|
Lähettäjä: bibis
Päivämäärä: 29.3.21 18:55:52
Tässä Ratsastus-puolelta kopioitu juttu, joka valaisee vähän mitä on hevosmiestaito. Joka on siis täysi eri asia kuin hörhöily. Liittuu Hevosurheilulehden juttuun, mutta sopii kaikkeen:
HU:n artikkelissa esiintyneen henkilön tapaisten tyyppien ongelma on se ehdottomuus, jolla he uskovat olevansa oikeassa ja että kaikki muut ovat väärässä. Tämäkin ihminen on aika nuori ja jutun mukaan hänellä on ollut pari omaa hevosta. Kokemus on väkisinkin melko rajallinen. Ns vaihtoehtoihmisiä yhdistää yleensä se, että heidän tielleen on sattunut huonoja kokemuksia hevosenkäsittelystä. Ovat yleensä ihan vilpittömiä siinä uskossaan, että ”perinteisesti” hevosia ei kunnioiteta, ei kuunnella eikä niistä välitetä yhtään, pakotetaan vaan robottina tekemään mitä ihminen pyytää, ja ellei hevoselle sovi niin raippaa tulee. Tällaisella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä perinteisen hevosenkäsittelyn kanssa, kyllä se on ihan vaan huonoa hevosenkäsittelyä. Hyvääkin on olemassa vaikka kuinka paljon, ihan perinteisesti. Siitä huonosta päästäkseen ei tarvitsisi keksiä erilaisia uusia hienoja tyylisuuntia, riittää kun hakeutuu hyvien hevosihmisten seuraan.
Pari kohtaa artikkelista:
”Ihmisen on haastavaa tunnistaa, mistä hevonen tykkää, ja mistä ei.”
No juu, näinhän se on, kun puhutaan ihmisistä, jotka eivät tunne hevosia. Kaikki ovat joskus olleet tässä tilanteessa, että eivät vielä osanneet lukea hevosta. Ja jotkut hevoset ovat vaikeampia tulkita kuin toiset. Mutta yleisesti ottaen kokeneelle hevosihmiselle ei todellakaan ole vaikeata tunnistaa, mistä hevonen tykkää tai ei. Päin vastoin, sehän on suurimmaksi osaksi huomattavasti helpompaa kuin ihmisten kanssa, koska hevoset ovat rehellisempiä eivätkä niin peittele miltä tuntuu.
”Hevonen on turvallisempi, kun se saa osallistua päätöksentekoon asioissa, jotka koskevat sitä itseään. Jos se joutuu jatkuvasti tekemään itselleen stressaavia asioita, se voi helpommin säikähtää...”
Sen täysin perinteisen koulutuksen keskeisimpiä tavoitteita on saada hevonen pitämään siitä, mitä ihminen haluaa sen tekevän. Ei ole kenenkään tarkoitus, että hevonen jatkuvasti joutuu toimimaan kovan stressin alla. Eikä osaavien ihmisten hevosille näin käykään ihan vaatimustasosta riippumatta. Artikkelin henkilö vaikuttaa siltä, että varmaan pitää tätä jollain tavoin moraalittomana toimintana: hänestä pitäisi ensin kysyä hevoselta, mitä sitä huvittaa tehdä. Sellaisessa ei ole mitään järkeä — jos kaikkia kohdeltaisiin noin, melko moni tässä maailmassa ei tekisi juuri mitään. Uusien asioiden aloittaminen kun on melkein kaikista vähän epämukavaa ja jännittävääkin, ja tarvitaan joku ulkoinen paine tai ärsyke, jotta siihen ryhtyy. En hirveästi tykännyt hiihdosta koulun liikuntatunneilla, enkä taatusti olisi mennyt ellei olisi ollut pakko, mutta ai että kun on kivaa nyt, kun osaan hiihtää! Tähän pääsemiseksi vaadittiin tietenkin muutakin kuin ne koulun liikuntatunnit. Moni, jonka kokemus hiihdosta on pelkästään niistä inhoaa hiihtoa edelleen. Näin käy myös, jos hevoselta vaatii jotakin väärällä tavalla. Itse kävin hiihtämässä myös perheen kanssa, ja opettelemisesta tuli paljon hyviä kokemuksia. Näin se toimii myös hevosten kanssa, ihan perinteisillä menetelmillä.
”Myös virikkeiden käyttö lisää hevosen hyvinvointia. Niiden parissa eläin saa puuhastella omaan tahtiin.”
