivat rahoittaa harrastusta/päästä pelaamaan tasoa ylemmäs, jos lajisi olisi jääkiekko, niin tätä reittiä voisi olla mahdollisuus päästä vaikka NHL:ään asti. Jos taas nyt pistän homman halki poikki ja pinoon, se tarkoittaa mahdollisen urheilu-uran loppumista ja lapsen haaveet romuttuu.

Täten puntaroin lasten etua pitkässä juoksussa vs oma jaksaminen tässä seuraavat pari vuotta. Taidan kallistua siihen, että jaksan itse vielä sen 2-3v, jotta takaan lapsille heidän unelmiaan.

Lähettäjä: Kauko 
Päivämäärä:   23.3.25 13:39:48

Vuosikaudet vein heinät,vedet hevosille.Korjasin aidat,laitoin irtokengät jalkaan.Aurasin pihat,korjasin vuotavat vesikupit ym.Huomasin että minä olin se välttämätön paha mitä tarvittiin kun jotain oltiin vaille.Muuten pidettiin itsestään selvyytenä.Esileikkinä toimi kysymys "käytkö suihkussa"?Ostin leluja,alusvaatteita ja yritin tehdä seksistä kiinnostavaa.Kertaakaan ei kysytty mitä sinä haluat tai mistä sinä pidät.Aina oli rouvan tuleminen etusijalla.Pikkuhiljaa minäkin muutin sinne sohvalle ja aloin kaljoittelemaan.Sitten ihan eri yhteydessä tapasin ihmisen joka ihmetteli että osaanko tosiaan tehdä ruokaa,hoitaa lapsia ,kengittää hevosen ja kaiken lisäksi huomioida naisen.Hän sai minut ymmärtämään että tosiaan olen mies!!Joten puhu sille miehellesi ja arvosta häntä äläkä valita!

Lähettäjä: hj 
Päivämäärä:   23.3.25 13:51:15

Hmmm..... , me emme ole kynnysmattoja vaan laitamme asioita tärkeysjärjestykseen. Punnitsemme huolella plussat ja miinukset ja teemme ratkaisumme sen mukaan. Jonakin päivänä tilanne voi muuttua ratkaisevasti suuntaan tai toiseen. Silloin tehdään lopullinen päätös joko lähteä tai jäädä. Siihen saakka punnitaan tilanne toisinaan jopa päivittäin, öitä unohtamatta.

En sanoisi, että aloittaja on umpikujassa. Pikemminkin vaa'ankielivaiheessa. Tähän saakka se on ollut jäämisen puolella, mutta voi keikahtaa lähtemisen puolelle viimeistään silloin, kun lapset ovat aikuisia ja omillaan.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   23.3.25 13:57:19

Lisäksi juoppouden määrä ei ole vakio. Viiden vuoden päästä mies voi olla samassa jamassa. Tai on juonut itsensä huonoon kuntoon ja muuttunut sietämättömäksi. Tai on tullut uskoon ja lopettanut juomisen (ja on vielä sietämättömämpi).

Lähettäjä: jehna 
Päivämäärä:   23.3.25 14:55:03

"Joten puhu sille miehellesi ja arvosta häntä äläkä valita!"

Puhun kyllä, olen aina puhunut ja tulen puhumaan. Jos joku tässä talossa pitää mykkäkoulua, se on tuo kaksilahkeinen, itse en sellaiseen pysty, haluan selvittää asiat saman päivän puolella, ennenkuin käydään nukkumaan. Mies ei koe tällaiselle tarvetta, joten uskoisin vahvasti, että tällainen toimintamalli tulee lapsuudesta. Olen aina ottanut puheeksi asiat, jotka painavat mieltä. Mies ei tätä ole tehnyt enää vuosiin. Tai no, ylipäätään hän ei ole sellainen keskustelija-tyyppi. Hyvä jos saa mihinkään asiaan edes mielipidettä, tyyliin "mitä tänään syödään" niin hänen vastaus on aina "ihan sama".

Arvostan miestä myös, niin puheilla kuin teoilla. Miehen tapana on tehdä tietyt asiat aina itse, eikä anna toisten edes harjoitella tätä asiaa. Tästä olen miljoona kertaa sanonut, että jos haluaa vaikka lasten oppivan tekemään tulet takkaan, niin sitä pitää harjoitella. Tai vaikka rakentamaan jotain, niin ei kukaan ole syntynyt vasara kädessä. Teen ruokaa koko perheelle, mutta mies ostaa omia lihapiirakoita ym, eikä ole varmaan yli 10 vuoteen syönyt yhtäaikaa minun ja lasten kanssa samassa ruokapöydäss, kun syö vasta iltaisin sohvalla, kun muut on menneet jo nukkumaan.

Itse olen pitänyt yllä sitä, että tehdään asioita yhdessä koko perheen kanssa ja toisaalta myös vietän aikaa lasten kanssa, jokaisen kanssa erikseen ja muutenkin erilaisilla kokoonpanoilla. Reissut teen pääosin aina minä + lapset kombolla. Mies on aikamoinen kotihiiri, eikä, suostu/halua useinkaan poistua kotoa. Tekee töitä etänä kotoa käsin, joten senkin puolesta on kotona käytännössä 24/7, kauppakäyntejä lukuunottamatta. Korona-aikaan siirtyi siis tekemään töitä kotoa käsin ja täten etenkin kaljoittelu on lisääntynyt tässä 5v aikana.

Takaraivossa pyörii se ajatus, että joku salama iskisi tähän tilanteeseen ja mies ymmärtäisi, mitä kaikkea pitäisi tehdä, että kaikki voisivat hyvin. Kuitenkin meidän molempien omien vanhempien parisuhteet muuttuivat parempaan suuntaan, kun molempien isät lopettivat alkolla läträämisen ja nämä avioliitot kestivät kuolemaan asti.

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Joku interventio tähän on kuitenkin pakko keksiä, enemmin tai myöhemmin. Ehkä se vain on sitten se avioeropaperin pöydälle nostaminen, kun mikään muu ei ole tehnyt riittävää muutosta.

Lähettäjä: Najadi 
Päivämäärä:   23.3.25 15:42:59

Aloittaja, minusta sinun kannattaisi ottaa asia puheeksi lasten kanssa ihan rehellisesti. Aivan varmasti he tietävät etteivät asiat ole niin kuin pitäisi, ja aivan yhtä varmasti se lisää heidän epävarmuutttaan ja mahdollisesti myös turvallisuuden tunnettaan kun heille ei puhuta. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta ainakin he sitten tietäisivät mikä on tilanne. Teinien kanssa voi jo puhua asioista suoraankin, ovat jo sen verran isoja.

Oma serkkuni, tätini oma poika, oli aikoinaan puuskahtanut jatkuvasti riiteleville vanhemmilleen, että miksi te ette eroa kun aina tappelette. Fyysisitä riitaa heillä ei koskaan ollut, vaan serkkui tarkoitti tappelulla sitä riitelyä ylipäätään, mutta joka tapauksessa hänkin halusi että vanhempansa olisivat eronneet jotta hänen oma elämänsä rauhoittuisi. Lapsesi eivät siis olisi välttämättä pahoillaan vaikka eroaisittekin. Eihän se sitä tarkoita että he sitä myöten joutuisivat luopumaan toisesta vanhemmasta, kunhan eivät joudu kovin kauas muuttamaan niin että pääsevät helposti tapaamaan jos haluavat.

Sinulla ja miehelläsi ei ole ollut oikeaa parisuhdetta enää pitkään aikaan, mies on alkoholisti ja tilanne tulee vain pahenemaan tuosta. Sitäkö haluat lapsillesi? Että he oppivat vanhemmiltaan että paha olo on hyvä hukuttaa alkoholiin? Isä tekee niin ja äiti hyväksyy sen? Harkitse tarkkaan kannattaako sinun jäädä alkoholistin vierelle joka ei edes halua apua, vai olisiko sittenkin parempi sekä itsellesi että lapsillesi parempi, että eroaisitte. Hevoset ovat toki iso kysymys ja tiedän itsekin miten vaikeaa niistä olisi luopua, mutta kumpi sinulle on tärkeämpi, sinä itse ja ennen kaikkea lapsesi, vai ne hevoset?