Olen samaa mieltä siitä, että hevosella tulee olla omaa aikaa ja tilaa puuhastella omiaan. Siksi kaikki hevoseni tarhaavat vähintään yhden kaverin kanssa riittävän isoissa tarhoissa, ja niillä on siellä esimerkiksi havuja nakerreltavaksi. Mutta se aika, jonka hevonen viettää minun kanssani ei ole sitä omaa aikaa.
”Luin juuri 11 hevosen tutkimuksesta, jossa yksikään hevosista ei valinnut palkkioksi rapsutusta tai taputusta, vaan aina ruoan.”
Tämä on malliesimerkki siitä, miten ihminen etsii sellaista tietoa, joka sopii hänen omiin ennakkokäsityksiinsä. Jostain syystä namittajat tai siis tiukasti positiiviseen vahvistamisen paremmuuteen uskovat ihmiset haluavat todistella, että hevoset arvostavat niitä nameja enemmän kuin mitään muuta. Se on minusta hirveän kummallinen ajatus, yksikään nisäkäs ei toimi niin ellei ole aivan nälkäkuoleman partaalla. 11 hevosta on ensinnäkin mitättömän pieni otanta, sellaista ei voi pitää vielä kovin kummoisena tutkimuksena. Toisekseen, tämähän on vähän kuin kysyttäisiin lapsilta, että otatteko mielummin jäätelön vai halauksen ja tultaisiin sitten siihen tulokseen, että selvästi jäätelö on lapsen elämässä paljon tärkeämpää. Jokainen normaali, terve ja elämässään hyvin kohdeltu rakastettu lapsi ottaa sen jäätelön. Mutta siitä huolimatta ihmiset, jotka halaavat lasta säännöllisesti ovat hänen elämässään ja henkiselle hyvinvoinnilleen aika hemmetin paljon tärkeämpiä kuin se jäätelö. Kosketuksella on myös hevosen ja ihmisen välisissä suhteissa iso merkitys, ja on paha virhe itse tehdä nameista tärkeämpiä. Sillä tavalla ei synny yhteyttä vaan päin vastoin etäisyyttä.
”Perinteisen hevoskulttuurin ajatusmalli on, että hevonen laumaeläimenä on tyytyväinen, kun joku viisaampi kertoo sille, miten tehdään, ja sen tuoma varmuus ja turva tekevät hevosen tyytyväiseksi ja tyyneksi. Laiho ei usko tähän. ... Jos ihminen asettaa hevoselle rajoja väkisin, Laiho näkee sen enemmän tekijänä, joka aiheuttaa hevoselle henkistä lamaantumista ja stressiä.”
Tässä on mennyt puurot ja vellit jo aika pahasti sekaisin. Perinteinen viisaus on vallan pätevä, mutta ensinnäkin hevosissa on temperamentti- ja persoonallisuuseroja kuten kaikissa muissakin, ja osa on luonnostaan enemmän seuraajatyyppejä kuin toiset. Tämä tulee ottaa huomioon, ja perinteinen osaava hevosihminen sen kyllä tekee, koska osaa lukea hevosta. Toisekseen, kuvio toimii vain siinä tapauksessa, että hevonen uskoo ihmisen olevan se ”joku viisaampi”. Mikäli hevoselle on aiheutunut lamaantumista ja stressiä, näin ei taatusti ole eli puhutaan aivan eri tilanteesta. Rajojen asettaminen sinänsä — joka vääjäämättä tapahtuu aina jossain määrin väkisin — ei liity asiaan millään tavalla, koska rajat voi asettaa hyvin monella tavalla. Artikkelin henkilön tapaiset ihmiset ovat jotenkin kovin mustavalkoisia ajattelussaan. Tämä on vähän kuin väittäisi, että esim lapselle ei voi tehdä selväksi, että pöydällä käveleminen on kiellettyä mitenkään muuten kuin hakkaamalla hänet, joten parempi aina kysyä lapselta huvittaisiko häntä kävellä pöydällä vai ei ja toimia sitten sen mukaan?
”Varsojen pitäisi saada elää virikkeellistä elämää, ja niillä tulisi aina olla oikeus poistua paikalta, kun ne haluavat. ... Mutta eikö paikalta halutessaan poistuva hevonen ole lähtökohtaisesti vaarallinen? Laiho painottaa, että hevoset hyvin harvoin tekevät asioita yhtäkkiä, vaan niiden tunnetila voimistuu asteittain.”