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   23.3.25 16:21:18

No kyllä kuulostaa jo aiemmin niiiiin upealta mieheltä, hyvä kun on korkeasti koulutettu <3 Eikun. Siis ei ole ennenkään osannut puhua, ei sopia yhdessä asioista, linnottautunut kotiinsa, ei lapsille perhelomia, ei viitsi hoitaa omaa osaansa lasten asioista ja heidän kanssaan tekemisestä vaan klassinen "eukko hoitaa kaiken" kuvio tuo on ollut ennen juopotteluakin. Kyllä, se juopottelu on tosiaan oire hänen pahasta olostaan ja varmaan esim erityislapsi tai vaan koko (lapsiperhe)elämään kyllästyminen on saanut hänet noin ahdistumaan. Mutta jotenkin se olisi sieltä kuoren alta saatava kaivettua että vaikka lääkäriin hoitamaan itseään tai puhumaan jonnekin tai korkki kiinni tai JOKU valinta olisi tehtävä. Lasten etua sanot itse ajavasi (vaikka edelleen olen sitä mieltä että edes kalliin harrastuksen ylläpito ei ole tuollaisen kotielämän ja sitä kautta esimerkin väärti) niin mitäs jos mieheltä vaatisi edes heihin 50 prosenttisesti panostamista ? X iltaa viikossa on vietävä treeneihin TAI oltava kotona opettamassa vaikka nikkarointia ja tulentekoa ja SINÄ saat mennä menoihisi, kalliista harrastuksesta on maksettava puolet ja siellä esim peleissä on oltava min kerran kuussa. LASTEN takia.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   23.3.25 16:26:42

Huh mikä karhunpalvelus poikalapsille, näistä tulee 99% varmuudella sellaisia syrjäytyneitä inceleitä kun kotoota saavat tuommoisen parisuhteen mallin että äiti hyysää juoppoa isää ja se on normaali parisuhde.

Sitten ne ihmettelee aikuisena kun naiset ei innostu ja mikään parisuhde ei kestä.. Noh, kai sitä lapsiaan voisi kohdella huonomminkin. Naurattaa tekosyynä kyllä tuo että "lasten takia tähän jään", nimenomaan jos lapsia ajattelisit olisi lähtenyt jo aikoja sitten. Vanhempien rakkauden malli on se mitä ne lapset tulee toistamaan, ja tuollainen että sinä äitinä hyysäät ja pusuttelet isää jota ei voisi vähempää kiinnostaa aiheuttaa pitkässä juoksussa sen että lastenlapsia on turha toivoa. Ja se on ihan sinun omaa puutteellista kasvatustyötä että lapsista ei tule kelvollisia kumppaneita kenellekään (tein vahingossa hetero-oletuksen, mutta ylipäätään tulee olemaan hankalaa rakentaa suhdetta tuolla perhetaustalla).

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   23.3.25 16:34:17

Oho, tää olikin jo sanottu ja ignorattu täysin :D

No, aloittaja tekee mitä haluaa. Mutta suosittelen kuitenkin vakavaa keskustelua lasten kanssa ja mahdollisesti tuota järjestelyä että asutte vain ns. kämppiksinä ja vanhempina yhdessä ja sinä haet rakkauden ja seksin muualta. Ja mielellään niin, että lapset tietoisia siitä että olette nykyään "kumppanuusvanhempia".

Jos miehellä kovat tulot niin harrastuksiin on varmasti enemmän rahaa elareiden jälkeen jos ja kun raaskii laittaa eläimet pois. Nyt ei ilmeisesti osallistu lainkaan rahallisesti lapsiin (maksaa vain asumiskuluja suhteessa enemmän) mutta eron jälkeen lastenvalvoja rokottaa elarit vaikka väkisin palkasta niin saatte harrastusrahaa.

Lähettäjä: kl 
Päivämäärä:   23.3.25 17:46:59

Mun korvaan kuulostaa siltä, että mies ei yksinkertaisesti halua suhdetta enää.
Mä ymmärrän täysin tuon sohvalla nukkumisen, illalla yksin syömisen ja sen oman ajan tarpeen silloin.
Ja syy siihen on parisuhde jota en halua, mutta jossa olen pakosta.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.3.25 22:43:35

Up