Tälllaisia lausuntoja voi antaa vain ihminen, jolla ei ole hirveästi kokemusta erilaisista hevosista. Tietämättömyyden syvällä rintaäänellä. Hevoset ovat keskenään erilaisia kuten me ihmisetkin, ja todellakin on olemassa hevosia, joiden tunnetila heilahtaa laidasta laitaan nopeammin kuin ehdit aivastaa. Ja vaikka toimisi pelkästään sellaisten hevosten kanssa, jotka todella tekevät asioita yhtäkkiä vain hyvin harvoin, se hyvin harvoinkin on turhan usein, kun on kyse niin suuresta, painavasta ja nopeasta eläimestä kuin hevonen. Yksi kerta riittää vakavaan onnettomuuteen. Tähän tulee varautua, ja yksi varautumisen muodoista on opettaa hevoselle, että paikalta ei poistuta koskaan. Siitä olen täysin samaa mieltä, että ”On hyvä kartoittaa, miksi hevonen kokee tarpeelliseksi poistua paikalta.” Se on tärkeä tieto, kun asiaa korjataan. Mutta ratkaisu ei todellakaan voi olla se, että hevonen saa poistua, kun sitä huvittaa, jotta se säilyisi ”positiivisena ja luottavaisena” kuten artikkelin henkilö väittää.
Artikkelin loppupuolella oleva juttu siitä, miten ”kesäaikaan hevosen hyökkääminen ruohotuppujen kimppuun on yksi käsittelyn perusongelma” on jo aivan absurdia tekstiä. Asioista ei ole mitään syytä tehdä väkisin turhan monimutkaisia. Tämä Laiho ”kehottaa ensin tarkistamaan, onko varma, että hevonen ei pode nälkää, että se on varmasti saanut pureskelutarpeensa tyydytettyä.” Hänen mielestään ”on tärkeää, että ihminen ymmärtää, miksi hevonen sählää, eikä keskity, ja voimme ammentaa sille myötätuntoa.” Tällaista on vaikea kommentoida vakavalla naamalla. Jos hevosta ei pysty taluttamaan ilman, että se hyökkäilee ruohotuppuihin, niin ihminen on kaiken kaikkiaan varsin alussa hevosenkäsittelijänä. Siihen auttaa kokemuksen karttuminen ja oleskelu hevosten ja hyvien hevosihmisten seurassa. Nykyään kylläkin moni ostaa hevosen ilman tarvittavaa kokemusta ja varmaan ajautuu tällaisiin tilanteisiin. Sen sijaan, että miettii ”ristiriitaa hevosen käyttäytymistarpeen ja fysiologian välillä” (siis että lihavan hevosen ruokaa on rajoitettava vaikkei se siitä pidä) ja keskittyy olemaan myötätuntoinen, kyllä se helpoin ja myös hevosen kannalta selkeydessään pidemmän päälle ehdottomasti paras ratkaisu on ihan vaan kieltää se ruohoon hyökkääminen. Kun lapsi hidastaa kaupassa karkkihyllyllä ja mankuu miksei saa, ei siihen tarvita mitään sen kummempaa perustelua kuin ”siksi, että minä sanon niin”. Tästä ei synny traumoja. Fiksu ja viitseliäs vanhempi tai hevosenomistaja tässä tilanteessa lisäksi keksii lapselle tai hevoselle jotakin muuta ajateltavaa, jotta kielto ei tunnu niin kurjalta, koska lapsen tai hevosen tunnetilalla on tietenkin merkitystä.
Artikkelin henkilön koko ajattelu tuntuu perustuvan siihen, että ihmiset eivät osaa lukea hevosiaan ollenkaan. Sen takia hänestä pitäisi erikseen kehittää merkkisysteemejä, kuten start- ja stop-merkki, jolla hevonen voisi esimerkiksi kertoa kengityksessä, koska se tarvitsee lepotauon ja koska on ok jatkaa. En kerta kaikkiaan voi käsittää, miksi se on hänestä parempi ratkaisu kuin opettaa tumpelot ihmiset lukemaan hevosiaan. En käytä sellaista kengittäjää, joka ei huomaa, jos hevosella on vaikeaa, koska sellainen kengittäjä ei ole hyvä ammattilainen. Niin yksinkertaista se on. Käytännössä kaikilla ihmisten kanssa toimivilla hevosilla on jotain sellaisia merkkejä ja tapoja, joilla ne kertovat mielipiteensä asioista. Tutut ihmiset osaavat niitä tulkita, vieraat välttämättä eivät. Kokeneet hyvät hevosihmiset useimmiten tajuavat aika lailla heti ihan vieraidenkin hevosten merkit. Tämä on juuri sitä paljon parjattua perinteistä hevostaitoa.
|